Uusi Suomenennätys :)

Kilpailut ovat takana ja jatkoistakin aletaan pikkuhiljaa toipua. Sukelluksen osalta saavutin sen mitä lähdin tekemään. Loppuilta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta nukun nyt ainakin yhden yön ennenkuin käyn sitä märehtimään, koska ei sellaista suomalaisen stereotyypi itsesäälissä rypemistä kukaan halua lukea :) Mutta virheet on analysoitu ja niistä on opittu.

Sukellus oli muuten todella hyvän tuntuinen, mutta pohjalla tuli vietettyä vähän turhan pitkään aikaa kun en meinannut saada tagia oikein irti ja pujotettua käteen. Sinänsä lyhyt aika, mutta 9 sekuntia sähläystä voi olla hyvinkin se ero onnistuneen ja epäonnistuneen sukelluksen välillä kun puhutaan rajoille menevistä jutuista. Koko sukelluksen oli todella vahva olo, mutta aivan pintaan tullessa minule tuli yhtäkkiä sellainen olo, että en ollut ihan varma alanko sambaamaan. Varmaan se vähän naamasta näkyi, että olin vähän huolissani. Pintaprotokolla kuitenkin meni rutiinilla kun sitä on treenannut, joten valkoinen kortti sieltä tuli ja ilmekin lopulta kirkastui. Olisi kyllä kiva nähdä nauhalta miltä se näytti...Koko valmistautuminen oli mennyt ihan nappiin ja jo lämppäreissä huomasin että tänään kulkee ja olin sellaisessa "äiti maa"-vireessä, että vedessä oleminen oli vaan luonnollista ja helppoa. En ole mielestäni oikein koko kaudella päässyt tuollaiseen vireeseen, joten tunne oli hieno ja siitä oli luottavainen ja rento mieli lähteä tekemään itse sukellusta.

Koko kisa oli mainio tapahtuma ja Kimmo, Kalle ja muut järjestelyihin osallistuneet olivat huhkineet hartiavoimin töitä ja pistäneet parastaan. Oli outo tunne olla kisoissa pitkästä aikaa "turistina", mutta toisaalta ihan rentouttavaa. Syvyyskisan järkkääminen ei ole mikään simppeli juttu, joten vähintäänkin hattu nousee täällä otsalta (tai siis nousis, jos käyttäisin hattua). Kiitokset ja respect!

Enpä tiedä tulenko koskaan sukeltamaan syvemmälle. Ainakin se nyt tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta. Toisaalta, ei sitä tiedä miten sitä taas innostuu kun vähän vetää henkeä.

Mutta mikä tärkeintä, juoksu- ja punttiselibaatti on ohi, joten huomenna taas hiki virtaa! Yllättävän vaikeaa on ollut olla ihan vihanneksena viikko...

Loppusilaus

Keskiviikkona meni ilman pakkausta 6:00. Ei siis mikään monsteriaika, mutta hyvä kuitenkin. Eilen pidin ihan täydellisen lepopäivän, kuten tapoihini kuuluu ja tänään illalla teen vielä yhden kuivastaticin. Valmistautuminen on sitten osaltaltani siinä.

ET:t julkaistiin tänään ja yllätyin hieman, että olenkin listan kärkipäässä. Eli jos onnistun, SE on minun. Olin 100% varma että ainakin Timo olisi nokittanut syvyyden ja luotinkin vain siihen, ettei mies jaksa 2:n syvän jälkeen tehdä enää kolmatta. Itsehän en osallistu varsinaiseen kilpailuun, pelkästään ennätysyritykseen.

Ilmoittamani syvyys on 55m. Päädyin lukuun siten, koska tiesin sen olevan saavutettavissani helpostikin ja toisekseen, syvin ranking tulossa FI:ssä on 54 metriä, joten minusta alle sen olisi ollut vähän noloa tehdä lajin ensimmäinen SE. Eihän tuo syvyytenä mikään hurja ole ja löytyyhän näistäkin kisoista sukeltajia jotka rikkoisivat sen minä päivänä tahansa, mutta alku ainakin. Täytyy nyt vielä toivoa että kaikki menee nappiin, mutta kyllä kait kaltaiseltani superatleetilta tuo pitäisi onnistua jos joku Doc Lopezkin vetää syvempiä ;)

Kauhean henkisen kamppailun jälkeen olen päättänyt, että luultavasti pakkaan hieman - sen verran että saan keuhkot oikeasti täyteen. En kuitenkaan mitään monsteripakkausta, niinkuin normaalisti tekisin. Lopullisen päätöksen teen kuitenkin sen mukaan mikä on fiilis lämppäreissä jne.

Yllättävän vaikeaa on ollut olla juoksematta tai tekemättä mitään muuta koko viikko. Sinänsä positiivista, koska elävästi muistan ajan jolloin juttu oli päin vastoin, piti pakottaa itsensä lenkille. Itseasiassa en ihan malttanutkaan olla. Kävin keskiviikkona kaupungilla pyörällä. Tarkoitus oli vaan rennosti polkea sinne, mutta aika suoritukseksihan se taas meni ja jokainen mummo oli pakko ohittaa. Kyllä siinä paita oli aika märkänä ja matkaa n. 20km, eli melkein treeniksihän sen jo voisi laskea...

Pieni pettymys

Kävimme eilen Asikkalassa sukeltamassa ja lähdin sinne sillä asenteella että 51-52m menee helposti. Keli oli lähes täydellinen, aurinko paistoi eikä tuullut juuri yhtään. Köysi oli mieluinen, painoja riittävästi...Kaikki siis kohdallaan. Mutta jotenkin en vaan saanut päätäni kerättyä tekemään syvää sukellusta, itseluottamus ei ollut kohdallaan. Ei ole alla tarpeeksi syviä sukelluksia, että voisi todella luottaa siihen, että pystyn joka kerta samaan. Ehkä viime kerta oli vain onnenkantamoinen? Ehkä se oli vain hyvä päivä. Ehkä tänään hyydynkin 10 metriä ennen pintaa. Tällaiset pelkotilat ovat seurausta rutiinin ja kokemuksen puutteesta ja liian nopeasta syvyyden kasvattamisesta. Osaltaan terää syö se, että haluaisin tehdä sukellukseni ilman pakkausta. Se olisi niin helppoa ottaa se lisävarmuus siitä, että ahtaisi muutaman litran lisää ilmaa koneeseen, mutta jotenkin olisi niin paljon siistimpää pärjätä ilman. Saa nähdä mihin päädyn varsinaisessa sukelluksessa, mutta harjoituksissa en halua pakata toistaiseksi. Jos olisin sukeltanut 50 m kymmeniä kertoja ilman ongelmia, niin tottakai olisi helpompaa mennä sinne nyt. Itselläni tuollainen mukavuusraja on jossain 30m tienoilla. Tampereen olosuhteista johtuen, olen sukeltanut 30 metriin satoja kertoja. Pakattuna, ilman, FRC:nä, etuperin, takaperin, free immersionina, monolla, sterkoilla, hyvänä päivänä, huonona päivänä...Tiedän ja luotan siihen, että vaikka minulla olisi huono päivä, vähän ilmaa, molemmat jalat ja toinen käsi kramppaisivat, lanyard jäisi solmuun ja vielä pää uppoaisi mutaan, niin pääsisin sieltä silti koska tahansa pintaan. Mutta jossain 40 metrin jälkeen tulee itselleni se raja, varsinkin pimeässä ja kylmässä vedessä, että en olekaan enää ihan niin varma. Pääsenkö pintaan omin voimin jos jotain sattuu? Ja 50m tienoilla näköjään menee raja, josta en ole ihan varma pääsenkö ongelmitta pintaan edes optimioloissa. Toistothan tähän auttaisivat, mutta valitettavasti kisoja ajatellen niitä ei oikein ehdi enää tekemään. Täytyy siis hakea itsevarmuutta muuta kautta, eli tekemällä staticeja ja siten valamalla itseensä uskoa siitä että apnea kulkee ja lepäilemällä. Molemmat yhdessä nostavat onnistumismarginaalia reilusti, eli objektiivinen järki sanoo, että jos pystyin 50 metriä sukeltamaan jo kahdesti ilman ongelmia harjoituksissa, kesken treenikauden ja ei optimioloissa, niin heittämällä se menee myös nyt kun keskityn vain ja ainoastaan yhteen sukellukseen optimioloissa.

Eilen pelkoni ruumillistuivat sinänsä taas järjettömään muotoon, eli aloin yhtäkkiä pelkäämään, että 30 litran kanisterin noste ei riitä, koska olin lisännyt pohjalle 5 kiloa painoja. Pelko ei ollut ollenkaan rationaalinen, mutta yritä sitä nyt itsellesi uskotella. Sitäpaitsi vasta juuri nyt muistin, että vaikka edellisellä kerralla painoja olikin vain 5 kiloa vähemmän, niin sitä edellisellä taas siinä olis tuo ylimääräinen 5 kilon puntti, eli systeemi oli ihan testattu ja toimiva.

Free Immersion on lajina sikäli haastava, että sen treenaaminen on aina paljon monimutkaisempaa. Painoja pitää olla pirusti mikä jo yksistään vie sukelluksesta terää. Tuollaisen 15 kilon mötikän uiminen selälle, ja erityisesti sieltä pois, on sen verta rankka juttu, että eilenkin tuli taas luvattua itselle että "ei koskaan enää". Lisäksi turvallisuus on vähintäänkin arvelluttavaa ilman mitään vastapaino- tai nostosysteemiä. Tuollainen 50 metrin sukellus on jo hyvinkin harmaalla alueella sen suhteen, mitä on noilla painoilla järkevä tehdä. 5 kilon konstapainon voi vielä hätätapauksessa jotenkuten nostaa, ainakin jos on pinnalla pari jannua hääräämässä, mutta free immersion painoilla ei kertakaikkiaan ole muuta vaihtehtoa, kuin että sukeltajan pääsee omin voimin syvyyteen, johon turvasukeltajat tulevat vastaan. Enhän toki asettaisi luottamustani köyden nostamiseen konstassakaan, kyllä se lähinnä ruumiin nostoa on jos niin jouduttaisiin tekemään, mutta kaikki lisästressi on lisästressiä. Kuitenkin, em. syistä johtuen, freetä pääsee kunnolla treenaamaan todella harvoin ja siten rutiiniakaan ei oikein ole.

No, ei treeni ihan katastrofi kuitenkaan ollut, sukelsin pari kertaa 44m, mikä ei ole ollenkaan hullumpi sukellus sekään, varsinkin ilman pakkausta. Päätin että en ala pingottamaan maksimia kun fiilis ei vaan nyt osunut kohdalleen ja tyydyin tekemään sellaisia mihin mukavasti menee. Tein lisäksi paljon negatiivisia sukelluksia ja harjoittelin paineentasausjuttuja, ja ainahan "vesiaika" itsessäänkin vahvistaa psyykkistä sukelluskuntoa. Saas nähdä ehtiikö tässä enää veteen ennen kisaa, mutta vaikkei ehtisikään, niin lähden yritykseeni luottavaisin mielin. Ja mikään pakko ei ole mennä pohjaan asti, jos ei siltä tunnu.

Tänä aamuna jatkoin static-treeniä. Johtotähtenä nyt ajatus, että jos aion sukeltaa ilman pakkausta, niin lienee mielekästä treenata staticiakin ilman pakkausta. Oli vaihteeksi sellainen päivä että heti ekasta FRC:stä (4:20) huomasi, että tänään kulkee. Joten siitä sitten sarja FRC 4:45, 6:00 ja 6:20. Ei hullumpaa, kaksi yli kuutosen vetoa ilman pakkausta. Viime viikolla 6:20 oli vielä kova aika ihan ähkyyn asti pakattuankin.

Toki kaiken tämän seurauksena takaraivossa kytee ajatus. Miksi edes haluaisin mennä syvemmälle? Mitä siellä on? Pimeää ja kylmää...Olen jo nyt ihan hyvä sukeltaja ja pystyn mukavasti sukeltamaan niihin syvyyksiin, missä ylipäätään mitään nähtävää on. En tule koskaan olemaan ME-luokan sukeltaja, tai edes mitaliluokan sukeltaja kansainvälisesti, tai edes kotimaisesti. Joten miksi piiskata itseään sen syvemmälle?

Syvyyssukellus on monimutkaisempi juttu kuin moni haluaa myöntää. Ehkäpä on aika taas vähän painaa jarrua ja kasvattaa syvyyttä maltillisemmin. Jos joskus pääsen tilanteeseen jossa 50 metriä on kevyt heitto, niin helppohan siihen on pistää metri tai pari lisää.

En tajua mistä jotkut nimeltämainitsemattomat sukeltajat keräävät sen rohkeuden yrittää maailmanennätystä käytännössä joka kerta, vaikka viimeiset puolitusinaa yritystä ovat päättyneet tajunnan menetykseen. Eikö heillä ole itsesuojeluvaistoa ollenkaan?

Pohjat kympille

Oli vahva ja energinen olo, joten lähdin lenkille periaatteella "pohjat kympille pitää juosta". Asetin T6:stä nopeushälytykset 13.5 km/h ja eikun menoksi. Ensimmäinen 5 kilometria kulki todella kevyesti, mutta lopussa sai kyllä piiskata henkiseltä puolelta aika hyvin lisää vauhtia, mutta ärsyttävä koneen piipitys motivoi kummasti. Lopulta kellot pysähtyivät aikaan 44 min 23 sek. Eli enkka parani 3 minuutilla. Rankkaa se kyllä oli ja lopussa tunsi todella juosseensa. Tuo tekisi laskujeni mukaan 2700 cooperissa. Joo joo, onhan se ärysttävää, kun lasken nopeuksia aina coopereissa, mutta mulle se vaan on ainoa vertailukohta tai jotain. Anyway, olisipa kova juttu jo joskus pääsisi 40 minuuttiin, eli 3 km cooperivauhtia. Mutta siihen pitäisi jo kiristellä aikalailla. Sitä voisi kuitenkin pitää jonkunmoisena rajapyykkinä jollekin.

Jos huomenaamulla tulee vielä staticissa pohjat, niin sitten mulla onkin vähän uudelleen miettimistä mun static-teorioissa :) Jotenkin en usko että siitä on kuitenkaan pelkoa.

Nyt pitää lopettaa juokseminen yli viikoksi. Nyyh :( Toivottavasti jaksan vielä sitten aloittaa uudestaan.

Aamustatic kulkee

Eilen vetäisin 6:45 ja olin itseeni varsin tyytyväinen. Lämppärit lyhenevät ja staticit pitenevät. En malttanut olla käymättä salilla, joten ajattelin että tänään tulee sitten takapakkia. Mutta ehei, aamulla 7:15! Elämä hymyilee taas. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä tuossa kropalle oikeasti tapahtuu. Kyse ei ole pelkästään henkisestä terän takaisin saamisesta, vaan apnea vaan kertakaikkiaan helpottuu. Nytkin nykäykset alkoivat 4:45 kun maanantaina vielä yli 3 minuuttia oli kova juttu. Mikä minussa muuttuu että näinkin lyhyessä ajassa alkaa tulla minuuttikaupalla lisää?

Anyways, kävin eilen illalla vielä Kaukajärveä koluamassa harppuunan kanssa, kun sain äkillisen inspiksen. Olin ihan toisella puolen järveä kuin viimeksi. Muutama havainto:
-Ahvenet ovat tällä puolella keskimäärin isompia. Sain pari ihan kivan kokoista ja melkein joka parvessa oli useita ammuttavan kokoisia
-En nähnyt yhtään rapua tai edes merkkejä siitä, että rapuja koko järvessä olisi
-Särjet ovat täälläkin lehmän kokoisia. Välillä oikein säikähti kun iso särkiparvi pelmahti paikalle "mitä noi on?!?". En ampunut yhtään vaikka mieli teki, koska ei niitä tulisi syötyä kuitenkaan - mitä niitä siis tappamaan.
-Haukia oli runsaasti

Alkuun ehdin jo turhautua, ettei täällä mitään ahventa isompaa edes ole, mutta kummasti vaan taas auringon alettua laskunsa alkoi haukia ilmestyä mestoille. Harmittaa yksi arviolta n. 2 kg hauki, josta ammuin ohi. Taisi jopa vähän nuoli kolhaista (ja sekös harmittaa vielä enemmän, nimittäin turha haavoittaminen). Näin saman hauen vielä paluumatkallakin, mutta se oli niin arkana ettei päässyt ampumaetäisyydelle. Noh, en syytä sitä siitä :) Sain kuitenkin 2 haukea, arviolta n. kiloisen ja toinen vähän pienempi, sekä kolme mukavan kokoista ahventa. Päätin tällä kertaa yrittää taas fileoida kalat, koska olen niin laiska etten jaksa alkaa suomustelemaan, ja se on muutenkin sisätiloissa kerrostaloasunnossa aika sottaista touhua. Taitaa olla elämäni 3 kerta kun fileoin kalaa, mutta harjoitus tekee mestarin. Ei se kovin sujuvaa ollut, mutta varsinkin hauista sain lopulta ihan ok kokoiset ja suht ruodottomat fileet aikaiseksi. Aiemmin on vähän tupannut jäämään liikaa lihaa siihen ruhoon kiinni, mutta nyt onnistui hyvin sekä fileointi, että nahan poisto. Ahvenet nyljin ja fileoin. Eipä isostakaan ahvenesta kyllä kummoista filettä saa, mutta kyllä nuo nyt kehtaa jo pannulle heittää...

Tänään varmaan tarttis käydä lenkillä. Ei tuo puntti näköjään ainakaan täysin tuhonnut apnea-kuntoa. Katotaan miten lenkillä käy :) Kun on tässä treenaillut vähän normaalia enemmän, huomaan että on hyvin, hyvin vaikeaa päästää irti ja levätä se 2 viikkoa. Mutta pyhä lupaukseni on, että ensiviikolla ei kertakaikkiaan mitään muuta treeniä kuin sukellusta tai hengenpidätystä!

Asikkalan sukellukset

Vedin aamulla static-treenit koska tiesin illalla lähteväni sukeltamaan, joten iltatreeneistä ei tulisi mitään. Ihmeen hyvin kulki ja sain aikaiseksi sarjan 4:40, 5:30 ja 6:40. Viimeinen veto alkoi jo muistuttaa ihan oikeaa staticia :) Lohdullista huomata että romahdus ei olekaan niin paha kuin olin pelännyt. Varmasti olen viikon päästä jo 7 minuutin kunnossa. Kohtuullinen static-tulos antoi myös lisää itsevarmuutta syvyyssukellukseen. Vaikkei tulos päätä huimaakaan, niin ainakin tiedän olevani noin suunilleen ok apneakunnossa.

Ajelimme Väinön kanssa Asikkalaan n. viideksi. Hieman etuajassa siis, koska paikallinen jengi ilmaantui paikalle kun olimme jo keräämässä kamppeita. Sää oli kohtalaisen tyyni, vesi lämmintä ja kohtuu kirkasta, joten kaikki oli kunnossa. Tällä kertaa aseina olivat myös oma köysi ja poiju, joten senkin puolesta taas pari pykälää luottamusta lisää. Päätimme laittaa vain 12 kiloa painoja, koska jotenkin järkeilimme, ettei kumpikaan meistä jaksaisi vetää 15 kiloa ylös yksin hätätilanteessa. Noh, eipä se paljoa paremmin kyllä nouse tuo 12 kiloakaan. Pistimme suoraksi kuitenkin 50 metriä köyttä pienen palaverin jälkeen kun sain Väinön vakuuteltua että en aio kuolla sukellukseeni. Alusta asti kulki hyvin. Tein helpohkot sukellukset 32 ja 40 metriin ja valmistauduin vetämään yhden syvän. Alle tein 3 minuutin staticin ja sitten rentouduin ja lepäilin 3-4 minuuttia. Painoja oli niin vähän, että Väinö joutui antamaan hieman vauhtia pari ekaa metriä kun en alkanut uppoamaan ollenkaan, mutta lopulta päästiin matkaan. Oli aivan eri fiilis nyt kuin viime kerralla. Alas mennessä ei missään vaiheessa tuntunut oikeastaan epämiellyttävälle. Nautiskelin vaan kyydeistä ja vapaapudotuksesta, kunnes jalkojen alla tömpäshti pohjalevy. Tällä kertaa tein simuloidun taginpoiminnan, eli kosketin nopeasti levyä ja sitten ylöspäin. Myös ylös tullessa fiilis oli hyvä. Toki lopussa alkoi jo tehdä mieli pintaan, mutta homma pysyi henkisesti paremmin kasassa. Pidin nyt silmiä auki koko matkan, mikä auttoi ehkä pitämään "möröt" paremmin poissa. Luin deeperistä että silmien kiinnipitäminen pahentaa narkoosia, ja olisin ehkä varovasti samaa mieltä. Vaikea sanoa kuitenkaan, voi se johtua muistakin tekijöistä. Mielestäni sukellus oli varsin nopea, mutta kello väittää siihen kuluneen 2:47! Todella outoa ottaen huomioon, että viimeksi meni lähes puoli minuuttia vähemmän. Treenistä jäi hyvä maku suuhun ja kun Väinökin vielä sukelteli oman enkkansa, niin kelpasi lähteä suu messingillä Tamperetta kohti. Lopuksi kokeilimme vielä huvikseen sukeltaa pelkissä uikkareissa syvyyttä laiturin tuntumassa. Väinö voitti tämän kisan 6.6m vedollaan. Uskomattoman karmea tunne kun rysähtää 25-asteisesta vedestä termokliiniin. Koko kroppa menee ihan kramppiin eikä todellakaan tee mieli jäädä siihen fiilistelemään. Kyllä kait tuohonin voisi helposti totutella jos tarve olisi, mutta aika säälittäväksi jäivät uhosta huolimatta "viikinkien" sukellukset.

Niin joo, 50m free immersion siis meni ilman pakkausta ja paineentasaus perinteisillä Frenzeleillä. Suun olisin saanut täyteen varmaan vielä pohjallakin, joten paineentasauksesta ei syvyys hetkeen töki...Kaipa siitä pallean venyttelystä ihan oikeasti on ollut hyötyä...

Tos ny vielä toi pakollinen käppyrä:

Jostain se on aloitettava

Kaksi viikkoa Asikkalan kisoihin, eli viimeistään nyt on korkea aika aloittaa keskittyminen taas apnea juttuihin. Se tuntuu yllättävän vaikealta, koska olen juuri saanut juoksuhommissa hyvän vireen päälle. Käyn kenties vielä kerran tai kaksi lenkillä vielä tällä viikolla, mutta ensi viikolla ei kertakaikkiaan mitään muuta fyysistä aktiviteettia, kuin sukeltaminen.

Mutta lenkkiä tai ei, on aika aloittaa kuivastaticit. Silloin kun tein niitä aktiivisesti, en aina jaksanut ymmärtää ihmisten narinaa siitä kuinka he eivät jaksa tehdä kuivastaticeja koska "se on niin kauheaa". Nyt kun taukoa on taas vähän ollut, pystyn samaistumaan fiilikseen. Se todella on aivan hirveää, ennenkaikkea henkisesti. Rutiini puuttuu ja halu taistella yli epämukavuuskynnyksen on nolla. Mutta ei auta ininä, se on vaan lähdettävä tekemään. Ettei motivaatio kuitenkaan kuole alkukuoppiinsa, niin pitää lähteä tekemään nousujohteisesti. Tavoite olisi päästä ensiviikon loppuun mennessä taas tuonne 7+ minuutin kuntoon. Tänään tein kolme staticia: 4, 5 ja 6 minuuttia. Tuon vitosen jälkeen olin ihan varma, että jo aiemmin tavoitteeksi asettamani 6 jää tänään tekemättä. Mutta lopulta se menikin suht helposti. Lopetin kyllä mielelläni tuohon, mutta jos olisi tarvinnut, olisi voinut jatkaa vielä ainakin 10-20 sekuntia suhtkot iisisti. Eli fiilis oli sellainen, että vaikka pahalle tuntuikin, niin olin täysin kontrollissa.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin kyllä se tästä nopeasti lähtee taas kohoamaan. Jospa ottaisi välitavoitteeksi että perjantaihin mennessä menisi 6:30.

Se luo lohtua, että tiedän static-treenin tuntuvan suoraan syvyyssukelluksessa. Välttämättä suorituskyky ei niinkään kasva, mutta suorituksesta tulee vähemmän tuskainen. Eli jos nyt menee FI:ssä 50m vähän puristamalla, niin toivon ja uskon, että tämän viikon loppupuolella se menee jo melko mukavasti (sikäli kun pääsen kokeilemaan).

Iltalenkki

Päätin kuitata viikonlopun mässyt periaatteella "juostu kierros per viikonloppuna syöty jäätelöannos", eli kaikkiaan piti siis juosta 4 kierrosta. Alku- ja loppuverryttelyineen tuosta tuli 18.6km ajassa 1:32, eli keskinopeus 12.1 km/h. Ei hullumpaa, ja vaikka lopussa kyllä huomasi juosseensa, niin ei tuo ollut olleenkaan niin paha kuin olisin kuvitellut. Mukana oli puoli litraa vettä mikä tuntui riittävän ihan hyvin...

Training managerin mukaan tuohon paloi 1400kcal. Vaikka se onkin vain suuntaa antava arvio, niin eiköhän tuolla nyt parit jätskit ole anteeksi annettu :)

Viikonlopun anti

Kävimme lauantaina porukalla Asikkalassa. Itsellä oli vähän suoraan sanottuna suoritusmeininki, koska tiesin, että syviä pitää nyt alkaa tehdä alle jos aikoo kisoissakin niitä tehdä. Enää ei auta selittelyt. Ja toisaalta, mahdollisuuksia tehdä syviä ennen kisaa on enää vähän...

Laitoin siis 50 metriä köyttä free immersionia varten. Köysi ei ollut ehkä lajia ajatellen ihan optimi, ja 30 litran poijukin on siinä ja siinä, mutta hyvin siinä pystyi tekemään.

Tein aluksi muutaman sukelluksen ihan totutteluksi ja voi hitto kun olin unohtanut mitä se suomen järvien pimeä ja kylmä ihan oikeasti tarkoittaa. Meininki on aivan toinen kuin jossain Kaatialassa tai edes Heramaanjärvellä. 20 metrissä on kertakaikkiaan mustaa, ja pirun kylmä. Parilla ekalla vedolla tuntui että ei tästä mitään tule. Pääsin hanuttamalla juuri ja juuri sen 20 metriä eikä ollut yhtään sellainen fiilis, että syvemmälle haluaisi mennä. Kasvatin kuitenkin hiljalleen syvyyttä ja tein paljon staticeja pinnalla ja pikkuhiljaa alkoi sukellusvire löytyä. Lopulta sukelsin 43 metriä ilman pakkausta, huilin kunnolla, tein pari staticia ja sitten pohjalevylle asti hieman pakkaamalla. Koska menen jalat edellä jäi siitä koneeseen lukema 48m. Sukellusta ei voi varsinaisesti kehua miellyttäväksi. Alaspäin oli ihan hyvä fiilis, mutta ylöstullessa iski jossain vaiheessa se inhottava tunne mikä joskus tulee, että "hitto, mitä jos en pääsekään omin voimin ylös". Tunne on ihan epärationaalinen, koska objektiivisesti tiedän ettei mitään hätää ole, mutta kylmässä ja pimeässä sille antaa helposti vallan. Oli todella vaikeaa pitää nuppi kurissa ja keskittyä vain olennaiseen. Tämä oli tietysti sikäli kaikkien oppien vastainen veto, että tuosta pääsee eroon tekemällä toistoja tiettyyn syvyyteen ja paljon. Ei se ole ihmekään jos jänskättää kun lähtee tekemään suoraan syviä. Koin myös pientä narkoosia, tai miksi sitä nyt sitten kutsuisikaan. Syvyydessä ajantaju sekoaa ja alkaa kuvitella asioita. Esim. köysi oli kierteisesti punottu ja pidin siitä kokoajan kiini. Tämä ilmeisesti pyöritti minua hiukan vapaapudotuksessa ympäri. Rationaalisesti ajatelle, en takuulla ole pyörinyt kuin puoli kierrosta, mutta siinä pimeässä pudotessa se tuntui siltä että kiepun villisti köyden ympäri. Kaikki tuollaiset pikkujutut saavat syvällä ihan väärät mittasuhteet, varsinkin kun ei ole tottunut noissa olosuhteissa syvälle sukeltamaan.



No, lopulta viimeisen 15 metrin aikana mieli kirkastui kun huomasi että hyvinhän tämä meni ja lopulta sukellus oli kuitenkin aika helppo. Aikaa meni vain 2:15, mikä oli lähes sekunnilleen sama kuin tuolla 43 metrisellä, eli teknisesti tuo oli parempi. En usko että paljoa tuota nopeampaa kyllä kannattaa pyrkiä, sitten alkaa rentous kärsiä. Täytyy nyt kuitenkin mennä ainakin pari kertaa vetämään vielä syviä ennen kisaa, että pääsee oikeasti vireeseen.

Tänään kun oli aika ja hyvä sää kävimme Venlan kanssa snorklailemassa Kaukajärvellä. Sainpahan kerrankin houkuteltua sen mukaan :) Ihan mukava ja rento meininki oli, pysyttiin kokoajan rannan tuntumassa, missä kaikki näkemisen arvoinen toki onkin. Sain otetuksi muutaman ainakin minun mittapuulla hyvä kuvan, niitä voipi ihmetellä täältä. Tuossa kuitenkin ehkäpä omasta mielestäni onnistunein mastiaiseksi

Nyt vielä iltalenkki päälle ja se onkin taas viikonloppu siinä...

Fiilistelyä pt2

Eilen perinteinen sali, illalla hallitreenit. Vetelin ihan perinteisen kaavan mukaan ja taas tuntui että monouintiin löytyi pari uutta oivallusta. Pään asento alkaa vihdoinkin löytyä. Hassua kun olen tolkuttanut oppilaillekin sitä jo vaikka kuinka kauan, mutta vielä vaan tulee kurkittua salaa. Kun nyt uin sellaisella pään asennolla, että itseasiassa alaspotkussa voin nähdä räpsän kärjen vilahtavan, niin hommassa oli ihan uusi meininki. Siinä kaakeleita tuijotellessani huomasin myös toisen jutun. Aina kun "ylöspotkun" aikana kaakelit pysähtyivät. Tajusin että koukistan siinä kohtaa helposti polviani ja vastus käytännössä pysäyttää liikkeen. Parin treenivedon jälkeen löysin siihen hyväntuntuisen potkun millä liike pysyi kokoajan tasaisen rullaavana.

Lopuksi uin taas 1000m, mikä tällä kertaa oli yllättävän tuskaista, koska ojentajat olivat ihan sohjona salitreenistä. Vaparin käsivetojen loppuunvieminen otti todella koville, mutta sisulla sisulla.

Mutta asiaan. Tänään tavallinen sukellusreissu peruuntui, joten päätin mennä vihdoinkin Kaukajärvelle kalastamaan. Projekti mikä on pitänyt korkata jo pitkään. Olen monesti sanonut että Kaukajärvi on aliarvostettu sukelluspaikka. Nyt olen entistä enemmän sitä mieltä. Kun hetkeksi rauhottuu ja pysähtyy oikeasti katselemaan, niin järvihän kihisee elämää! Näkyvyys rannassa on yllättävän hyvä ainakin vielä. Syvällä se samenee, mutta siinä max 6-7 metrin huitteilla on useita metrejä näkyvyyttä ja paljon vilinää. Ensinnäkin, fakta mitä en ollut tajunnut aiemmin. Tuo järvi on aivan täynnä rapuja. Näin liioittelematta kymmeniä rapuja. Pari aikamoista monsteriakin. Suuria, satojen kalojen ahvenparvia, possun kokoisia särkiä jne. Ihmetyksekseni näin myös 4 haukea. En ole tainnut koskaan ennen nähdä veden alla haukea. Näistä 2 lähti kotiin. En viitsinyt ampua enempää, kun tuli sellainen fiilis että mitä noita teurastamaan, onhan sitä syötävää tässäkin. Ammuin myös yhden hervottoman kokoisen särjen, koska luulin sitä lahnaksi, sekä yhden ihan kivan kokoisen ahvenen.

Olin vedessä n. 2 tuntia ja tulin pois vain koska kello alkoi olla jo niin paljon. Olisin voinut fiilistellä siellä vielä vaikka kuinka kauan. Löysin pari todella mukavaa mestaa, mm. "kelppimetsän" (joo, ei kait se mitään kelppiä ole, mutta en parempaakaan termiä keksi), joka oli veden alta katsottuna upea näky. Pinnan päältä varmaan vaan ärsyttävää ahvenheinää. Parhaita hetkiä oli vaan möllötellä pohjalla ja katsoa kun valtavat ahvenparvet uivat aurinkoa vasten, sekä seurata rapujen kinastelua ahventen kanssa, sekä rapuja kalanraadon kimpussa puhdistustyössä. Sukellus kulki myös ja usein jouduin nousemaan ylös kellon mukana kun järki sanoi ettei pitempään uskalla olla kun on yksin liikkeellä. Mitään kiirettä ei ollut pois fiilisten puolesta. Tuntui hienolle väijyä kala, ampua, leikata kurkku auki, poistaa harppuunasta ja ladata harppuuna uudestaan kaikki yhdellä sukelluksella. Ehkä ensimmäistä kertaa pääsin kalastamisessa sellaiseen fiilikseen, missä vaan on jotenkin "yhtä" elementtinsä kanssa. Ei ollut mitään saalispakkoa, ei tavoitteita...Lipui vaan hiljaa ja rauhassa eteenpäin ja nautiskeli näkymistä. Ja kas, tulihan sitä kalaakin sitten.

No, hehkutus sikseen, mutta olen vaan niin täpinöissäni. Ehdottomasti top 5 sukelluskokemuksia ever. Suosittelen!

Päätin vetäistä illalla vielä puhdistavan lenkin. Piti saada "järven haju" hikoiltua pois iholta ja vähän veri taas liikkeelle. En edes yrittänyt nyt mitään puolentoista tunnin lenkkiä, vaan lähdin hakemaan 10km. Roopen innoittamana yritin pitää vähän reilumpaa vauhtia. Alussa juoksin 2900km cooperin ja sitten vähän rauhallisemmin loput. Lopulta kymppi meni aikaan 47:40. Alle 45 olis jo kova juttu mulle. Tosin tuossa voi satku tai pari heittää tuon mittarin kanssa, pitäisi käydä oikein radalla se kalibroimassa niin ei tarttis arvailla...

Fiilistelyä

Sami Partinen aka "spar8" oli piipahtamassa Tampereella ja kyseli sukellusseuraa, joten kävin tutustuttamassa hänet kaukajärven tummiin vesiin. Vesi oli todella lämmintä ja kirkasta ja itselläkin kerrankin fiilikset about kohdallaan. Räpsä vähän puristeli ja pari kertaa piti ottaa se pois, mutta sekään ei haitannut menoa. Jotenkin veden alla tällä kertaa vain oli kiva olla. Tein rauhallisia sukelluksia 15-16 metriin, hengailin ja fiilistelin. Ei ollut mikään kiire pois.

Lopuksi sukeltelin vielä rannalla ihan fiilistelysukelluksia 4-7 metrin syvyydessä. Ihmettelin affenoita ja ravun raatoa, nautiskelin painottomuudesta ja kirkkaasta vedestä. Yli 2 minuutin sukellukset eivät tuntuneet ollenkaan väkinäisiltä vaan kokoajan oli kiva olla. Myös puku toimi hyvin eikä missään vaiheessa ollut kylmä. Päin vastoin, välillä jopa kuuma. Paikkailin sitä hieman ja luulen löytäneeni pari vuotokohtaa. Tai sitten kyse oli vain fiiliksistä, mutta kylmä ei vaivannut tällä kertaa. Kaukajärvi oli niin poikkeuksellisen hienossa kunnossa, että täytyy mennä sinne kalastamaan tässä joku ilta...

Illalla en hennonut enää rääkätä itseäni millään muulla. Tänään salitreeni + hallitreenit. Milloinkahan se halli menikään kiinni, joskus heinäkuussa...Toivottavasti ei tänään

Panokset kovenee

Vedin tänään lenkillä 1:25. Tarkoitus oli vetää 1:15, mutta tuntui niin hyvältä että jatkoin vielä. Kieltämättä alkoi lopussa jo askel vähän painaa. Tuon mittaiselle lenkille olisi juomapullo jo ihan tervetullut, varsinkin näillä keleillä. Tiedä sitten pitääkö vaaka paikkansa, mutta sen mukaan painoa hävisi lähes 3 kiloa. Tuskin kuitenkaan ihan niin paljoa hikoilin, mutta helposti kai tuossa litra pari haihtuu.

Tuumailin siinä köpötellessä, että voisin kasvattaa lenkin tuonne 1:30:een tasaisesti nostamalla. Sitten en lisää enää ajallisesti pituutta, vaan laitan nopeushälytykseen joka lenkillä 0.1 km/h lisää, eli kiristän vähän tahtia.

Nyt vetelin n. 12 km/h ja vähän reilut 17 kilsaa. Eli ensikerralla pistäisin 12.1 km/h jne.

Pikkasen alkoi taas polvi vihoittelemaan. Hyvin se on kestänyt nyt, mitä nyt alkukaudesta pikkasen nikotteli, mutta se voi vielä lyödä kapuloita suunnitelmiini. Kyseessä on ns. "juoksijan polvi", mihin kyllä auttaa totuttelu ja ennen kaikkea venyttely. Ei siis varsinaisesti mitään rikki, mutta piru kun se on kipeä kunnon lenkin jälkeen.

Kesäkausi kovimmillaan

Tylsät tilastot lyhyesti: pe salilla, perus setti. Nostin kyykkypainot 90:een ja hyvälle tuntui. Myös dippi alkaa kulkea. Alkukankeudesta päätellen olikin kyllä korkea aika ottaa se mukaan.

Lauantaina lenkki 1h 10min. Oli taas vaihteeksi yllättävän hyvin puhtia. Vauhti oli tuollaista 12km/h, eli ei mitään tappovauhtia mutta ihan reipas kuitenkin.

On ollut taas sellaisia kelejä ja luvattu myös tälle viikolle, että täytyy oikeasti alkaa nyt sukeltaa myös. Toisekseen, Asikkalan kisa lähestyy kovaa vauhtia ja ei sinne ihan valmistautumatta viitsi mennä. Pyhä lupaukseni on yrittää päästä veteen vähintään pari kertaa viikossa ja mielellään syvähköjä sukelluksia ainakin kerran viikossa. Ilmoittamani FI tulos on maltillinen (paljon suurempiakin lukuja pyöri mielessä), mutta kuitenkin paljon syvempi mihin olen koskaan FI:tä sukeltanut. Luotan kuitenkin siihen että seuraavan 3 viikon aikana saan homman kasaan koska peruskunto ja valmiudet ovat hyvät. Jos en kuitenkaan saa niin en kyllä sukellakaan.

Viikonloppuna olisi ollut Asikkalassa kova kuhina ja mieli teki paikalle päästä. Käytännön syistä se vaan olisi mennyt niin vaikeaksi. Varsinkin sunnuntaina kieltämättä hieman poltteli, kun olimme purjeveneella vain parin kymmenen kilsan päässä, mutta ei sitä voi veneellistä ihmisiä kiduttaa omien mielihalujensa mukaan :)

Pyrin pääsemään lenkille/hallille vielä pari viikkoa ainakin 3-4 kertaa viikossa. Punttia ehkä vielä tällä viikolla kerran tai pari, mutta sitten himmaan kisoihin asti ja keskityn pelkästään hengenpidätysjuttuihin.