Yritän palata kuivastatic rutiineihin, mutta ei tahdo tulla mitään. No, selityksenä se, että en ollut palautunut kunnolla eilisestä lenkistä, mutta silti - teki todella tiukkaa. Paljon normaalia pitemmän lämppäröinin ja kiusaamisen lopuksi sain huikeat 5:45. En oikein tiedä missä mättää, mutta nykäykset alkavat todella aikaisin ja ovat aivan hirveitä. 30 nykäystä tuntuu ylitsepääsemättömältä ja kuitenkin joskus hyvinä aikoina meni 70-80...Todella turhauttava tunne kun mieli on tottunut vetelemään yli 7 minuuttia rutiinisti, mutta kroppa on yli minuutin jäljessä!
En kyllä edes muista milloin olisin viimeksi ollut altaalla. En vissiin kertaakaan Nizzan jälkeen. Ja monolla olen "tosissaan" uinut viimeksi joskus alkutalvesta. Päätin tehdä eka ihan perinteisiä 50m vetoja. Kylläpä tuntui karmealta! Yritin tehdä 28-30 sek aikoja ja olin joka vedon jälkeen ihan naatti. Tuntui että vaikka kuinka lisään voimaa ja nopeutta, ajat pysyvät samoissa eikä homma tuntunut ollenkaan kivalta. Vedin 10x50. Sitten mono alkoi jo puristella sen verran että vaihdoin ilman räpsiä delfareihin. Eli tämä perinteinen 15 delfiinipotkua ilman räpylöitä -harjoitus. Näitä tein 8 ja loppua kohti alkoi löytyä jotain potkun tapaistakin.
Tämän jälkeen heitin vielä monon jalkaa ja päätin huvikseni vetää pari viiskymppistä. En oikein osaa selittää mitä tapahtui, aloin vaan uimaan paljon pienemmällä liikkeellä ja pehmeämmällä potkulla, joka ei tuntunut jaloissa ollenkaan pahalta. Ajat pysyivät 30 sek tuntumassa, vaikka efforttia oli karkeasti puolet! Olisi tehnyt mieli uida lisää että saisin tätä oivallusta edes vähän lihasmuistiin, mutta olin amatöörinä unohtanut teipata jalat ja räpylä alkoi hiertää sen verran kovaa, että piti lopettaa. Harmittaa vaan kun tiedän jo, että ensi kerralla kun alan uimaan, pitää hommaa taas hakea. Olisi kiva jos pääsisi moodiin, jossa tämä "hyvä tekniikka" löytyy kerrasta.
Uin vielä loppuun vaparia 300m, mikä on kyllä oma enkka. Olen vaparissa todella surkea ja olin itseasiassa yllättynyt, että jaksoin noinkin pitkään. Olen kuitenkin päättänyt nyt vähän treenata sitä, ettei se olisi ihan niin säälittävää räpellystä.
Viereisellä radalla veteli Tommi Evilä vesijuoksuvyöllä. Pakko perua kaikki ilkeämieliset puheet vesijuoksijoista. Eihän se voi olla huono laji jos Tommikin sitä tekee :)
Huomenna joko sukeltamaan, tai The Lukonmäki. Tai vielä parempaa - molemmat :)
keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006
tiistaina, toukokuuta 30, 2006
Hyvä päivä
Aiemmin päivällä siis salilla. Normaalisti en kyllä salipäivinä tee mitään muuta ihmeellistä, mutta veteen teki mieli joten käytiin sukeltelemassa Kaukajärvellä. Kovin syväähän tuolla ei ole, joten keskityinkin tekemään rentoja ja mukavia sukelluksia ja leikin tyhjillä keuhkoilla. Luin tänään deeperistä hyvän tilityksen suoraan alaspäin menemisestä. Eric Fattah (taas kerran) puki minusta hyvin sanoihin idean, jota en ollut oikein aiemmin sisäistänyt. Eli alaspäin sukeltaessa, kannattaa päässään muuttaa veden pinta "lattiaksi" ja pitää sitä referenssipisteenään. Eli samaan tapaan kun hyppäät trampoliinilla, niin et suinkaan kuikuile taivaalle, vaan katsot sitä trampoliinia ja hahmotat liikeen siitä. Samalla tapaa syvyyssukelluksessa tehdään veden pinnasta referenssi ja sukellettaessa katsotaan siis hieman jalkojen ohi valoa kohti. Onhan sitä iät ja ajat toitotettu että ei kurkotella pohjaan päin, vaan pää suorassa, mutta itse olen tottunut tällä katsomaan köyttä jotakuinkin suoraan edessäni, eikä siitä oikein aina hahmota mitä tapahtuu. Kokeilin kikkaa pari kertaa ja jumaleissön, sehän toimi. Fiilis oli ihan erilainen kun kokoajan lähdössä hahmottaa mitä tapahtuu. On jotenkin hirveän lohdullista kun hahmottaa vähän mihin suuntaan liikkuu. Vaikka suomen vesissä pimeää onkin, tämä auttaa sukelluksen alussa paljon. Voin vain kuvitella miltä se tuntuisi kirkkaassa vedessä, jossa pinta on nähtävissä koko sukelluksen ajan...Tajusin samalla, että lähtöni ovat tähän asti olleet kaikkea muuta kuin optimaalisia. Tällä tempulla ensimmäiset (ja kriittiset) 10 metriä tuntuivat paljon helpommilta kuin ennen. Myös ylös tullessa tekniikassani lienee hiottavaa, sillä huomaan aina väkisinkin "nussivani köyttä", eli uin kokoajan sitä päin. Näinhän ei voi olla jos uisin suoraan ylöspäin...
Anyway, hyvää treeni, sain hyvin venyteltyjä keuhkoja ja opin taas jotain uutta. Kukas se nyt sanoikaan "kun sukeltaa helppoja toistoja kohtuullisiin syvyyksiin, voi säkällä oppia jotain sukeltamisestakin" :) Kiva oli myös nähdä että ahvenet ovat nousseet rantavesiin, joten kohta tulee kalliille kalastusluvallekin käyttöä :)
Kotiin tultuani virtaa riitti vielä, joten ajattelin juosta pienen lenkin että saisin paikat auki venyttelyä varten. Noh, niinhän siinä taas kävi ettei malta olla revittämättä. Juoksin 10 km kohtalaisen pirteää vauhtia, keskisyke 167, mikä ainakin minulle on aika kova luku. Kattelin että vauhti oli tuollaista 12.5 km/h...Ei mikään hirveän kova, mutta ihan kiva...Vastaisi siis 2500m vauhtia cooperissa.
Koska yritän elää niinkuin opetan, niin pitää tuohon aikaisempaan tilitykseen viitaten nyt sitten syödä kunnolla. Äkkiseltään laskeskelin, että sali+sukellus+lenkki vetää päivän kaloritarpeeni tuonne 4000-4500 pintaan, ja tätä kirjoittaessa olen syönyt 2300, joten ihan tukeva iltapala on tiedossa :)
Anyway, hyvää treeni, sain hyvin venyteltyjä keuhkoja ja opin taas jotain uutta. Kukas se nyt sanoikaan "kun sukeltaa helppoja toistoja kohtuullisiin syvyyksiin, voi säkällä oppia jotain sukeltamisestakin" :) Kiva oli myös nähdä että ahvenet ovat nousseet rantavesiin, joten kohta tulee kalliille kalastusluvallekin käyttöä :)
Kotiin tultuani virtaa riitti vielä, joten ajattelin juosta pienen lenkin että saisin paikat auki venyttelyä varten. Noh, niinhän siinä taas kävi ettei malta olla revittämättä. Juoksin 10 km kohtalaisen pirteää vauhtia, keskisyke 167, mikä ainakin minulle on aika kova luku. Kattelin että vauhti oli tuollaista 12.5 km/h...Ei mikään hirveän kova, mutta ihan kiva...Vastaisi siis 2500m vauhtia cooperissa.
Koska yritän elää niinkuin opetan, niin pitää tuohon aikaisempaan tilitykseen viitaten nyt sitten syödä kunnolla. Äkkiseltään laskeskelin, että sali+sukellus+lenkki vetää päivän kaloritarpeeni tuonne 4000-4500 pintaan, ja tätä kirjoittaessa olen syönyt 2300, joten ihan tukeva iltapala on tiedossa :)
Kultainen kuusikko
Tänään oli salipäivä, joten kirjoitanpa siitäkin nyt hieman. Olen vääntänyt punttia enemmän tai vähemmän säännöllisesti kohta vuoden. Tulokset ovat nousseet hitaasti, mutta varmasti, mutta vieläkin ollaan aika "narukäsi" osastolla. Sukeltamisen kannalta ei toki ole mielekästäkään olla missään kehonrakennuskunnossa, mutta olen järkeillyt että ennenkuin alotan esim. pelkkään kestävyysvoimaan tähtäävän harjoittelun, olisi kiva olla jotain mitä harjoitella. Ts. vähän sitä massaakin.
Kun aloitin vuosi sitten, ei minulla ollut mitään käsitystä siitä mitä tai miten minun pitäisi treenata. Kunhan vaan tartuin painoihin ja aloin nylkytellä niitä järkevän tuntuisilla liikeradoilla. Se oli kyllä ihan typerä temppu, ja monta kuukautta meni treeniä ihan hukkaan, vaikka aina olikin sellainen fiilis että huh kun on nyt rehkitty. Liikkeet kannattaa suunnitella etukäteen ja opetella oikea tekniikka. Kehitykseen tulee aivan uutta pontta ja ennenkaikkea välttyy vaurioilta. Painoilla saa aika helposti itsensä rikki. Oli mulla sentään vähän aikaisempaa kokemusta ja joku idea siitä miltä oikea liikerata näyttää jne. Se mikä minulla oli täysin pielessä, oli ruoka.
Aah, ruoka, kuinka noin yksinkertaisesta asiasta voikaan ihminen tehdä elämssään vaikeaa. Suhteeni ruokaan on aina ollut luokkaa "kaikki kelpaa ja lautanen aina tyhjäksi". Ihan hyvä, harmi vaan että siinä on joskus tullut vähän vararavintoakin kerättyä. Olin ehkä n. 25v kun aloin ensimmäisiä kertoja hahmottaa, että ruualla on tosin muukin tarkoitus kuin tehdä minut kylläiseksi. Siitä ihan oikeasti saa joitakin keholle (ja mielelle!) hyödyllisä (ja haitallisia!) aineita. Oli kauhea järkytys, että ehkä tuon ajan yleisin ruokani - ranskalaiset ja lihapullat - ei ehkä olekaan ihan riittävän tasapainoinen ruoka loppuelämäkseni. Jossain vaiheessa lautaselle alkoi kertyä myös muuta lisuketta ja huonojen ruokien määrä väheni - mikä muuten näkyi välittömästi myös elämänlaadussa (ihan vaan vinkkinä ihmisille joilla tuntuu olevan takki tyhjä, ei jaksa, ei pysty keskittymään, muisti pätkii ja ehkä vähän masentaakin - tsekatkaapa ruokavalionne ennenkuin alatte nappeja syömään...Ja juottehan tarpeeksi?!? If it's yellow, let it mellow, kuten sanotaan). Noh, mukaan tuli tietysti myös painonpudotus jossain vaiheessa. Ihan terve juttu sinänsä, mutta nyt päästään tämän jorinan alkulähteille.
E=mc^2
Eli massa on energiaa, energia on massaa.
Laihduttajan on syytä tiedostaa että massa vähenee vain, jos energian kulutus on suurempi kuin energian saanti. Ts. ei auta vaikka kuinka rääkkää itseään lenkillä, jos edelleenkin syö yli tarpeensa. Vaikka olisi kuinka paha olo, niin ei siinä laihdu. Ainahan olen tämän tiennyt, mutta SISÄISTIN sen vasta muutamia vuosia sitten. Hei, ihan oikeesti, mun pitää tietää paljonko syön, ja paljonko kulutan, jos haluan pitää painoni kurissa. Ruokailujen seuraaminen olikin aika silmiä avartava kokemus, kun tajusi paljonko päivittäisistä pienistä "salapaloista" kertyy kaikkea moskaa kroppaan. Eikä niitä itsekään huomaa, suklaapatukka menee luukusta alas vähän niinkuin refleksinä, paitsi sitten kun vähän aikaa pitää kirjaa. Päivän vinkki: www.kalorilaskuri.fi. Hommahan perustuu siihen, että energiavajeen ei tarvitse (eikä se saisikaan) olla valtava. Yksikin miinuskalori päivässä aloittaa hitaan, mutta varman, painonpudotuksen. Hyvä tavoite on n. 500 kcal miinuksella, tämä tarkoittaa viikossa puolen kilon painonpudotusta, ja vastaa suupalana suunilleen paria suklaa patukkaa. Laihduttamisessa ei tartte lopettaa "kaiken hyvän syömistä", pitää vaan pudottaa hieman. Jos olet nyt balanssissa, voi olla että pari voileipä pois päivittäisestä rutiinista kääntää vaa'an laskuun. Kaloreita kertyy yllättävistä lähteistä. Moni luulee olevansa laihiksella, kun jättää leivän päältä kinkut ja juustot pois. Parempaa tulokseen pääsisi kun söisi vähemmän leipää ja enemmän sitä kinkkua. Voitahan siihen ei kannata muutenkaan laittaa :)
Painoilla harjoittelijan on syytä tiedostaa, että massa kasvaa VAIN, jos energian kulutus on PIENEMPI kuin energian saanti. Tämä olikin vaikea pala ymmärtää. Laihduttamisen ja kuntosalin yhdistäminen on nollasummapeliä. Ok, punttihommilla on siinä se tärkeä osa, että pyritään minimoimaan katabolia, mutta totuus on, laihdutus on raakaa peliä keholle ja kyllä siinä läskin seassa lihaakin lähtee. Mutta erityisesti sitten kun dieetit on pidetty, on aika alkaa taas syömään, jos haluaa lihasharjoittelussaan kehittyä. Tämä ei tarkoita että pitää (tai saa) mässäillä mielin määrin, mutta täytyy pitää huoli että päivän kalorisaldo jää selkeästi plussalle. Ei ole myöskään aivan yhdentekevää mitä syö. Riittävä proteiinin saanti on tärkeää. Perusjuttu, mikä on helppo korjata kun sen vaan tiedostaa. Muuhun hifistelyyn voikin sitten uhrata vaikka loppu elämänsä. Heraproteiini on kurko keksintö. Itse olin vannonut että sinä päivänä kun minun nähdään latkimassa bodareiden pellelitkuja, minut voi saman tien lopettaa. Vaan kun kunnon palautusjuomaa tuli pari viikkoa kokeiltua, ei ole paluuta ollut. Olin junnannut samoilla painoilla kuukausitolkulla ja ihmetellyt kun ei kehitystä tapahdu. Parissa viikossa joka liikkeeseen tuli lähes 20% lisää kun pistin tämän homman kuntoon. Liikkujan ruokavaliosta on kirjoiteltu enemmän kuin laki sallii, joten en ala tässä sitä kierrättämään. Sanompa vaan sen, että kyseessä on asia joka jokaisen liikuntaa vähänkään tulospainotteisesti treenaavan kannattaa tiedostaa ja ottaa asioista selvää. Ei tartte lähteä hifistelemään, mutta perusasiat sentään kuntoon, se on jo paljon se.
Mutta siis se treeni. Olen kokeillut monenlaista, mutta koska pääsen salille niin epäsäännöllisesti (tai siis jaksan mennä), olen tällä hetkellä päätynyt tekemään 1-jakoista ohjelmaa, jota sitten paikkailen vähän fiilisten mukaan täydentävillä liikkeillä. Ohjelma on hieman muunneltuna nk. "Arnoldin kultainen kuusikko". Eihän se maailman fiksuin ohjelma ole, mutta se on tarpeeksi yksinkertainen, että itsekurini riittää sitä noudattaa, mutta kuitenkin tarpeeksi järjestelmällinen, että se antaa treeniin jotain lisäarvoa. En minä tätä kyllä loppuelämääni junnaa, mutta juuri nyt se näyttää antavan mukavasti kehitystä.
Täytyy muistaa, että tämä on ennenkaikkea massan lisäykseen tähtäävä ohjelma. Mitä tekee sukelluksessa isoilla rintalihaksilla? Ei mitään, mutta kuten todettua, motiivini salitreeniin ovat osaksi narsistiset ja tällä hetkellä minua kiinnostaa sen puolen parantaminen ihan itsearvoisesti. Sukeltaminen saa nyt hetken aikaa olla kompromissi.
Ohjelma on yksinkertaisuudessaan:
Takakyykky 4x10
Penkkipunnerrus 3x10
Leuanveto (leveällä otteella) 3xMax
Niskantakaa punnerrus 4*10
Hauiskääntö 3*max
Vatsat 4*Max
Tämä ei ole ihan alkuperäisessä muodossaan, vaan olen muokannut sitä itselleni vähän mieleisemmäksi. Tarkoitus on siis, että nämä sarjat menevät "juuri ja juuri", eli esim. kyykyssä pari viimeistä nostoa menee jo vähän siinä rajoilla että jaksaako. Ei siis vaan pumpata 10 kertaa ja vähän pyyhkäistä hikeä otsalta. Sitten kun sarja alkaa mennä puhtaasti loppuun, lisätään vähän painoa. Alkuperäisessä ohjelmassa on kauhean monimutkaiset lepo-ohjeet, mutta olen pitänyt nyrkkisääntönä, että lepään 2 min jokaisen sarjan välissä. Sarjojen välissä lepääminen on muuten kanssa semmonen juttu minkä keksiminen kesti hetken aikaa, joten helpotan muiden taakkaa ja paljastan tämän suuren salaisuuden. Ei ole (voimamielessä) mitään järkeä pomppia laitteelta toiseelle kuin aropupu ja olla kokoajan pumppaamassa jotain. Anna lihaksen rauhassa palautua, että voit tehdä seuraavankin sarjan maksimiteholla. Ja keskity vain yhteen lihakseen kerralla. Joku on saattanut ihmetellä miksi ne isoimmat äijät salilla näyttää tulevan vaan istuskelemaan ja lukemaan lehteä. No nyt tiedät :) Katso tuloksia ja näe objektiivinen totuus :) Tuossa sarjassa jää minusta etenkin alaselkä aika pienelle huomiolle, joten jumppaan sitä joskus ylimääräisillä liikkeillä. Samoin pohkeet. Muuten se on yllättävän tasapainoinen paketti. Vatsalihaksia en pysty tekemään ohjeen mukaan syistä joihin en julkisesti mene, mutta olen korvannut sen voimapyörällä - joka muuten on aivan kurko keksintö. Voimapyörän kanssa kannattaa muistaa yksi asia. Selkää ei saa päästää notkolle, tai liikkeestä häviää teho ja olette kohta sairaslomalla selkänne takia. Muuten, antaa palaa vaan.
Tänään en ollut aivan palautunut joten tein melko konservatiivisilla painoilla. Salilla oli kauhea ruuhka, joten joutui tekemään enemmän "mitä sai" kuin mitä halusi. Tämmönen siitä nyt sitten tuli:
-Ylätalja selän taakse 4x8x70kg (kun leukoja ei päässyt tekemään)
-Takakyykky 4x10x80kg
-Penkkipunnerrus 3x10x70kg
-Keskitetty hauiskääntö 3x8x15kg
-Niskantakaa punnerrus (pek dekissä, joten painot ei vastaa todellisuutta) 3x12x70kg
-Voimapyörä 3x15
Kyykky on mulle aika uusi liike, mikä näkyy tuloksissa. Aika säälittävää että kyykkytulokseni on samaa luokkaa kuin penkki. No, kehitystäkin tapahtuu onneksi kohisten, joten eiköhän se pian ole reilassa...
Kun aloitin vuosi sitten, ei minulla ollut mitään käsitystä siitä mitä tai miten minun pitäisi treenata. Kunhan vaan tartuin painoihin ja aloin nylkytellä niitä järkevän tuntuisilla liikeradoilla. Se oli kyllä ihan typerä temppu, ja monta kuukautta meni treeniä ihan hukkaan, vaikka aina olikin sellainen fiilis että huh kun on nyt rehkitty. Liikkeet kannattaa suunnitella etukäteen ja opetella oikea tekniikka. Kehitykseen tulee aivan uutta pontta ja ennenkaikkea välttyy vaurioilta. Painoilla saa aika helposti itsensä rikki. Oli mulla sentään vähän aikaisempaa kokemusta ja joku idea siitä miltä oikea liikerata näyttää jne. Se mikä minulla oli täysin pielessä, oli ruoka.
Aah, ruoka, kuinka noin yksinkertaisesta asiasta voikaan ihminen tehdä elämssään vaikeaa. Suhteeni ruokaan on aina ollut luokkaa "kaikki kelpaa ja lautanen aina tyhjäksi". Ihan hyvä, harmi vaan että siinä on joskus tullut vähän vararavintoakin kerättyä. Olin ehkä n. 25v kun aloin ensimmäisiä kertoja hahmottaa, että ruualla on tosin muukin tarkoitus kuin tehdä minut kylläiseksi. Siitä ihan oikeasti saa joitakin keholle (ja mielelle!) hyödyllisä (ja haitallisia!) aineita. Oli kauhea järkytys, että ehkä tuon ajan yleisin ruokani - ranskalaiset ja lihapullat - ei ehkä olekaan ihan riittävän tasapainoinen ruoka loppuelämäkseni. Jossain vaiheessa lautaselle alkoi kertyä myös muuta lisuketta ja huonojen ruokien määrä väheni - mikä muuten näkyi välittömästi myös elämänlaadussa (ihan vaan vinkkinä ihmisille joilla tuntuu olevan takki tyhjä, ei jaksa, ei pysty keskittymään, muisti pätkii ja ehkä vähän masentaakin - tsekatkaapa ruokavalionne ennenkuin alatte nappeja syömään...Ja juottehan tarpeeksi?!? If it's yellow, let it mellow, kuten sanotaan). Noh, mukaan tuli tietysti myös painonpudotus jossain vaiheessa. Ihan terve juttu sinänsä, mutta nyt päästään tämän jorinan alkulähteille.
E=mc^2
Eli massa on energiaa, energia on massaa.
Laihduttajan on syytä tiedostaa että massa vähenee vain, jos energian kulutus on suurempi kuin energian saanti. Ts. ei auta vaikka kuinka rääkkää itseään lenkillä, jos edelleenkin syö yli tarpeensa. Vaikka olisi kuinka paha olo, niin ei siinä laihdu. Ainahan olen tämän tiennyt, mutta SISÄISTIN sen vasta muutamia vuosia sitten. Hei, ihan oikeesti, mun pitää tietää paljonko syön, ja paljonko kulutan, jos haluan pitää painoni kurissa. Ruokailujen seuraaminen olikin aika silmiä avartava kokemus, kun tajusi paljonko päivittäisistä pienistä "salapaloista" kertyy kaikkea moskaa kroppaan. Eikä niitä itsekään huomaa, suklaapatukka menee luukusta alas vähän niinkuin refleksinä, paitsi sitten kun vähän aikaa pitää kirjaa. Päivän vinkki: www.kalorilaskuri.fi. Hommahan perustuu siihen, että energiavajeen ei tarvitse (eikä se saisikaan) olla valtava. Yksikin miinuskalori päivässä aloittaa hitaan, mutta varman, painonpudotuksen. Hyvä tavoite on n. 500 kcal miinuksella, tämä tarkoittaa viikossa puolen kilon painonpudotusta, ja vastaa suupalana suunilleen paria suklaa patukkaa. Laihduttamisessa ei tartte lopettaa "kaiken hyvän syömistä", pitää vaan pudottaa hieman. Jos olet nyt balanssissa, voi olla että pari voileipä pois päivittäisestä rutiinista kääntää vaa'an laskuun. Kaloreita kertyy yllättävistä lähteistä. Moni luulee olevansa laihiksella, kun jättää leivän päältä kinkut ja juustot pois. Parempaa tulokseen pääsisi kun söisi vähemmän leipää ja enemmän sitä kinkkua. Voitahan siihen ei kannata muutenkaan laittaa :)
Painoilla harjoittelijan on syytä tiedostaa, että massa kasvaa VAIN, jos energian kulutus on PIENEMPI kuin energian saanti. Tämä olikin vaikea pala ymmärtää. Laihduttamisen ja kuntosalin yhdistäminen on nollasummapeliä. Ok, punttihommilla on siinä se tärkeä osa, että pyritään minimoimaan katabolia, mutta totuus on, laihdutus on raakaa peliä keholle ja kyllä siinä läskin seassa lihaakin lähtee. Mutta erityisesti sitten kun dieetit on pidetty, on aika alkaa taas syömään, jos haluaa lihasharjoittelussaan kehittyä. Tämä ei tarkoita että pitää (tai saa) mässäillä mielin määrin, mutta täytyy pitää huoli että päivän kalorisaldo jää selkeästi plussalle. Ei ole myöskään aivan yhdentekevää mitä syö. Riittävä proteiinin saanti on tärkeää. Perusjuttu, mikä on helppo korjata kun sen vaan tiedostaa. Muuhun hifistelyyn voikin sitten uhrata vaikka loppu elämänsä. Heraproteiini on kurko keksintö. Itse olin vannonut että sinä päivänä kun minun nähdään latkimassa bodareiden pellelitkuja, minut voi saman tien lopettaa. Vaan kun kunnon palautusjuomaa tuli pari viikkoa kokeiltua, ei ole paluuta ollut. Olin junnannut samoilla painoilla kuukausitolkulla ja ihmetellyt kun ei kehitystä tapahdu. Parissa viikossa joka liikkeeseen tuli lähes 20% lisää kun pistin tämän homman kuntoon. Liikkujan ruokavaliosta on kirjoiteltu enemmän kuin laki sallii, joten en ala tässä sitä kierrättämään. Sanompa vaan sen, että kyseessä on asia joka jokaisen liikuntaa vähänkään tulospainotteisesti treenaavan kannattaa tiedostaa ja ottaa asioista selvää. Ei tartte lähteä hifistelemään, mutta perusasiat sentään kuntoon, se on jo paljon se.
Mutta siis se treeni. Olen kokeillut monenlaista, mutta koska pääsen salille niin epäsäännöllisesti (tai siis jaksan mennä), olen tällä hetkellä päätynyt tekemään 1-jakoista ohjelmaa, jota sitten paikkailen vähän fiilisten mukaan täydentävillä liikkeillä. Ohjelma on hieman muunneltuna nk. "Arnoldin kultainen kuusikko". Eihän se maailman fiksuin ohjelma ole, mutta se on tarpeeksi yksinkertainen, että itsekurini riittää sitä noudattaa, mutta kuitenkin tarpeeksi järjestelmällinen, että se antaa treeniin jotain lisäarvoa. En minä tätä kyllä loppuelämääni junnaa, mutta juuri nyt se näyttää antavan mukavasti kehitystä.
Täytyy muistaa, että tämä on ennenkaikkea massan lisäykseen tähtäävä ohjelma. Mitä tekee sukelluksessa isoilla rintalihaksilla? Ei mitään, mutta kuten todettua, motiivini salitreeniin ovat osaksi narsistiset ja tällä hetkellä minua kiinnostaa sen puolen parantaminen ihan itsearvoisesti. Sukeltaminen saa nyt hetken aikaa olla kompromissi.
Ohjelma on yksinkertaisuudessaan:
Takakyykky 4x10
Penkkipunnerrus 3x10
Leuanveto (leveällä otteella) 3xMax
Niskantakaa punnerrus 4*10
Hauiskääntö 3*max
Vatsat 4*Max
Tämä ei ole ihan alkuperäisessä muodossaan, vaan olen muokannut sitä itselleni vähän mieleisemmäksi. Tarkoitus on siis, että nämä sarjat menevät "juuri ja juuri", eli esim. kyykyssä pari viimeistä nostoa menee jo vähän siinä rajoilla että jaksaako. Ei siis vaan pumpata 10 kertaa ja vähän pyyhkäistä hikeä otsalta. Sitten kun sarja alkaa mennä puhtaasti loppuun, lisätään vähän painoa. Alkuperäisessä ohjelmassa on kauhean monimutkaiset lepo-ohjeet, mutta olen pitänyt nyrkkisääntönä, että lepään 2 min jokaisen sarjan välissä. Sarjojen välissä lepääminen on muuten kanssa semmonen juttu minkä keksiminen kesti hetken aikaa, joten helpotan muiden taakkaa ja paljastan tämän suuren salaisuuden. Ei ole (voimamielessä) mitään järkeä pomppia laitteelta toiseelle kuin aropupu ja olla kokoajan pumppaamassa jotain. Anna lihaksen rauhassa palautua, että voit tehdä seuraavankin sarjan maksimiteholla. Ja keskity vain yhteen lihakseen kerralla. Joku on saattanut ihmetellä miksi ne isoimmat äijät salilla näyttää tulevan vaan istuskelemaan ja lukemaan lehteä. No nyt tiedät :) Katso tuloksia ja näe objektiivinen totuus :) Tuossa sarjassa jää minusta etenkin alaselkä aika pienelle huomiolle, joten jumppaan sitä joskus ylimääräisillä liikkeillä. Samoin pohkeet. Muuten se on yllättävän tasapainoinen paketti. Vatsalihaksia en pysty tekemään ohjeen mukaan syistä joihin en julkisesti mene, mutta olen korvannut sen voimapyörällä - joka muuten on aivan kurko keksintö. Voimapyörän kanssa kannattaa muistaa yksi asia. Selkää ei saa päästää notkolle, tai liikkeestä häviää teho ja olette kohta sairaslomalla selkänne takia. Muuten, antaa palaa vaan.
Tänään en ollut aivan palautunut joten tein melko konservatiivisilla painoilla. Salilla oli kauhea ruuhka, joten joutui tekemään enemmän "mitä sai" kuin mitä halusi. Tämmönen siitä nyt sitten tuli:
-Ylätalja selän taakse 4x8x70kg (kun leukoja ei päässyt tekemään)
-Takakyykky 4x10x80kg
-Penkkipunnerrus 3x10x70kg
-Keskitetty hauiskääntö 3x8x15kg
-Niskantakaa punnerrus (pek dekissä, joten painot ei vastaa todellisuutta) 3x12x70kg
-Voimapyörä 3x15
Kyykky on mulle aika uusi liike, mikä näkyy tuloksissa. Aika säälittävää että kyykkytulokseni on samaa luokkaa kuin penkki. No, kehitystäkin tapahtuu onneksi kohisten, joten eiköhän se pian ole reilassa...
maanantaina, toukokuuta 29, 2006
Tappotreeni
Olen päättänyt alkaa treenaamaan taas "tosissaan". Monta kertaa tarkoituksenani on ollut keskittyä dynamiciin, mutta aina jossain vaiheessa mielenkiinto on herpaantunut ja olen palannut staticiin. Tällä kertaa selittelyt ei kelpaa. Dyna on heikko kohtani paitsi itsearvoisesti, myös syvyyssukelluksen kannalta. Ajattelin alkaa samalla myös kirjoittaa taas jotain harjoituspäiväkirjan tapaista. En aio pitkästyttää mahdollisia lukijoita kovin yksityiskohtaisella raportoinnilla, mutta treeniini päälinjat ajattelin tänne kirjoitella.
Alkutilanne on siis seuraava. Viimeksi olen pituutta sukeltanut tosissani vuodenvaihteen tienoilla. Tuolloin innostuin käymästäni "Pedersenin kurssista" ja jaksoin vähän aikaa veivata sieltä saatuja oppeja. Pääsin melko nopeasti 125 metriin ja toistin sen muutaman kertaa. Intoni tappoi lopulta uusi monoräpylä, joka oli niin kivualias, ettei sitä voinut pitää jalassa yli 10 minuuttia. Lopulta aloin välttelemään koko räpyläuintia ja keskittymään taas staticiin. SM-kisoihin treenasin staticia jonkin verran, tein siellä ihan hyvä suorituksen, mutta sen jälkeen en ole oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin satunnaista syvyyssukellusta. Kesä on toki syvyyssukelluksen kulta-aikaa, enkä aio koko kesääni altaalle uhrata, mutta tarkoitus olisi käydä tekemässä tekniikka ja kuntotyyppisiä harjoitteita vähintään pari kertaa viikossa. Tässä vaiheessa pistän kuitenkin pääpainoni ihan peruskuntoharjoitteluun.
Tähän kuuluu lihaskunto (eli nk. puntti), lenkki/pyöräily ja uinti/räpyläuinti. Punttia olen vääntänyt nyt vuoden verran alati kiihtyvällä innolla. Se ei niinkään tue sukellusta, ainakaan kaikilta osin. Enemmän kyse on siitä että se vaan nyt sattuu kiinnostamaan ja narsistisesta mielihyvästä kun huomaa kasvavansa :) Pyrin siirtymään siinä nyt kuitenkin selkeämmin voima/massa -tyyppisestä harjoittelusta kestävyysvoimaan, ts. pitkiin sarjoihin.
Peruskuntoa kasvatan ihan perinteisillä pitkillä lenkeillä, mutta ajattelin nyt ottaa mukaan uutena erilaiset intervallitreenit. Olen näissä asioissa aika maallikko, mutta olen järkeillyt homman jotakuinkin seuraavasti. Pituus/syvyyssukelluksessa suoritus kestää 2-3 minuuttia ja etenkin pituussukelluksessa tuo aika on aika kovaa lihastyötä. Tuntuisi siis järkevältä yrittää totuttaa keho tuollaiseen moodiin: tekemään 2-3 minuuttia täydellä intensiteetillä, lyhyt palautus, ja toisto. Loogisilta harjoituksilta tuntuvat mäkijuoksu ja pyöräily. Paikallinen kuntopyöräilijöinden "leskentekijä" on lukonmäki. Jyrkkä ja pitkä mäki, jossa alas päin saa vauhtia helposti 60-70 km/h. Ajattelin treenata polkemalla sitä edestakaisin. Pari päivää ajatus on kypsynyt ja tänään lähdin vihdoin kokeilemaan.
Olin ajatellut että "jos se nyt kymmenenkin kertaa jaksaisi...". Heh heh...Pääsin juuri ja juuri kolme kiekkaa, ja sen jälkeen olin kyllä TÄYSIN loppu. Mutta mäen pituus osoittautui optimaaliseksi. Ekaan meni 2:30 ja kahteen viimeiseen lähemmäs 3 minuuttia. Alaspäin vajaa minuutti. Treeni jäi lyhyeksi. Kotimatkoineen vähän reilu 20 minuuttia, mutta positiivista oli, että se TODELLA tuntui. Vaikka olenkin pyörällä jonkin verran ajanut ja juossutkin kohtalaisesti, tiedän jo nyt, että jalat tulevat olemaan todella kipeät huomenna. En muista saaneeni millään muulla konstilla jalkoja noin hapoille. Toinen positiivinen juttu on, että tässä tulen varmasti kehittymään nopeasti (mikä antaa motivaatiota) ja kehitys näkyy heti arkielämässä - tavallisessa pyöräilyssä voisi olettaa mukavuuskynnyksen kasvavan.
Aika näyttää onko treenissäni mitään järkeä. Tottakai, luontevinta ja järkevintä olisi harjoitella mahdollisimman paljon altaassa, mutta se on monestakin syystä pois suljettua. Pääsyynä nyt vaikka se, että kun kerran kesä on, niin tehdään kesälajeja - pysyy nuppikin paremmin kunnossa kun on vähän lomaa kaakeleista. Ehtii niitä taas talvella kyttäillä.
Liitteenä vähän sykkeitä treenistä. Aika kivasti nousi tuonne 180 huiteille. Se jää vielä laskennallisesta maksimisykkeestäni paljon, mutta enpä muista saaneeni koskaan noin korkeaa lukemaa juoksemalla aikaiseksi.
Ajattelin myös tehdä kesän mittaan taas vähän kuivastaticeja, ihan vaan pitääkseni "tuntumaa" yllä. Aloitin tänään ennen pyörälenkkiä, tietoisesti melko varovasti. Kylläpä se oli karmeaa! Aika on todella kullannut muistot. Ei se nykäysten kanssa "surffailu" todellakaan mitään herkkua ole! Sain juuri ja juuri nipistettyä 5 minuuttia, sitten loppui motivaatio. Myönnettäköön että syömiset jne olivat kaukana optimista, mutta oli se silti aika masentavaa...No tämä taas vain vahventaa sitä käsitystä, että tuntuman hakeminen on ihan fiksua, syvyyssukellustakin silmällä pitäen...
Alkutilanne on siis seuraava. Viimeksi olen pituutta sukeltanut tosissani vuodenvaihteen tienoilla. Tuolloin innostuin käymästäni "Pedersenin kurssista" ja jaksoin vähän aikaa veivata sieltä saatuja oppeja. Pääsin melko nopeasti 125 metriin ja toistin sen muutaman kertaa. Intoni tappoi lopulta uusi monoräpylä, joka oli niin kivualias, ettei sitä voinut pitää jalassa yli 10 minuuttia. Lopulta aloin välttelemään koko räpyläuintia ja keskittymään taas staticiin. SM-kisoihin treenasin staticia jonkin verran, tein siellä ihan hyvä suorituksen, mutta sen jälkeen en ole oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin satunnaista syvyyssukellusta. Kesä on toki syvyyssukelluksen kulta-aikaa, enkä aio koko kesääni altaalle uhrata, mutta tarkoitus olisi käydä tekemässä tekniikka ja kuntotyyppisiä harjoitteita vähintään pari kertaa viikossa. Tässä vaiheessa pistän kuitenkin pääpainoni ihan peruskuntoharjoitteluun.
Tähän kuuluu lihaskunto (eli nk. puntti), lenkki/pyöräily ja uinti/räpyläuinti. Punttia olen vääntänyt nyt vuoden verran alati kiihtyvällä innolla. Se ei niinkään tue sukellusta, ainakaan kaikilta osin. Enemmän kyse on siitä että se vaan nyt sattuu kiinnostamaan ja narsistisesta mielihyvästä kun huomaa kasvavansa :) Pyrin siirtymään siinä nyt kuitenkin selkeämmin voima/massa -tyyppisestä harjoittelusta kestävyysvoimaan, ts. pitkiin sarjoihin.
Peruskuntoa kasvatan ihan perinteisillä pitkillä lenkeillä, mutta ajattelin nyt ottaa mukaan uutena erilaiset intervallitreenit. Olen näissä asioissa aika maallikko, mutta olen järkeillyt homman jotakuinkin seuraavasti. Pituus/syvyyssukelluksessa suoritus kestää 2-3 minuuttia ja etenkin pituussukelluksessa tuo aika on aika kovaa lihastyötä. Tuntuisi siis järkevältä yrittää totuttaa keho tuollaiseen moodiin: tekemään 2-3 minuuttia täydellä intensiteetillä, lyhyt palautus, ja toisto. Loogisilta harjoituksilta tuntuvat mäkijuoksu ja pyöräily. Paikallinen kuntopyöräilijöinden "leskentekijä" on lukonmäki. Jyrkkä ja pitkä mäki, jossa alas päin saa vauhtia helposti 60-70 km/h. Ajattelin treenata polkemalla sitä edestakaisin. Pari päivää ajatus on kypsynyt ja tänään lähdin vihdoin kokeilemaan.
Olin ajatellut että "jos se nyt kymmenenkin kertaa jaksaisi...". Heh heh...Pääsin juuri ja juuri kolme kiekkaa, ja sen jälkeen olin kyllä TÄYSIN loppu. Mutta mäen pituus osoittautui optimaaliseksi. Ekaan meni 2:30 ja kahteen viimeiseen lähemmäs 3 minuuttia. Alaspäin vajaa minuutti. Treeni jäi lyhyeksi. Kotimatkoineen vähän reilu 20 minuuttia, mutta positiivista oli, että se TODELLA tuntui. Vaikka olenkin pyörällä jonkin verran ajanut ja juossutkin kohtalaisesti, tiedän jo nyt, että jalat tulevat olemaan todella kipeät huomenna. En muista saaneeni millään muulla konstilla jalkoja noin hapoille. Toinen positiivinen juttu on, että tässä tulen varmasti kehittymään nopeasti (mikä antaa motivaatiota) ja kehitys näkyy heti arkielämässä - tavallisessa pyöräilyssä voisi olettaa mukavuuskynnyksen kasvavan.
Aika näyttää onko treenissäni mitään järkeä. Tottakai, luontevinta ja järkevintä olisi harjoitella mahdollisimman paljon altaassa, mutta se on monestakin syystä pois suljettua. Pääsyynä nyt vaikka se, että kun kerran kesä on, niin tehdään kesälajeja - pysyy nuppikin paremmin kunnossa kun on vähän lomaa kaakeleista. Ehtii niitä taas talvella kyttäillä.
Liitteenä vähän sykkeitä treenistä. Aika kivasti nousi tuonne 180 huiteille. Se jää vielä laskennallisesta maksimisykkeestäni paljon, mutta enpä muista saaneeni koskaan noin korkeaa lukemaa juoksemalla aikaiseksi.
Ajattelin myös tehdä kesän mittaan taas vähän kuivastaticeja, ihan vaan pitääkseni "tuntumaa" yllä. Aloitin tänään ennen pyörälenkkiä, tietoisesti melko varovasti. Kylläpä se oli karmeaa! Aika on todella kullannut muistot. Ei se nykäysten kanssa "surffailu" todellakaan mitään herkkua ole! Sain juuri ja juuri nipistettyä 5 minuuttia, sitten loppui motivaatio. Myönnettäköön että syömiset jne olivat kaukana optimista, mutta oli se silti aika masentavaa...No tämä taas vain vahventaa sitä käsitystä, että tuntuman hakeminen on ihan fiksua, syvyyssukellustakin silmällä pitäen...
maanantaina, toukokuuta 22, 2006
Flyerin modaus
Pitkään jatkunut Flyerin "parannus" on nyt vihdoin tullut vaiheeseen, jota kestää ehkä julkisesti esitellä.
Flyerihän (tehdasmalli) on siis ihan kelpo räpylä, etenkin konstaan, mutta sen jalkatasku on kertakaikkiaan niin tuskainen, ettei sitä voi avovedessä, eikä oikeastaan altaassakaan, kunnolla käyttää. Muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen päädyin nyt tällaiseen malliin. Eli porasin reiät ukkovarpaan ekan nivelen kohdalle. Tai siis siihen liikavarpaan kohdalle, en minä tiedä mikä sen nimi on. Kuitenkin, räpylä puristi siitä ja sattui ihan surmana. Kumi on tällä kohtaa hyvin paksua (ainakin 5mm, enemmänkin), joten jo pelkkä reikä helpottaa tilannetta paljon. Pistin reikään 7mm neopreeninpalan pehmikkeeksi ja liimasin "katoksi" päälle jäykkää kumia.
Jalkaholvin kohdalla levensin jalkataskua. Leikkasin sen vaan kertakaikkiaan halki, sulloin jalan sisään ja katsoin mihin kohtaan se asettuu. Leikkasin sitten sopivan kuminpalan (vähän pienemmän, ettei siitä tule kuitenkaan liian löysä) ja liimasin paikalleen.
Nyt räpylä on suht esteettisen näköinen (ainakin edelliseen viritykseen verrattuna, ja sen nähneet varmaan yhtyvät mielipiteeseen :), mukava jalassa (pidin sitä koko tuon Paksukallion reissun yhtämittaa eikä se erityisesti puristanut, jos nyt ei jalkoja varsinaisesti hivelekään) ja toiminnassa en huomaa mitään puutteita. Ehkä sprinttinopeuksissa "löysyys" näkyisi, mutta minusta normaalissa dyna/consta vauhdissa räpylä toimii ihan yhtä hyvin kuin ennenkin.
Olen ottanut Leaderfinsiin yhteyttä ja ehdottant että voisivat tehdä erikseen flyeristä avovesiversion, jossa olisi vastaavanlaisia modauksia tehdasvalmisteisena. Varmaan se löytäisi ostajansa...Vaan saas nähdä kiinnostaako niitä.
Flyerihän (tehdasmalli) on siis ihan kelpo räpylä, etenkin konstaan, mutta sen jalkatasku on kertakaikkiaan niin tuskainen, ettei sitä voi avovedessä, eikä oikeastaan altaassakaan, kunnolla käyttää. Muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen päädyin nyt tällaiseen malliin. Eli porasin reiät ukkovarpaan ekan nivelen kohdalle. Tai siis siihen liikavarpaan kohdalle, en minä tiedä mikä sen nimi on. Kuitenkin, räpylä puristi siitä ja sattui ihan surmana. Kumi on tällä kohtaa hyvin paksua (ainakin 5mm, enemmänkin), joten jo pelkkä reikä helpottaa tilannetta paljon. Pistin reikään 7mm neopreeninpalan pehmikkeeksi ja liimasin "katoksi" päälle jäykkää kumia.
Jalkaholvin kohdalla levensin jalkataskua. Leikkasin sen vaan kertakaikkiaan halki, sulloin jalan sisään ja katsoin mihin kohtaan se asettuu. Leikkasin sitten sopivan kuminpalan (vähän pienemmän, ettei siitä tule kuitenkaan liian löysä) ja liimasin paikalleen.
Nyt räpylä on suht esteettisen näköinen (ainakin edelliseen viritykseen verrattuna, ja sen nähneet varmaan yhtyvät mielipiteeseen :), mukava jalassa (pidin sitä koko tuon Paksukallion reissun yhtämittaa eikä se erityisesti puristanut, jos nyt ei jalkoja varsinaisesti hivelekään) ja toiminnassa en huomaa mitään puutteita. Ehkä sprinttinopeuksissa "löysyys" näkyisi, mutta minusta normaalissa dyna/consta vauhdissa räpylä toimii ihan yhtä hyvin kuin ennenkin.
Olen ottanut Leaderfinsiin yhteyttä ja ehdottant että voisivat tehdä erikseen flyeristä avovesiversion, jossa olisi vastaavanlaisia modauksia tehdasvalmisteisena. Varmaan se löytäisi ostajansa...Vaan saas nähdä kiinnostaako niitä.
Graalin maljan etsintää Tampereella
Tamperelaisia vapaasukeltajia on pitkään jo vaivannut se fakta, että syviin sukelluksiin harjoituspaikkoja on melko huonosti. Heramaanjärveltä löytyy se 30m, mikä on jo aika monta kertaa nähty. Näsijärvellä on muutama syvä kohta, mutta niihin pääsemiseksi tarvitaan venettä. Haverin tilanne on mitä on - täällä vain pidämme sormia ristissä ettei sieltä löytyisi enää kultaa (lienemme ainoa ryhmä Pirkanmaalla joka EI toivo kultaa löytyvän :)
Kalamiesten huhut ja nettikartat saivat meidät kuitenkin taas epätoivoiseen yritykseen. Näsijärven "virallisesti" syvin kohta löytyy kuulemma Paarlahdesta, jostakin Paksukallion tietämiltä. Karttapaikka.fi näyttää erittäin lupaavalta väitteen suhteen. Syvyyskäyrää on niin tiheässä että pieni resoluutio ei enää riitä erottamaan niitä toisistaan, ja oikeastaan missä tahansa kohtaa paarlahden etelärantaa pitäisi olla 50m syvää melkein heti rannasta. Päätimme Laurin kanssa siis tehdä koeluontoisen reissun seuduille.
Heti alkuun mielessä kalvoi ajatus: jos tällainen messiaspaikka todella olisi olemassa, niin tuntemani laitesukeltajat luultavasti vaahtoaisivat siitä yhtenään. Kartta kuitenkin näytti selkeästi että syvää on ja rantaan menee tie, joten ei kun kokeilemaan.
Pienen harhailun jälkeen Paarlahti löytyi kyllä helposti. Hieman pahanenteisesti ohitimme matkalla useita traktoreita. Miksi se sitten on huono juttu? Selviää kohta. Kartta oli vähän suttuinen, mutta rohkeasti yritimme pyrkiä rantaan päin. Karu herätys oli, että karttaan merkityt "tiet" ovat pääosin lehmipolkuja joihin uskaltautuisin korkeintaan traktorilla, yksityisteitä tai sitten menivät suoraan jonkun talon pihaan. Hienotunteisia kun olemme, emme tietenkään halunneet kenenkään pihaan tunkea, joten jatkoimme etsimistä. Noin tunnin häröilyn jälkeen, päädyimme lopulta Isosaaren eteläpuolella olevalle pienelle veneenlaskupaikalle. Ei ihan se syvin kohta, mutta kartan mukaan tästäkin 40 metriä pitäisi löytyä heittämällä.
Ensivaikutelma oli mahtava. Tästä pääsee veteen helposti, paikka on täysin tyyni, koska lahti on hyvin maan ympäröimä, lähelläkään ei ristin sielua....Puvut päälle ja veteen siis! Edes joka puolelta kuuluva traktorin pörinä ei vähentänyt intoamme.
Mukanamme oli n. 70 metrin köysi. Pistin sen suoraksi. Ajattelin että kun tänne nyt ollaan tultu, niin katsotaan sitten köyden kanssa paljonko sitä myyttistä syvyyttä oikein löytyy. Uimme jonkun 100-200m ja pudotimme köyden - tömps 15m. Jaa, ollaan varmaan väärässä kohtaa. Vähän pitemmälle ja sivummalle - 20m. 100m uintia 25m...Keskellä veneväylää, juuri ja juuri 30m. No, oli täällä miten syvää tahansa, tämä sai riittää, koska uinti alkoi oikeasti uuvuttaa. Fiilis oli jo vähän matalalla, mutta päätettiin nyt vetää pari sukellusta velvollisuudestakin. Nyt sitten siihen miksi traktorit ovat sukeltajalle maailmanlopun merkki...Näsijärvi ei varsinaisesti ole kuuluisa kirkkaudestaan, mutta ainakin kaupungin edustalla se on parhaina aikoina vuodesta ihan ok. Vesi on kyllä tummaa, mutta näkyvyyttä on kuitenkin semmonen 5 metriä - suomen oloissa jo luksusta. Tässä maatalouslannoitteiden maljassa nimeltä Paarlahti näkyvyys on n. 30 cm luokkaa. 2-3 metrin jälkeen on pilkkopimeää ja vielä lähes pohjalakin lampun valo hajoaa ympäröiviin hiukkasiin laajaksi palloksi. Pohja on aivan uskomaton. Tiesin köyden olevan noin 30 metrissä. Kuulin d3:n piipityksesä olevani 25 tienoilla hyvässä vapaapudotuksessa. Ajattelin pudotella vaaka-asennossa pohjaa asti. Mutta tuntui ettei pohja tule koskaa vastaan. Hetken jo epäilin köyden pituutta, mutta katsoessani kelloa, huomasin että eihän syvyys enää kasva ollenkaan. Minä olin jo pohjalla! "Pohja" vain oli niin uskomatonta huttua, ja vesi niin uskomattoman sakeaa, ettei eroa oikeastaan huomaa. Pientä lohtua sai ylös uidessa - kun valon puolesta kuvitteli olevansa 10-15 metrissä, pulpahtikin pää äkkiä pintaan. Mukava yllätys sinänsä...
En välttämttä sano, että puheet nässyn syvimmästä kohdasta ovat huuhaata. Mutta pointti on, että noissa näkyvyyksissä, ei kiinnosta vaikka pohja olisi 100 metrissä. Toisekseen, en olisi ollenkaan yllättynyt jos kaikuluotain tuollakin kohtaa sanoisi vaikka 70 metriä, sen verran heppoinen huttukerros pohjalla oli. Onneksi pohja-painomme oli pieni. Isompi paino olisi varmaan löytänyt paljon enemmän "syvyyttä", enkä halua edes kuvitella miten meidän sitten olisi käynyt :) Paksukallion edustalla oleva syvin kohta ei ole saavutettavissa järkevästi maitse. Vene tarttis olla, mutta jos meillä olisi vene, menisimme muutenkin nässyllä ihan eri kohtaa.
Eli olisi pitänyt luottaa vaistoihin ja järjen ääneen. Uuvuttavan rantaan uinnin jälkeen mietin kahdesti että viitsinkö tällä vedellä edes huuhdella hieman virtsaista pukuani. Onko se oikeasti sen parempi? Kirjaimellisesti paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Graalin malja jäi vieläkin löytämättä...
Kalamiesten huhut ja nettikartat saivat meidät kuitenkin taas epätoivoiseen yritykseen. Näsijärven "virallisesti" syvin kohta löytyy kuulemma Paarlahdesta, jostakin Paksukallion tietämiltä. Karttapaikka.fi näyttää erittäin lupaavalta väitteen suhteen. Syvyyskäyrää on niin tiheässä että pieni resoluutio ei enää riitä erottamaan niitä toisistaan, ja oikeastaan missä tahansa kohtaa paarlahden etelärantaa pitäisi olla 50m syvää melkein heti rannasta. Päätimme Laurin kanssa siis tehdä koeluontoisen reissun seuduille.
Heti alkuun mielessä kalvoi ajatus: jos tällainen messiaspaikka todella olisi olemassa, niin tuntemani laitesukeltajat luultavasti vaahtoaisivat siitä yhtenään. Kartta kuitenkin näytti selkeästi että syvää on ja rantaan menee tie, joten ei kun kokeilemaan.
Pienen harhailun jälkeen Paarlahti löytyi kyllä helposti. Hieman pahanenteisesti ohitimme matkalla useita traktoreita. Miksi se sitten on huono juttu? Selviää kohta. Kartta oli vähän suttuinen, mutta rohkeasti yritimme pyrkiä rantaan päin. Karu herätys oli, että karttaan merkityt "tiet" ovat pääosin lehmipolkuja joihin uskaltautuisin korkeintaan traktorilla, yksityisteitä tai sitten menivät suoraan jonkun talon pihaan. Hienotunteisia kun olemme, emme tietenkään halunneet kenenkään pihaan tunkea, joten jatkoimme etsimistä. Noin tunnin häröilyn jälkeen, päädyimme lopulta Isosaaren eteläpuolella olevalle pienelle veneenlaskupaikalle. Ei ihan se syvin kohta, mutta kartan mukaan tästäkin 40 metriä pitäisi löytyä heittämällä.
Ensivaikutelma oli mahtava. Tästä pääsee veteen helposti, paikka on täysin tyyni, koska lahti on hyvin maan ympäröimä, lähelläkään ei ristin sielua....Puvut päälle ja veteen siis! Edes joka puolelta kuuluva traktorin pörinä ei vähentänyt intoamme.
Mukanamme oli n. 70 metrin köysi. Pistin sen suoraksi. Ajattelin että kun tänne nyt ollaan tultu, niin katsotaan sitten köyden kanssa paljonko sitä myyttistä syvyyttä oikein löytyy. Uimme jonkun 100-200m ja pudotimme köyden - tömps 15m. Jaa, ollaan varmaan väärässä kohtaa. Vähän pitemmälle ja sivummalle - 20m. 100m uintia 25m...Keskellä veneväylää, juuri ja juuri 30m. No, oli täällä miten syvää tahansa, tämä sai riittää, koska uinti alkoi oikeasti uuvuttaa. Fiilis oli jo vähän matalalla, mutta päätettiin nyt vetää pari sukellusta velvollisuudestakin. Nyt sitten siihen miksi traktorit ovat sukeltajalle maailmanlopun merkki...Näsijärvi ei varsinaisesti ole kuuluisa kirkkaudestaan, mutta ainakin kaupungin edustalla se on parhaina aikoina vuodesta ihan ok. Vesi on kyllä tummaa, mutta näkyvyyttä on kuitenkin semmonen 5 metriä - suomen oloissa jo luksusta. Tässä maatalouslannoitteiden maljassa nimeltä Paarlahti näkyvyys on n. 30 cm luokkaa. 2-3 metrin jälkeen on pilkkopimeää ja vielä lähes pohjalakin lampun valo hajoaa ympäröiviin hiukkasiin laajaksi palloksi. Pohja on aivan uskomaton. Tiesin köyden olevan noin 30 metrissä. Kuulin d3:n piipityksesä olevani 25 tienoilla hyvässä vapaapudotuksessa. Ajattelin pudotella vaaka-asennossa pohjaa asti. Mutta tuntui ettei pohja tule koskaa vastaan. Hetken jo epäilin köyden pituutta, mutta katsoessani kelloa, huomasin että eihän syvyys enää kasva ollenkaan. Minä olin jo pohjalla! "Pohja" vain oli niin uskomatonta huttua, ja vesi niin uskomattoman sakeaa, ettei eroa oikeastaan huomaa. Pientä lohtua sai ylös uidessa - kun valon puolesta kuvitteli olevansa 10-15 metrissä, pulpahtikin pää äkkiä pintaan. Mukava yllätys sinänsä...
En välttämttä sano, että puheet nässyn syvimmästä kohdasta ovat huuhaata. Mutta pointti on, että noissa näkyvyyksissä, ei kiinnosta vaikka pohja olisi 100 metrissä. Toisekseen, en olisi ollenkaan yllättynyt jos kaikuluotain tuollakin kohtaa sanoisi vaikka 70 metriä, sen verran heppoinen huttukerros pohjalla oli. Onneksi pohja-painomme oli pieni. Isompi paino olisi varmaan löytänyt paljon enemmän "syvyyttä", enkä halua edes kuvitella miten meidän sitten olisi käynyt :) Paksukallion edustalla oleva syvin kohta ei ole saavutettavissa järkevästi maitse. Vene tarttis olla, mutta jos meillä olisi vene, menisimme muutenkin nässyllä ihan eri kohtaa.
Eli olisi pitänyt luottaa vaistoihin ja järjen ääneen. Uuvuttavan rantaan uinnin jälkeen mietin kahdesti että viitsinkö tällä vedellä edes huuhdella hieman virtsaista pukuani. Onko se oikeasti sen parempi? Kirjaimellisesti paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Graalin malja jäi vieläkin löytämättä...
perjantaina, toukokuuta 12, 2006
Käppyröitä
Muutama käppyrä omilta henk. koht. suosikkisukelluksiltani. Pistäkäähän muutkin tulemaan jos jäi koneeseen jotain kivaa :)
maanantaina, toukokuuta 08, 2006
Kotiinpaluu
Noniin, kotona ollaan ja ajattelin kirjoittaa vielä hieman jälkitunnelmia. Ensinnäkin, näen nyt kätteni tuloksen ekaa kertaa ja huomaan että systeemi ei toiminut ihan niin hyvin kuin piti, eli aina kun olen liittänyt juttuihini enemmän kuin yksi kuvaa, on myös teksti tullut kahteen kertaan. No tärkeintä ettei mitään ole hukkunut.
Menimme Laurin ja Kallen kanssa sukeltamaan vielä lauantainakin. Tämä on ilmeisesti myös paikallisten sukelluspäivä, sillä molemmat veneet olivat aivan täynnä. Aivan viimemetreillä paikalle pamahti vielä Loic:kin, joten onpahan nyt sekin livenä nähty. Mukavan oloinen heppu, ehkä pikkasen hyperaktiivinen :) No, meillä löytyi heti yhteinen jutunaihe pukuun pissimisestä, joten hyvin sen kanssa tuli toimeen. En itse sukellellut mitään ihmeellistä, kunhan hengailin. Lauri ja Kalle vetivät 37 konstaa. Lauri jäi vielä sunnutaiksikin, ja oli kuulemma sukeltanut 40m. Onnittelut siitä. Ihmeellistä mitä miehen suorituskyvylle voi käydä kun ostaa oikeat räpylät. Tähän astihan se on mennyt semmosilla perus snorklaajaräpylöillä.
Session päätteeksi joku ranskalainen tyttö pyysi hieman ujosti saisiko kokeilla flyeriäni. Hieman hassulle se näytti kun räpylä oli melkein yhtä iso kuin sukeltaja, mutta ilonkiljahduksista päättelin, että suorituskyky oli mieleinen. No siitähän sitten alkoi hirveä rumba ja kohta kaikki vuorollaan sukeltelivat sillä. Juttelin Loicin kanssa räpylöistä paljonkin, ja se oli sitä mieltä että tällainen räpylä palauttaisi hänen kiinnostuksensa constaan, johon hän kuulemma aiemmin oli kyllästynyt. Kaikki innostuivat kyselemään räpylöistä yhtä ja toista, ja oli kieltämättä hölmö olo kun kaksi ME-luokan sukeltajaa kyselee minulta minkälainen räpylä kannattaisi ostaa. Hitostako minä tiedän? :) Kokeilin myös guidonen räpylää ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka se nätti onkin, niin ymmärrän kyllä heidän innostuksensa flyeriin.
Se kävi kuitenkin ilmeiseksi, että ranskalaiset vapaasukeltajat tosiaan ovat ihan oma maailmansa. Ei ne lue deeberblue:ta, ei ne seuraa mitä muualla tapahtuu. Vain pari aktiivisinta tekee näin ja muut sitten ammentaa tietonsa niiltä. Eihän esim. flyer räpylänä voisi olla kenellekään deeperiä seuraavalle uutinen. Joka tapauksessa, ajattelin ottaa yhteyttää Leaderfinsiin ja antaa pikku vinkin. Nimittäin jos niillä on yhtään pelisilmää, niin ne lähettää Loicille ja kumppaneille pari näytemonoa. Tämän välitön seuraus on, että kohta jokaisen ranskalaisen sukeltajan on "pakko" ostaa samanlainen. Yhessä yössä olisi luotu aivan uudet markkinat. Katsotaan purevatko syöttiin, hieman pelkään että eivät, koska siellä taas tunnutaan hoitavan asiat slaavilaisella täsmällisyydellä, minkä voisi muotoilla "toimiihan tämä nytkin jotenkuten, joten miksi muuttaa mitään".
Tavallaan se on aika hienoa, että on olemassa täysin omavaraisia vapaasukelluskulttuureitaan. Italialaiset lienevät toinen. Meidän tapamme tehdä ja ajatella asioita on vain yksi tapa, mutta on muitakin. Sattuneesta syystä suomalaiseen syvyysajatteluun on tullut paljon ranskalaisia vaikutteita, mutta näköjään meillä on heille jotain annettavaa allasjutuissa jne. ja heillä taas on paljon sellaista tietoa syvyyssukelluksesta, mikä useimmille meistä ei ole vielä koskaan tullut mieleen tai eteen. Nämä jannut plutaa kuitenkin meressä käytännössä joka päivä. Hienointa oli seurata kuinka hauskaa CIPA:n porukalla on sukeltaessaan! Ei se näyttänyt niin haudanvakavalta puuhalta. Tottakai turvallisuudesta pidetään huoli, mutta heillä todella näytti olevan "ei ne metrit ja sekunnit" ajattelu sisäistettynä. Ja miksi metreistä ja sekunneista pitäisikään olla huolissaan, jos voi sukeltaa "täydellisissä" olosuhteissa koska tahansa? Tavallaan se on sekä kirous että siunaus. Kuten Francois sanoo, heillä olisi monta tyyppiä jotka voisivat olla MM-tason sukeltajia, mutta eivät jaksa treenata, koska "ainahan sitä voi huomennakin". Meillä homma on ihan toisin päin. Silloin kun mennään treenaamaan, niin sukelletaan kuin viimeistä päivää ja kurotellaan metrejä väkisinkin. Ideaalitilanne olisi varmaankin näiden tasapainotila. Mietimme tuota kurotusjuttua hieman syyllisyydentuntoisina sukellusten jälkeen ja ajattelimme muuttaa syvyysrankingin "sääntöjä" siten, että aivan kuten kisoissakin, sukeltajan tulee ilmoittaa yrittämänsä syvyys. "Rankingtulos" ei tästä kasva, vaikka kello näyttäisi 5 metriä enemmän. Tulos on max. ilmoitettu et. Tämä siis siksi, että saataisiin tällainen erittäin epäturvallinen kurottelupelleily kitkettyä pois, samoin kuin "salaa" tehdyt syvyysenkat. Molempiin lipsahtaa helposti ja ne ovat aikamoisia turvallisuusriskejä. Ei kait siinä mitään, sehän on vain hauskaa, jos porukalla etsitään syvintä kohtaa jostain 20m lammikosta, mutta kun huomaan refleksinomaisesti heilauttavani kättä reilusti pohjalevyn alapuolella 50m sukelluksella, niin jotain on pielessä. Aloitan tässä oikeaoppisesti omalla esimerkilläni, eli syvin sukellukseni tulee rankingissa olemaan 50m, vaikka hetken jo ehdittiin ilakoida 51:llä. Olin ilmoittanut 50m, köyden pituus oli 50m, joten se sukelluskin oli sitten hitto vie 50m! Mielenkiintoinen yksityiskohta joka pisti silmään: valtaosa ranskalaisista sukeltaa nykyään pelkällä nenäklipillä. Osa käytti vedellä täytettyjä uimalaseja, mutta suurempi osa ei niitäkään. Kuulemma näkemään oppii yllättävän hyvin kun pari kuukautta sukeltelee. Valitettavasti moinen ei meidän vesissä taida olla oikein mahdollista. Sen verran kylmää ja paskaista tuo vesi.
Positiivinen yllätys suomeen palatessa oli, että täällähän on meilkein yhtä hyvä sää kuin Nizzassakin. Järvessäkin näkyi olevan 12 astetta pintavesi, sehän on jo enemmän kuin tarpeeksi. Hyvin alkanutta avovesikautta ei siis tarvitse keskeyttää suotta :)
Ehkäpä seuraavan sukellusreissun voisi suunnata jonnekin muualle kuin Nizzaan. Se on kiva paikka ja tuntuu jo toiselta kodilta, mutta vaihtelua virkistää. Esimerkiksi Azorit saivat Francoilta melko kovia suosituksia. Se voisikin olla sopivan eksoottinen valloitettavaksi seuraavaksi...Toisaalta Nizza alkaa olla niin tuttu ja turvallnen, että sinne voisi ajatella tekevänsä jopa "pitkä viikonloppu"-tyyppisiä puhtaasti treenireissuja...
Kiitokset vielä kerran Markulle reissun järjestämisestä ja osallistujille hyvästä meiningistä. Toivottavasti piikittelyn puolelle välillä lipsuva huumori tässä blogissa ei loukannut ketään. Ainakin minulla oli hauskaa, ja niin näytti olevan muillakin (välillä jopa hauskempaa). Olette hyvä jengi ja kanssanne on ollut ilo reissata. No niin, ennen kuin liikutun kyyneliin, lopettelen tätä raporttia tähän...Kuvia ja muuta sälää ilmestynee FDTF:n sivulle parin päivän sisään, kunhan saadaan muistikortit purettua.
Menimme Laurin ja Kallen kanssa sukeltamaan vielä lauantainakin. Tämä on ilmeisesti myös paikallisten sukelluspäivä, sillä molemmat veneet olivat aivan täynnä. Aivan viimemetreillä paikalle pamahti vielä Loic:kin, joten onpahan nyt sekin livenä nähty. Mukavan oloinen heppu, ehkä pikkasen hyperaktiivinen :) No, meillä löytyi heti yhteinen jutunaihe pukuun pissimisestä, joten hyvin sen kanssa tuli toimeen. En itse sukellellut mitään ihmeellistä, kunhan hengailin. Lauri ja Kalle vetivät 37 konstaa. Lauri jäi vielä sunnutaiksikin, ja oli kuulemma sukeltanut 40m. Onnittelut siitä. Ihmeellistä mitä miehen suorituskyvylle voi käydä kun ostaa oikeat räpylät. Tähän astihan se on mennyt semmosilla perus snorklaajaräpylöillä.
Session päätteeksi joku ranskalainen tyttö pyysi hieman ujosti saisiko kokeilla flyeriäni. Hieman hassulle se näytti kun räpylä oli melkein yhtä iso kuin sukeltaja, mutta ilonkiljahduksista päättelin, että suorituskyky oli mieleinen. No siitähän sitten alkoi hirveä rumba ja kohta kaikki vuorollaan sukeltelivat sillä. Juttelin Loicin kanssa räpylöistä paljonkin, ja se oli sitä mieltä että tällainen räpylä palauttaisi hänen kiinnostuksensa constaan, johon hän kuulemma aiemmin oli kyllästynyt. Kaikki innostuivat kyselemään räpylöistä yhtä ja toista, ja oli kieltämättä hölmö olo kun kaksi ME-luokan sukeltajaa kyselee minulta minkälainen räpylä kannattaisi ostaa. Hitostako minä tiedän? :) Kokeilin myös guidonen räpylää ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka se nätti onkin, niin ymmärrän kyllä heidän innostuksensa flyeriin.
Se kävi kuitenkin ilmeiseksi, että ranskalaiset vapaasukeltajat tosiaan ovat ihan oma maailmansa. Ei ne lue deeberblue:ta, ei ne seuraa mitä muualla tapahtuu. Vain pari aktiivisinta tekee näin ja muut sitten ammentaa tietonsa niiltä. Eihän esim. flyer räpylänä voisi olla kenellekään deeperiä seuraavalle uutinen. Joka tapauksessa, ajattelin ottaa yhteyttää Leaderfinsiin ja antaa pikku vinkin. Nimittäin jos niillä on yhtään pelisilmää, niin ne lähettää Loicille ja kumppaneille pari näytemonoa. Tämän välitön seuraus on, että kohta jokaisen ranskalaisen sukeltajan on "pakko" ostaa samanlainen. Yhessä yössä olisi luotu aivan uudet markkinat. Katsotaan purevatko syöttiin, hieman pelkään että eivät, koska siellä taas tunnutaan hoitavan asiat slaavilaisella täsmällisyydellä, minkä voisi muotoilla "toimiihan tämä nytkin jotenkuten, joten miksi muuttaa mitään".
Tavallaan se on aika hienoa, että on olemassa täysin omavaraisia vapaasukelluskulttuureitaan. Italialaiset lienevät toinen. Meidän tapamme tehdä ja ajatella asioita on vain yksi tapa, mutta on muitakin. Sattuneesta syystä suomalaiseen syvyysajatteluun on tullut paljon ranskalaisia vaikutteita, mutta näköjään meillä on heille jotain annettavaa allasjutuissa jne. ja heillä taas on paljon sellaista tietoa syvyyssukelluksesta, mikä useimmille meistä ei ole vielä koskaan tullut mieleen tai eteen. Nämä jannut plutaa kuitenkin meressä käytännössä joka päivä. Hienointa oli seurata kuinka hauskaa CIPA:n porukalla on sukeltaessaan! Ei se näyttänyt niin haudanvakavalta puuhalta. Tottakai turvallisuudesta pidetään huoli, mutta heillä todella näytti olevan "ei ne metrit ja sekunnit" ajattelu sisäistettynä. Ja miksi metreistä ja sekunneista pitäisikään olla huolissaan, jos voi sukeltaa "täydellisissä" olosuhteissa koska tahansa? Tavallaan se on sekä kirous että siunaus. Kuten Francois sanoo, heillä olisi monta tyyppiä jotka voisivat olla MM-tason sukeltajia, mutta eivät jaksa treenata, koska "ainahan sitä voi huomennakin". Meillä homma on ihan toisin päin. Silloin kun mennään treenaamaan, niin sukelletaan kuin viimeistä päivää ja kurotellaan metrejä väkisinkin. Ideaalitilanne olisi varmaankin näiden tasapainotila. Mietimme tuota kurotusjuttua hieman syyllisyydentuntoisina sukellusten jälkeen ja ajattelimme muuttaa syvyysrankingin "sääntöjä" siten, että aivan kuten kisoissakin, sukeltajan tulee ilmoittaa yrittämänsä syvyys. "Rankingtulos" ei tästä kasva, vaikka kello näyttäisi 5 metriä enemmän. Tulos on max. ilmoitettu et. Tämä siis siksi, että saataisiin tällainen erittäin epäturvallinen kurottelupelleily kitkettyä pois, samoin kuin "salaa" tehdyt syvyysenkat. Molempiin lipsahtaa helposti ja ne ovat aikamoisia turvallisuusriskejä. Ei kait siinä mitään, sehän on vain hauskaa, jos porukalla etsitään syvintä kohtaa jostain 20m lammikosta, mutta kun huomaan refleksinomaisesti heilauttavani kättä reilusti pohjalevyn alapuolella 50m sukelluksella, niin jotain on pielessä. Aloitan tässä oikeaoppisesti omalla esimerkilläni, eli syvin sukellukseni tulee rankingissa olemaan 50m, vaikka hetken jo ehdittiin ilakoida 51:llä. Olin ilmoittanut 50m, köyden pituus oli 50m, joten se sukelluskin oli sitten hitto vie 50m! Mielenkiintoinen yksityiskohta joka pisti silmään: valtaosa ranskalaisista sukeltaa nykyään pelkällä nenäklipillä. Osa käytti vedellä täytettyjä uimalaseja, mutta suurempi osa ei niitäkään. Kuulemma näkemään oppii yllättävän hyvin kun pari kuukautta sukeltelee. Valitettavasti moinen ei meidän vesissä taida olla oikein mahdollista. Sen verran kylmää ja paskaista tuo vesi.
Positiivinen yllätys suomeen palatessa oli, että täällähän on meilkein yhtä hyvä sää kuin Nizzassakin. Järvessäkin näkyi olevan 12 astetta pintavesi, sehän on jo enemmän kuin tarpeeksi. Hyvin alkanutta avovesikautta ei siis tarvitse keskeyttää suotta :)
Ehkäpä seuraavan sukellusreissun voisi suunnata jonnekin muualle kuin Nizzaan. Se on kiva paikka ja tuntuu jo toiselta kodilta, mutta vaihtelua virkistää. Esimerkiksi Azorit saivat Francoilta melko kovia suosituksia. Se voisikin olla sopivan eksoottinen valloitettavaksi seuraavaksi...Toisaalta Nizza alkaa olla niin tuttu ja turvallnen, että sinne voisi ajatella tekevänsä jopa "pitkä viikonloppu"-tyyppisiä puhtaasti treenireissuja...
Kiitokset vielä kerran Markulle reissun järjestämisestä ja osallistujille hyvästä meiningistä. Toivottavasti piikittelyn puolelle välillä lipsuva huumori tässä blogissa ei loukannut ketään. Ainakin minulla oli hauskaa, ja niin näytti olevan muillakin (välillä jopa hauskempaa). Olette hyvä jengi ja kanssanne on ollut ilo reissata. No niin, ennen kuin liikutun kyyneliin, lopettelen tätä raporttia tähän...Kuvia ja muuta sälää ilmestynee FDTF:n sivulle parin päivän sisään, kunhan saadaan muistikortit purettua.
perjantaina, toukokuuta 05, 2006
parkour
Jengi alkaa näköjään väsähtää, eikä tänään veneeseen lähtenyt kuin team tampere ja sledge. Sääli, sillä keli oli ilman muuta paras tähän asti paras päivä. Aurinko paistoi ja meri oli lähes tyyni. Koska veneessä oli niin vähän porukkaa, oli sukeltelu rentoa. Näemmä francois luottaa meihin jo aika paljon ja saimme touhuta aika pitkälti itsenäisesti. Sukelsin viimein sen koko reissun vainonneen enkan ja sen jälkeen maltoin vihdoin keskittyä vain pitämään hauskaa. Menimme kallen kanssa snorklaamaan rantaan ja vertailtiin ja kokeiltiin ulkomaan elävien kanssa eri välineitä. Sukeltelimme myös kelkalla ja siitä tuli taas muutama hyvä kuva, vaikkei francoislla ollut vieläkään kameraansa mukana. Kuulemma ongelmia korjaajan kanssa...
aamulla lähtiessämme vedimme vanhasta tottumuksesta oven lukkoon. Ari ja laura jäivät kuitenkin kämpille, eikä meille tullut mieleenkään, että ovea ei välttämättä saa auki sisältä päin. No se ei sitten tosiaan onnistu. Artturi sitten yritteliäänä hemmona hyppäsi toisen kerroksen parvekkeelta alas ja vei siinä mukanaan naapurista jonkun kukkapurkin. Parkour! Sääli vaan ettei kukaan ollut kameran kanssa paikalla :p
Huomiseksi meille ehdotettiin koko päivän kestävää "sukelluspiknikkiä". Kuulosti todella houkuttelevalta, mutta lento lähtee sen verran aikaisin, ettei jengillä rohkeus riitä. Ehkä usko ranskalaisten aikatauluihinkaan ei ole ihan vahvinta laatua. Mukavia heppujahan ne ovat, mutta täytyy aina muistaa että kun jotain sovitaan, ei se aina tarkoita ihan sitä, että juttu ihan oikeasti tapahtuu niin kuin oli puhe...Esimerkiksi nenäklipit jotka tilattiin jo viikkoja ennen reissua olivat vielä kokolailla uusi asia isännille. Samoin meille esitetty illalliskutsu peruttiin klo 20 lukuisten soittojen ja vastaajaan jätettyjen viestien jälkeen. Ymmärtäähän sen, mutta suomalainen kun on tottunut vähän erilaiseen, niin asia on hyvä tänne reissaavien tiedostaa.
reissun viimeinen illallinen päätettiin nauttia samassa paikassa kuin aloituskin. "tartare" on idyllinen pikku pizzeria, jonka mukava omistaja näköjään muistaa jo pärstämme. Mielet ovat hieman haikeina, vaikka osa meistä vielä huomenna sukeltaakin on tämä ikäänkuin reissun päätös. Nyt paneudun pizzaan, ja kuunnellaan maren ja roopen kinastelua. Jaettu sänky on näemmä integroinut kaksikosta tiiviin yksikön, ja on liikuttavaa seurata kuinka roope esim. Pyytää markulta luvan, saako lähteä huomenna sukeltamaan...:) huomenna lyhyt päivitys jos jotain ihmeellistä kerrottavaa, siihen asti: loppu!
aamulla lähtiessämme vedimme vanhasta tottumuksesta oven lukkoon. Ari ja laura jäivät kuitenkin kämpille, eikä meille tullut mieleenkään, että ovea ei välttämättä saa auki sisältä päin. No se ei sitten tosiaan onnistu. Artturi sitten yritteliäänä hemmona hyppäsi toisen kerroksen parvekkeelta alas ja vei siinä mukanaan naapurista jonkun kukkapurkin. Parkour! Sääli vaan ettei kukaan ollut kameran kanssa paikalla :p
Huomiseksi meille ehdotettiin koko päivän kestävää "sukelluspiknikkiä". Kuulosti todella houkuttelevalta, mutta lento lähtee sen verran aikaisin, ettei jengillä rohkeus riitä. Ehkä usko ranskalaisten aikatauluihinkaan ei ole ihan vahvinta laatua. Mukavia heppujahan ne ovat, mutta täytyy aina muistaa että kun jotain sovitaan, ei se aina tarkoita ihan sitä, että juttu ihan oikeasti tapahtuu niin kuin oli puhe...Esimerkiksi nenäklipit jotka tilattiin jo viikkoja ennen reissua olivat vielä kokolailla uusi asia isännille. Samoin meille esitetty illalliskutsu peruttiin klo 20 lukuisten soittojen ja vastaajaan jätettyjen viestien jälkeen. Ymmärtäähän sen, mutta suomalainen kun on tottunut vähän erilaiseen, niin asia on hyvä tänne reissaavien tiedostaa.
reissun viimeinen illallinen päätettiin nauttia samassa paikassa kuin aloituskin. "tartare" on idyllinen pikku pizzeria, jonka mukava omistaja näköjään muistaa jo pärstämme. Mielet ovat hieman haikeina, vaikka osa meistä vielä huomenna sukeltaakin on tämä ikäänkuin reissun päätös. Nyt paneudun pizzaan, ja kuunnellaan maren ja roopen kinastelua. Jaettu sänky on näemmä integroinut kaksikosta tiiviin yksikön, ja on liikuttavaa seurata kuinka roope esim. Pyytää markulta luvan, saako lähteä huomenna sukeltamaan...:) huomenna lyhyt päivitys jos jotain ihmeellistä kerrottavaa, siihen asti: loppu!
parkour
Jengi alkaa näköjään väsähtää, eikä tänään veneeseen lähtenyt kuin team tampere ja sledge. Sääli, sillä keli oli ilman muuta paras tähän asti paras päivä. Aurinko paistoi ja meri oli lähes tyyni. Koska veneessä oli niin vähän porukkaa, oli sukeltelu rentoa. Näemmä francois luottaa meihin jo aika paljon ja saimme touhuta aika pitkälti itsenäisesti. Sukelsin viimein sen koko reissun vainonneen enkan ja sen jälkeen maltoin vihdoin keskittyä vain pitämään hauskaa. Menimme kallen kanssa snorklaamaan rantaan ja vertailtiin ja kokeiltiin ulkomaan elävien kanssa eri välineitä. Sukeltelimme myös kelkalla ja siitä tuli taas muutama hyvä kuva, vaikkei francoislla ollut vieläkään kameraansa mukana. Kuulemma ongelmia korjaajan kanssa...
aamulla lähtiessämme vedimme vanhasta tottumuksesta oven lukkoon. Ari ja laura jäivät kuitenkin kämpille, eikä meille tullut mieleenkään, että ovea ei välttämättä saa auki sisältä päin. No se ei sitten tosiaan onnistu. Artturi sitten yritteliäänä hemmona hyppäsi toisen kerroksen parvekkeelta alas ja vei siinä mukanaan naapurista jonkun kukkapurkin. Parkour! Sääli vaan ettei kukaan ollut kameran kanssa paikalla :p
Huomiseksi meille ehdotettiin koko päivän kestävää "sukelluspiknikkiä". Kuulosti todella houkuttelevalta, mutta lento lähtee sen verran aikaisin, ettei jengillä rohkeus riitä. Ehkä usko ranskalaisten aikatauluihinkaan ei ole ihan vahvinta laatua. Mukavia heppujahan ne ovat, mutta täytyy aina muistaa että kun jotain sovitaan, ei se aina tarkoita ihan sitä, että juttu ihan oikeasti tapahtuu niin kuin oli puhe...Esimerkiksi nenäklipit jotka tilattiin jo viikkoja ennen reissua olivat vielä kokolailla uusi asia isännille. Samoin meille esitetty illalliskutsu peruttiin klo 20 lukuisten soittojen ja vastaajaan jätettyjen viestien jälkeen. Ymmärtäähän sen, mutta suomalainen kun on tottunut vähän erilaiseen, niin asia on hyvä tänne reissaavien tiedostaa.
reissun viimeinen illallinen päätettiin nauttia samassa paikassa kuin aloituskin. "tartare" on idyllinen pikku pizzeria, jonka mukava omistaja näköjään muistaa jo pärstämme. Mielet ovat hieman haikeina, vaikka osa meistä vielä huomenna sukeltaakin on tämä ikäänkuin reissun päätös. Nyt paneudun pizzaan, ja kuunnellaan maren ja roopen kinastelua. Jaettu sänky on näemmä integroinut kaksikosta tiiviin yksikön, ja on liikuttavaa seurata kuinka roope esim. Pyytää markulta luvan, saako lähteä huomenna sukeltamaan...:) huomenna lyhyt päivitys jos jotain ihmeellistä kerrottavaa, siihen asti: loppu!
aamulla lähtiessämme vedimme vanhasta tottumuksesta oven lukkoon. Ari ja laura jäivät kuitenkin kämpille, eikä meille tullut mieleenkään, että ovea ei välttämättä saa auki sisältä päin. No se ei sitten tosiaan onnistu. Artturi sitten yritteliäänä hemmona hyppäsi toisen kerroksen parvekkeelta alas ja vei siinä mukanaan naapurista jonkun kukkapurkin. Parkour! Sääli vaan ettei kukaan ollut kameran kanssa paikalla :p
Huomiseksi meille ehdotettiin koko päivän kestävää "sukelluspiknikkiä". Kuulosti todella houkuttelevalta, mutta lento lähtee sen verran aikaisin, ettei jengillä rohkeus riitä. Ehkä usko ranskalaisten aikatauluihinkaan ei ole ihan vahvinta laatua. Mukavia heppujahan ne ovat, mutta täytyy aina muistaa että kun jotain sovitaan, ei se aina tarkoita ihan sitä, että juttu ihan oikeasti tapahtuu niin kuin oli puhe...Esimerkiksi nenäklipit jotka tilattiin jo viikkoja ennen reissua olivat vielä kokolailla uusi asia isännille. Samoin meille esitetty illalliskutsu peruttiin klo 20 lukuisten soittojen ja vastaajaan jätettyjen viestien jälkeen. Ymmärtäähän sen, mutta suomalainen kun on tottunut vähän erilaiseen, niin asia on hyvä tänne reissaavien tiedostaa.
reissun viimeinen illallinen päätettiin nauttia samassa paikassa kuin aloituskin. "tartare" on idyllinen pikku pizzeria, jonka mukava omistaja näköjään muistaa jo pärstämme. Mielet ovat hieman haikeina, vaikka osa meistä vielä huomenna sukeltaakin on tämä ikäänkuin reissun päätös. Nyt paneudun pizzaan, ja kuunnellaan maren ja roopen kinastelua. Jaettu sänky on näemmä integroinut kaksikosta tiiviin yksikön, ja on liikuttavaa seurata kuinka roope esim. Pyytää markulta luvan, saako lähteä huomenna sukeltamaan...:) huomenna lyhyt päivitys jos jotain ihmeellistä kerrottavaa, siihen asti: loppu!
torstaina, toukokuuta 04, 2006
kuun pimeä puoli
Tänään oli aika rutiini sukelluspäivä. Oli todella lämmin päivä, yli 25 astetta. Sukelluspaikalla oli melko kova virta, mikä välillä aiheutti hieman hämminkiä kun sukelluksella alkoi ajelehtia köydeltä pois päin. Suunnilleen kaikki taisivat tehdä henkilökohtaisia reissuenkkoja free immersionissa tai cw:ssä. Itse yritin 50 constaa, mutta 43:ssa jännitys voitti ja käännyin takaisin. Oikeastaan ihan fiksu ratkaisu, koska tällä kaudella noita syviä ei paljoa ole tehty. Sukellus oli kuitenkin niin helppo, että ajattelin yrittää huomenna uudestaan. Päätin treenata mieltäni ajatukseen siitä, että syvyyssukelluksellakin voi viipyä ihan rauhassa. Monesti tulee hötkyiltyä ihan turhaan yksinkertaisesti siksi, että syvälle meneminen jännittää. Erityisesti jännittää sitä, jaksaako sieltä uida ylös, koska toisin kuin allastouhuissa, keskeyttää ei voi. Tämä johtaa siihen, että tulee mentyä kuin tuli persiin alla, että varmasti "ehtii" ja siitä on rentous kaukana. Ja kuten kimmo joskus muotoili, yli 40 ei voi sukeltaa kuin itsensä kanssa...ei ole varaa hötkyilla, vaan olo täytyy olla mukava. Tein siis melko matalia free immersion sukelluksia hitaasti ja rennosti, ja hengailin pohjalla pitkiä aikoja. Kuinka ollakkaan, parin sukelluksen jälleen alkoi tuntua siltä, että syvällä oli kiva olla eikä sieltä ollut ollenkaan kiire tulla pois. Mieluummin olisi melkein jäänyt vielä hengaamaan, mutta järki käski nousemaan...lopussa nämä sukellukset olivat pitkälti yli 3 minuuttisia ja pohja-aikaa 35-38 metrissä toista minuuttia...ajattelin huomenna tehdä tällaisen sukelluksen lämppäriksi ennen constaa...katotaan sitten toimiiko. Lauantaina olisi kiva kokeilla syvää fi:tä, jos se vaan on mahdollista...
mielestäni flyer modatuilla jalkataskuilla on osoittautunut todella hyväksi syvyysmonoksi. Pystyn pitämään sitä nyt jalassa todella pitkään ja sukeltaessa se on hyvin vakaa ja vie hyvin eteenpäin. Varmaan toimii ok modaamattakin, mutta kannattanee ottaa ihan reilusti pykälän tai pari "liian iso" mono. Mutta modauskin on melko helppo operaatio, eikä vaadi terävän puukon ja hyvän liiman lisäksi ihmeempiä työkaluja tai kädentaitoja...
kaikenkaikkiaan reissu on ollut todella hienoa aikaa, eikä työasiat ole paljoa mieltä painaneet. Välillä tuolla aurinkoisella rantabulevardilla kävellessä on vähintäänkin epätodellinen olo kun miettii, voiko elämä todella olla tällaistakin. Ajatus kylmään ja märkään kotimaahan palaamisesta saa paatumeinnankin patriootin mietteliääksi, ja oikeastaan ainostaan ainoa syy mikä todella houkuttaa palaamaan on kaikki ne ihmiset joita muuten jäisi kaipaamaan...Näistä tietysti päällimmäisenä tuleva vaimo :) mutta väkisinkin miettii olisikohan täällä it-alan töitä ja olisiko turistikaupungissa tilausta englanninkieliselle lääkärille. Toki täälläkin arkeen varmasti ehtisi kyllästyä, mutta ellei veronmaksu ole erityisen lähellä sydäntä, on aika vaikea perustella itselleen suomessa jumittamista, varsinkin jos intohimona on sukellus...
Vaan eiköhän se arki taas pistä miehen ruotuun ja pese pois turhat unelmat. Kun viikon rästiin jääneet paperityöt ja byrokratia painaa kunnolla päälle, unohtuu moinen haihattelu varmasti nopeasti. Selvästi loma on kuitenkin tullut tarpeeseen :)
mielestäni flyer modatuilla jalkataskuilla on osoittautunut todella hyväksi syvyysmonoksi. Pystyn pitämään sitä nyt jalassa todella pitkään ja sukeltaessa se on hyvin vakaa ja vie hyvin eteenpäin. Varmaan toimii ok modaamattakin, mutta kannattanee ottaa ihan reilusti pykälän tai pari "liian iso" mono. Mutta modauskin on melko helppo operaatio, eikä vaadi terävän puukon ja hyvän liiman lisäksi ihmeempiä työkaluja tai kädentaitoja...
kaikenkaikkiaan reissu on ollut todella hienoa aikaa, eikä työasiat ole paljoa mieltä painaneet. Välillä tuolla aurinkoisella rantabulevardilla kävellessä on vähintäänkin epätodellinen olo kun miettii, voiko elämä todella olla tällaistakin. Ajatus kylmään ja märkään kotimaahan palaamisesta saa paatumeinnankin patriootin mietteliääksi, ja oikeastaan ainostaan ainoa syy mikä todella houkuttaa palaamaan on kaikki ne ihmiset joita muuten jäisi kaipaamaan...Näistä tietysti päällimmäisenä tuleva vaimo :) mutta väkisinkin miettii olisikohan täällä it-alan töitä ja olisiko turistikaupungissa tilausta englanninkieliselle lääkärille. Toki täälläkin arkeen varmasti ehtisi kyllästyä, mutta ellei veronmaksu ole erityisen lähellä sydäntä, on aika vaikea perustella itselleen suomessa jumittamista, varsinkin jos intohimona on sukellus...
Vaan eiköhän se arki taas pistä miehen ruotuun ja pese pois turhat unelmat. Kun viikon rästiin jääneet paperityöt ja byrokratia painaa kunnolla päälle, unohtuu moinen haihattelu varmasti nopeasti. Selvästi loma on kuitenkin tullut tarpeeseen :)
keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006
välipäivä
Päätimme pitää tänään välipäivän sukelluksista. Kroppa, ja erityisesti korvat,kiittävät. Mitään vaurioita ei ole toistaiseksi saatu aikaan, mutta kyllä useamman päivän sukeltelu putkeen saa korvat vähän tahmeiksi. Mare ihmetteli kun sukelluksilla väsyttää aina oudosti. Pienen kuulustelun jälkeen selvisi, että hän ottaa "varmuuden vuoksi" joka aamu 2 duactia. Ihme kun väsyttää :)
kalle ja mare menivät eilen urhoollisesti mukaan ranskalaisten allastreeneihin. Kallen virheen vielä ymmärtää, mutta luulisi markun oppineen jo viime kerrasta...aluksi touhu oli aika jähmeän näköistä, mutta lopussa uitu sukellusviesti sai hymyn naamalle. Lopuksi kalle kertoi hieman ajatuksiaan monotekniikasta ja ranskalaisilla oli aivan huuli pyöreänä. Uskomatonta mutta totta, täällä ei mm. Uskota että kaulapainosta on mitään hyötyä, se on kuulemma vain pohjoista hömpötystä...natiivit kokeilivat myös flyeriäni, mikä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun näillä main on uitu jollain muulla kuin guidonen monolla. Oli siinä pojilla ihmettelemista ja jokaisen tekniikka parani aivan järjettömästi muutaman vedon jälkeen. "tämähän potkii itsestään" kuului palaute. Kalle kokeili uteliaisuudesta paikallista monoa. Suomeksi palaute oli aika tylyä, mutta yhteishengen nimissä tämä muotoutui englanniksi "the fin is challenging".
muut lähtivät vähän mennessä aurinkoisimpana päivänä monacoon turisteilemaan. Itse päätin ottaa päivän ihan hc lepoa, että jaksaa taas huomenna. Vihdoinkin on ollut siis aikaa käydä hieman kuva satoa läpi, josta ohessa hieman maistiaisia. Francois lupasi ottaa huomenna oman kameransa mukaan, joten parempia va kuvia on odotettavissa...
kalle ja mare menivät eilen urhoollisesti mukaan ranskalaisten allastreeneihin. Kallen virheen vielä ymmärtää, mutta luulisi markun oppineen jo viime kerrasta...aluksi touhu oli aika jähmeän näköistä, mutta lopussa uitu sukellusviesti sai hymyn naamalle. Lopuksi kalle kertoi hieman ajatuksiaan monotekniikasta ja ranskalaisilla oli aivan huuli pyöreänä. Uskomatonta mutta totta, täällä ei mm. Uskota että kaulapainosta on mitään hyötyä, se on kuulemma vain pohjoista hömpötystä...natiivit kokeilivat myös flyeriäni, mikä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun näillä main on uitu jollain muulla kuin guidonen monolla. Oli siinä pojilla ihmettelemista ja jokaisen tekniikka parani aivan järjettömästi muutaman vedon jälkeen. "tämähän potkii itsestään" kuului palaute. Kalle kokeili uteliaisuudesta paikallista monoa. Suomeksi palaute oli aika tylyä, mutta yhteishengen nimissä tämä muotoutui englanniksi "the fin is challenging".
muut lähtivät vähän mennessä aurinkoisimpana päivänä monacoon turisteilemaan. Itse päätin ottaa päivän ihan hc lepoa, että jaksaa taas huomenna. Vihdoinkin on ollut siis aikaa käydä hieman kuva satoa läpi, josta ohessa hieman maistiaisia. Francois lupasi ottaa huomenna oman kameransa mukaan, joten parempia va kuvia on odotettavissa...
välipäivä
Päätimme pitää tänään välipäivän sukelluksista. Kroppa, ja erityisesti korvat,kiittävät. Mitään vaurioita ei ole toistaiseksi saatu aikaan, mutta kyllä useamman päivän sukeltelu putkeen saa korvat vähän tahmeiksi. Mare ihmetteli kun sukelluksilla väsyttää aina oudosti. Pienen kuulustelun jälkeen selvisi, että hän ottaa "varmuuden vuoksi" joka aamu 2 duactia. Ihme kun väsyttää :)
kalle ja mare menivät eilen urhoollisesti mukaan ranskalaisten allastreeneihin. Kallen virheen vielä ymmärtää, mutta luulisi markun oppineen jo viime kerrasta...aluksi touhu oli aika jähmeän näköistä, mutta lopussa uitu sukellusviesti sai hymyn naamalle. Lopuksi kalle kertoi hieman ajatuksiaan monotekniikasta ja ranskalaisilla oli aivan huuli pyöreänä. Uskomatonta mutta totta, täällä ei mm. Uskota että kaulapainosta on mitään hyötyä, se on kuulemma vain pohjoista hömpötystä...natiivit kokeilivat myös flyeriäni, mikä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun näillä main on uitu jollain muulla kuin guidonen monolla. Oli siinä pojilla ihmettelemista ja jokaisen tekniikka parani aivan järjettömästi muutaman vedon jälkeen. "tämähän potkii itsestään" kuului palaute. Kalle kokeili uteliaisuudesta paikallista monoa. Suomeksi palaute oli aika tylyä, mutta yhteishengen nimissä tämä muotoutui englanniksi "the fin is challenging".
muut lähtivät vähän mennessä aurinkoisimpana päivänä monacoon turisteilemaan. Itse päätin ottaa päivän ihan hc lepoa, että jaksaa taas huomenna. Vihdoinkin on ollut siis aikaa käydä hieman kuva satoa läpi, josta ohessa hieman maistiaisia. Francois lupasi ottaa huomenna oman kameransa mukaan, joten parempia va kuvia on odotettavissa...
kalle ja mare menivät eilen urhoollisesti mukaan ranskalaisten allastreeneihin. Kallen virheen vielä ymmärtää, mutta luulisi markun oppineen jo viime kerrasta...aluksi touhu oli aika jähmeän näköistä, mutta lopussa uitu sukellusviesti sai hymyn naamalle. Lopuksi kalle kertoi hieman ajatuksiaan monotekniikasta ja ranskalaisilla oli aivan huuli pyöreänä. Uskomatonta mutta totta, täällä ei mm. Uskota että kaulapainosta on mitään hyötyä, se on kuulemma vain pohjoista hömpötystä...natiivit kokeilivat myös flyeriäni, mikä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun näillä main on uitu jollain muulla kuin guidonen monolla. Oli siinä pojilla ihmettelemista ja jokaisen tekniikka parani aivan järjettömästi muutaman vedon jälkeen. "tämähän potkii itsestään" kuului palaute. Kalle kokeili uteliaisuudesta paikallista monoa. Suomeksi palaute oli aika tylyä, mutta yhteishengen nimissä tämä muotoutui englanniksi "the fin is challenging".
muut lähtivät vähän mennessä aurinkoisimpana päivänä monacoon turisteilemaan. Itse päätin ottaa päivän ihan hc lepoa, että jaksaa taas huomenna. Vihdoinkin on ollut siis aikaa käydä hieman kuva satoa läpi, josta ohessa hieman maistiaisia. Francois lupasi ottaa huomenna oman kameransa mukaan, joten parempia va kuvia on odotettavissa...
respect
-- alkuper. viesti --
Aihe: respect
Lähettäjä: jome@iki.fi
Päivämäärä: 01.05.2006 17:03
Pakko kirjoittaa pieni oikaisu. Pienen maanittelun jälkeen mare ja roope suostuivat lähtemään yleisöksi iltadyykillemme. Marella polte kävi kuitenkin liian suureksi ja veteen oli päästävä. Välineet kun jäi kämpille, niin mies tuli sitten veteen viikinkina. Ei huono suoritus sukellella toista kymmentä minuuttia 16 asteisessa vedessä ilman pukua. Oli muutenkin yksi fiilisten puolesta parhaita sukelluksia. Itse menin 1.5 mm puvulla ilman räpylöitä. Valoa riitti, näkyvyys oli hyvä ja meri täynnä kalaa ja muuta sittiäistä. Ohuella puvulla ei tartte painoja ja nosteen vaihtelu on pieni...sukeltaminen on vaivatonta, sen kun liukuu keskelle kalaparvea ja nautiskelee näkymistä...
Aihe: respect
Lähettäjä: jome@iki.fi
Päivämäärä: 01.05.2006 17:03
Pakko kirjoittaa pieni oikaisu. Pienen maanittelun jälkeen mare ja roope suostuivat lähtemään yleisöksi iltadyykillemme. Marella polte kävi kuitenkin liian suureksi ja veteen oli päästävä. Välineet kun jäi kämpille, niin mies tuli sitten veteen viikinkina. Ei huono suoritus sukellella toista kymmentä minuuttia 16 asteisessa vedessä ilman pukua. Oli muutenkin yksi fiilisten puolesta parhaita sukelluksia. Itse menin 1.5 mm puvulla ilman räpylöitä. Valoa riitti, näkyvyys oli hyvä ja meri täynnä kalaa ja muuta sittiäistä. Ohuella puvulla ei tartte painoja ja nosteen vaihtelu on pieni...sukeltaminen on vaivatonta, sen kun liukuu keskelle kalaparvea ja nautiskelee näkymistä...
maanantaina, toukokuuta 01, 2006
kaksi leiriä
Tilanne kahden asuntokuntamme välillä kärjistyy päivä päivältä. Aamun sukeltelujen jälkeen kiertelimme pari tuntia kaupungilla, kokkasimme pientä huikopalaa ja soittelimme naapurikämppään ehdottaaksemme pientä iltapäiväsukeltelua coco beachilla. "ollaan päikkäreillä", kuului tyly vastaus! Uskomatonta jengiä..."marekin on jo hei yli nelikymppinen", jatkoi selittely. Toinen ääni oli kellossa viime vuonna kun teppo ikäpresidenttinä näytti mallia muille, ei siinä paljoa kehdannut nuoremmat hyppiä silmille...no, läppä sikseen, pojat on leponsa ansainneet. Raukat joutuvat pitämään ikkunansakin kiinni, kun pelkäävät niin juttujensa päätyvän blogiin. "eihän simppa vaan oo täällä?" päättyy moni levoton läppä...ei noin vainoharhaista elämää kukaan jaksa väsymättä :)
sukelluksien osalta tämä päivä oli ihan toiselta planeetalta kuin eilinen. Lämpötila 25, näkyvyys n.20 ja meri suht tyyni. Saimme myös lisää köysiä, joten hommassa säilyi hyvä tekemisen meininki. Useimmilla alkoi 30 paukkua ja itse sukelsin 40. Modattu flyerini on osoittautunut aika hyväksi avovedessä. Sitä voi pitää jalassa totuttelun jälkeen n puoli tuntia putkeen ja suorituskyky on minusta ihan ennallaan. Varsinkin kuun konstassa ei tartte pitää niin kovaa vauhtia. Räpylä on hyvin vakaa ja erityisesti noustessa sen paino ja vakaus tuntuvat hyviltä. Päivän villitys on ollut huomio siitä, että sukeltaminen on paljon kivempaa ja rennompäa kun ei vedä keuhkoja ihan täyteen...sikäli tämän ei pitäisi olla mikään uutinen kenellekään, mutta pitkän talven jälkeen pitää näitä juttuja taas palautella mieliin...monella syvyydet jopa kasvoivat tämän oivalluksen myötä ja ennen kaikkea fiilikset paranivat. Mare ja roope harjoittelivat myös suuntäyttöä ja ilmeisesti onnistuivat ainakin puolittain. Toivottavasti pojat oppivat kikan, sillä se muuttaa syvyyssukelluksen luonteen täysin ja mahdollistaa vapaapudotuksessa aivan toisenlaisen rentouden asteen. Tämä paitsi parantaa suorituskykyä, tekee myös sukelluksesta turvallisempaa ja ennen kaikkea hauskempaa. Päivän draama koettiin kun sukeltelimme päivän päätteeksi kelkalla. Menimme laurin kanssa 30 metriin ja ranskalainenlaatu petti kokolailla täysin. Nostosäkki irtosi kiinnikkeestaan ja kelkka jäi siihen. Kaikkea opetettua vastaisesti, itsetunto ei sallinut vain jättää kelkkaa pohjalle, vaan täytimme säkin ja pidimme systeemin kasassa käsivoimin. Se oli kyllä aika typerä temppu...jos kyse olisi ollut vähänkään syvemmästä sukelluksesta, olisi tilanne voinut aika äkkiä lähteä näpeistä...
toivottavasti keli jatkuu tällaisena myös huomenna. Täällä alkaa päästä jo aika hyvin lomatunnelmiin. Huomenna on oletettavasti odotettavissa aina vaan syvempiä sukelluksia, kun talven aikana suostuneet taidot alkavat taas palata mieliin ja itsevarmuus itse kullakin kasvaa. Me lähdemme laurin ja kallen kanssa hakemaan sitä cocolta, jääkööt papparaiset päikkäreilleen :)
sukelluksien osalta tämä päivä oli ihan toiselta planeetalta kuin eilinen. Lämpötila 25, näkyvyys n.20 ja meri suht tyyni. Saimme myös lisää köysiä, joten hommassa säilyi hyvä tekemisen meininki. Useimmilla alkoi 30 paukkua ja itse sukelsin 40. Modattu flyerini on osoittautunut aika hyväksi avovedessä. Sitä voi pitää jalassa totuttelun jälkeen n puoli tuntia putkeen ja suorituskyky on minusta ihan ennallaan. Varsinkin kuun konstassa ei tartte pitää niin kovaa vauhtia. Räpylä on hyvin vakaa ja erityisesti noustessa sen paino ja vakaus tuntuvat hyviltä. Päivän villitys on ollut huomio siitä, että sukeltaminen on paljon kivempaa ja rennompäa kun ei vedä keuhkoja ihan täyteen...sikäli tämän ei pitäisi olla mikään uutinen kenellekään, mutta pitkän talven jälkeen pitää näitä juttuja taas palautella mieliin...monella syvyydet jopa kasvoivat tämän oivalluksen myötä ja ennen kaikkea fiilikset paranivat. Mare ja roope harjoittelivat myös suuntäyttöä ja ilmeisesti onnistuivat ainakin puolittain. Toivottavasti pojat oppivat kikan, sillä se muuttaa syvyyssukelluksen luonteen täysin ja mahdollistaa vapaapudotuksessa aivan toisenlaisen rentouden asteen. Tämä paitsi parantaa suorituskykyä, tekee myös sukelluksesta turvallisempaa ja ennen kaikkea hauskempaa. Päivän draama koettiin kun sukeltelimme päivän päätteeksi kelkalla. Menimme laurin kanssa 30 metriin ja ranskalainenlaatu petti kokolailla täysin. Nostosäkki irtosi kiinnikkeestaan ja kelkka jäi siihen. Kaikkea opetettua vastaisesti, itsetunto ei sallinut vain jättää kelkkaa pohjalle, vaan täytimme säkin ja pidimme systeemin kasassa käsivoimin. Se oli kyllä aika typerä temppu...jos kyse olisi ollut vähänkään syvemmästä sukelluksesta, olisi tilanne voinut aika äkkiä lähteä näpeistä...
toivottavasti keli jatkuu tällaisena myös huomenna. Täällä alkaa päästä jo aika hyvin lomatunnelmiin. Huomenna on oletettavasti odotettavissa aina vaan syvempiä sukelluksia, kun talven aikana suostuneet taidot alkavat taas palata mieliin ja itsevarmuus itse kullakin kasvaa. Me lähdemme laurin ja kallen kanssa hakemaan sitä cocolta, jääkööt papparaiset päikkäreilleen :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)