Lopetin jossain vaiheessa blogiin treenieni kirjaamisen lähinnä laiskuudeta. Periaatteessa kirjoitin sitä aina itselleni, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua ettei itseäkään kiinnosta lukea päivittäisiä kilometrilukemia - saati sitten muita.
En ole suinkaan makoillut paikoillani tätä aikaa, vaan treenattua on tullut monellakin tapaa. Nyt on vaan tullut taas fiilis että tekisi mieli tehdä hommaa hetken aikaa hieman fokusoituneemmin. Lasken olevani "kilpailullisesti" eläkkeellä. Varmasti vielä kilpailuissa kierrän huvin vuoksi, mutta treenaaminen kilpasuoritusta varten ei vain tunnu juuri nyt mielekkäältä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö haluaisi kehittyä tai ettei olisi järkevää asettaa tavoitteita. Tavoitteenani onkin kokonaisvaltainen parantaminen joka osa-alueella. Olen tähän asti ollut selkeästi static-spesialisti ja useista yrityksistäni ja lupauksistani huolimatta, siihen lokeroon lankean kerta toisensa jälkeen. Tämä on johtunut lähinnä siitä, että aina kisojen lähestyessä iskee tunne että ainakin staticissa pärjään joten pitää treenata sitä. Hölmöläisten hommaa. Oli tavallaan uskomattoman vapauttavaa jäädä SM-kisoissa kolmoseksi. Tajusin vasta silloin että olen tietämättäni kokenut aikamoista ulkoista painetta "kakkosena" olemisesta. Aina pitäisi pystyä johonkin ihmeelliseen. Tietysti tällaiset motiivit ovat äärimmäisen huonoja ja johtavat vain turhaan jännitykseen ja yliyrittämiseen...
Uutta suuntaa treeniin ilmestyi kun sain uuden monon. Enpä olisi uskonut mikä ero sillä voi olla treenimotivaation, kun väline on oikea. Näin jälkikäteen voin sanoa leaderin uppoavasta flyeristä vain sen, että harmittaa pirusti että sinnikkäästi haaskasin aikaani siihen toista vuotta. Se oli vain kertakaikkiaan mun jalkaan täysin väärä räpylä. Sinänsä flyer on ihan hyvä räpsä, mutta nuo tehdasmallin jalkataskut ovat täysin masokistiset.
Treeniviikkoni ovat viimeisen puoli vuotta näyttäneet suunilleen tältä:
-Puntti 2-3 kertaa viikossa
-Lenkki 2-3 kertaa viikossa
-2 allastreeniä
Tarkoitus olisi nyt nostaa määriä maltillisesti hieman
Viimeiset pari kuukautta lenkkeily on jäänyt hieman vähemmälle ja altaassa on tullut oltua 3-4 kertaa viikossa - hieman vaihtelevasti. Altaassa olen keskittynyt lähinnä räpyläuintitreeniin ja kehitystä on tapahtunut mukavasti. 50m sprintti menee 20-21 sekunnin pintaan vaikka lapa on soft. Aikaisempi ennätys oli 24 sekunnin luokkaa medium flyerillä. Ihan kiva parannus siis...
Punttisalilla olen jatkanut 1 jakoisella, eli teen koko kropan kerralla joka treenissä. Kierrätän tosin "painotusliikettä", eli esim. yhtenä päivänä aloitan kyykyllä ja toisena leuanvedoilla jne. Junnasin useamman kuukauden kehittymättä lainkaan, mutta nyt kehitystä on taas alkanut tulla kun vaihdoin rytmitystä siten, että en junna aina samoja toistoja samoilla painoilla, vaan 2 viikon jaksoissa ensin pienillä painoilla pitkiä sarjoja, sitten raskaammilla painoilla keskipitkiä ja lopulta 2 viikkoa maksimeja (3 toistoa) niin isoilla kuin tekniikka sallii. Pari kierrosta menty ja varsin mukavasti kehitystäkin on tullut. Aion jatkaa samaa ohjelmaa vielä ainakin yhden kierroksen.
Punttitreeni on sikäli ristiriitainen, että kaiken maailman "penkkihauis"-viritykset eivät takuulla sukeltamista juuri tue. Mutta tykkään vaan tehdä sitä, joten se siitä - sukeltaminen ei ole kaikki kaikessa. Sen sijaan koen että varsinkin kyykkäämisestä ja vatsojen treenaamisesta on ollut räpyläuintiin valtavasti hyötyä. Kasvaneen lihaskunnon ja kontrollin kautta liikkeet voi tehdä loppuun ja teknisesti oikein paljon paremmin ja väsymättä.
Juoksu on ollut lähinnä ylläpitomoodissa. Tavoitteena on kuitenkin juosta kaudella ainakin yksi maratooni, joten pitänee sitäkin hieman treenata.
Viimeisen puoli vuotta olen syönyt "hyvin". Painoakin on kertynyt. Keveimmilläni viime kesänä olin n. 85kg ja nyt vaaka näyttää 92. Toivottavasti tästä ainakin osa on lihasta. En ajatellun sen kummemmin dieetille alkaa, ei siinä niin järkeä ole. Mutta toki tuo lisämassakin hieman tuntuu esim. juoksussa ja liikkeissä kuten leuanveto. Hyvähän se vaan on kun on pikkasen lisää vastusta.
Nizzan reissu lähenee ja tarkoitus oli nyt viimeisen viikon aikana herkistellä hyvä apneakunto välitavoitteena. Shokki olikin melkoinen, kun totesin keskiviikkona 100m rajan olevan todella tiukassa. Lopulta siihen pääsin, mutta sambasin kevyesti! Samba 100m sukelluksella...Enpä kyllä muista koska viimeksi. Toisaalta en ole niin huolissani, tiedostin kyllä että treenaamalla juoksua, räpyläyintia ja punttia kehittyy näissä lajeissa ja luodaan kuntopohjaa - sukeltamaan se ei opeta. Uskon ja tiedän kuitenkin että kun alan taas lisäämään sukelluksen osuutta, kunto alkaa löytyä äkkiä. Nizzan sukelluksia ajatellen saisi mukavasti itsevarmuutta jos yli satasen dynat menisivät rutiinilla. Saa nähdä pääsenkö viikossa tuollaiseen kuntoon.
Mutta tavoitteita pitää olla, jotta jaksaa treenata.
Juoksu
Nyt: Pirkan hölkkä (33km) 3:07, puolimaraton 1:47, 10km ~45 min, cooper 3150
Tavoite: Pirkan hölkkä alle 3h, puolimaraton alle 1:40, 10km alle 43 min, cooper ei laske, Maraton läpi
Puntti
-Tavoite ei takapakkia
50 räpyläsprintti
Nyt: 20.9s
Tavoite: alle 20s
Dynamic
Nyt: 125m
Tavoite: 150m
Dnf
Nyt: 93m
Tavoite: 105m
CW:
Nyt: 50m
Tavoite: 60m
Nämä tavoitteet pyrin saavuttamaan tämän vuoden puolella.
Edelleenkään en ala jokaikistä treeniä kirjaamaan, mutta kohokohdat kylläkin.
perjantaina, toukokuuta 25, 2007
torstaina, toukokuuta 10, 2007
Rentous ja tekniikka
"Kaiken perustana on rentous"
Kuinka monta kertaa vapaasukeltajat ovatkaan kuulleet nuo sanat? Varmasti vielä melko usein minun suustani. Silti, vielä vuosia sukellettuanikin täytyy nöyränä myöntää, ettei monotekniikassani ole ollut mitään rentoa.
Naiivi ja itsepäinen kun joskus olen, vähättelin pitkään pintauinnin merkitystä treenissä. Kyllähän sitä kaikki hyvät sukeltajat hehkuttivat, mutta järkeilin, että parhaiten kehittyy tekemällä sitä mitä aikoo tehdä. Tärkeää onkin ymmärtää, että vaikka tämä jälkimmäinenkin on monesti totta, se riippuu täysin sukeltajan kokemuksesta ja taustasta. Jos osaa jo uida monolla, on hyvässä kunnossa ja osaa pidättää hengitystään, tottakai dynassa kehittyy tekemällä dynaa. Toisaalta kaltaiseni "ex-sohvaperuna" voi kehittyä valtavasti keskittymällä joskus hetkeksi muuhunkin. Olen viimeaikoina uinut paljon pintauintia ja oivaltanut, lähinnä Kallen myötävaikutuksella, paljon asioita.
1. 50m tai jopa 100m sukellukset eivät ole tarpeeksi pitkiä, jotta rentoudesta omaksuisi välttämättä mitään. 200-400 metriä pintauintinakin voi vielä "puristaa" väkisin. Sitä pitemmillä alkaa kuitenkin käydä selväksi homman tuskallisuus jos rentous puuttuu, olipa vauhti mikä tahansa. Toisaalta sitten, kun rentous löytyy, fiilis on mahtava, sillä uintia voisi jatkaa loputtomiin kunhan tempo pysyy tarpeeksi rauhallisena.
2. Siihen on syynsä miksi räpyläuimarien snorkkelit ovat sellaisia kuin ovat. Mitään jatkokappaleita ei tarvita vaan ne itseasiassa vain haittaavat oikean tekniikan oppimista antamalla liikaa anteeksi. Syy siihen miksi otsasnorkkelilla hengittäminen oli vaikeaa ei tietenkään ole omassa fysiologiassani tai välineissäni - sehän on itsestään selvää kun asiaa pysähtyy hetkeksi miettimään. Kesti silti kauan hakata päätään seinään ennen kuin nöyrtyi opettelemaan hyvin yksinkertaisen uuden asian.
3. Välineillä ON väliä. Harjoitusmonon 2 tärkeintä ominaisuutta ovat: tarpeeksi löysä, tarpeeksi mukava jotta sitä voi pitää jalassa kilometritolkulla. Kaikki muu on hifistelyä. Ero hyvän ja huonon monon välillä on huikea, mutta sen huomaa vasta kun molemmilla ui tarpeeksi. Joskus todella on helpompi vaihtaa väline kuin säätää koko oma olemus väärän varusteen ympärille uusiksi.
4. "delfiinipotku" on terminä huono, koska ihmiset ajattelevat vaistomaisesti potku=jalkojen käyttöä. Delfiiniuinti olisi parempi. Monouimarilla pitää olla jaloissa voimaa. Ei sen takia että niillä potkittaisiin, vaan sen takia että kontrolli säilyy kun niin ei tehdä.
Minulle tällaisten oivallusten saaminen on tullut mahdolliseksi kun muutin seuraavat asiat treenissäni:
-Paljon kilometrejä ja säännöllisesti
-Silti yhtään altaanmittaa ei uida miettimättä mitä voisi tehdä paremmin
-Jossakin useiden kilometrien kohdalla yleensä pään päälle syttyy lamppu
-Avoin mieli, nöyrä käsitys siitä ettei tiedä kaikkea, tai paljonkaan. Tieto ei myöskään korvaa kokemusta ja lihasmuistia
-Treenien ei tarvitse olla kärsimystä. Sen sijaan tärkeää on säännöllisyys, johdonmukaisuus ja vaihtelevuus.
-Monoräpylä on vaikea väline oppia kunnolla. Varsinkin jos sillä lähdetään harjoittelemaan suoraan ja se on liian jäykkä. Ensin tulisi osata potku hyvin kumppareilla, sitten löysällä monolla - sitten voi harkita vähän jäykempää lapaa. Edes syvyyssukellus ei kelpaa tekosyyksi. Löysällä lavalla pääsee kyllä ihan hyvin syvältäkin ylös, jos tekniikka on kasassa (kokeiltu on :)
-Treenin pitää olla mukavaa ja haastavaa, tavoitteena ei ole konreettinen tulos, vaan kokonaisvaltainen kehitys ja siitä nauttiminen itseisarvoisesti. Eli suomeksi - ihan sama kasvaako tulkoset, koska monolla meneminen on nyt paljon rennompaa ja hauskempaa kuin ennen. Sitten on helppo löytää myös motivaatiota :)
Kuinka monta kertaa vapaasukeltajat ovatkaan kuulleet nuo sanat? Varmasti vielä melko usein minun suustani. Silti, vielä vuosia sukellettuanikin täytyy nöyränä myöntää, ettei monotekniikassani ole ollut mitään rentoa.
Naiivi ja itsepäinen kun joskus olen, vähättelin pitkään pintauinnin merkitystä treenissä. Kyllähän sitä kaikki hyvät sukeltajat hehkuttivat, mutta järkeilin, että parhaiten kehittyy tekemällä sitä mitä aikoo tehdä. Tärkeää onkin ymmärtää, että vaikka tämä jälkimmäinenkin on monesti totta, se riippuu täysin sukeltajan kokemuksesta ja taustasta. Jos osaa jo uida monolla, on hyvässä kunnossa ja osaa pidättää hengitystään, tottakai dynassa kehittyy tekemällä dynaa. Toisaalta kaltaiseni "ex-sohvaperuna" voi kehittyä valtavasti keskittymällä joskus hetkeksi muuhunkin. Olen viimeaikoina uinut paljon pintauintia ja oivaltanut, lähinnä Kallen myötävaikutuksella, paljon asioita.
1. 50m tai jopa 100m sukellukset eivät ole tarpeeksi pitkiä, jotta rentoudesta omaksuisi välttämättä mitään. 200-400 metriä pintauintinakin voi vielä "puristaa" väkisin. Sitä pitemmillä alkaa kuitenkin käydä selväksi homman tuskallisuus jos rentous puuttuu, olipa vauhti mikä tahansa. Toisaalta sitten, kun rentous löytyy, fiilis on mahtava, sillä uintia voisi jatkaa loputtomiin kunhan tempo pysyy tarpeeksi rauhallisena.
2. Siihen on syynsä miksi räpyläuimarien snorkkelit ovat sellaisia kuin ovat. Mitään jatkokappaleita ei tarvita vaan ne itseasiassa vain haittaavat oikean tekniikan oppimista antamalla liikaa anteeksi. Syy siihen miksi otsasnorkkelilla hengittäminen oli vaikeaa ei tietenkään ole omassa fysiologiassani tai välineissäni - sehän on itsestään selvää kun asiaa pysähtyy hetkeksi miettimään. Kesti silti kauan hakata päätään seinään ennen kuin nöyrtyi opettelemaan hyvin yksinkertaisen uuden asian.
3. Välineillä ON väliä. Harjoitusmonon 2 tärkeintä ominaisuutta ovat: tarpeeksi löysä, tarpeeksi mukava jotta sitä voi pitää jalassa kilometritolkulla. Kaikki muu on hifistelyä. Ero hyvän ja huonon monon välillä on huikea, mutta sen huomaa vasta kun molemmilla ui tarpeeksi. Joskus todella on helpompi vaihtaa väline kuin säätää koko oma olemus väärän varusteen ympärille uusiksi.
4. "delfiinipotku" on terminä huono, koska ihmiset ajattelevat vaistomaisesti potku=jalkojen käyttöä. Delfiiniuinti olisi parempi. Monouimarilla pitää olla jaloissa voimaa. Ei sen takia että niillä potkittaisiin, vaan sen takia että kontrolli säilyy kun niin ei tehdä.
Minulle tällaisten oivallusten saaminen on tullut mahdolliseksi kun muutin seuraavat asiat treenissäni:
-Paljon kilometrejä ja säännöllisesti
-Silti yhtään altaanmittaa ei uida miettimättä mitä voisi tehdä paremmin
-Jossakin useiden kilometrien kohdalla yleensä pään päälle syttyy lamppu
-Avoin mieli, nöyrä käsitys siitä ettei tiedä kaikkea, tai paljonkaan. Tieto ei myöskään korvaa kokemusta ja lihasmuistia
-Treenien ei tarvitse olla kärsimystä. Sen sijaan tärkeää on säännöllisyys, johdonmukaisuus ja vaihtelevuus.
-Monoräpylä on vaikea väline oppia kunnolla. Varsinkin jos sillä lähdetään harjoittelemaan suoraan ja se on liian jäykkä. Ensin tulisi osata potku hyvin kumppareilla, sitten löysällä monolla - sitten voi harkita vähän jäykempää lapaa. Edes syvyyssukellus ei kelpaa tekosyyksi. Löysällä lavalla pääsee kyllä ihan hyvin syvältäkin ylös, jos tekniikka on kasassa (kokeiltu on :)
-Treenin pitää olla mukavaa ja haastavaa, tavoitteena ei ole konreettinen tulos, vaan kokonaisvaltainen kehitys ja siitä nauttiminen itseisarvoisesti. Eli suomeksi - ihan sama kasvaako tulkoset, koska monolla meneminen on nyt paljon rennompaa ja hauskempaa kuin ennen. Sitten on helppo löytää myös motivaatiota :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)