Pinserin listoille oli taas ilmestynyt tukku uusia blogeja ja innosta vapisten kävin ne kaikki nopeasti läpi. Sinänsä en ollut yhtään yllättynyt, että yksikään näistä ei jaksanut herättää mielenkiintoani tilaamiseen saakka.
Sen sijaan hämmästelin sitä, kuinka monen blogin pääteema on kirjoittajansa masennus ja vitutus. Kevyesti puolet blogeista ei käsittele mitään muuta kuin arjen kurjuutta, lastenhoidon vaikeutta, alkoholistin sekoiluja, työstressiä, seksin tai rakkauden puutetta tai muuten vaan kokonaisvaltaista masennusta. Kuvittelevatko nämä ihmiset todellakin että jotakuta muuta kiinnostaa? En usko. Kyse lienee enemmälti terapian muodosta. Kun kaikki lähimmäiset on joko saturoitu valituksella tai niille ei uskalleta ensinkään avautua, on tietysti lohdullista tilittää nimettömästi koko maailmalle ja toivoa että jossakin on edes joku joka kokee myötätuntoa. Ehkäpä tuo joku ihastuu näihin omaperäisiin kurjuudenvuodatuksiin niin, että ottaa yhteyttä ja siitä kehkeytyy vuosisadan rakkaussuhde tjsp. En voi tietää...Lohtua kuitenkin tarjoavat päihteet, rooli- ja tietokonepelit, sokea henkilöpalvonta ja uusien "elämänkatsomuksellisten" harrastusten viikoittainen vaihtelu (kuten vaikkapa jooga tai erilaiset ruokavaliot). Toisaalta on itsellekin äärimmäisen tuskaisaa lukea näitä, kun ulkopuolisen silmin ratkaisut ovat niin ilmeisiä. Esimerkiksi kännisekoiluistaan kertova alkoholisti ihmettelee miksi hänen elämänsä on niin perseestä (vihje: alkoholi). Tietokoneen ääressä 24/7 istuva nörtti ihmettelee miksi on niin masentunut ja eloton olo (vihje: tietokoneen ääressä 24/7). Ylitöistä paiskova marttyyri ihmetelee ärtyneisyyttään (vihje: ylityöt ja kyvyttömyys sanoa "ei")...
Toisen puoliskon muodostavatkin blogit, jossa omaa onnea yritetään korostaa ruotimalla lempiharrastusta, lemmikkiä, lempiesinettä (vene, auto...), lasta, "omaa kultaa" tai jopa penkkiurheilulajia. Eräänlaisia masennusblogien evoluutioversioita, joissa pyritään tekemään selväksi, että siellä ei ainakaan olla missä muutama vuosi sitten tai missä tuo naapuriblogin sälli on nyt.
Joukkoon mahtuu vielä muutamia "oikeita" päiväkirjoja, joidenka kirjoittajat ovat nähneet tarpeelliseksi jakaa koko arkensa yksityiskohtaisesti muille. Esimerkiksi näin: "16.9.2004 Kävin kaupassa ja ostin tomaatteja. Kaljaan ei ollut varaa. Matkalla näin oravan joka oli söpö". Hyvät ihmiset, kaikella kunnioituksella...Päiväkirjassa mielenkiintoista ei ole se mitä teille päivän aikana tapahtui, koska näin vertailtaessa useimpien ihmisten arki on hämmästyttävän samanlaista (ja tylsää). Mielenkiintoista on se, mitä se sai teidät ajattelemaan tai tuntemaan. Saiko orava sinut oivaltamaan jotain suurta? Pelkkä tapahtumien ylöskirjaaminen ei kiinnosta teitä itseännekään parin vuoden päästä, saati sitten ketään muuta. Kenelle te siis kirjoitatte?
Käytännössä loput blogeista yrittävät ylitäyttää jonkinlaista pikkunokkelien poliittisten kommentaattorien täysiötä. Yleensä epäonnistuen surkeasti tai toistaen tunteella jo tuhanteen kertaan lausuttuja itsestäänselvyyksiä (Bush on tyhmä, amerikka paha).
Koko tästä tulvasta olen tähän mennessä kaivanut n. 4 oikeasti persoonallista ja mielenkiintoista blogia, joiden kirjoittajat tuottavat omaperäisiä ja ennenkaikkea omia ajatuksia. Tilannut olen reilut kymmenen, joista osa nousee em. kategorioissa jotenkuten keskitason yläpuolelle.
Sitten vertaan omia kirjoituksiani tätä tilitystä vasten. Lupaan kirjoittaa jatkossa entistä vähemmän...;)