Pitkään hiljaisuuteen on syynsä - ei mitään tiedotettavaa. Finlandian jälkeen oli ensin sellainen olo että no, eihän se tuntunut missään, 3 päivää myöhemmin olin jo lenkillä ja ihan kivasti kulki.
Sitten alkoi kuitenkin tökkiä sekä fyysisesti että henkisesti - palautuminen ei vaan ollut riittävä. Yritin korjata tilannetta tekemellä mahdollisimman alhaisilla sykkeillä lenkkejä jonkin aikaa. Tavoite oli Pirkan Hölkkä 2.10. Pikkuhiljaa alkoi voima palata jäseniin ja ajatkin mennä alle 5 min/km, mutta Pirkkaa edeltävänä iltana totesin että kyllä nyt ollaan kipeänä. Ei auta vaikka kuinka harmittaisi, ei tästä kyllä juoksemaan kannata lähteä.
Kummallinen syysflunssa on riivannut siitä saakka (ja vähän sitä ennenkin) yhteensä nyt useamman viikon ajan. Veikkaan että siinä on ollut sekoitus sekä huonoa palautumista tai ylikunnon oireita + joku pöpö. Todella ärsyttävä piiloflunssa, eli kunnon kuumetta ei ole ollut, mutta lihassärkyä heikotusta, huonot verenpaineet jne.
Noh, viime sunnuntaina viimein rohkaistuin lenkille. Tarkoitus oli tunnustella oloa ja lähteä hitaasti, mutta kun lähdin ensin saattamaan Venlaa ja tyttöjä jotka liikkuivat pyörällä niin vauhti nousi "salaa" melko kovaksi. No kun kerta hyvältä tuntui niin päästelin sitten 10 km "niin kovaa kun pääsee", mikä oli karvan alle 46 minuuttia. Ei nyt ihan personal best vauhtia, mutta kiva kuitenkin huomata ettei sairastelun myötä kokonaan ole nopeus kadonnut. Sykkeet olivat vauhtiin nähden aika hurjat (yli 170 vilkkui aika useasti mittarissa), ja veren maku tuli suuhun, mutta lähti kyllä karstat koneestakin.
Olen yleensä aika tarkka siitä että kipeänä ei liikuta, mutta huomannut myös että joskus kun sairastelu tulee tiettyyn pisteeseen viimeinen niitti siitä eroon pääsemiseksi on liikkeelle lähtö. Se on osittain vähän henkinenkin juttu, pötköttely ja voivottelu jää päälle ja niin sitten osa "oireistakin".
Mutta nyt on kropassa ja mielessä jo aivan eri meininki, jalka nousee, treeni maistuu ja pyörällä on kiva ajella töihin.
Altaalle ei ole paljoa tullut mentyä em. syistä ja siksi että armoitettu treenikaverini ravaa tuolla maailmalla edustamassa AIDA:aa milloin missäkin kissanristiäisissä tai MM-kisoissa ja yksin ei altaalle huvita mennä koska tarkoitukseni on nyt nimen omaan sukeltaa. Vielä ei ole kynnys ylittynyt kuiva-staticien tekemiseen mutta huomaan jo leikitteleväni ajatuksella lähes päivittäin :)
Masentavaa kyllä huomata että vaikka pidän itseäni melko kokeneena sukeltajana niin minulle "tiukka" pituussukellus on näköjään enää kolmasosa MM-tasosta. Vielä vähän aikaa sitten se oli sentään puolet :) Noh, ei tässä auta nyt liikaa tuijotella muiden tekemisiä, kisataan nyt toistaiseksi itseä vastaan.