Jaa-a, en tiedä mikä lie päähänpisto tai hulluuskohtaus, mutta päätin rynkyttää hotellin juoksumatolla puolimaratonin. Homma vaan jotenkin lipsahti. Lähdin tavoittelemaan "pitempää aikaa kuin eilen", eli yli 1:10, mutta sitten huomasin että 15km tulikin jo melkein varkain ja siitä päätin sitten nylkyttää loppuun.
Aloitin tarkoituksella vähän kovemmalla vauhdilla. Yleensä lämmittelen ekan vartin kutosen vauhdilla, mutta nyt lähdin suoraan 5:20 ja vartin jälkeen 5:00. Tämän jälkeen lisäsin joka 5 minuutti vauhtia 0.1 km/h ja yllätyksekseni jaksoin juosta vielä 16 km/h vauhtiin asti ihan ok. Sitten piti vähän hiljentää, mutta loppuun asti juoksin alle 4:30 - mikä oli todella positiivinen yllätys.
No, anyway, loppuajaksi tuli 1:38 mikä olisi puolikkaalle jo ihan kiva aika. Toisaalta en elättele mitään illuusioita että matolla juostu puolikas vastaa oikein mitenkään oikeassa maastossa juostua, mutta hyvä treeni kuitenkin ja nostaa vähän itsevarmuutta. Varsinkin kun en tuon jälkeen mitenkään erityisen rikki ollut.
Tajusin eilen että Bangalore on yli 800m korkeudessa. Ei nyt ihan korkeanpaikan leiri siis, mutta varmaan tuo marginaalisesti treeniefektiä lisää :) Kaiken kaikkiaan tämä on ollut yksi kauden kovimpia treenirupeamia mitä en todellakaan odottanut tänne lähtiessäni. Jotenkin vaan on iskenyt semmonen kapinahenki ja sisu että voisinhan minä syödä ravintolassa joka ilta ja löhötä hotellihuoneessa katsomassa telkkaria, mutta hitto soikoon, minähän ravaan matolla ja nautin siitä kuinka hulluna minua pidetään...
Juuri nyt itseluottamus ja hinku maratonille on kova. Vielä pitäisi pari viikkoa malttaa. Ensi viikon treenaan vielä suhtkot kovaa. Viimenen viikko palautellen ja tankaten...Eiköhän se siitä :)
tiistaina, elokuuta 28, 2007
perjantaina, elokuuta 24, 2007
Juoksumatolla
Finlandia Maraton lähestyy ja pitäisi saada vähän kilometrejä alle. Olen 2 viikon työkomennuksella Intiassa, Bangaloressa. Optimistina otin tietysti lenkkeilyvehkeet mukaan.
Kirjoitin joskus, että kun menkin ensimmäistä kertaa Nizzaan, liikenne siellä oli mielestäni epäjärjestynyttä ja järkyttävää, mutta kuitenkin kuinka nähtyäni egyptin liikenteen, etelä-ranska vaikutti lähes pohjoismaisen järjestäytyneeltä. No, nyt on pakko todeta, että egyptin liikenteeseen voisi melkein kuvitella lähtevänsä kun on nähnyt tämän meiningin. Sitä ei voi sanoin, eikä kuvinkaan, kuvailla. Tämä olisi nähtävä. Kaupungissa on 14 miljoonaa asukasta ja yli 5 miljoonaa autoa. Meinkinki on ihan sanoinkuvailematonta eikä mitään sääntöjä käytännössä ole. Kaistoja voidaan mennä molempiin suuntiin, poikittain, ihan miten vaan.
Anyway, mitenkä tämä liittyy mihinkään. No, tämä on kertakaikkiaan kaupunki, jossa ei ainakaan länsimaisessa mielessä paljoa juosta. Vielä kun nyt on monsuunikausi ja sataa jatkuvasti niin ei senkään vertaa.
Olen siis korvikkeena juossut hotellin juoksumatolla joka päivä. Tätä aikaisemmin ei minulla ole ollut kokemusta juoksumatosta. Täytyy kyllä sanoa että kyllähän se korvikkeena kerran tai kaksi menee, mutta olisi todella masentava ajatus juosta aina matolla. Tylsäähän pitkän lenkin juokseminen on aina, mutta kun siitä poistetaan kaikki vaihtelevuus, maisemat...Ainakin minulle juoksemisessa erittäin suuri osa koko jujua on luonnossa tai maastossa liikkumisen ilo (maasto voi olla kaupunkikin, ei siinä mitään). Tämä vie hommasta kaiken ilon.
No, hyvä puoli juoksumatossa toki on se, että vauhdin tarkkailu ja sinänsä "treenaaminen" sillä onnistuu. Se voisi olla hyvä apuväline esim. erilaisiin vauhti ja tekniikkaharjoituksiin ja kenties sadepäivien varalle vaihtoehtona. Jos se olisi kuitenkin ainoa vaihtoehto harjoitella, luopuisin tästä harrastuksesta varmaankin aika vinhaan. En myöskään suostu uskomaan että se voi millään korvata vaihtelevan alustan, maaston ja nousujen tuomaa askeleen ja rasitukseen totuttamista, mikä varsinkin pitkillä matkoilla on todella tärkeää.
Pääasia kuitenkin että askelia ja matkaa kertyy, eiköhän tästä ihan hyvä maratooni saada.
Luotan siis valmistautumisessani ihan perinteiseen juoksutreeniin. Kimmolla on "hieman" radikaalimpi lähestymistapa, mutta pakko sanoa että mielenkiintoinen! Oikeastaan melkein kiinnostaa enemmän kuinka Kimmon käy kuin oma juoksu, koska jos käy hyvin se laittaa omaankin mietintämyssyyn paljon uutta ajateltavaa. Kimmon ajatuksia voi lukea täältä:
http://freexperience.blogspot.com/
Sitten vielä pirkan hölkkä - sen jälkeen keskittynen hetkeksi enemmän taas puhtaaseen sukellustreeniin. Ainakin kuntopohja pitäisi olla silloin kunnossa.
Kirjoitin joskus, että kun menkin ensimmäistä kertaa Nizzaan, liikenne siellä oli mielestäni epäjärjestynyttä ja järkyttävää, mutta kuitenkin kuinka nähtyäni egyptin liikenteen, etelä-ranska vaikutti lähes pohjoismaisen järjestäytyneeltä. No, nyt on pakko todeta, että egyptin liikenteeseen voisi melkein kuvitella lähtevänsä kun on nähnyt tämän meiningin. Sitä ei voi sanoin, eikä kuvinkaan, kuvailla. Tämä olisi nähtävä. Kaupungissa on 14 miljoonaa asukasta ja yli 5 miljoonaa autoa. Meinkinki on ihan sanoinkuvailematonta eikä mitään sääntöjä käytännössä ole. Kaistoja voidaan mennä molempiin suuntiin, poikittain, ihan miten vaan.
Anyway, mitenkä tämä liittyy mihinkään. No, tämä on kertakaikkiaan kaupunki, jossa ei ainakaan länsimaisessa mielessä paljoa juosta. Vielä kun nyt on monsuunikausi ja sataa jatkuvasti niin ei senkään vertaa.
Olen siis korvikkeena juossut hotellin juoksumatolla joka päivä. Tätä aikaisemmin ei minulla ole ollut kokemusta juoksumatosta. Täytyy kyllä sanoa että kyllähän se korvikkeena kerran tai kaksi menee, mutta olisi todella masentava ajatus juosta aina matolla. Tylsäähän pitkän lenkin juokseminen on aina, mutta kun siitä poistetaan kaikki vaihtelevuus, maisemat...Ainakin minulle juoksemisessa erittäin suuri osa koko jujua on luonnossa tai maastossa liikkumisen ilo (maasto voi olla kaupunkikin, ei siinä mitään). Tämä vie hommasta kaiken ilon.
No, hyvä puoli juoksumatossa toki on se, että vauhdin tarkkailu ja sinänsä "treenaaminen" sillä onnistuu. Se voisi olla hyvä apuväline esim. erilaisiin vauhti ja tekniikkaharjoituksiin ja kenties sadepäivien varalle vaihtoehtona. Jos se olisi kuitenkin ainoa vaihtoehto harjoitella, luopuisin tästä harrastuksesta varmaankin aika vinhaan. En myöskään suostu uskomaan että se voi millään korvata vaihtelevan alustan, maaston ja nousujen tuomaa askeleen ja rasitukseen totuttamista, mikä varsinkin pitkillä matkoilla on todella tärkeää.
Pääasia kuitenkin että askelia ja matkaa kertyy, eiköhän tästä ihan hyvä maratooni saada.
Luotan siis valmistautumisessani ihan perinteiseen juoksutreeniin. Kimmolla on "hieman" radikaalimpi lähestymistapa, mutta pakko sanoa että mielenkiintoinen! Oikeastaan melkein kiinnostaa enemmän kuinka Kimmon käy kuin oma juoksu, koska jos käy hyvin se laittaa omaankin mietintämyssyyn paljon uutta ajateltavaa. Kimmon ajatuksia voi lukea täältä:
http://freexperience.blogspot.com/
Sitten vielä pirkan hölkkä - sen jälkeen keskittynen hetkeksi enemmän taas puhtaaseen sukellustreeniin. Ainakin kuntopohja pitäisi olla silloin kunnossa.
lauantaina, elokuuta 04, 2007
Tampere Maraton
Noniin, nyt se on takana. Elämäni ensimmäinen maraton. Kimmo haastoi minut n. kuukauden päästä juostavalle Finlandia-maratonille ja hetken mielijohteesta ajattelin osallistua tähän Tampereen kisaan ikään kuin harjoitusmielessä kun kerta noin lähelle tulevat. Tarkoitus oli juosta ensin puolikas, mutta hetken mielenhäiriössä ilmoittauduin täydelle matkalle. Järkeilin, että koska en ole koskaan kokopitkää juossut, saan Finlandiaa varten paljon arvokkaampaa oppia kun kärvistelen tuon läpi. Oikeassa oli, sillä paljon tarttui uusia ajatuksia ja virheitäkin sattui.
Sinänsä olin yllättynyt siitä, miten hyvin valmistautumiseni meni. En oikeastaan sitä niin stressannut, lipittelin pari päivää vähän korostuneesti urheilujuomaa, söin paljon hiilaria ja välttelin juttuja mitkä vaikeuttavat ruuansulatusta. Oikeastaan suurin pelkoni pitkällä matkalla on tuolla osastolla. Suolistu pulputtelikin uhkaavan oloisesti heti alussa, mutta mitään ongelmia ei ollut, joten jatkoin matkaa - eikä sillä osastolla ongelmia tullutkaan, mikä oli iloinen yllätys.
Lähdin vauhtiin vähän liian ahnaasti. Olin ajatellut juoksevani ekan kiekan n. 5:40 min/km (maraton juostiin 4x10km + hilut päälle tyyppisesti), ikään kuin lämppäriksi, mutta vauhti ei millään tahtonut pysyä kurissa, kyllä sitä tällaisestakin jeesustelijasta näköjään vähän kilpahenkeä löytyy kun edessä löntystelee pitkä rivi ohiteltavia :)
Eka kymppi meni todella "varkain" ja ajattelin ottaa hieman riskiä ja kiihdytin entisestään. Toka kierros meni tuolla 5:00 pintaan, mikä on minulle ihan hyvä vauhti jo. Eka puolikas meni karvan alle 1:50 joten aloin elättelemään epäterveitä unelmia 3:40 alittamisesta.
Kolmas kierros meni monelta osin jo alle 5:n vauhtia, mutta se oli jo liian kovaa tällaiselle kehäraakille. 30 kilometrin jälkeen jalat alkoivat selkeästi protestoida. Viimeiselle kierrokselle oli todella tuskaista lähteä. Ohittaa nyt maali ja vielä pitäisi vetää 10 km? Askel alkoi painaa toden teolla siinä 35 kilometrin jälkeen, mutta pystyin hammasta purren pitämään vielä yllä joten kuten 5:20-5:30 vauhtia laskeskelle, että 3:40 olisi vielä saavutettavissa.
Olo oli väsynyt, mutta jalat kantoivat joten piiskasin itseäni eteenpäin. Täysin varoittamatta vasempaan reiteen iski julmettu kramppi melkein tarkalleen 37:ssä. Pelkäsin jo juoksun jääneen siihen, sillä pienikin yritys kävellä tai edes koukistaa polvea veti krampin heti uudestaan. Venyttelin sitä rauhassa pari minuuttia ja sen jälkeen pystyin kävelemään. Hetken päästä kokeilin hölkätä ja ihmeekseni se toimi taas ihan ok.
Seuraavalla juomapisteella kahmin kourallisen suolakurkkuja, mutta myöhäistähän se nyt oli. Ihmeekseni kramppi ei kuitenkaan palannut. Raahustin viimeiset kilometrin todella tuskissani, mutta vauhti pysyi edelleen ihan ok:na, 5:30 luokkaa. Viimeiselle kilometrille sain piiskattua vielä itsestäni irti pienen loppukirin ja ihan maalisuoralla hetkellisesti mittari painui vielä alle 4:00 - mistä olin todella tyytyväinen. Oli siellä voimia sitten kuitenkin, ukko vaan inisee turhasta :)
Lopulta aikani oli oman kellon mukaan 3:49. Hieman harmitti että 3:40 jäi saavuttamatta, mutta kyllä se oli vaan myönnettävä että liian kunnianhimoinen tavoite tällä kertaa. Olin asettanut tavoitteekseni päästä läpi ja salaa toivoin alle 4 tunnin aikaa, joten virne oli kyllä tyytyväinen tuskasta huolimatta.
Ilokseni vielä huomasin numeroni voittaneen arvonnassa mahtavan upean posliinikupin. Järjestäjän puolesta olisi tarjottu mustaa makkaraa, mutta täytyi nyt tällä kertaa epä-tamperelaisittan todeta, että ei oikein uppoa. Yhden haukun yritin urhoollisesti, mutta loppu meni roskiin. Tällaiselle kaiken pakkosyöjälle kynnys oli kova, mutta en halunnut suotta tehdä siivoojille lisää hommia. Laattaajia oli muutenkin jo ihan tarpeeksi.
Tuskaista hommaa, mutta uudestaan on pakko päästä :)
Sinänsä olin yllättynyt siitä, miten hyvin valmistautumiseni meni. En oikeastaan sitä niin stressannut, lipittelin pari päivää vähän korostuneesti urheilujuomaa, söin paljon hiilaria ja välttelin juttuja mitkä vaikeuttavat ruuansulatusta. Oikeastaan suurin pelkoni pitkällä matkalla on tuolla osastolla. Suolistu pulputtelikin uhkaavan oloisesti heti alussa, mutta mitään ongelmia ei ollut, joten jatkoin matkaa - eikä sillä osastolla ongelmia tullutkaan, mikä oli iloinen yllätys.
Lähdin vauhtiin vähän liian ahnaasti. Olin ajatellut juoksevani ekan kiekan n. 5:40 min/km (maraton juostiin 4x10km + hilut päälle tyyppisesti), ikään kuin lämppäriksi, mutta vauhti ei millään tahtonut pysyä kurissa, kyllä sitä tällaisestakin jeesustelijasta näköjään vähän kilpahenkeä löytyy kun edessä löntystelee pitkä rivi ohiteltavia :)
Eka kymppi meni todella "varkain" ja ajattelin ottaa hieman riskiä ja kiihdytin entisestään. Toka kierros meni tuolla 5:00 pintaan, mikä on minulle ihan hyvä vauhti jo. Eka puolikas meni karvan alle 1:50 joten aloin elättelemään epäterveitä unelmia 3:40 alittamisesta.
Kolmas kierros meni monelta osin jo alle 5:n vauhtia, mutta se oli jo liian kovaa tällaiselle kehäraakille. 30 kilometrin jälkeen jalat alkoivat selkeästi protestoida. Viimeiselle kierrokselle oli todella tuskaista lähteä. Ohittaa nyt maali ja vielä pitäisi vetää 10 km? Askel alkoi painaa toden teolla siinä 35 kilometrin jälkeen, mutta pystyin hammasta purren pitämään vielä yllä joten kuten 5:20-5:30 vauhtia laskeskelle, että 3:40 olisi vielä saavutettavissa.
Olo oli väsynyt, mutta jalat kantoivat joten piiskasin itseäni eteenpäin. Täysin varoittamatta vasempaan reiteen iski julmettu kramppi melkein tarkalleen 37:ssä. Pelkäsin jo juoksun jääneen siihen, sillä pienikin yritys kävellä tai edes koukistaa polvea veti krampin heti uudestaan. Venyttelin sitä rauhassa pari minuuttia ja sen jälkeen pystyin kävelemään. Hetken päästä kokeilin hölkätä ja ihmeekseni se toimi taas ihan ok.
Seuraavalla juomapisteella kahmin kourallisen suolakurkkuja, mutta myöhäistähän se nyt oli. Ihmeekseni kramppi ei kuitenkaan palannut. Raahustin viimeiset kilometrin todella tuskissani, mutta vauhti pysyi edelleen ihan ok:na, 5:30 luokkaa. Viimeiselle kilometrille sain piiskattua vielä itsestäni irti pienen loppukirin ja ihan maalisuoralla hetkellisesti mittari painui vielä alle 4:00 - mistä olin todella tyytyväinen. Oli siellä voimia sitten kuitenkin, ukko vaan inisee turhasta :)
Lopulta aikani oli oman kellon mukaan 3:49. Hieman harmitti että 3:40 jäi saavuttamatta, mutta kyllä se oli vaan myönnettävä että liian kunnianhimoinen tavoite tällä kertaa. Olin asettanut tavoitteekseni päästä läpi ja salaa toivoin alle 4 tunnin aikaa, joten virne oli kyllä tyytyväinen tuskasta huolimatta.
Ilokseni vielä huomasin numeroni voittaneen arvonnassa mahtavan upean posliinikupin. Järjestäjän puolesta olisi tarjottu mustaa makkaraa, mutta täytyi nyt tällä kertaa epä-tamperelaisittan todeta, että ei oikein uppoa. Yhden haukun yritin urhoollisesti, mutta loppu meni roskiin. Tällaiselle kaiken pakkosyöjälle kynnys oli kova, mutta en halunnut suotta tehdä siivoojille lisää hommia. Laattaajia oli muutenkin jo ihan tarpeeksi.
Tuskaista hommaa, mutta uudestaan on pakko päästä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)