Kisat on kisattu ja viralliset tiedotteet tehty. Voinen siis siirtyä epämuodollisempaan ja pohdiskelevampaan ilmaisuun.
Luonnollisestikin olen todella tyytyväinen omiin suorituksiini. Lähdin reissuun "virallisesti" hakemaan 65m sukellusta. Tiesin kuitenkin koko ajan, että luultavasti 70 on lähempänä totuutta. En kuitenkaan halunnut asettaa tavoitetta liian korkealle. En tuolloin vielä edes unelmoinut että voisin JOSKUS sukeltaa yli 80m, saati että jo näissä kisoissa. Olin kuitenkin tehnyt kovan työn ja harjoitellut järjestelmällisesti, valmistautuminen oli mennyt hyvin ja tiesin olevani kunnossa. Palaset loksahtelivat kohdalleen ja viimeinen epävarma osa-alue - itse syvyys - oli ainoa mihin minun tarvitsisi keskittyä ja sen hiomiseen reilu viikko on suomalaisittain ajateltuna ruhtinaallisesti. Olin siis päättänyt myös ns. ottaa käsijarrun pois. Päätin että etenen nyt niin pitkälle kun hyvälle tuntuu. Tai ei ehkä niinkään miltä se tuntuu, mutta mitä pystyn objektiivisesti arvoimaan. Jokaisen sukelluksen jälkeen analysoin sukelluksen eri osa-alueita ja tein päätöksen - voinko lisätä hieman, poistetaanko hieman, pysytäänkö tässä? 85 metriin asti vastaus oli aina "voin lisätä hieman". Kävin kovan jaakobin painin lähdenkö hakemaan SE:tä, mutta lopulta päätös oli helppo. 8 kysymystä ei salli sitä - nyt poistetaan hieman. Jälkikäteen on helppo nähdä että päätös oli oikea (83m oli tuolle päivää aivan tarpeeksi tiukka suoritus).
Progressioni oli järkyttävän nopea, liian nopea. Vaikeinta oli pitää pää mukana. Tämä ei olisi missään tapauksessa onnistunut vuosi sitten, tai vielä muutama kuukausikin sitten, en olisi ollut henkisesti valmis. Mutta tällä kertaa sain kaiken tietoni, taitoni, kuntoni ja ennenkaikkea motivaationi keskitettyä yhteen tavoitteeseen ja pystyin sen voimalla viemään itseäni eteenpäin. Homma oli kuitenkin henkisesti niin kuluttavaa että juuri nyt kaiken tilalla on vain suuri tyhjyys. Ymmärrän entistä huonommin niitä jannuja jotka vuosi toisensa jälkeen tulevat kisoihin, ilmoittavat liikaa ja epäonnistuvat käytännössä aina. Kuinka he kestävät sitä? Mikä heitä motivoi? Ja kun sanon "epäonnistuvat", tarkoitan että seurauksena on lähes aina tajuttomuus tai erilaiset painevammat, en vain sitä että tavoitetta ei saavuteta.
En ole aikaisemmin vienyt syvyyssukellusta selkeästi epämukavuuskynnyksen äärilaitaan. Sukelluksesta suoritukseen, niin sanotusti. Otin yli 80 m sukelluksilla itsestäni henkisesti ja fyysiesti kaiken irti ja tein sen vieläpä 3 kertaa lähes peräkkäisinä päivinä.
Tein tämän kaiken tietoisesti. Tottakai tiesin, että tässä on se vaara että koko touhusta menee maku, mutta olin päättänyt tehdä sen silti. Oli tietysti mahtava tunne onnistua, saada tiivistettyä kaikki mitä sukeltamisesta tiedän ja osaan yhteen hetkeen, yhteen suoritukseen ja saavuttaa paitsi kirkkasti oma enkka, myös MM-tasolla hyvä sukellus.
Toisaalta tunne oli hyvin ristiriitainen. Mitä järkeä tässä on? Miksi minä näin haluan sukeltaa. Ei tämä ole kivaa, tämä on todella epämiellyttävää. Olo on hieman samanlainen kuin maratonin jälkeen. "Ei koskaan enää", miksi ihmeessä rääkkäisin itseäni näin. Mutta sitten kuitenkin olen hirveän ylpeä itsestäni. Se oli epämukavaa, mutta kestit sen, olet nyt vahvempi, mukavuusalueesi on kasvanut, haastoit itsesi ja voitit. Ihminen kasvaa vain haasteiden kautta. Luulenpa että maraton-projektien suurin anti sukellukselleni on ollut nimenomaan tuo epämukavuuden sietäminen ja suorituskyvyn ylläpitäminen vaikka kaikki signaalit kehosta viestivät muuta. Kun maratonilla tekee mieli lopettaa teen yleensä hyvin yksinkertaisen testin. Nouseeko jalka vielä? Jos nousee, niin mitä sitten ruikutat, jatka juoksemista. Syvimmillä sukelluksillani olo oli hieman samanlainen. Hapottaa, tekee mieli ilmaa, pinta ei tunnu tulevan vastaan. Pystytkö vielä potkaisemaan? No potkaise sitten!
Tuollainen suoritus on täynnä ristiriitoja. Alas mennessä pitää olla mahdollisimman rento - minulle se on se helppo vaihe. Paineentasaus sujuu, hengitysrefleksi ei tunnu vielä, vapaapudotus on nautinnollista ja jopa narkoosi (kun siihen tottuu) tuntuu mukavalta. Käännöksen jälkeen pitäisi niin ikään pysyä rentona, mutta samalla pitäisi tehdä voimakkaasti lihastyötä. Hengitysrefleksi tuntuu voimakkaasti, lihaksia hapottaa järjettömästi, väkisinkin tulee mieleen "haukkasinko nyt liian ison palan kakkua" - rutiinia ei ole tarpeeksi, ei voi objektiivisesti sanoa että pala oli juuri oikean kokoinen.
Yksi vapaasukelluksen suurimpia kliseitä on että se on "itseensä sukeltamista", tai mitä lie jeesustelua. Itselleni tämä ei ole koskaan ollut sukeltamisen syy - olen sukeltanut kertakaikkiaan siksi, että rakastan sitä. On ollut henkisesti tiukkaa joutua nyt myöntämään itselleen, että ehkä en pidäkään kaikesta mitä tähän liittyy. Paitsi itse suorituksesta, joistakin "huippusukeltamiseen" liittyvistä lieveilmiöistä.
Juuri nyt tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta että koskaan sukeltaisin syvemmälle. Olen kuitenkin niin monet kisa-bluesit kokenut, että uskoisinpa mielen siitä vielä muuttuvan. Jos seuraava kerta vielä tulee, niin tulee myös paljon muutoksia. Heikko kohtani on nyt syvien sukellusten rutiini ja olen tällä tempulla nyt luonut "suorituksista" itselleni henkisesti liian kovan peikon. Ajatuksin noiden tuntemusten kohtaamisesta puistattaa. Jos lähtisin nyt hakemaan syvyyskuntoa uudestaan, keskittyisin tekemään PALJON sukelluksia mukaavuuskynnyksen rajalle. Syvyyksiin jotka ovat jo haastavia, mutta joiden jälkeen voi vielä tulla pintaan hymy huulilla. Henkisesti tuollainen "hyppy tuntemattomaan" päivä toisensa jälkeen, sanoivat objektiiviset mittarit mitä tahansa, on vain liian rankkaa.
Näissä kisoissa Timo haki juuri tuota ja kyllä miehen kateessa saattoikin nähdä välähtävän uuden motivaation häivän. 78 metriä oli Timolle hyvä ja kaikin puolin rento sukellus vaikka kaikki olosuhteet olivat käytännössä sitä vastaan. Tuohon on helppo rakentaa päälle 5-10 metriä lisää...Samaa tunnetta minun pitää lähteä hakemaan jos aion kehittyä.
Sanalla sanoen, sukeltamiseen täytyy löytää taas ilo uudestaan :)
keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007
tiistaina, lokakuuta 23, 2007
Matkaan
Treenit on treenattu, laukut on pakattu...Kisaprojektin osalta homma jatkuu osoitteessa vapaasukellusmmkisat.blogspot.com
sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007
Tarkoituksenani oli tänään mennä altaalle simuloimaan kisapainetta. Olen koko viikon vihjaillut ihmisille, että yritän sunnuntaina "Tampereen ennätystä" dynassa ja yrittänyt näin luoda itselleni kisatilanteen oloisen paineen.
Homma tuntui toimivan, koska jo aikaisin aamuyöstä huomasin pyöriskeleväni sängyssä. En saanut unta ja mietin tulevaa sukellusta.
Söin aamupuuron, valmistelin urheilujuomat ja lähdin hallille. Saman rutiinin mukaan kun aion tehdä kisoissakin. Jätän kisapäivän juomasta kreatiinin pois. Ei siitä tässä vaiheessa mitään hyötyä ole, se on pitänyt nauttia jo eilen jos siitä jotain apua haluaa.
Koko venyttelyjen ja lämppäreiden ajan olo oli selvästi kokoajan vähän ylivireä ja jännittynyt. Juuri tätä hainkin ja pääsin nyt kokeilemaan kuinka hommaan voi vastata. Valmistautuessani sukellukseen huomasin selkeästi hengittäväni liian syvään, joten vähensin tietoisesti hengityksen aivan neutraaliksi. Ennen pakkaamista otan yleensä 5 syvää tuuletusta ja jätin myös sen nyt tietoisesti 3:een.
Heti lähdössä räpylä lipsahti ja eka potku meni pieleen. Teki mieli keskeyttää ja ottaa uusksi, mutta järkeilin että en voi kisoissakaan niin tehdä. Nyt vaan mennään niin pitkälle kuin voi - aina päivän paras. Sukelsin rentoa ja hidasta vauhtia 75 metriin asti, jolloin tuli ensimmäinen selkeä palleanykäys. Siitä kiihdytin aivan aavistuksen verran, pitäen vauhdin kuitenkin erittäin rentona. Satasen jälkeen olo oli jo hyvinkin epämukava, mutta järki selvä. Juuri tällainen olo siinä pitääkin olla. Jos olo ei ole tukala, tietää että järki on myös kohta hyvin epäselvä. 125m käännöksessä olo oli edelleen niin vahva, että tiesin jo sukelluksen onnistuneen. Aavistuksen verran kiihdyttäen 150, käännös, pari potkua ja liuku - sitten pintaan.
Olo oli vahva mutta protokollassa käsi lipsahti maskilta enkä saanut sitä yhdellä liikkeellä pois ja siihen väliin lipsautin "höh". Älytöntä kyllä, tämä varmaankin olisi ollut virhe kisoissa (en nyt ole ihan varma). Ihan sama, koska tiedän mihin nyt pystyn eikä tämä ollut mikään virallinen tulos. Matkaksi arvioimme n. 156 metriä ja aikaa meni 2:22, karvan nopeammin kuin 1 m/s.
Treenitavoite täyttyi, tuli oma enkka ja ennenkaikkea todistin itselleni että alkuviikon 150m ei ollut yksittäinen onnenkantamoinen. Kyllä kai vähempikin hymyilyttää :)
Olo oli niin hyvä, että päätin pikaisen lepäilyn jälkeen sipaista vielä DNF:n PB:n. Hassua sinänsä, mutta olin jo tuossa vaiheessa täysin varma että PB siitä tulee ja tuollaisen tunteen kanssa on sitten mukava sukeltaa. Sukelsin n. 104 metriä. Ehkä olisi mennyt enemmänkin, ehkä ei...Vanha enkka meni kuitenkin rikki ja itsevarmuus kasvoi.
Ai että kun pääsisi jo egyptiin. Toki vieläkin voi moni asia mennä pieleen, mutta yrittämään tahtoisin jo päästä :) Pieni jännitysmomentti on tietysti sairastelut. Melko varmasti Egyptissä ainakin pienen ripulin saa. Mutta nämä ovat taas olosuhteita joille ei juuri mitään voi, joten ei niistä kannata liikaa stressatakaan. Puvun voi sitäpaitsi pestä, kunniaa ei! ;)
Onnistuneen sukelluksen kunniaksi palkitsin itseni kupillisella kahvia. Ai että kun maistui hyvälle.
Onneksi egyptistä ei saa kunnon kahvia, ainakaan kovin helposti. Helpompi olla ilman.
(en minä oikeasti usko että kahvilla on suurikaan merkitys suorituskykyyn, mutta tällaiset "ehdottomuudet", kuten kahviselibaatti, auttavat pitämään psyykeen kurissa treenikaudella. Helpompi sitten olla periksiantamaton myös treeneissä)
Homma tuntui toimivan, koska jo aikaisin aamuyöstä huomasin pyöriskeleväni sängyssä. En saanut unta ja mietin tulevaa sukellusta.
Söin aamupuuron, valmistelin urheilujuomat ja lähdin hallille. Saman rutiinin mukaan kun aion tehdä kisoissakin. Jätän kisapäivän juomasta kreatiinin pois. Ei siitä tässä vaiheessa mitään hyötyä ole, se on pitänyt nauttia jo eilen jos siitä jotain apua haluaa.
Koko venyttelyjen ja lämppäreiden ajan olo oli selvästi kokoajan vähän ylivireä ja jännittynyt. Juuri tätä hainkin ja pääsin nyt kokeilemaan kuinka hommaan voi vastata. Valmistautuessani sukellukseen huomasin selkeästi hengittäväni liian syvään, joten vähensin tietoisesti hengityksen aivan neutraaliksi. Ennen pakkaamista otan yleensä 5 syvää tuuletusta ja jätin myös sen nyt tietoisesti 3:een.
Heti lähdössä räpylä lipsahti ja eka potku meni pieleen. Teki mieli keskeyttää ja ottaa uusksi, mutta järkeilin että en voi kisoissakaan niin tehdä. Nyt vaan mennään niin pitkälle kuin voi - aina päivän paras. Sukelsin rentoa ja hidasta vauhtia 75 metriin asti, jolloin tuli ensimmäinen selkeä palleanykäys. Siitä kiihdytin aivan aavistuksen verran, pitäen vauhdin kuitenkin erittäin rentona. Satasen jälkeen olo oli jo hyvinkin epämukava, mutta järki selvä. Juuri tällainen olo siinä pitääkin olla. Jos olo ei ole tukala, tietää että järki on myös kohta hyvin epäselvä. 125m käännöksessä olo oli edelleen niin vahva, että tiesin jo sukelluksen onnistuneen. Aavistuksen verran kiihdyttäen 150, käännös, pari potkua ja liuku - sitten pintaan.
Olo oli vahva mutta protokollassa käsi lipsahti maskilta enkä saanut sitä yhdellä liikkeellä pois ja siihen väliin lipsautin "höh". Älytöntä kyllä, tämä varmaankin olisi ollut virhe kisoissa (en nyt ole ihan varma). Ihan sama, koska tiedän mihin nyt pystyn eikä tämä ollut mikään virallinen tulos. Matkaksi arvioimme n. 156 metriä ja aikaa meni 2:22, karvan nopeammin kuin 1 m/s.
Treenitavoite täyttyi, tuli oma enkka ja ennenkaikkea todistin itselleni että alkuviikon 150m ei ollut yksittäinen onnenkantamoinen. Kyllä kai vähempikin hymyilyttää :)
Olo oli niin hyvä, että päätin pikaisen lepäilyn jälkeen sipaista vielä DNF:n PB:n. Hassua sinänsä, mutta olin jo tuossa vaiheessa täysin varma että PB siitä tulee ja tuollaisen tunteen kanssa on sitten mukava sukeltaa. Sukelsin n. 104 metriä. Ehkä olisi mennyt enemmänkin, ehkä ei...Vanha enkka meni kuitenkin rikki ja itsevarmuus kasvoi.
Ai että kun pääsisi jo egyptiin. Toki vieläkin voi moni asia mennä pieleen, mutta yrittämään tahtoisin jo päästä :) Pieni jännitysmomentti on tietysti sairastelut. Melko varmasti Egyptissä ainakin pienen ripulin saa. Mutta nämä ovat taas olosuhteita joille ei juuri mitään voi, joten ei niistä kannata liikaa stressatakaan. Puvun voi sitäpaitsi pestä, kunniaa ei! ;)
Onnistuneen sukelluksen kunniaksi palkitsin itseni kupillisella kahvia. Ai että kun maistui hyvälle.
Onneksi egyptistä ei saa kunnon kahvia, ainakaan kovin helposti. Helpompi olla ilman.
(en minä oikeasti usko että kahvilla on suurikaan merkitys suorituskykyyn, mutta tällaiset "ehdottomuudet", kuten kahviselibaatti, auttavat pitämään psyykeen kurissa treenikaudella. Helpompi sitten olla periksiantamaton myös treeneissä)
perjantaina, lokakuuta 19, 2007
Salipäivä
Kyykky 3x12x75kg
Leuat 3x5 (säälittävää, mutta treenaamattomuus kostautuu :)
Alaselkä 5kg painolla 3x15
Hartiapunnerrus 3x12x70kg
Vatsat 3x8 (jalkojen nosto nilkat ojennettuna)
Ojentajien jyystöä taljalla sekalainen määrä.
Ei näy ehkä lukemissa, mutta oli todella hyvä treeni. Fiilis oli hyvä, homma kulki ja "paketti" tuntuu selkeästi olevan nyt hyvin kasassa.
Peruin illan hallitreenit koska oli sellainen fiilis, että nyt on parempi levätä. Lepäilen myös koko lauantain ja yritän sitten sunnuntaina PB:tä dynassa...
Kyykky 3x12x75kg
Leuat 3x5 (säälittävää, mutta treenaamattomuus kostautuu :)
Alaselkä 5kg painolla 3x15
Hartiapunnerrus 3x12x70kg
Vatsat 3x8 (jalkojen nosto nilkat ojennettuna)
Ojentajien jyystöä taljalla sekalainen määrä.
Ei näy ehkä lukemissa, mutta oli todella hyvä treeni. Fiilis oli hyvä, homma kulki ja "paketti" tuntuu selkeästi olevan nyt hyvin kasassa.
Peruin illan hallitreenit koska oli sellainen fiilis, että nyt on parempi levätä. Lepäilen myös koko lauantain ja yritän sitten sunnuntaina PB:tä dynassa...
torstaina, lokakuuta 18, 2007
Aamulla kuivastatic 7:15 (FRC 4:00, Täysillä 5:35, Pakattuna 7:15)
Tuntui aivan karmealta. Sorruin illalla juomaan ison lasillisen punaviiniä ja se tässä varmaankin tuntuu. Eilinen raju allerginen nuha saattoi syödä parasta terää myös.
Sinänsä mitään "ongelmia" ei ollut, tuntui vaan niin älyttömän hirveältä heti ekasta lämppäristä asti. Sikäli olen tyytyväinen että jaksoin sinnitellä noinkin pitkään.
Illalla hallitreenit
DYN 125 (n. 2 min)
DYN 130 (n. 2 min)
Simuloitu consta 60m
Ihan jees, ei tällä kertaa tehnyt älyttömän tiukkaa, mutta ei nyt helppoakaan. Loppuun vedin huvikseen tuollaisen simuloidun konstan, eli 8 potkua nopeasti, 8 rennosti, sitten staticia 30 sek, sen jälkeen n. 25 potkua rivakaa vauhtia. Vajaa 2 minuuttia tuohon meni ja matkaa tuli 100m ja laskeskelin että tuo vastaisi n. 60 m constaa...
Tuntui aivan karmealta. Sorruin illalla juomaan ison lasillisen punaviiniä ja se tässä varmaankin tuntuu. Eilinen raju allerginen nuha saattoi syödä parasta terää myös.
Sinänsä mitään "ongelmia" ei ollut, tuntui vaan niin älyttömän hirveältä heti ekasta lämppäristä asti. Sikäli olen tyytyväinen että jaksoin sinnitellä noinkin pitkään.
Illalla hallitreenit
DYN 125 (n. 2 min)
DYN 130 (n. 2 min)
Simuloitu consta 60m
Ihan jees, ei tällä kertaa tehnyt älyttömän tiukkaa, mutta ei nyt helppoakaan. Loppuun vedin huvikseen tuollaisen simuloidun konstan, eli 8 potkua nopeasti, 8 rennosti, sitten staticia 30 sek, sen jälkeen n. 25 potkua rivakaa vauhtia. Vajaa 2 minuuttia tuohon meni ja matkaa tuli 100m ja laskeskelin että tuo vastaisi n. 60 m constaa...
keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007
Hallitreenit.
Venyttelyt
DYN 135
DYN 125
DYN 115
e-sukelluksia
En päässyt yhtä hyvään vireeseen kuin eilen. Osittain varmaan ennakko-odotukset olivat liian kovat, toisaalta eipä tässä paljoa ole palauteltukaan. Olisin kuitenkin luullut että minulle yleensä paljon paremmin sopiva Kalevan halli olisi kompensoinut hieman. Herannassa käännökset ovat minulla aina ihan karmeita, varsinkin matalassa päässä. Kalevassa on hyvin tilaa touhuta isollekin pojalle...Mutta ei vaan nyt tällä kertaa. Tuo 135 jo sen verran tiukka että ei enempää olisi tänään mennyt. Päätin sitten vetää harjoituksen vuoksi toisen. Kokeilin mennä vielä hitaampaa vauhtia ja pääsin 125 ok, mutta tiukka oli sekin. Lopuksi kokeilin selvästi nopeampaa vauhtia ja pääsin 115, ja se oli jo todella tiukka, aivan rajoilla.
Hyvä treeni silti, väittäisin. Jos tästä jotain analysoida voi, niin suorituskyvyn romahtaminen loppua kohti on mielestäni todella selkeä osoitus siitä, että dynassa pitää maksimi tehdä ykkösellä. En nyt tarkoita ilman lämppäreitä, mutta mitkään rankant lämppärit eivät tuntuisi toimivan. Energia ei vaan riitä. Staticissa homma toimii, mutta dynassa ei. Ja varmaankin tämä pätee myös konstaan. Simppelit lämppärit, maksimi, ja se on siinä.
Venyttelyt
DYN 135
DYN 125
DYN 115
e-sukelluksia
En päässyt yhtä hyvään vireeseen kuin eilen. Osittain varmaan ennakko-odotukset olivat liian kovat, toisaalta eipä tässä paljoa ole palauteltukaan. Olisin kuitenkin luullut että minulle yleensä paljon paremmin sopiva Kalevan halli olisi kompensoinut hieman. Herannassa käännökset ovat minulla aina ihan karmeita, varsinkin matalassa päässä. Kalevassa on hyvin tilaa touhuta isollekin pojalle...Mutta ei vaan nyt tällä kertaa. Tuo 135 jo sen verran tiukka että ei enempää olisi tänään mennyt. Päätin sitten vetää harjoituksen vuoksi toisen. Kokeilin mennä vielä hitaampaa vauhtia ja pääsin 125 ok, mutta tiukka oli sekin. Lopuksi kokeilin selvästi nopeampaa vauhtia ja pääsin 115, ja se oli jo todella tiukka, aivan rajoilla.
Hyvä treeni silti, väittäisin. Jos tästä jotain analysoida voi, niin suorituskyvyn romahtaminen loppua kohti on mielestäni todella selkeä osoitus siitä, että dynassa pitää maksimi tehdä ykkösellä. En nyt tarkoita ilman lämppäreitä, mutta mitkään rankant lämppärit eivät tuntuisi toimivan. Energia ei vaan riitä. Staticissa homma toimii, mutta dynassa ei. Ja varmaankin tämä pätee myös konstaan. Simppelit lämppärit, maksimi, ja se on siinä.
tiistaina, lokakuuta 16, 2007
Dynamic apnea 150m, aika 2:25
:)
Rakensin uuden kaulapainon jonka nimesin "Darth Vader":ksi. Mielestäni nimi on aika kuvaava. Onhan tuo aika rumilus, mutta tuntuu kaulalla yllättävän hyvältä. Uusina innovaatioina soljen sijoittaminen painon päälle, eikä jatkeeksi, jolloin pötkylä lepää kivasti niskaa vasten. Valetut pötkylät ovat Laurin tuotantoa ja sopivat niskaani hyvin ja kun ei käytä hauleja saa homman paljon tiiviimmäksi paketiksi. Paino oli vain 3.5kg, mikä ei riittänyt, joten teippailin siihen sitten 3 puolen kilon painoa jatkeeksi. Niiden sijoittelua piti muuttaa monta kertaa koska ne olivat aina jossain tiellä. Mutta noin sijoiteltuna eivät paina mistään kohtaa.
Kaulassa oli nyt 5kg ja vyöllä 2 kg ja tämä balanssi oli Hervantaan jotakuinkin täydellinen. Kalevaan jätän ehkä 0.5kg vyöltä pois koska siellä vesi ei ole suolaista ja syvyys on suurempi.
Olen erittäin tyytyväinen varsinkin siihen, että olen nyt löytänyt dynaan hyvä valmistautumisrutiinin. Aikaisemmin minulla ei sellaista oikeastaan ole ollut. Valmistautuminen dynaan poikkeaa hieman staticista, lähinnä siinä että energiaa pitää olla ja sen tulee tulla hiilareista. Täysi vatsa ei silti ole hyvä juttu.
Syön päivällä muuten normaalisti, mutta lopetan kunnon ruuan syömisen n. 4 tuntia ennen sukellusta ja vaihdan urheilujuoman lipittelyyn. En juo sitä mitenkään tolkuttomasti, mutta tuossa 4 tunnissa semmonen 1-2 litraa. Noin tuntia ennen sukellusta vedän yhden myslipatukan. Siitä saa semmosta henkistä varmuutta kun voi syödä "jotain", mutta mahaa se ei vedä liian täyteen.
Altaalle tullessa laitan kamat valmiiksi ja venyttelen 15-20 minuuttia. Sen jälkeen altaaseen. Jos tarvetta tsekkaan balanssin täyteen pakattuna. Sitten 2 FRC lämppäriä pohjalla. Ei mitään ihmeitä, sen verran kun tuntuu kivalle, tarkoitus hakea hyvää ja rentoa oloa.
Sitten pistän kaulapaino niskaan, suljen silmät ja lasken hitaasti 30:een. Keskityn vain ja ainoastaan visualisoimaan numerot ja itse laskuun. En mieti hengitystä tai mitään muuta. 30 lasku tulee kuitenkin aina uloshengityksellä ja on minulle "triggeri", kun saavutan 30 käväisee naamalla pieni hymynvirne. Sitten olen valmis. Tuijotan altaan päätyä ja hengitän 3-5 kertaa syvään, sen jälkeen sisäänhengitys, pakkaus ja lähtö...Kokeilin aikanaan monimutkaisempiakin menetelmiä, mutta totesin että homman pitää olla niin yksinkertainen että sen jaksaa tehdä aina että se toimisi, lisäksi se pitää voida yhdistää saumattomasti itse sukellustapahtumaan. Olen tehnyt tätä triggeri-hommaa nyt reilut puoli vuotta ja se toimii aika hyvin, eli saan päivästä riippumatta suggestoitua itseni hyvään fiilikseen. Ei se tarkoita että joka päivä on ennätysfiilis, mutta aina lähee päivän paras.
Kokeilin tänään vähän hitaampaa vauhtia, melko tarkkaan 1 m/s ja se tuntui toimivan hyvin.
Täytyy nyt koittaa vaan pitää pää kylmänä eikä lähteä ahnehtimaan. Mieluummin paljon toistoja onnistuneista 125+ sukelluksista kuin 150+ ja epäonnistuminen. Vaan malttaako sitä? No, jos fiilis on ok ja pystyn objektiivisesti arvioimaan että vielä voi jatkaa, niin en toki jätä kääntymättä...
:)
Rakensin uuden kaulapainon jonka nimesin "Darth Vader":ksi. Mielestäni nimi on aika kuvaava. Onhan tuo aika rumilus, mutta tuntuu kaulalla yllättävän hyvältä. Uusina innovaatioina soljen sijoittaminen painon päälle, eikä jatkeeksi, jolloin pötkylä lepää kivasti niskaa vasten. Valetut pötkylät ovat Laurin tuotantoa ja sopivat niskaani hyvin ja kun ei käytä hauleja saa homman paljon tiiviimmäksi paketiksi. Paino oli vain 3.5kg, mikä ei riittänyt, joten teippailin siihen sitten 3 puolen kilon painoa jatkeeksi. Niiden sijoittelua piti muuttaa monta kertaa koska ne olivat aina jossain tiellä. Mutta noin sijoiteltuna eivät paina mistään kohtaa.
Kaulassa oli nyt 5kg ja vyöllä 2 kg ja tämä balanssi oli Hervantaan jotakuinkin täydellinen. Kalevaan jätän ehkä 0.5kg vyöltä pois koska siellä vesi ei ole suolaista ja syvyys on suurempi.Olen erittäin tyytyväinen varsinkin siihen, että olen nyt löytänyt dynaan hyvä valmistautumisrutiinin. Aikaisemmin minulla ei sellaista oikeastaan ole ollut. Valmistautuminen dynaan poikkeaa hieman staticista, lähinnä siinä että energiaa pitää olla ja sen tulee tulla hiilareista. Täysi vatsa ei silti ole hyvä juttu.
Syön päivällä muuten normaalisti, mutta lopetan kunnon ruuan syömisen n. 4 tuntia ennen sukellusta ja vaihdan urheilujuoman lipittelyyn. En juo sitä mitenkään tolkuttomasti, mutta tuossa 4 tunnissa semmonen 1-2 litraa. Noin tuntia ennen sukellusta vedän yhden myslipatukan. Siitä saa semmosta henkistä varmuutta kun voi syödä "jotain", mutta mahaa se ei vedä liian täyteen.
Altaalle tullessa laitan kamat valmiiksi ja venyttelen 15-20 minuuttia. Sen jälkeen altaaseen. Jos tarvetta tsekkaan balanssin täyteen pakattuna. Sitten 2 FRC lämppäriä pohjalla. Ei mitään ihmeitä, sen verran kun tuntuu kivalle, tarkoitus hakea hyvää ja rentoa oloa.
Sitten pistän kaulapaino niskaan, suljen silmät ja lasken hitaasti 30:een. Keskityn vain ja ainoastaan visualisoimaan numerot ja itse laskuun. En mieti hengitystä tai mitään muuta. 30 lasku tulee kuitenkin aina uloshengityksellä ja on minulle "triggeri", kun saavutan 30 käväisee naamalla pieni hymynvirne. Sitten olen valmis. Tuijotan altaan päätyä ja hengitän 3-5 kertaa syvään, sen jälkeen sisäänhengitys, pakkaus ja lähtö...Kokeilin aikanaan monimutkaisempiakin menetelmiä, mutta totesin että homman pitää olla niin yksinkertainen että sen jaksaa tehdä aina että se toimisi, lisäksi se pitää voida yhdistää saumattomasti itse sukellustapahtumaan. Olen tehnyt tätä triggeri-hommaa nyt reilut puoli vuotta ja se toimii aika hyvin, eli saan päivästä riippumatta suggestoitua itseni hyvään fiilikseen. Ei se tarkoita että joka päivä on ennätysfiilis, mutta aina lähee päivän paras.
Kokeilin tänään vähän hitaampaa vauhtia, melko tarkkaan 1 m/s ja se tuntui toimivan hyvin.
Täytyy nyt koittaa vaan pitää pää kylmänä eikä lähteä ahnehtimaan. Mieluummin paljon toistoja onnistuneista 125+ sukelluksista kuin 150+ ja epäonnistuminen. Vaan malttaako sitä? No, jos fiilis on ok ja pystyn objektiivisesti arvioimaan että vielä voi jatkaa, niin en toki jätä kääntymättä...
maanantaina, lokakuuta 15, 2007
Aamu:
Kuivastatic 7:35 (FRC 4:00, täpö 6:00, pakattuna 7:35).
Iltapäivä: salitreenit - aikalailla sama setti kuin tähänkin asti
Aamulla huomasin hyvin viikonlopun mässäilyjen vaikutuksen staticiin. Oli vaan tukkoinen olo heti ekasta lämppäristä lähtien. Sikäli olen ihan tyytyväinen 7:35:een, mutta luulen että kunto sallisi nyt kovempiakin vetoja. Toisalta treenitavoitteita silmällä pitäen static on nyt vähintäänkin riittävässä kuosissa. Siksipä en allastreenejä siihen tuhlaakaan, vaan keskityn dynaan.
Kuivastatic 7:35 (FRC 4:00, täpö 6:00, pakattuna 7:35).
Iltapäivä: salitreenit - aikalailla sama setti kuin tähänkin asti
Aamulla huomasin hyvin viikonlopun mässäilyjen vaikutuksen staticiin. Oli vaan tukkoinen olo heti ekasta lämppäristä lähtien. Sikäli olen ihan tyytyväinen 7:35:een, mutta luulen että kunto sallisi nyt kovempiakin vetoja. Toisalta treenitavoitteita silmällä pitäen static on nyt vähintäänkin riittävässä kuosissa. Siksipä en allastreenejä siihen tuhlaakaan, vaan keskityn dynaan.
sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007
Viimeinen syvyystreeni
Kävimme Kimmon kanssa sukeltamssa ja olettaisin että tämä on viimeinen syvyystreeni ennen kisoja. Lähtökohdat olivat vähän huonot, kun vapisin kylmästä jo kamoja autosta kantaessa. Mielestäni olin pukeutunut ihan lämpimästi, mutta kylmä keli yllätti silti. 6.5mm puku lämmitti kuitenkin kivasti kun sen kuivana vetäisi päälle.
Vetelin pari kevyttä FRC freeimmersionia ja pyysin sitten Kimmoa asettamaa köyden syvemmälle. Oli hyvä fiilis enkä halunnut että ehtii tulla kylmä. Köysi asetettiin 40 metriin ja lyhyen valmistautumisen jälkeen lähdin sukeltamaan. Muuten meni hyvin, mutta n. 30 metrissä tunsin että minulle on kehittymässä paha "hood sqeeze", eli huppu sulkee korvan ilmatiiviksi, jolloin ulkokorvaan muodostuu suljettu ilmatila ja siihen alkaa paineen kasvaessa koskea. Annoin pudota vielä vähän aikaa jotenkin omituisesti olettaen että se menisi ohi, mutta 35 metrissä oli pakko kääntyä.
Pieni palautus ja uudestaan matkaan. Haukkasin ilmaa korostetun rennosti, en likikään täyteen. Tulin pleitille, simuloin tagin poiminnan, lähdin ylös. Fiilistelin silmät kiinni ja nautiskelin tunteesta. Olipa kertakaikkiaan hauskaa!
Syvemmälle en sukeltanut koska alkoi tulla kylmä ja Kimmo halusi testailla uutta laajakulmalinssiään. Sen sijaan sukeltelin paljonkin fiilistelysukelluksia FRC:llä. En kyllä tiedä montaa nautinnollisempaa tunneta kuin pudotella vapaalla kallionseinämää seuraillen...
Hommasta jäi todella hyvä fiilis vaikka taaskaan syvyydet eivät mitään järkyttäviä olleet. Kunto ja lataus on nyt kohdallaan. Todella odotan sitä että pääsen Egyptiin kokeilemaan mihin kokonaisuus riittää.
Vielä viikko treeniä jäljellä ja olen suunnitellut sen about näin.
Ma kuivastatic+puntti
Ti Dynamic/räpyläuinti Hervannassa
Ke Pitkät dynat kalevassa
To Kuivastatic aamulla, Illalla Dynamic/räpyläuinti hervannassa
Pe Puntti
La Lepo
Su "TE-yritys" (Tampereen Ennätys) dynamicissa. Lasken viralliseksi TE:ksi 150m, joten se pitäisi rikkoa :)
Ma Lepo
Ti Matkaan!
TE-yritys on leikkimielinen tapa harjoittaa itseäni kisajännitystä varten. Hehkutan siis jo etukäteen mahdollisimman laajalti, että yritän sukeltaa yli 150m tulloin. Ehkä onnistun, ehkä en...Pointti on siinä että pääsen harjoittelemaan maksimin vetoa pienen paineen alla ja teen parhaani enkä heitä hösseliksi. TE siis määritellään "tampereella ennätyshetkellä asuvan henkilön tekemän pisin sukellus", eli mun tietääkseni Kallen 150m - korjatkaa jos olen väärässä :)
En tiedä vielä harjoitusmahdollisuuksista paikan päällä, mutta en aio tuhlata pahemmin aikaa ihmettelyyn, sillä pohja on kunnossa. Tähtään heti yli 50, kenties 60 metrin sukelluksiin ja katson miltä tuntuu. Kasvatan viikon mittaan sitten fiiliksen mukaan sen mikä järkevältä tuntuu. Varmaankin käytän sovelletusti Stepanekin "8 kysymystä" metodia, eli arvioin joka sukelluksen jälkeen seuraavat:
-Hypoksia - oliko sukellus hapen puolesta helppo vai tiukka
-Hyperkapnia - kuinka tiukille veti co2:n puolesta
-Lihaskunto - alkoiko hapottaa ja kuinka pahasti
-Paineentasaus -Sujuiko helposti vai oliko ongelmia
-Paineadaptaatio - Onko fiilis sukelluksen jälkeen hyvä, vai puristaako jostain, tuleeko verta?
-Psyyke - Miltä se tuntui, väkisin runttaamista vai kivaa?
-Varusteet - Onko varusteet asinamukaisessa kunnossa, painotus kohdillaan?
-Tekniikka - Paljonko meni aikaa jne
Jos kaikkiin vastaus on myönteinen, voi syvyyttä kasvattaa pari pykälää. Jos joku osa-alue tökkii joko sitä pyritään kehittämään tai sitten himmataan kisalähtöä kohti varmalle suoritusalueelle.
Vetelin pari kevyttä FRC freeimmersionia ja pyysin sitten Kimmoa asettamaa köyden syvemmälle. Oli hyvä fiilis enkä halunnut että ehtii tulla kylmä. Köysi asetettiin 40 metriin ja lyhyen valmistautumisen jälkeen lähdin sukeltamaan. Muuten meni hyvin, mutta n. 30 metrissä tunsin että minulle on kehittymässä paha "hood sqeeze", eli huppu sulkee korvan ilmatiiviksi, jolloin ulkokorvaan muodostuu suljettu ilmatila ja siihen alkaa paineen kasvaessa koskea. Annoin pudota vielä vähän aikaa jotenkin omituisesti olettaen että se menisi ohi, mutta 35 metrissä oli pakko kääntyä.
Pieni palautus ja uudestaan matkaan. Haukkasin ilmaa korostetun rennosti, en likikään täyteen. Tulin pleitille, simuloin tagin poiminnan, lähdin ylös. Fiilistelin silmät kiinni ja nautiskelin tunteesta. Olipa kertakaikkiaan hauskaa!
Syvemmälle en sukeltanut koska alkoi tulla kylmä ja Kimmo halusi testailla uutta laajakulmalinssiään. Sen sijaan sukeltelin paljonkin fiilistelysukelluksia FRC:llä. En kyllä tiedä montaa nautinnollisempaa tunneta kuin pudotella vapaalla kallionseinämää seuraillen...
Hommasta jäi todella hyvä fiilis vaikka taaskaan syvyydet eivät mitään järkyttäviä olleet. Kunto ja lataus on nyt kohdallaan. Todella odotan sitä että pääsen Egyptiin kokeilemaan mihin kokonaisuus riittää.
Vielä viikko treeniä jäljellä ja olen suunnitellut sen about näin.
Ma kuivastatic+puntti
Ti Dynamic/räpyläuinti Hervannassa
Ke Pitkät dynat kalevassa
To Kuivastatic aamulla, Illalla Dynamic/räpyläuinti hervannassa
Pe Puntti
La Lepo
Su "TE-yritys" (Tampereen Ennätys) dynamicissa. Lasken viralliseksi TE:ksi 150m, joten se pitäisi rikkoa :)
Ma Lepo
Ti Matkaan!
TE-yritys on leikkimielinen tapa harjoittaa itseäni kisajännitystä varten. Hehkutan siis jo etukäteen mahdollisimman laajalti, että yritän sukeltaa yli 150m tulloin. Ehkä onnistun, ehkä en...Pointti on siinä että pääsen harjoittelemaan maksimin vetoa pienen paineen alla ja teen parhaani enkä heitä hösseliksi. TE siis määritellään "tampereella ennätyshetkellä asuvan henkilön tekemän pisin sukellus", eli mun tietääkseni Kallen 150m - korjatkaa jos olen väärässä :)
En tiedä vielä harjoitusmahdollisuuksista paikan päällä, mutta en aio tuhlata pahemmin aikaa ihmettelyyn, sillä pohja on kunnossa. Tähtään heti yli 50, kenties 60 metrin sukelluksiin ja katson miltä tuntuu. Kasvatan viikon mittaan sitten fiiliksen mukaan sen mikä järkevältä tuntuu. Varmaankin käytän sovelletusti Stepanekin "8 kysymystä" metodia, eli arvioin joka sukelluksen jälkeen seuraavat:
-Hypoksia - oliko sukellus hapen puolesta helppo vai tiukka
-Hyperkapnia - kuinka tiukille veti co2:n puolesta
-Lihaskunto - alkoiko hapottaa ja kuinka pahasti
-Paineentasaus -Sujuiko helposti vai oliko ongelmia
-Paineadaptaatio - Onko fiilis sukelluksen jälkeen hyvä, vai puristaako jostain, tuleeko verta?
-Psyyke - Miltä se tuntui, väkisin runttaamista vai kivaa?
-Varusteet - Onko varusteet asinamukaisessa kunnossa, painotus kohdillaan?
-Tekniikka - Paljonko meni aikaa jne
Jos kaikkiin vastaus on myönteinen, voi syvyyttä kasvattaa pari pykälää. Jos joku osa-alue tökkii joko sitä pyritään kehittämään tai sitten himmataan kisalähtöä kohti varmalle suoritusalueelle.
perjantaina, lokakuuta 12, 2007
Salipäivä
-Kyykky 3x12x70kg
-Hartiapunnerrus 3x12
-Ylätalja 3x10
-Alaselkä (5kg käsissä, kädet räpsäuintiasennossa) 3x15
-Vatsat (jalkojen nosto nilkat ojennettuna) 3x8
-Perusteellinen venyttely
Tein hengityslihasvenyttelyjä lopuksi pakkaamalla ja pakkaus BO käväis todella lähellä. Olisipa ollut noloa, mutta sain kontrollin pidettyä :) Ihan lopuksi tein piruuttaan yhden FRC staticin ja ihmeekseni 2:30 meni ilman mainittavaa epämukavuutta suoraan treenin jälkeen. Hmm.
Pakkausbo:sta tuli mieleeni ilmiö jonka olen havainnut sukellusharrastuksen myötä. Kärsin pitkänä miehenä aika helposti ns. matalasta ortostaattisesta verenpaineesta. Ts kun nousen seisomaan meinaa taju lähteä. Ennen saattoi lähteäkin tai jouduin ottamaan jostain tukea. Nykyään kun tuo "kohtaus iskee", pysyn täydessä kontrollissa. Jopa näkö saattaa hävitä, mutta järki on täysin selvä ja tiedostan kokoajan tarkalleen mitä tapahtuu. Jännä juttu, mihinköhän tuo perustuu vai onko kyseessä ihan vaan henkinen juttu kun on pakkaamisilmiöiden myötä tottunut tuohon tunteeseen?
Niin joo, kreatiinitankkauksen aloitin keskiviikkona ja se kyllä tuntui salilla selvästi. Toivottavasti näkyy sukelluksessakin pikkasen (vaikka mitään dramaattista en odota)
-Kyykky 3x12x70kg
-Hartiapunnerrus 3x12
-Ylätalja 3x10
-Alaselkä (5kg käsissä, kädet räpsäuintiasennossa) 3x15
-Vatsat (jalkojen nosto nilkat ojennettuna) 3x8
-Perusteellinen venyttely
Tein hengityslihasvenyttelyjä lopuksi pakkaamalla ja pakkaus BO käväis todella lähellä. Olisipa ollut noloa, mutta sain kontrollin pidettyä :) Ihan lopuksi tein piruuttaan yhden FRC staticin ja ihmeekseni 2:30 meni ilman mainittavaa epämukavuutta suoraan treenin jälkeen. Hmm.
Pakkausbo:sta tuli mieleeni ilmiö jonka olen havainnut sukellusharrastuksen myötä. Kärsin pitkänä miehenä aika helposti ns. matalasta ortostaattisesta verenpaineesta. Ts kun nousen seisomaan meinaa taju lähteä. Ennen saattoi lähteäkin tai jouduin ottamaan jostain tukea. Nykyään kun tuo "kohtaus iskee", pysyn täydessä kontrollissa. Jopa näkö saattaa hävitä, mutta järki on täysin selvä ja tiedostan kokoajan tarkalleen mitä tapahtuu. Jännä juttu, mihinköhän tuo perustuu vai onko kyseessä ihan vaan henkinen juttu kun on pakkaamisilmiöiden myötä tottunut tuohon tunteeseen?
Niin joo, kreatiinitankkauksen aloitin keskiviikkona ja se kyllä tuntui salilla selvästi. Toivottavasti näkyy sukelluksessakin pikkasen (vaikka mitään dramaattista en odota)
torstaina, lokakuuta 11, 2007
Aamulla venyttelysetti
Illalla Allastreenit
-Alkuverra
5x50m, lähtö aina 1:15, kumppareilla
4x100m, yksi henkonen joka 25m
4x50m FRC kumppareilla
Improvisoin vähän Laurin ideaa mukaillen tuollaisen co2 rääkin kuin 100m pintauintia, hengitys joka käännöksessä. Vaikka matka oli noinkin lyhyt, niin hapotus oli aivan kamalaa (uin aika reipasta vauhtia toki). Sanoinkuvailemattoman hirveä harjoitus. Laurin versio on 200m siten, että ensin eka sukellus "niin pitkään kuin menee", sitten aina kerran happea haukaten "sen verran kun pystyy". Voin vain kuvitella miltä tuo tuntuu!
Loppuun kokeilin mikä aika tulee 50m kun sukellan "niin rentona kuin voin", ts. en yhtään mieti vauhtia, ainoastaan minimaalinen liikkeen ylläpito. Meni 50 sekuntia, eli tarkalleen 1 m/s.
Voisi kokeilla vetää pitkän dynan seuraavaksi tuolla vauhdilla ja katsoa kuinka käy. Olen melko vakuuttunut että mulle sopii paremmin hidas ja rento kuin nopea tykitys. Sellaista olen hakenutkin, mutta yleensä pidän 40 sek vinstaa hitaana. Ehkäpä voisi hidastaa vielä lisää.
En tiedä mitä jengi Tampereella tekee, mutta sen tiedän mitä ne ei tee :) Nimittäin treenaa - taas kumisi halli tyhjyyttään ja pikkasen harmitti kun ei päässyt tekemään pitkiä sukelluksia, kuten olin suunnitellut.
Illalla Allastreenit
-Alkuverra
5x50m, lähtö aina 1:15, kumppareilla
4x100m, yksi henkonen joka 25m
4x50m FRC kumppareilla
Improvisoin vähän Laurin ideaa mukaillen tuollaisen co2 rääkin kuin 100m pintauintia, hengitys joka käännöksessä. Vaikka matka oli noinkin lyhyt, niin hapotus oli aivan kamalaa (uin aika reipasta vauhtia toki). Sanoinkuvailemattoman hirveä harjoitus. Laurin versio on 200m siten, että ensin eka sukellus "niin pitkään kuin menee", sitten aina kerran happea haukaten "sen verran kun pystyy". Voin vain kuvitella miltä tuo tuntuu!
Loppuun kokeilin mikä aika tulee 50m kun sukellan "niin rentona kuin voin", ts. en yhtään mieti vauhtia, ainoastaan minimaalinen liikkeen ylläpito. Meni 50 sekuntia, eli tarkalleen 1 m/s.
Voisi kokeilla vetää pitkän dynan seuraavaksi tuolla vauhdilla ja katsoa kuinka käy. Olen melko vakuuttunut että mulle sopii paremmin hidas ja rento kuin nopea tykitys. Sellaista olen hakenutkin, mutta yleensä pidän 40 sek vinstaa hitaana. Ehkäpä voisi hidastaa vielä lisää.
En tiedä mitä jengi Tampereella tekee, mutta sen tiedän mitä ne ei tee :) Nimittäin treenaa - taas kumisi halli tyhjyyttään ja pikkasen harmitti kun ei päässyt tekemään pitkiä sukelluksia, kuten olin suunnitellut.
keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007
Aamulla
-Kuivastatic 7:40 (FRC 4:30, Täpö 5:45, pakattuna 7:40)
Pakkasin melko täyteen tällä kertaa. Ihan hyvä fiilis ja staticit kulkee taas "vanhaan malliin". Hyperventiloin tosin vieläkin liikaa (aina kun aloitan uuden static-putken tuo on ongelma alussa, henkinen kantti ei riitä mennä suurella co2-määrällä, mikä syö kokonaisaikaa hieman. Joka kerta pitää "opetella hengittämään uudestaan").
Illalla:
-Pitkiä sukelluksia. DYN 135, DYN 125, DNF 85
Noniin, tulihan se sieltä, pb nurin 10 metrillä :) Olo ei ollut ihan niin vahva kuin sunnuntaina, mutta sen verran vahva kuitenkin että luottamus riitti puskea käännöksen jälkeen muutaman potkun. Sukelsin uudestaan 125 - se oli jo aika tiukka, ei kahta maksimidynaa voi peräkkäin oikein sukeltaa. Loppuun vielä huvin vuoksi DNF 85, olin vaan jo niin hapoilla että nykäyksiä oli melkein koko matka :)
Mukava fiilis kuitenkin tehdä oma enkka varsinkin näin kun se on pitkän ja määrätietoisen treeniputken ja suunnitellun "herkistelykauden" tulos. Ts. hommat menee niin kuin oli suunnitellutkin. Aika usein aiemmin mun enkat ovat olleet sellaisia onnenkantamoisia...
Noh, nyt tarvii enää toistaa tuo - eihän sitä muuten voi enkaksi laskea :)
-Kuivastatic 7:40 (FRC 4:30, Täpö 5:45, pakattuna 7:40)
Pakkasin melko täyteen tällä kertaa. Ihan hyvä fiilis ja staticit kulkee taas "vanhaan malliin". Hyperventiloin tosin vieläkin liikaa (aina kun aloitan uuden static-putken tuo on ongelma alussa, henkinen kantti ei riitä mennä suurella co2-määrällä, mikä syö kokonaisaikaa hieman. Joka kerta pitää "opetella hengittämään uudestaan").
Illalla:
-Pitkiä sukelluksia. DYN 135, DYN 125, DNF 85
Noniin, tulihan se sieltä, pb nurin 10 metrillä :) Olo ei ollut ihan niin vahva kuin sunnuntaina, mutta sen verran vahva kuitenkin että luottamus riitti puskea käännöksen jälkeen muutaman potkun. Sukelsin uudestaan 125 - se oli jo aika tiukka, ei kahta maksimidynaa voi peräkkäin oikein sukeltaa. Loppuun vielä huvin vuoksi DNF 85, olin vaan jo niin hapoilla että nykäyksiä oli melkein koko matka :)
Mukava fiilis kuitenkin tehdä oma enkka varsinkin näin kun se on pitkän ja määrätietoisen treeniputken ja suunnitellun "herkistelykauden" tulos. Ts. hommat menee niin kuin oli suunnitellutkin. Aika usein aiemmin mun enkat ovat olleet sellaisia onnenkantamoisia...
Noh, nyt tarvii enää toistaa tuo - eihän sitä muuten voi enkaksi laskea :)
tiistaina, lokakuuta 09, 2007
Ti 9.10.2007
Vihdoinkin pääsin vetämään ekat pitkät! Tulin hallille tarkoituksella myöhään että pahin ruuhka olisi hellittänyt. Aikaa sukeltaa oli niukalti, joten vedin pikaiset lämppärit (2x50m FRC). Sitten asiaan.
Sukelsin 2x 122m. Jotenkin ei vaan usko riittänyt seinään asti kummallakaan kertaa, vaikka mitään varsinaisia ongelmia ei ollut. Hyvä fiilis kuitenkin jäi. Sitten olikin jo niin kylmä ettei ollut järkeä enempää vetää.
Täytyy varmaan ottaa taas hallipuku käyttöön kun alkaa tekemään rauhallisempia treenejä, koska kylmä tossa tulee, varsinkin Hervannan hallissa.
Väsäsin myös uuden (kuinkakohan monennen) kaulapainon ja se osoittautui varsin toimivaksi peliksi...
Ma 8.10.2007
Ei kertakaikkiaan motivaatiota eilisen jälkeen. Kävin illalla pelaamassa sulkapalloa pitkästä aikaa mikä toi mukavasti vaihtelua.
Su 7.10.2007
Menin aamulla Kalevan hallille tarkoituksenani tehdä ekat pitkät sukellukset. Vesi oli lämmintä (vauvauintien takia), fiilis hyvä, aurinko paistoi...Lämppärit kulkivat erinomaisesti ja oli kova nälkä päästä sukeltamaan...Kello tuli 11 - ei ketään...11:30 ei ketään...
Lopulta vuorolle ei sitten tullut ketään muuta :( Hieman pisti kututtamaan, mutta eihän sille mitään voi. Sain kai ihan ok treenin kuitenkin aikaiseksi, vetelin sitten tekniikkaa ja muuta fiilistelyä.
Hallilta menin Venlaa vastaan Pirkan hölkän maaliin. Hassua seurata tapahtumaa maalista, ihan eri käsitys jää koko tapahtumasta. Kun itse juoksee maaliin se tuntuu suureltakin uroteolta ja fiilis on vähän sellainen että odottaisi kaikkien ventovieraidenkin taputtelevan selkään. Mutta maalissa seuratessa jokainen "henkilökohtainen sankaritarina" on kuitenkin "taas yksi maaliintullut häiskä". No yksi sankaritarina sieltä kuitenkin löytyi. Venla sinnitteli reitin läpi aikaan 3:31 - mikä vaikkakaan ei mitään kärkitasoa, on melko hyvä aika käytännössä 0 harjoittelulla. On sen vaan niin ihmeen itsepäinen kun se johonkin ryhtyy - paahtaa kirjaimellisesti vaikka läpi sen harmaan kiven :)
Vihdoinkin pääsin vetämään ekat pitkät! Tulin hallille tarkoituksella myöhään että pahin ruuhka olisi hellittänyt. Aikaa sukeltaa oli niukalti, joten vedin pikaiset lämppärit (2x50m FRC). Sitten asiaan.
Sukelsin 2x 122m. Jotenkin ei vaan usko riittänyt seinään asti kummallakaan kertaa, vaikka mitään varsinaisia ongelmia ei ollut. Hyvä fiilis kuitenkin jäi. Sitten olikin jo niin kylmä ettei ollut järkeä enempää vetää.
Täytyy varmaan ottaa taas hallipuku käyttöön kun alkaa tekemään rauhallisempia treenejä, koska kylmä tossa tulee, varsinkin Hervannan hallissa.
Väsäsin myös uuden (kuinkakohan monennen) kaulapainon ja se osoittautui varsin toimivaksi peliksi...
Ma 8.10.2007
Ei kertakaikkiaan motivaatiota eilisen jälkeen. Kävin illalla pelaamassa sulkapalloa pitkästä aikaa mikä toi mukavasti vaihtelua.
Su 7.10.2007
Menin aamulla Kalevan hallille tarkoituksenani tehdä ekat pitkät sukellukset. Vesi oli lämmintä (vauvauintien takia), fiilis hyvä, aurinko paistoi...Lämppärit kulkivat erinomaisesti ja oli kova nälkä päästä sukeltamaan...Kello tuli 11 - ei ketään...11:30 ei ketään...
Lopulta vuorolle ei sitten tullut ketään muuta :( Hieman pisti kututtamaan, mutta eihän sille mitään voi. Sain kai ihan ok treenin kuitenkin aikaiseksi, vetelin sitten tekniikkaa ja muuta fiilistelyä.
Hallilta menin Venlaa vastaan Pirkan hölkän maaliin. Hassua seurata tapahtumaa maalista, ihan eri käsitys jää koko tapahtumasta. Kun itse juoksee maaliin se tuntuu suureltakin uroteolta ja fiilis on vähän sellainen että odottaisi kaikkien ventovieraidenkin taputtelevan selkään. Mutta maalissa seuratessa jokainen "henkilökohtainen sankaritarina" on kuitenkin "taas yksi maaliintullut häiskä". No yksi sankaritarina sieltä kuitenkin löytyi. Venla sinnitteli reitin läpi aikaan 3:31 - mikä vaikkakaan ei mitään kärkitasoa, on melko hyvä aika käytännössä 0 harjoittelulla. On sen vaan niin ihmeen itsepäinen kun se johonkin ryhtyy - paahtaa kirjaimellisesti vaikka läpi sen harmaan kiven :)
lauantaina, lokakuuta 06, 2007
La 6.10
Kuivastatic 7:15 (FRC 3:15, FRC 4:00, Täpö 5:30, pakattu 7:15)
Otin ekaa kertaa mukaan pakkauksen. Vedin aika "rennosti täyteen", eli en ollenkaan ähkyyn, 7:15 meni aika kevyesti, joten aika selkeä tuo pakkauksen vaikutus kyllä...
Perjantai 5.10
Salitreenit
-Kyykkyä 3x15x60kg
-Hartiapunneruksia 3x15
-Alaselkä 5kg painolla kädet "räpyläuinti"-asennossa
-Jalkojen nostoja 3x8 (onpa mulla surkeassa jamassa nuo vatsat)
-Ylätalja 3x12
-Perusteellinen venyttely
Torstai 4.10
Hallitreenit
-Alkuverra (pintauinti 200m)
-2x 8x50 tasaminuutein
-Sekalaista pintauintia kumiräpsillä
-FRC sukeltelua
8x50 ei tuntunut enää "missään", joten lisäsin jälkimmäiseen vähän pökköä ja sukeltelin kaikki alle 30 sekuntiin. Ihan kivaa ja kiva huomata että kunto kehittyy, mutta treeninä tuo ei varmaan paljoa enää anna, mutta ei se mitään koska piinaviikot on nyt ohi.
Lopussa sukeltelin FRC:n hakien vaan mahdollisimman "äiti maa" oloa vedessä. Sukelsin 50m niin rennosti kuin vain suinkin ja kivaa oli
Kuivastatic 7:15 (FRC 3:15, FRC 4:00, Täpö 5:30, pakattu 7:15)
Otin ekaa kertaa mukaan pakkauksen. Vedin aika "rennosti täyteen", eli en ollenkaan ähkyyn, 7:15 meni aika kevyesti, joten aika selkeä tuo pakkauksen vaikutus kyllä...
Perjantai 5.10
Salitreenit
-Kyykkyä 3x15x60kg
-Hartiapunneruksia 3x15
-Alaselkä 5kg painolla kädet "räpyläuinti"-asennossa
-Jalkojen nostoja 3x8 (onpa mulla surkeassa jamassa nuo vatsat)
-Ylätalja 3x12
-Perusteellinen venyttely
Torstai 4.10
Hallitreenit
-Alkuverra (pintauinti 200m)
-2x 8x50 tasaminuutein
-Sekalaista pintauintia kumiräpsillä
-FRC sukeltelua
8x50 ei tuntunut enää "missään", joten lisäsin jälkimmäiseen vähän pökköä ja sukeltelin kaikki alle 30 sekuntiin. Ihan kivaa ja kiva huomata että kunto kehittyy, mutta treeninä tuo ei varmaan paljoa enää anna, mutta ei se mitään koska piinaviikot on nyt ohi.
Lopussa sukeltelin FRC:n hakien vaan mahdollisimman "äiti maa" oloa vedessä. Sukelsin 50m niin rennosti kuin vain suinkin ja kivaa oli
keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007
Aamulla kuivastatic 6:45 (FRC 4:00, täpö 6:00, täpö 6:45). Taitaa muuten olla pb ilman pakkausta
Illalla hallitreenit
-Venyttely
-e-sukellukset
-5xdyna 105-115m
-Pintauintia kumppareilla 300m
-Pintauintia kärpäslätkämonolla 400m
Sukellukset meni ihan jees, 3 ekaa tuntui että olisi voinut painaa seinään asti, mutta pidättäydyin tekemästä sitä. Viimeisellä sanoin Laurille että voin mennä pitemmällekin, mutta usko loppui ennen seinää ja ajattelin että mieluummin puhdas ja alle 125 kuin limiiteille. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja malttamattomana odotan ensi viikkoa kun pääse vetämään pitkiä. Uuden pb:n tekeminen (vanha 125) ei pitäisi olla nyt kummoinenkaan temppu.
Kokeilin piruuttaan kärpäslätkämonolla uida 400m pintauintia kohtuu vauhdilla. Sain ajaksi 5:35, ei siis mitään kovin ihmeellistä, mutta varmaan kun laittaisi oikean monon ja vähän effortia joku 4:30 olisi realistinen. No siinä on miettimistä kisojen jälkeen, nyt ei ole mitään mieltä lähteä hakemaan mitään pintauintienkkoja, mutta tulipahan kokeiltua. Muuten hyvä treenimono, mutta pirkule vaan liian pieni, jalat on tommosen lenkin jälkeen ihan hellänä...
Illalla hallitreenit
-Venyttely
-e-sukellukset
-5xdyna 105-115m
-Pintauintia kumppareilla 300m
-Pintauintia kärpäslätkämonolla 400m
Sukellukset meni ihan jees, 3 ekaa tuntui että olisi voinut painaa seinään asti, mutta pidättäydyin tekemästä sitä. Viimeisellä sanoin Laurille että voin mennä pitemmällekin, mutta usko loppui ennen seinää ja ajattelin että mieluummin puhdas ja alle 125 kuin limiiteille. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja malttamattomana odotan ensi viikkoa kun pääse vetämään pitkiä. Uuden pb:n tekeminen (vanha 125) ei pitäisi olla nyt kummoinenkaan temppu.
Kokeilin piruuttaan kärpäslätkämonolla uida 400m pintauintia kohtuu vauhdilla. Sain ajaksi 5:35, ei siis mitään kovin ihmeellistä, mutta varmaan kun laittaisi oikean monon ja vähän effortia joku 4:30 olisi realistinen. No siinä on miettimistä kisojen jälkeen, nyt ei ole mitään mieltä lähteä hakemaan mitään pintauintienkkoja, mutta tulipahan kokeiltua. Muuten hyvä treenimono, mutta pirkule vaan liian pieni, jalat on tommosen lenkin jälkeen ihan hellänä...
tiistaina, lokakuuta 02, 2007
Aamulla venyttelysetti
Illalla hallitreenit
-Venyttely
-Alkuverra (pintauintia 400m)
-2x 8x50m minuutin tasalähdöillä
-pintauintia 200m
-6x50m kumiräpsillä mahdollisimman rennosti
-Loppuverra
Lepopäivä kannatti, sillä nyt oli ehkä ekaa kertaa sellainen fiilis että on selkeästi kehitytty. 8x50m tasaminuutein meni yllättävän sujuvasti. Tuntuihan se, mutta toivottomuus ei iskenyt missään vaiheessa. Mitä nyt kelloa vilkuilin niin sukeltelin n. 30-34 sekunnin sisään nuo pätkät eikä se tuntunut mitenkään erityisen raskaalta vauhdilta.
Lopuksi sukeltelin kumiräpsillä 50m sukelluksia yrittäen edetä mahdollisimman rennosti. Tuolla työllä sukellusajaksi tuli n. 55 sek. Kokeilin myös kerran mennä "työvauhtia" ja se oli 38 sek, mikä oli kumiräpsillä mielestäni yllättävän kova vauhti. Kokeilenkin varmaan seuraavalla kerralla tehdä 50m sukelluksia tasaminuutein kumppareilla, jos saisi vähän lisää treeniärsykettä :)
Halli oli ihan täyteen ammuttu ja nolotti mennä vetämään varattu-kyltti radalle. Kyllähän siinä pari maksavaa asiakasta pikkasen vastaan juputtikin. Mun on vaikea pistää tossa tilanteessa vastaan, koska tiedän kuinka paljon itseäni **tuttaa mennä liikuntapaikoille vain todetakseni että seurat ovat varanneet kaikki ajat kaikilta paikoilta kaikkina päivinä. Mutta minkäs teet kun treenata pitää ja vuorokin on, niin sitten mennään...
Illalla hallitreenit
-Venyttely
-Alkuverra (pintauintia 400m)
-2x 8x50m minuutin tasalähdöillä
-pintauintia 200m
-6x50m kumiräpsillä mahdollisimman rennosti
-Loppuverra
Lepopäivä kannatti, sillä nyt oli ehkä ekaa kertaa sellainen fiilis että on selkeästi kehitytty. 8x50m tasaminuutein meni yllättävän sujuvasti. Tuntuihan se, mutta toivottomuus ei iskenyt missään vaiheessa. Mitä nyt kelloa vilkuilin niin sukeltelin n. 30-34 sekunnin sisään nuo pätkät eikä se tuntunut mitenkään erityisen raskaalta vauhdilta.
Lopuksi sukeltelin kumiräpsillä 50m sukelluksia yrittäen edetä mahdollisimman rennosti. Tuolla työllä sukellusajaksi tuli n. 55 sek. Kokeilin myös kerran mennä "työvauhtia" ja se oli 38 sek, mikä oli kumiräpsillä mielestäni yllättävän kova vauhti. Kokeilenkin varmaan seuraavalla kerralla tehdä 50m sukelluksia tasaminuutein kumppareilla, jos saisi vähän lisää treeniärsykettä :)
Halli oli ihan täyteen ammuttu ja nolotti mennä vetämään varattu-kyltti radalle. Kyllähän siinä pari maksavaa asiakasta pikkasen vastaan juputtikin. Mun on vaikea pistää tossa tilanteessa vastaan, koska tiedän kuinka paljon itseäni **tuttaa mennä liikuntapaikoille vain todetakseni että seurat ovat varanneet kaikki ajat kaikilta paikoilta kaikkina päivinä. Mutta minkäs teet kun treenata pitää ja vuorokin on, niin sitten mennään...
sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007
Su 30.9.2007
Käytiin Kimmon kanssa sukeltelemassa syvyyttä. Ihan hyvin kulki ja pikkasen itsevarmuus kasvoi. Vaikka syvin sukellus olikin vain 45m, niin se meni sen verran kevyesti että jäi todella hyvä fiilis. Pikkasen hälveni myös epäusko sukelluksen kestoon kun tuli (taas kerran) muistutettua itselle, että dyna ja cw ovat vaan ihan eriasioita. Siinä missä dynassa 1:30 on jo todella epämiellyttävä sukellus, ei mulle constassa tule edes nykäyksiä samassa ajassa. Treenitavioite täyttyi sillä sain todella mukavasti toistoja 30-45 välille. Harmi vaan kun treenitagista jäi karabiini pois, mutta harjoittelin tagin poimintaa mielikuvana...
Sukeltelin paljon FRC:llä myös eikä puikahdus 30:een tuottanut niinkään mitään vaikeuksia paksusta (6.5mm) puvusta huolimatta. Lopussa sukeltelin muutamia hupisukelluksia FRC:llä ja täytyy sanoa että tuo lienee nautinnollisin tapa sukeltaa, kun pudottaa siihen 10m tietämille - täysin neutraaliin nosteeseen ja liukuu seinämää pitkin maisemia katsellen...
"Recreational"-sukellukset 20 metriin frc:llä olivat myös erittäin iisejä ja näinkin sukellusaika parhaimmillaan lähenteli paria minuuttia, joten hyvällä tiellä ollaan.
Maanantain pidän täyttä lepoa, kroppa alkaa selvästi olla sitä mieltä että lepopäivä on paikallaan ja sitä vastaan on huono väitellä :)
La 29.9.2007
Aamulla kuivastatic 6:27 (FRC 3:30, täysillä 5:45, täysillä 6:27)
Iltapäivällä allastreenit
-Venyttelysetti
-E-sukellukset alkuun
-5x100m
-Loppuverra
Olin Jyväskylässä ja kävin Kimmon kannssa treenaamassa Aaltoalvarissa. Sataset tuntuivat vähän tunkkaisilta, mutta meni kuitenkin. Altaan matala pää on vain 80 senttiä, mihin oli vähä vaikea sopeutua. Varsinkin käännökset oli aika villin näköisiä :)
Olen vetänyt sataset nyt aika rennolla tahdilla ja sukellusaika on tuolla 1:25-1:30 tuntumassa. Jos haluan sukeltaa yli 60 metriä konstaa pitäisi saada sukellusaika tuonne 2 minuutin tuntumaan
Käytiin Kimmon kanssa sukeltelemassa syvyyttä. Ihan hyvin kulki ja pikkasen itsevarmuus kasvoi. Vaikka syvin sukellus olikin vain 45m, niin se meni sen verran kevyesti että jäi todella hyvä fiilis. Pikkasen hälveni myös epäusko sukelluksen kestoon kun tuli (taas kerran) muistutettua itselle, että dyna ja cw ovat vaan ihan eriasioita. Siinä missä dynassa 1:30 on jo todella epämiellyttävä sukellus, ei mulle constassa tule edes nykäyksiä samassa ajassa. Treenitavioite täyttyi sillä sain todella mukavasti toistoja 30-45 välille. Harmi vaan kun treenitagista jäi karabiini pois, mutta harjoittelin tagin poimintaa mielikuvana...
Sukeltelin paljon FRC:llä myös eikä puikahdus 30:een tuottanut niinkään mitään vaikeuksia paksusta (6.5mm) puvusta huolimatta. Lopussa sukeltelin muutamia hupisukelluksia FRC:llä ja täytyy sanoa että tuo lienee nautinnollisin tapa sukeltaa, kun pudottaa siihen 10m tietämille - täysin neutraaliin nosteeseen ja liukuu seinämää pitkin maisemia katsellen...
"Recreational"-sukellukset 20 metriin frc:llä olivat myös erittäin iisejä ja näinkin sukellusaika parhaimmillaan lähenteli paria minuuttia, joten hyvällä tiellä ollaan.
Maanantain pidän täyttä lepoa, kroppa alkaa selvästi olla sitä mieltä että lepopäivä on paikallaan ja sitä vastaan on huono väitellä :)
La 29.9.2007
Aamulla kuivastatic 6:27 (FRC 3:30, täysillä 5:45, täysillä 6:27)
Iltapäivällä allastreenit
-Venyttelysetti
-E-sukellukset alkuun
-5x100m
-Loppuverra
Olin Jyväskylässä ja kävin Kimmon kannssa treenaamassa Aaltoalvarissa. Sataset tuntuivat vähän tunkkaisilta, mutta meni kuitenkin. Altaan matala pää on vain 80 senttiä, mihin oli vähä vaikea sopeutua. Varsinkin käännökset oli aika villin näköisiä :)
Olen vetänyt sataset nyt aika rennolla tahdilla ja sukellusaika on tuolla 1:25-1:30 tuntumassa. Jos haluan sukeltaa yli 60 metriä konstaa pitäisi saada sukellusaika tuonne 2 minuutin tuntumaan
perjantaina, syyskuuta 28, 2007
Punttipäivä
Tavoitteena oli tehdä rennohko ylläpitävä treeni, pieniä painoja, pitkiä sarjoja
-Lämppäriksi soutua 5 min
-Kyykky 3X15X60kg
-Olkapäät 3x10
-Alaselkä (kädet räpsäuintiasennossa 5kg levypaino käsissä) 3x12
-Pystypunnerrus 3x15
-Ylätalja 3x12
-Vatsat (jalkojennostoja räpsäpotkua jäljitellen)3x10
Huomasin että jalannostoissa homma vaikeutuu huomattavasti kun kääntää nilkat suoraksi. Ajattelin jatkossa treenata näin koska tuosas asennossa ne on räpsässäkin.
Loppupäivän otan rennosti, huomenna sitten taas altaaseen...
Tavoitteena oli tehdä rennohko ylläpitävä treeni, pieniä painoja, pitkiä sarjoja
-Lämppäriksi soutua 5 min
-Kyykky 3X15X60kg
-Olkapäät 3x10
-Alaselkä (kädet räpsäuintiasennossa 5kg levypaino käsissä) 3x12
-Pystypunnerrus 3x15
-Ylätalja 3x12
-Vatsat (jalkojennostoja räpsäpotkua jäljitellen)3x10
Huomasin että jalannostoissa homma vaikeutuu huomattavasti kun kääntää nilkat suoraksi. Ajattelin jatkossa treenata näin koska tuosas asennossa ne on räpsässäkin.
Loppupäivän otan rennosti, huomenna sitten taas altaaseen...
Punttipäivä
-Lämppäriksi soutua 5 min
-Kyykky 3X15X60kg
-Olkapäät 3x10
-Alaselkä (kädet räpsäuintiasennossa 5kg levypaino käsissä) 3x12
-Pystypunnerrus 3x15
-Ylätalja 3x12
-Vatsat (jalkojennostoja räpsäpotkua jäljitellen)3x10
Huomasin että jalannostoissa homma vaikeutuu huomattavasti kun kääntää nilkat suoraksi. Ajattelin jatkossa treenata näin koska tuosas asennossa ne on räpsässäkin.
Loppupäivän otan rennosti, huomenna sitten taas altaaseen...
-Lämppäriksi soutua 5 min
-Kyykky 3X15X60kg
-Olkapäät 3x10
-Alaselkä (kädet räpsäuintiasennossa 5kg levypaino käsissä) 3x12
-Pystypunnerrus 3x15
-Ylätalja 3x12
-Vatsat (jalkojennostoja räpsäpotkua jäljitellen)3x10
Huomasin että jalannostoissa homma vaikeutuu huomattavasti kun kääntää nilkat suoraksi. Ajattelin jatkossa treenata näin koska tuosas asennossa ne on räpsässäkin.
Loppupäivän otan rennosti, huomenna sitten taas altaaseen...
torstaina, syyskuuta 27, 2007
Aamulla venyttelysetti
Illalla allastreenit
-Venyttely ja alkuverra
-Tekniikka vetoja 8x25 (kumiräpsät), joka toinen kädet sivuilla, joka toinen kädet edessä)
-4x25m sukelluksia kumiräpsillä (etu, kylki, kylki, selkä)
-2x 8x50m sukelluksia tasaminuutein (eli lähtö aina tasaminuutilla, palautusaikaa jää siis minuutti-sukellusaika)
-Loppuverra
Halli oli tässä vaiheessa ihan tyhjä, joten jätin e-sukellukset tekemättä. Ei niistä 2m altaassa muutenkaan olisi paljoa lisäarvoa saanut...
Tarkoitus oli tehdä tasaminuutin sukellukset 5 sarjoina, mutta puristin jostain lisämotivaation vetää 8. Jos harjoituksella hakee vain pahaa oloa, niin tämä on siihen aika hyvä. Uskoisin kyllä että myös muuten tehokas, mutta aika näyttää...
Illalla allastreenit
-Venyttely ja alkuverra
-Tekniikka vetoja 8x25 (kumiräpsät), joka toinen kädet sivuilla, joka toinen kädet edessä)
-4x25m sukelluksia kumiräpsillä (etu, kylki, kylki, selkä)
-2x 8x50m sukelluksia tasaminuutein (eli lähtö aina tasaminuutilla, palautusaikaa jää siis minuutti-sukellusaika)
-Loppuverra
Halli oli tässä vaiheessa ihan tyhjä, joten jätin e-sukellukset tekemättä. Ei niistä 2m altaassa muutenkaan olisi paljoa lisäarvoa saanut...
Tarkoitus oli tehdä tasaminuutin sukellukset 5 sarjoina, mutta puristin jostain lisämotivaation vetää 8. Jos harjoituksella hakee vain pahaa oloa, niin tämä on siihen aika hyvä. Uskoisin kyllä että myös muuten tehokas, mutta aika näyttää...
keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007
Aamulla:
-Kuivastatic 6:15 (FRC 4:15, täysillä 5:30, täysillä 6:15)
Illalla:
Allastreenit
-Perusteellinen venyttely
-5x n. 100m (100, 105, 100, 85, 100)
Meni suht kevyesti, mutta usko loppui kesken tuossa 85-sukelluksella. Pari ekaa oli ok, mutta viimeisissä sai jo puristaa kun alkoi happoja kertyä sen verran kroppaan. Järki pysyi kuitenkin selvänä. Jätän nyt kuitenkin hetkeksi noissa sarjoissa matkat tuohon satasen pintaan enkä lähde ahnehtimaan lisää ettei homma käy henkisesti ylivoimaiseksi ja motivaatio romahda.
-Pintauintia 400m rennosti, happojen poistoa lähinnä
-6x e-lung setti
-Kuivastatic 6:15 (FRC 4:15, täysillä 5:30, täysillä 6:15)
Illalla:
Allastreenit
-Perusteellinen venyttely
-5x n. 100m (100, 105, 100, 85, 100)
Meni suht kevyesti, mutta usko loppui kesken tuossa 85-sukelluksella. Pari ekaa oli ok, mutta viimeisissä sai jo puristaa kun alkoi happoja kertyä sen verran kroppaan. Järki pysyi kuitenkin selvänä. Jätän nyt kuitenkin hetkeksi noissa sarjoissa matkat tuohon satasen pintaan enkä lähde ahnehtimaan lisää ettei homma käy henkisesti ylivoimaiseksi ja motivaatio romahda.
-Pintauintia 400m rennosti, happojen poistoa lähinnä
-6x e-lung setti
tiistaina, syyskuuta 25, 2007
Treenipäiväkirja
Pyrin nyt kirjaamaan treenit viimeisen kuukauden ajalta suht yksityiskohtaisesti niin pysyy joku historia jota voi sitten myöhemmin pyöritellä kun haluaa analysoida mitä meni hyvin tai mitä vikaan.
To 21.9
Hallitreenit
-Tekniikkatreeni 4x25 kädet sivuilla kumiräpsillä
-4x25 kädet edessä
-4x25 sukellus kumiräpsillä (mahallaan, vasen kylki, oikea kylki, selällään)
-5x75-85m sukelluksia
-6x venytys tyhjillä -setti
Pe 22.9
Kuiva static 5:30
La 23.9
Sukellusta kaukajärvellä. Ei ollut köyttä kun oletettiin soutukopin olevan paikoillaan, mutta ei ollut sitäkään. Näkyvyys oli mahtava joten hauskaa oli. FRC:llä sukeltelin ja harjoittelin mouthfilliä
Su 24.9
Allastreenit
-Venyttely 20 min
-5x 85-100m sukelluksia kunnon palautuksella - ilokseni huomasin että 100 meni aika kevyesti lopulta
-Tyhillä keuhkoilla 6x venytys setti
-Fiilistelyä pikkuräpsillä ja pintauintia 200m loppuverraksi
Ma 25.9
-Selkä jumissa joten lepopäivä
Ti 26.9
Aamuvenyttelysetti
-pohkeet
-takareidet
-etureidet
-kyljet
-selkä
-tissit
-olkapäät
-ojentajat
-niskat
-rintaranka tai mikä onkaan
Pakattuna (2 toistoa)
-kyljet
-selkä
-rintaranka
Palleavenytyksiä 2 kertaa selällään maaten
3x uloshengitys plus negatiivinen pakkaus "alkaa kiristää"-alueelle, jonka jälkeen "negatiivisella ilma suuhun - paineentasaus - ilma pihalle"-sykliä niin kauan kuin menee
Tästä eteenpäin yo tilitykseen viitataan nimellä "venyttelysetti".
Kevyt punttisali n. 1h, pitkiä sarjoja pienillä painolla keskittyen keskikroppaan ja jalkoihin (selät, vatsat, etu- ja takareidet)
To 21.9
Hallitreenit
-Tekniikkatreeni 4x25 kädet sivuilla kumiräpsillä
-4x25 kädet edessä
-4x25 sukellus kumiräpsillä (mahallaan, vasen kylki, oikea kylki, selällään)
-5x75-85m sukelluksia
-6x venytys tyhjillä -setti
Pe 22.9
Kuiva static 5:30
La 23.9
Sukellusta kaukajärvellä. Ei ollut köyttä kun oletettiin soutukopin olevan paikoillaan, mutta ei ollut sitäkään. Näkyvyys oli mahtava joten hauskaa oli. FRC:llä sukeltelin ja harjoittelin mouthfilliä
Su 24.9
Allastreenit
-Venyttely 20 min
-5x 85-100m sukelluksia kunnon palautuksella - ilokseni huomasin että 100 meni aika kevyesti lopulta
-Tyhillä keuhkoilla 6x venytys setti
-Fiilistelyä pikkuräpsillä ja pintauintia 200m loppuverraksi
Ma 25.9
-Selkä jumissa joten lepopäivä
Ti 26.9
Aamuvenyttelysetti
-pohkeet
-takareidet
-etureidet
-kyljet
-selkä
-tissit
-olkapäät
-ojentajat
-niskat
-rintaranka tai mikä onkaan
Pakattuna (2 toistoa)
-kyljet
-selkä
-rintaranka
Palleavenytyksiä 2 kertaa selällään maaten
3x uloshengitys plus negatiivinen pakkaus "alkaa kiristää"-alueelle, jonka jälkeen "negatiivisella ilma suuhun - paineentasaus - ilma pihalle"-sykliä niin kauan kuin menee
Tästä eteenpäin yo tilitykseen viitataan nimellä "venyttelysetti".
Kevyt punttisali n. 1h, pitkiä sarjoja pienillä painolla keskittyen keskikroppaan ja jalkoihin (selät, vatsat, etu- ja takareidet)
perjantaina, syyskuuta 21, 2007
Treeneistä
Aikaa kisoihin on miltei täsmälleen kuukausi. Palautuminen maratonista on ollut nopeaa ja olen varovasti aloitellut jo treenejä, mutta ensi viikosta alkaen täysi höyry päälle.
Stepanekin kurssi oli sikäli motivoivaa, että vaikkei siellä tullut sinänsä mitään uutta asiaa paljonkaan, niin moni asia ja idea konkretisoitui. Hieman noita oppeja sivuten olen ajatellu treenaamista nyt näin.
Valmistautuminen kisoihin kestää normaalisti n. 6kk. Osa-alueet voisi ajatella seuraavasti:
-Aerobinen kunto (eka 4kk)
-Anaerobinen kunto (5. kk)
-Tekniikka (kokoajan)
-Hengenpidätyskyky (viimeinen kk)
-Syvyysadaptaatio (viimeinen kk + kisaviikko)
-Päänuppi (kokoajan)
Eli pääosa treenikaudesta tehdään aerobista, katson tämän vaiheen olevan nyt tehty ja kunto on kohdallaan. Minulla ei ole aikaa juurikaan panostaa enää anaerobiseen. Aion tehdä vielä ensiviikolla muutamia intervalli ja nopeusharjoituksia, sekä ylläpitävää lihaskuntotreeniä, mutta pääpaino on nyt sukeltamisessa.
Altaalla 3 kertaa viikossa. Ensimmäisellä viikolla teen alkuverran ja n. 15-20 minuuttia erilaisia tekniikkaharjoituksia, sitten 70-80% sukelluksia kunnon palautuksilla ja loppuverra. Aloitin tämä eilen ja käytännössä tämä tarkoitti dynassa 70-80 metriä. Tarkoitus on hilata tätä pikkuhiljaa eteenpäin.
2 kertaa viikossa kuivastatic. Pyrin välttämään maksimeja, mutta kuitenkin kasvattamaan aikaa kokoajan. Tänä aamuna 5:30.
Näillä menee siis tekniikka ja hengenpidätyskyky.
Syvyysadaptaatiota ylläpitääkseni pyrin käymään avovedessa kerran viikossa. Sukellan paljon toistoja ja harjoittelen kaksivaiheisesti. Täysillä keuhkoilla harjoittelen lähtöä ja ekaa 20-30 metriä sukelluksesta. Pyrin saamaan itseni neutraaliksi kisapainotuksessa 8 potkun jälkeen, joten otan 8+8 potkun sukelluksia (8 voimakasta + 8 rennompaa). Toisaalta harjoittelen vajailla keuhkoilla vapaapudotusta, paineentasausta (suuntäyttöä), tagin poimintaa, kääntymistä ja nousun alkua. Tarkoitus olisi päästä kuitenkin vetämään pari ihan oikeaakin sukelluskertaa ennen kisaviikonloppua ihan vaan itsevarmuuden kasvattamiseksi ja että pääsee treeniviikolla suoraan asiaan käsiksi.
Joka allastreenin lopuksi sama setti negatiivisia sukelluksia (max 10 sec pohja-ajalla)
1. totuttelusukellus rennosti uloshengittäen
2. 5 negatiivista pakkausta
3. 10 negatiivista
4. Pakkaus tyhjäksi
5. Pakkaus tyhjäksi, palleavenytys pohjalla
6. 10 negatiivista, pohjalla pakkaus+paineentasaus+ilmat ulos -sykliä niin monta kuin saan
Näiden lisäksi joka toinen aamu kunnon venyttely. Ensin koko kroppa läpi, sitten hengityslihakset pakattuna ja negatiivisesti.
Kerran viikossa kevyt palautteleva aerobinen, sekä yksi ylläpitävä lihaskuntotreeni.
Päänuppia huollan lähinnä tekemällä paljon toistoja sekä lähdöissä (valmistautumisessa) että käännöksissä. Rakensin Kimmon yksinkertaisen ohjeen mukaan ei-kertakäyttöisen treenitagin ja haen toistoja tagin nappaamisessa, käännöksessä ja pintaprotokollassa tagin kanssa. Mietin että mikä minua kisasuorituksessa eniten jänskättää ja päädyin siihen että se on se selviänkö tagin kanssa hyvin. No jos se jännittää, niin miksei sitä treenaisi? Hölmöähän se olisi olla treenaamatta. Pyrin tekemään avovesi ja allastreenien valmistautuiset myös aina samalla tavalla hakien rutiinia. Lisäksi "jotain juttuja", mitä on turha yrittää selittää muille kun oma nuppi toimii niin kuin toimii :)
Katsotaan kuinka äijän käy
Stepanekin kurssi oli sikäli motivoivaa, että vaikkei siellä tullut sinänsä mitään uutta asiaa paljonkaan, niin moni asia ja idea konkretisoitui. Hieman noita oppeja sivuten olen ajatellu treenaamista nyt näin.
Valmistautuminen kisoihin kestää normaalisti n. 6kk. Osa-alueet voisi ajatella seuraavasti:
-Aerobinen kunto (eka 4kk)
-Anaerobinen kunto (5. kk)
-Tekniikka (kokoajan)
-Hengenpidätyskyky (viimeinen kk)
-Syvyysadaptaatio (viimeinen kk + kisaviikko)
-Päänuppi (kokoajan)
Eli pääosa treenikaudesta tehdään aerobista, katson tämän vaiheen olevan nyt tehty ja kunto on kohdallaan. Minulla ei ole aikaa juurikaan panostaa enää anaerobiseen. Aion tehdä vielä ensiviikolla muutamia intervalli ja nopeusharjoituksia, sekä ylläpitävää lihaskuntotreeniä, mutta pääpaino on nyt sukeltamisessa.
Altaalla 3 kertaa viikossa. Ensimmäisellä viikolla teen alkuverran ja n. 15-20 minuuttia erilaisia tekniikkaharjoituksia, sitten 70-80% sukelluksia kunnon palautuksilla ja loppuverra. Aloitin tämä eilen ja käytännössä tämä tarkoitti dynassa 70-80 metriä. Tarkoitus on hilata tätä pikkuhiljaa eteenpäin.
2 kertaa viikossa kuivastatic. Pyrin välttämään maksimeja, mutta kuitenkin kasvattamaan aikaa kokoajan. Tänä aamuna 5:30.
Näillä menee siis tekniikka ja hengenpidätyskyky.
Syvyysadaptaatiota ylläpitääkseni pyrin käymään avovedessa kerran viikossa. Sukellan paljon toistoja ja harjoittelen kaksivaiheisesti. Täysillä keuhkoilla harjoittelen lähtöä ja ekaa 20-30 metriä sukelluksesta. Pyrin saamaan itseni neutraaliksi kisapainotuksessa 8 potkun jälkeen, joten otan 8+8 potkun sukelluksia (8 voimakasta + 8 rennompaa). Toisaalta harjoittelen vajailla keuhkoilla vapaapudotusta, paineentasausta (suuntäyttöä), tagin poimintaa, kääntymistä ja nousun alkua. Tarkoitus olisi päästä kuitenkin vetämään pari ihan oikeaakin sukelluskertaa ennen kisaviikonloppua ihan vaan itsevarmuuden kasvattamiseksi ja että pääsee treeniviikolla suoraan asiaan käsiksi.
Joka allastreenin lopuksi sama setti negatiivisia sukelluksia (max 10 sec pohja-ajalla)
1. totuttelusukellus rennosti uloshengittäen
2. 5 negatiivista pakkausta
3. 10 negatiivista
4. Pakkaus tyhjäksi
5. Pakkaus tyhjäksi, palleavenytys pohjalla
6. 10 negatiivista, pohjalla pakkaus+paineentasaus+ilmat ulos -sykliä niin monta kuin saan
Näiden lisäksi joka toinen aamu kunnon venyttely. Ensin koko kroppa läpi, sitten hengityslihakset pakattuna ja negatiivisesti.
Kerran viikossa kevyt palautteleva aerobinen, sekä yksi ylläpitävä lihaskuntotreeni.
Päänuppia huollan lähinnä tekemällä paljon toistoja sekä lähdöissä (valmistautumisessa) että käännöksissä. Rakensin Kimmon yksinkertaisen ohjeen mukaan ei-kertakäyttöisen treenitagin ja haen toistoja tagin nappaamisessa, käännöksessä ja pintaprotokollassa tagin kanssa. Mietin että mikä minua kisasuorituksessa eniten jänskättää ja päädyin siihen että se on se selviänkö tagin kanssa hyvin. No jos se jännittää, niin miksei sitä treenaisi? Hölmöähän se olisi olla treenaamatta. Pyrin tekemään avovesi ja allastreenien valmistautuiset myös aina samalla tavalla hakien rutiinia. Lisäksi "jotain juttuja", mitä on turha yrittää selittää muille kun oma nuppi toimii niin kuin toimii :)
Katsotaan kuinka äijän käy
sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007
Finlandia Marathon
Onpahan sekin nyt juostu. Tapasin Kimmon lähtöalueella n. puoli tuntia ennen lähtöä ja ehdimme siinä vähän rupatella. Lähdössä ryhmityin kuitenkin rohkeasti melko eteen koska kaikissa aiemmissa juoksuissa olen alussa jäänyt hieman jumiin. Paikan valinta onnistui hyvin, sillä heti alusta sain juosta omaa vauhtiani, muttei minua myöskään liiemmin ohiteltu. Nyrkkisääntönä näyttäisi olevan että "ota puoli tuntia kovempi ryhmitys kuin mikä tavoiteaikasi on". Eli jos tavoittelet 4 tunnin alitusta, lähde 3:30 porukasta. Maratonin juokseminen on kyllä henkisesti paljon paljon helpompaa kun sen on kerran tehnyt. Tampereen maratonilla oli lähdössä selkeä jännitys ja aina loppumetreille saakka sellainen pieni epävarmuus että pääseeköhän tätä loppuun saakka ollenkaan. Nyt olo oli kuitenkin itsevarma. Kunto oli parempi, keli oli "parempi" (juoksumielessä, mutta ei miellyttävyydessä), valmistautuminen oli onnistunut paremmin ja pari viimeksi pieleen mennyttä asiaa huomioituna.
Juoksin ensimmäiset 3 kilometriä n. 5:15 ja kun paikat lämpenivät nostin vauhdin vitosen tuntumaan. Olin kalibroinut foot pod:n radalla, mutta ikäväkseni jouduin toteamaan että se näyttää taas ihan mitä sattuu, joten nopeuden arvioinnissa piti siirtyä perinteiseen kilometritolppien ja kokonaisajan kyttäilyyn.
Olin luvannut itselleni että en mene alle vitosen ekalla puolikkaalla, mutta ahneus iski taas ja ensimmäisen kympin jälkeen vauhti oli paikoitellen jo selkeästi alle, 4:45 tuntumassa. Ekalle puolikkaalle väliaika 1:49. Ei nyt mitään tappovauhtia, mutta ihan hyvä. Juoksu alkoi kuitenkin tuntua jaloissa jo aika hyvin joten päätin (onneksi) hillitä vauhtia hieman. Venla oli sadetta uhmaten tullut 28 kilometrin pisteelle tuomaan minulle lisätankkausta ja nappasin vauhdissa puolen litran juomapullon ja vähän geeliä. Tässä vaiheessa jo pelkkä näkeminen antoi lisää voimia mutta myös puolen litran lisäneste tuli todella tarpeeseen ja en usko että ilman sitä olisi jaksanut yhtä hyvin loppuun asti.
Hieman ennen 30 kilometria alkoi kunnon sadekuuro ja kylmässä kaatosateessa järvenrantaa vastatuuleen juostessa ehti kieltämättä käydä jo mielessä kysymys miksi tätä oikein teen ja tässä vaiheessa jalat olivat jo aika hellänä mutta päätin keskittyä siihen että yritän päästä 32:een alle kolmen tunnin, näin pääsisin maaliin alle neljässä jos juoksen viimeisen kympin 6:00 min/km, mikä on minulle jo aika rento vauhti. 32 tuli ja meni ja jalat vielä kantoivat, joten keskityin siitä eteenpäin pyrkimään pitävään vauhdin 5-alkuisilla, jolloin viimeinen kymppi menisi alle tunnin. Olin tällä kertaa varautunut suolatableteilla yrittääkseni ehkäistä viimekertaisia kramppiongelmia. Otin yhden puolessa välissä ja toisen n. 30 kohdalla, mutta jälleen lähes täsmälleen 37 kohdalla alkoi takareisi "lupailla" kramppia. Tällä kertaa kuitenkin ennakoin sen ja pysähdyin n. puoleksi minuutiksi venyttämään takareisiä ennenkuin kramppi kehittyi kunnolla ja se kannata . Jalka aukesi ja sain aivan uutta puhtia seuraavalle 3 kilometrille, pystyen pitämään vauhdin lähes vitosen tuntumassa.
Viimeiset pari kilometriä olivat puhdasta tuskaa, mutta kun maalialueen meteli kantautui jo korviin ja kellosta näki että 3:45 alitus olisi teoriassa mahdollinen, sain piiskattua itseäni eteenpäin. Olisi mielenkiintoista nähdä kuva tai videota maaliintulostani sillä tekniikka oli täysin romahtanut ja naama hirvittävässä irvistyksessä, mutta vauhti pysyi ja kello pysähtyi 3:43.56. n. 6 minuutin parannus siis ja tällä kertaa ainakin toivottavasti oikeasti täydellä matkalla (Tampereen maraton oli ilmeisesti hieman alimittainen).
Maalissa fiilis oli huojentunut, mutta jalat ihan soosina. Muuten olo oli kyllä parempi kuin Tampereella, eli tällä kertaa rajaksi tuli jalkojen lihaskunto, mihin varmaankin vaikutti paljon se ettei ole päässyt oikein juoksemaan viimeisen parin viikon aikana eikä salille viimeisen parin kuukauden aikana säännöllisesti. Hapen puolesta juoksu ei tökkinyt missään vaiheessa ja heti maalissakin ruokahalu oli kohdallaan, mitä se ei Tampereella todellakaan ollut. Pissihätäkin tuli vain pari tuntia juoksun jälkeen, eli nesteytyskin meni tällä kertaa paremmin. Tampereella meni pitkälti seuraavan vuorokauden puolelle kovasta palauttelusta huolimatta ennen kuin keho suostui nesteistä vapaaehtoisesti luopumaan.
Maalissa olikin ilahduttavasti lähdes koko suku vastassa. Olisin halunnut nähdä Kimmon maaliintulon, mutta kylmä iski nopeasti sateessa ja märissä kamppeissa, joten lopulta päätimme lähteä kotia saunomaan, mutta hyvin Kimmokin maaliin pääsi n. 4:30 aikaan.
Reittinä Finlandia Marahton oli mukava kokemus. Erittäin tasaista maastoa ja kolme 14 km lenkkiä oli henkisesti helpomaa juosta kuin 4 10km lenkkiä. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä oli vielä sen verran voimia ettei olisi tullut mieleenkään jättää siihen ja kun kerran oli lähtenyt sille, niin loppuunhan se pitää juosta. Tamperemaratonilla maalin ohittaminen 30km kohdalla otti todella koville :)
Mutta tästä on hyvä jatkaa. Lohdullista on että mitään rasitusvammoja tms minulle ei tullut, joten juoksua voi jatkaa ja varmasti juoksen ensi kaudellakin maratoneja. Päätin kuitenkni että Pirkan hölkkä jää tänä vuonna väliin. Aikaa palautua on liian vähän ja toisekseen se on liian lähellä mm-kisoja. Venla on kuitenkin sen uhonnut juoksevansa, joten huoltojoukkoihin varmasti liityn. Ehkä elin-ikäinen maraton tavoite 3:30 olisi sittenkin realistinen joskus.
Nyt pitäisi aerobisen pohjan olla aika hyvällä mallilla. Viikon verran menee palautellessa, mutta sitten alan keskittyä enemmän anaerobiseen ja varsinaiseen sukellukseen. Luottamus omaan kuntoon on kuitenkin nyt kova.
Juoksin ensimmäiset 3 kilometriä n. 5:15 ja kun paikat lämpenivät nostin vauhdin vitosen tuntumaan. Olin kalibroinut foot pod:n radalla, mutta ikäväkseni jouduin toteamaan että se näyttää taas ihan mitä sattuu, joten nopeuden arvioinnissa piti siirtyä perinteiseen kilometritolppien ja kokonaisajan kyttäilyyn.
Olin luvannut itselleni että en mene alle vitosen ekalla puolikkaalla, mutta ahneus iski taas ja ensimmäisen kympin jälkeen vauhti oli paikoitellen jo selkeästi alle, 4:45 tuntumassa. Ekalle puolikkaalle väliaika 1:49. Ei nyt mitään tappovauhtia, mutta ihan hyvä. Juoksu alkoi kuitenkin tuntua jaloissa jo aika hyvin joten päätin (onneksi) hillitä vauhtia hieman. Venla oli sadetta uhmaten tullut 28 kilometrin pisteelle tuomaan minulle lisätankkausta ja nappasin vauhdissa puolen litran juomapullon ja vähän geeliä. Tässä vaiheessa jo pelkkä näkeminen antoi lisää voimia mutta myös puolen litran lisäneste tuli todella tarpeeseen ja en usko että ilman sitä olisi jaksanut yhtä hyvin loppuun asti.
Hieman ennen 30 kilometria alkoi kunnon sadekuuro ja kylmässä kaatosateessa järvenrantaa vastatuuleen juostessa ehti kieltämättä käydä jo mielessä kysymys miksi tätä oikein teen ja tässä vaiheessa jalat olivat jo aika hellänä mutta päätin keskittyä siihen että yritän päästä 32:een alle kolmen tunnin, näin pääsisin maaliin alle neljässä jos juoksen viimeisen kympin 6:00 min/km, mikä on minulle jo aika rento vauhti. 32 tuli ja meni ja jalat vielä kantoivat, joten keskityin siitä eteenpäin pyrkimään pitävään vauhdin 5-alkuisilla, jolloin viimeinen kymppi menisi alle tunnin. Olin tällä kertaa varautunut suolatableteilla yrittääkseni ehkäistä viimekertaisia kramppiongelmia. Otin yhden puolessa välissä ja toisen n. 30 kohdalla, mutta jälleen lähes täsmälleen 37 kohdalla alkoi takareisi "lupailla" kramppia. Tällä kertaa kuitenkin ennakoin sen ja pysähdyin n. puoleksi minuutiksi venyttämään takareisiä ennenkuin kramppi kehittyi kunnolla ja se kannata . Jalka aukesi ja sain aivan uutta puhtia seuraavalle 3 kilometrille, pystyen pitämään vauhdin lähes vitosen tuntumassa.
Viimeiset pari kilometriä olivat puhdasta tuskaa, mutta kun maalialueen meteli kantautui jo korviin ja kellosta näki että 3:45 alitus olisi teoriassa mahdollinen, sain piiskattua itseäni eteenpäin. Olisi mielenkiintoista nähdä kuva tai videota maaliintulostani sillä tekniikka oli täysin romahtanut ja naama hirvittävässä irvistyksessä, mutta vauhti pysyi ja kello pysähtyi 3:43.56. n. 6 minuutin parannus siis ja tällä kertaa ainakin toivottavasti oikeasti täydellä matkalla (Tampereen maraton oli ilmeisesti hieman alimittainen).
Maalissa fiilis oli huojentunut, mutta jalat ihan soosina. Muuten olo oli kyllä parempi kuin Tampereella, eli tällä kertaa rajaksi tuli jalkojen lihaskunto, mihin varmaankin vaikutti paljon se ettei ole päässyt oikein juoksemaan viimeisen parin viikon aikana eikä salille viimeisen parin kuukauden aikana säännöllisesti. Hapen puolesta juoksu ei tökkinyt missään vaiheessa ja heti maalissakin ruokahalu oli kohdallaan, mitä se ei Tampereella todellakaan ollut. Pissihätäkin tuli vain pari tuntia juoksun jälkeen, eli nesteytyskin meni tällä kertaa paremmin. Tampereella meni pitkälti seuraavan vuorokauden puolelle kovasta palauttelusta huolimatta ennen kuin keho suostui nesteistä vapaaehtoisesti luopumaan.
Maalissa olikin ilahduttavasti lähdes koko suku vastassa. Olisin halunnut nähdä Kimmon maaliintulon, mutta kylmä iski nopeasti sateessa ja märissä kamppeissa, joten lopulta päätimme lähteä kotia saunomaan, mutta hyvin Kimmokin maaliin pääsi n. 4:30 aikaan.
Reittinä Finlandia Marahton oli mukava kokemus. Erittäin tasaista maastoa ja kolme 14 km lenkkiä oli henkisesti helpomaa juosta kuin 4 10km lenkkiä. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä oli vielä sen verran voimia ettei olisi tullut mieleenkään jättää siihen ja kun kerran oli lähtenyt sille, niin loppuunhan se pitää juosta. Tamperemaratonilla maalin ohittaminen 30km kohdalla otti todella koville :)
Mutta tästä on hyvä jatkaa. Lohdullista on että mitään rasitusvammoja tms minulle ei tullut, joten juoksua voi jatkaa ja varmasti juoksen ensi kaudellakin maratoneja. Päätin kuitenkni että Pirkan hölkkä jää tänä vuonna väliin. Aikaa palautua on liian vähän ja toisekseen se on liian lähellä mm-kisoja. Venla on kuitenkin sen uhonnut juoksevansa, joten huoltojoukkoihin varmasti liityn. Ehkä elin-ikäinen maraton tavoite 3:30 olisi sittenkin realistinen joskus.
Nyt pitäisi aerobisen pohjan olla aika hyvällä mallilla. Viikon verran menee palautellessa, mutta sitten alan keskittyä enemmän anaerobiseen ja varsinaiseen sukellukseen. Luottamus omaan kuntoon on kuitenkin nyt kova.
maanantaina, syyskuuta 10, 2007
Projekti MM-kisat
Tarkoituksenani ei ollut lähteä MM-kisoihin tänä vuonna, mutta valitusta joukkueesta yksi joutui perumaan ja kun kerta kaikki matkajärjestelytkin on jo tehty pyydettiin minua paikkaamaan. Tämä sattui osaltani sikäli hyvään saumaan, että motivaationi on nyt aika hyvä. Olen ylipäätään satsannut peruskuntoon koko kauden aivan uudella tasolla ja toisaalta löytänyt syvyyssukellukseen myös aivan uuden draivin, mutta erinäisistä syistä johtuen varsinaisia syviä sukelluksia en ole tänä vuonna päässyt tekemään niin paljoa kuin olisi halunnut. Kisoihin on kuitenkin vielä melkein 2 kk aikaa. Pohjakunto on hyvä ja tuo aika pitäisi riittää mainiosti muiden osa-alueiden hiomiseen kuntoon. Järjestelmällisyyttä vaaditaan, mutta sehän sopii koska kuten todettua, motivaatio on myös kohdillaan. Töistä joudun ottamaan palkatonta vapaata, mikä tietysti hieman kirpaisee, mutta mitäpä sitä ei tekisi sukeltaakseen.
Olen ollut flunssatoipilaana reilun viikon, mutta nyt tuntuisi keho sallivan taas pientä treeniä. Panostan vielä hetken aikaa kuntoon, lähinnä ylläpitomielessä. Ensi viikonloppuna on finlandia maraton ja sen aion vetää vielä läpi. Sen jälkeen palauttelua, jonka jälkeen keskityn vähemmän pitkiin matkoihin ja enemmän anaerobisella aluella liikkuviin harjoituksiin. Tekniikka ja räpsäharjoitukset otan mukaan tästä viikosta lähtien.
Tavoitteena on myös sukeltaa vähintään kerran viikossa avovedessä, jotta saisi ylläpidettyä liikkuvuutta ja paineadaptaatiota eikä sitä tarvitse ihan nollasta egyptissä rakentaa. Syvyyksien ei tarvitse olla kummallisia, mutta toistoja pitää tulla. Toki asteittain haluaisin siirtyä hieman syvempiinkin sukelluksiin. En kuitenkaan usko että on järkeä lähteä lokakuisessa suomessa paukuttamaan tavoitesyvyyksiä. Paikan päällä on viikko aikaa kerätä palaset kohdalleen joten jätän pb:t sinne.
Tavoitteeksi asetan 65 metriä. Realistinen, mutta haastava syvyys. Toisaalta sellainen, johon en hetkeäkään epäile pääseväni. Onneksi vielä tällä tasolla ei tarvitse olla huolissaan sijoituksista, niin voi asettaa tavoitteen täysin omista lähtökohdistaan. Kisapaikalla tietysti tehdään lopullinen päätös onko ET yli vai ali.
Harjoitusohjelmasta tarkemmin hieman myöhemmin. Tällä hetkellä välitön tavoite on tuo maraton, sen jälkeen mietitään vakavammin sukellusjuttuja.
Olen ollut flunssatoipilaana reilun viikon, mutta nyt tuntuisi keho sallivan taas pientä treeniä. Panostan vielä hetken aikaa kuntoon, lähinnä ylläpitomielessä. Ensi viikonloppuna on finlandia maraton ja sen aion vetää vielä läpi. Sen jälkeen palauttelua, jonka jälkeen keskityn vähemmän pitkiin matkoihin ja enemmän anaerobisella aluella liikkuviin harjoituksiin. Tekniikka ja räpsäharjoitukset otan mukaan tästä viikosta lähtien.
Tavoitteena on myös sukeltaa vähintään kerran viikossa avovedessä, jotta saisi ylläpidettyä liikkuvuutta ja paineadaptaatiota eikä sitä tarvitse ihan nollasta egyptissä rakentaa. Syvyyksien ei tarvitse olla kummallisia, mutta toistoja pitää tulla. Toki asteittain haluaisin siirtyä hieman syvempiinkin sukelluksiin. En kuitenkaan usko että on järkeä lähteä lokakuisessa suomessa paukuttamaan tavoitesyvyyksiä. Paikan päällä on viikko aikaa kerätä palaset kohdalleen joten jätän pb:t sinne.
Tavoitteeksi asetan 65 metriä. Realistinen, mutta haastava syvyys. Toisaalta sellainen, johon en hetkeäkään epäile pääseväni. Onneksi vielä tällä tasolla ei tarvitse olla huolissaan sijoituksista, niin voi asettaa tavoitteen täysin omista lähtökohdistaan. Kisapaikalla tietysti tehdään lopullinen päätös onko ET yli vai ali.
Harjoitusohjelmasta tarkemmin hieman myöhemmin. Tällä hetkellä välitön tavoite on tuo maraton, sen jälkeen mietitään vakavammin sukellusjuttuja.
tiistaina, elokuuta 28, 2007
Puolikas matolla
Jaa-a, en tiedä mikä lie päähänpisto tai hulluuskohtaus, mutta päätin rynkyttää hotellin juoksumatolla puolimaratonin. Homma vaan jotenkin lipsahti. Lähdin tavoittelemaan "pitempää aikaa kuin eilen", eli yli 1:10, mutta sitten huomasin että 15km tulikin jo melkein varkain ja siitä päätin sitten nylkyttää loppuun.
Aloitin tarkoituksella vähän kovemmalla vauhdilla. Yleensä lämmittelen ekan vartin kutosen vauhdilla, mutta nyt lähdin suoraan 5:20 ja vartin jälkeen 5:00. Tämän jälkeen lisäsin joka 5 minuutti vauhtia 0.1 km/h ja yllätyksekseni jaksoin juosta vielä 16 km/h vauhtiin asti ihan ok. Sitten piti vähän hiljentää, mutta loppuun asti juoksin alle 4:30 - mikä oli todella positiivinen yllätys.
No, anyway, loppuajaksi tuli 1:38 mikä olisi puolikkaalle jo ihan kiva aika. Toisaalta en elättele mitään illuusioita että matolla juostu puolikas vastaa oikein mitenkään oikeassa maastossa juostua, mutta hyvä treeni kuitenkin ja nostaa vähän itsevarmuutta. Varsinkin kun en tuon jälkeen mitenkään erityisen rikki ollut.
Tajusin eilen että Bangalore on yli 800m korkeudessa. Ei nyt ihan korkeanpaikan leiri siis, mutta varmaan tuo marginaalisesti treeniefektiä lisää :) Kaiken kaikkiaan tämä on ollut yksi kauden kovimpia treenirupeamia mitä en todellakaan odottanut tänne lähtiessäni. Jotenkin vaan on iskenyt semmonen kapinahenki ja sisu että voisinhan minä syödä ravintolassa joka ilta ja löhötä hotellihuoneessa katsomassa telkkaria, mutta hitto soikoon, minähän ravaan matolla ja nautin siitä kuinka hulluna minua pidetään...
Juuri nyt itseluottamus ja hinku maratonille on kova. Vielä pitäisi pari viikkoa malttaa. Ensi viikon treenaan vielä suhtkot kovaa. Viimenen viikko palautellen ja tankaten...Eiköhän se siitä :)
Aloitin tarkoituksella vähän kovemmalla vauhdilla. Yleensä lämmittelen ekan vartin kutosen vauhdilla, mutta nyt lähdin suoraan 5:20 ja vartin jälkeen 5:00. Tämän jälkeen lisäsin joka 5 minuutti vauhtia 0.1 km/h ja yllätyksekseni jaksoin juosta vielä 16 km/h vauhtiin asti ihan ok. Sitten piti vähän hiljentää, mutta loppuun asti juoksin alle 4:30 - mikä oli todella positiivinen yllätys.
No, anyway, loppuajaksi tuli 1:38 mikä olisi puolikkaalle jo ihan kiva aika. Toisaalta en elättele mitään illuusioita että matolla juostu puolikas vastaa oikein mitenkään oikeassa maastossa juostua, mutta hyvä treeni kuitenkin ja nostaa vähän itsevarmuutta. Varsinkin kun en tuon jälkeen mitenkään erityisen rikki ollut.
Tajusin eilen että Bangalore on yli 800m korkeudessa. Ei nyt ihan korkeanpaikan leiri siis, mutta varmaan tuo marginaalisesti treeniefektiä lisää :) Kaiken kaikkiaan tämä on ollut yksi kauden kovimpia treenirupeamia mitä en todellakaan odottanut tänne lähtiessäni. Jotenkin vaan on iskenyt semmonen kapinahenki ja sisu että voisinhan minä syödä ravintolassa joka ilta ja löhötä hotellihuoneessa katsomassa telkkaria, mutta hitto soikoon, minähän ravaan matolla ja nautin siitä kuinka hulluna minua pidetään...
Juuri nyt itseluottamus ja hinku maratonille on kova. Vielä pitäisi pari viikkoa malttaa. Ensi viikon treenaan vielä suhtkot kovaa. Viimenen viikko palautellen ja tankaten...Eiköhän se siitä :)
perjantaina, elokuuta 24, 2007
Juoksumatolla
Finlandia Maraton lähestyy ja pitäisi saada vähän kilometrejä alle. Olen 2 viikon työkomennuksella Intiassa, Bangaloressa. Optimistina otin tietysti lenkkeilyvehkeet mukaan.
Kirjoitin joskus, että kun menkin ensimmäistä kertaa Nizzaan, liikenne siellä oli mielestäni epäjärjestynyttä ja järkyttävää, mutta kuitenkin kuinka nähtyäni egyptin liikenteen, etelä-ranska vaikutti lähes pohjoismaisen järjestäytyneeltä. No, nyt on pakko todeta, että egyptin liikenteeseen voisi melkein kuvitella lähtevänsä kun on nähnyt tämän meiningin. Sitä ei voi sanoin, eikä kuvinkaan, kuvailla. Tämä olisi nähtävä. Kaupungissa on 14 miljoonaa asukasta ja yli 5 miljoonaa autoa. Meinkinki on ihan sanoinkuvailematonta eikä mitään sääntöjä käytännössä ole. Kaistoja voidaan mennä molempiin suuntiin, poikittain, ihan miten vaan.
Anyway, mitenkä tämä liittyy mihinkään. No, tämä on kertakaikkiaan kaupunki, jossa ei ainakaan länsimaisessa mielessä paljoa juosta. Vielä kun nyt on monsuunikausi ja sataa jatkuvasti niin ei senkään vertaa.
Olen siis korvikkeena juossut hotellin juoksumatolla joka päivä. Tätä aikaisemmin ei minulla ole ollut kokemusta juoksumatosta. Täytyy kyllä sanoa että kyllähän se korvikkeena kerran tai kaksi menee, mutta olisi todella masentava ajatus juosta aina matolla. Tylsäähän pitkän lenkin juokseminen on aina, mutta kun siitä poistetaan kaikki vaihtelevuus, maisemat...Ainakin minulle juoksemisessa erittäin suuri osa koko jujua on luonnossa tai maastossa liikkumisen ilo (maasto voi olla kaupunkikin, ei siinä mitään). Tämä vie hommasta kaiken ilon.
No, hyvä puoli juoksumatossa toki on se, että vauhdin tarkkailu ja sinänsä "treenaaminen" sillä onnistuu. Se voisi olla hyvä apuväline esim. erilaisiin vauhti ja tekniikkaharjoituksiin ja kenties sadepäivien varalle vaihtoehtona. Jos se olisi kuitenkin ainoa vaihtoehto harjoitella, luopuisin tästä harrastuksesta varmaankin aika vinhaan. En myöskään suostu uskomaan että se voi millään korvata vaihtelevan alustan, maaston ja nousujen tuomaa askeleen ja rasitukseen totuttamista, mikä varsinkin pitkillä matkoilla on todella tärkeää.
Pääasia kuitenkin että askelia ja matkaa kertyy, eiköhän tästä ihan hyvä maratooni saada.
Luotan siis valmistautumisessani ihan perinteiseen juoksutreeniin. Kimmolla on "hieman" radikaalimpi lähestymistapa, mutta pakko sanoa että mielenkiintoinen! Oikeastaan melkein kiinnostaa enemmän kuinka Kimmon käy kuin oma juoksu, koska jos käy hyvin se laittaa omaankin mietintämyssyyn paljon uutta ajateltavaa. Kimmon ajatuksia voi lukea täältä:
http://freexperience.blogspot.com/
Sitten vielä pirkan hölkkä - sen jälkeen keskittynen hetkeksi enemmän taas puhtaaseen sukellustreeniin. Ainakin kuntopohja pitäisi olla silloin kunnossa.
Kirjoitin joskus, että kun menkin ensimmäistä kertaa Nizzaan, liikenne siellä oli mielestäni epäjärjestynyttä ja järkyttävää, mutta kuitenkin kuinka nähtyäni egyptin liikenteen, etelä-ranska vaikutti lähes pohjoismaisen järjestäytyneeltä. No, nyt on pakko todeta, että egyptin liikenteeseen voisi melkein kuvitella lähtevänsä kun on nähnyt tämän meiningin. Sitä ei voi sanoin, eikä kuvinkaan, kuvailla. Tämä olisi nähtävä. Kaupungissa on 14 miljoonaa asukasta ja yli 5 miljoonaa autoa. Meinkinki on ihan sanoinkuvailematonta eikä mitään sääntöjä käytännössä ole. Kaistoja voidaan mennä molempiin suuntiin, poikittain, ihan miten vaan.
Anyway, mitenkä tämä liittyy mihinkään. No, tämä on kertakaikkiaan kaupunki, jossa ei ainakaan länsimaisessa mielessä paljoa juosta. Vielä kun nyt on monsuunikausi ja sataa jatkuvasti niin ei senkään vertaa.
Olen siis korvikkeena juossut hotellin juoksumatolla joka päivä. Tätä aikaisemmin ei minulla ole ollut kokemusta juoksumatosta. Täytyy kyllä sanoa että kyllähän se korvikkeena kerran tai kaksi menee, mutta olisi todella masentava ajatus juosta aina matolla. Tylsäähän pitkän lenkin juokseminen on aina, mutta kun siitä poistetaan kaikki vaihtelevuus, maisemat...Ainakin minulle juoksemisessa erittäin suuri osa koko jujua on luonnossa tai maastossa liikkumisen ilo (maasto voi olla kaupunkikin, ei siinä mitään). Tämä vie hommasta kaiken ilon.
No, hyvä puoli juoksumatossa toki on se, että vauhdin tarkkailu ja sinänsä "treenaaminen" sillä onnistuu. Se voisi olla hyvä apuväline esim. erilaisiin vauhti ja tekniikkaharjoituksiin ja kenties sadepäivien varalle vaihtoehtona. Jos se olisi kuitenkin ainoa vaihtoehto harjoitella, luopuisin tästä harrastuksesta varmaankin aika vinhaan. En myöskään suostu uskomaan että se voi millään korvata vaihtelevan alustan, maaston ja nousujen tuomaa askeleen ja rasitukseen totuttamista, mikä varsinkin pitkillä matkoilla on todella tärkeää.
Pääasia kuitenkin että askelia ja matkaa kertyy, eiköhän tästä ihan hyvä maratooni saada.
Luotan siis valmistautumisessani ihan perinteiseen juoksutreeniin. Kimmolla on "hieman" radikaalimpi lähestymistapa, mutta pakko sanoa että mielenkiintoinen! Oikeastaan melkein kiinnostaa enemmän kuinka Kimmon käy kuin oma juoksu, koska jos käy hyvin se laittaa omaankin mietintämyssyyn paljon uutta ajateltavaa. Kimmon ajatuksia voi lukea täältä:
http://freexperience.blogspot.com/
Sitten vielä pirkan hölkkä - sen jälkeen keskittynen hetkeksi enemmän taas puhtaaseen sukellustreeniin. Ainakin kuntopohja pitäisi olla silloin kunnossa.
lauantaina, elokuuta 04, 2007
Tampere Maraton
Noniin, nyt se on takana. Elämäni ensimmäinen maraton. Kimmo haastoi minut n. kuukauden päästä juostavalle Finlandia-maratonille ja hetken mielijohteesta ajattelin osallistua tähän Tampereen kisaan ikään kuin harjoitusmielessä kun kerta noin lähelle tulevat. Tarkoitus oli juosta ensin puolikas, mutta hetken mielenhäiriössä ilmoittauduin täydelle matkalle. Järkeilin, että koska en ole koskaan kokopitkää juossut, saan Finlandiaa varten paljon arvokkaampaa oppia kun kärvistelen tuon läpi. Oikeassa oli, sillä paljon tarttui uusia ajatuksia ja virheitäkin sattui.
Sinänsä olin yllättynyt siitä, miten hyvin valmistautumiseni meni. En oikeastaan sitä niin stressannut, lipittelin pari päivää vähän korostuneesti urheilujuomaa, söin paljon hiilaria ja välttelin juttuja mitkä vaikeuttavat ruuansulatusta. Oikeastaan suurin pelkoni pitkällä matkalla on tuolla osastolla. Suolistu pulputtelikin uhkaavan oloisesti heti alussa, mutta mitään ongelmia ei ollut, joten jatkoin matkaa - eikä sillä osastolla ongelmia tullutkaan, mikä oli iloinen yllätys.
Lähdin vauhtiin vähän liian ahnaasti. Olin ajatellut juoksevani ekan kiekan n. 5:40 min/km (maraton juostiin 4x10km + hilut päälle tyyppisesti), ikään kuin lämppäriksi, mutta vauhti ei millään tahtonut pysyä kurissa, kyllä sitä tällaisestakin jeesustelijasta näköjään vähän kilpahenkeä löytyy kun edessä löntystelee pitkä rivi ohiteltavia :)
Eka kymppi meni todella "varkain" ja ajattelin ottaa hieman riskiä ja kiihdytin entisestään. Toka kierros meni tuolla 5:00 pintaan, mikä on minulle ihan hyvä vauhti jo. Eka puolikas meni karvan alle 1:50 joten aloin elättelemään epäterveitä unelmia 3:40 alittamisesta.
Kolmas kierros meni monelta osin jo alle 5:n vauhtia, mutta se oli jo liian kovaa tällaiselle kehäraakille. 30 kilometrin jälkeen jalat alkoivat selkeästi protestoida. Viimeiselle kierrokselle oli todella tuskaista lähteä. Ohittaa nyt maali ja vielä pitäisi vetää 10 km? Askel alkoi painaa toden teolla siinä 35 kilometrin jälkeen, mutta pystyin hammasta purren pitämään vielä yllä joten kuten 5:20-5:30 vauhtia laskeskelle, että 3:40 olisi vielä saavutettavissa.
Olo oli väsynyt, mutta jalat kantoivat joten piiskasin itseäni eteenpäin. Täysin varoittamatta vasempaan reiteen iski julmettu kramppi melkein tarkalleen 37:ssä. Pelkäsin jo juoksun jääneen siihen, sillä pienikin yritys kävellä tai edes koukistaa polvea veti krampin heti uudestaan. Venyttelin sitä rauhassa pari minuuttia ja sen jälkeen pystyin kävelemään. Hetken päästä kokeilin hölkätä ja ihmeekseni se toimi taas ihan ok.
Seuraavalla juomapisteella kahmin kourallisen suolakurkkuja, mutta myöhäistähän se nyt oli. Ihmeekseni kramppi ei kuitenkaan palannut. Raahustin viimeiset kilometrin todella tuskissani, mutta vauhti pysyi edelleen ihan ok:na, 5:30 luokkaa. Viimeiselle kilometrille sain piiskattua vielä itsestäni irti pienen loppukirin ja ihan maalisuoralla hetkellisesti mittari painui vielä alle 4:00 - mistä olin todella tyytyväinen. Oli siellä voimia sitten kuitenkin, ukko vaan inisee turhasta :)
Lopulta aikani oli oman kellon mukaan 3:49. Hieman harmitti että 3:40 jäi saavuttamatta, mutta kyllä se oli vaan myönnettävä että liian kunnianhimoinen tavoite tällä kertaa. Olin asettanut tavoitteekseni päästä läpi ja salaa toivoin alle 4 tunnin aikaa, joten virne oli kyllä tyytyväinen tuskasta huolimatta.
Ilokseni vielä huomasin numeroni voittaneen arvonnassa mahtavan upean posliinikupin. Järjestäjän puolesta olisi tarjottu mustaa makkaraa, mutta täytyi nyt tällä kertaa epä-tamperelaisittan todeta, että ei oikein uppoa. Yhden haukun yritin urhoollisesti, mutta loppu meni roskiin. Tällaiselle kaiken pakkosyöjälle kynnys oli kova, mutta en halunnut suotta tehdä siivoojille lisää hommia. Laattaajia oli muutenkin jo ihan tarpeeksi.
Tuskaista hommaa, mutta uudestaan on pakko päästä :)
Sinänsä olin yllättynyt siitä, miten hyvin valmistautumiseni meni. En oikeastaan sitä niin stressannut, lipittelin pari päivää vähän korostuneesti urheilujuomaa, söin paljon hiilaria ja välttelin juttuja mitkä vaikeuttavat ruuansulatusta. Oikeastaan suurin pelkoni pitkällä matkalla on tuolla osastolla. Suolistu pulputtelikin uhkaavan oloisesti heti alussa, mutta mitään ongelmia ei ollut, joten jatkoin matkaa - eikä sillä osastolla ongelmia tullutkaan, mikä oli iloinen yllätys.
Lähdin vauhtiin vähän liian ahnaasti. Olin ajatellut juoksevani ekan kiekan n. 5:40 min/km (maraton juostiin 4x10km + hilut päälle tyyppisesti), ikään kuin lämppäriksi, mutta vauhti ei millään tahtonut pysyä kurissa, kyllä sitä tällaisestakin jeesustelijasta näköjään vähän kilpahenkeä löytyy kun edessä löntystelee pitkä rivi ohiteltavia :)
Eka kymppi meni todella "varkain" ja ajattelin ottaa hieman riskiä ja kiihdytin entisestään. Toka kierros meni tuolla 5:00 pintaan, mikä on minulle ihan hyvä vauhti jo. Eka puolikas meni karvan alle 1:50 joten aloin elättelemään epäterveitä unelmia 3:40 alittamisesta.
Kolmas kierros meni monelta osin jo alle 5:n vauhtia, mutta se oli jo liian kovaa tällaiselle kehäraakille. 30 kilometrin jälkeen jalat alkoivat selkeästi protestoida. Viimeiselle kierrokselle oli todella tuskaista lähteä. Ohittaa nyt maali ja vielä pitäisi vetää 10 km? Askel alkoi painaa toden teolla siinä 35 kilometrin jälkeen, mutta pystyin hammasta purren pitämään vielä yllä joten kuten 5:20-5:30 vauhtia laskeskelle, että 3:40 olisi vielä saavutettavissa.
Olo oli väsynyt, mutta jalat kantoivat joten piiskasin itseäni eteenpäin. Täysin varoittamatta vasempaan reiteen iski julmettu kramppi melkein tarkalleen 37:ssä. Pelkäsin jo juoksun jääneen siihen, sillä pienikin yritys kävellä tai edes koukistaa polvea veti krampin heti uudestaan. Venyttelin sitä rauhassa pari minuuttia ja sen jälkeen pystyin kävelemään. Hetken päästä kokeilin hölkätä ja ihmeekseni se toimi taas ihan ok.
Seuraavalla juomapisteella kahmin kourallisen suolakurkkuja, mutta myöhäistähän se nyt oli. Ihmeekseni kramppi ei kuitenkaan palannut. Raahustin viimeiset kilometrin todella tuskissani, mutta vauhti pysyi edelleen ihan ok:na, 5:30 luokkaa. Viimeiselle kilometrille sain piiskattua vielä itsestäni irti pienen loppukirin ja ihan maalisuoralla hetkellisesti mittari painui vielä alle 4:00 - mistä olin todella tyytyväinen. Oli siellä voimia sitten kuitenkin, ukko vaan inisee turhasta :)
Lopulta aikani oli oman kellon mukaan 3:49. Hieman harmitti että 3:40 jäi saavuttamatta, mutta kyllä se oli vaan myönnettävä että liian kunnianhimoinen tavoite tällä kertaa. Olin asettanut tavoitteekseni päästä läpi ja salaa toivoin alle 4 tunnin aikaa, joten virne oli kyllä tyytyväinen tuskasta huolimatta.
Ilokseni vielä huomasin numeroni voittaneen arvonnassa mahtavan upean posliinikupin. Järjestäjän puolesta olisi tarjottu mustaa makkaraa, mutta täytyi nyt tällä kertaa epä-tamperelaisittan todeta, että ei oikein uppoa. Yhden haukun yritin urhoollisesti, mutta loppu meni roskiin. Tällaiselle kaiken pakkosyöjälle kynnys oli kova, mutta en halunnut suotta tehdä siivoojille lisää hommia. Laattaajia oli muutenkin jo ihan tarpeeksi.
Tuskaista hommaa, mutta uudestaan on pakko päästä :)
maanantaina, heinäkuuta 02, 2007
Tukialus
Minua on jo pitkään harmittanut kun sukeltaminen rajoittuu käytännössä kohteisiin, jotka ovat max 200m rannasta. Muuten uinnista kaikkine varusteineen tulee niin pitkä, ettei sukeltaminen ole enää kovin nautinnollista. Venettä olen tietysti miettinyt, mutta toisaalta kunnon vene on käytännössä sidottu siihen vesistöön mihin sen laskee. Voihan niitä toki siirrellä, mutta vaiva on kohtuuton - varsinkin kun käyttötarve on päästä hieman rannasta irti eikä vaeltaa kymmeniä kilometrejä. Toisekseen kunnon vene maksaa omakotitalon verran - tai vähintäänkin henkilöauton. Vesillä liikkuminen olisi toki mukavaa muutenkin kuin sukellusmielessä, mutta tähän asti se ei ole ollut minulle taloudellisesti tai ajallisesti järkevä panostus.
Noin vuosi sitten satuin lukemaan Tekniikan Maailman vertailun ilmapohjaisista pikkukumiveneistä ja sieltä jäi itämään mieleeni seuraavat houkuttelevalta kuulostavat mainoslauseet:
-Mahtuu auton tavaratilaan
-Käyttöön laittaa 15 minuutissa
-Nousee 2:lla aikuisella liukuun 6 hv koneella
Kuulostaa kerrostaloasukille aika hyviltä spekseiltä.
Lidl mainosti joku aika sitten juuri tarkoitukseen sopivaa venettä hintaan 699e. Onhan se aika paljon rahaa ostaa "läppänä" lidlistä, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Kokemus on osoittanut että Lidlin kamppeet ovat usein mainettaan parempia - itseasiassa usein ihan merkkivalmistajien tekemiä mistä on vaan logot vaihdettu. Täytyy silti myöntää että minulle tällaisessa ostopäätöksessä merkittävä motivaattori on myös se tyydytys mitä saan siitä kun kaiken maailman besserwisserit repivät partaansa ja tilittävät suomi24:ssä että "eihän venettä voi ostaa Lidlistä! Järki käteen!". Hihii...Kyllä vaan voi. Olisihan noita ollut muillakin valmistajilla, kenties parempiakin, mutta jotenkin ajatus on vaan niin kiero, että pakko se oli toteuttaa.
Alkuperäinen ajatukseni oli "lainata" kotoa vanha 3.5 hv 2-tahti tohatsu sitä kuljettamaan. Tämä vanha sotaratsu on ostettu 80-luvun puolivälin tienoilla. Parin kokeilun jälkeen hermot menivät kuitenkin aika täydellisesti kun kertaakaan ei päässyt ajamaan ilman että koppa piti ottaa auki ja väännellä jotain kuntoon - ja sittenkin kone kävi miten kävi, jäähdytysvesi ei kiertänyt kunnolla jne...Antaa olla. Katselin hetken aikaa eri konevaihtoehtoja. 2-tahti olisi houkuttanut paremman paino/teho suhteensa takia, mutta kun ei niitä enää uusina saa mistään. Toisekseen olen kuunnellut elämäni aikana 2-tahdin honotusta ihan tarpeeksi. Kriittinen raja tehon ja järjen kohdalla tuntuisi menevän 6 hv:ssa. Tämän jälkeen koneet muuttuvat yleensä 2-pyttyisiksi ja paino liki tuplaantuu. Toisaalta pienempi kone ei venettä liukuun nosta. Lopulta Suzukilta löytyi kiva kompromissi, DF6. 6 hv 4-tahti kone, painoa 24 kiloa, eli vielä varsin liikuteltava. Sellainen siis...
Veneen mukana tullut onneton jalkapumppu osoittautui pian aika turhauttavaksi kapineeksi. Biltemasta löytyikin apu sähköpumpun muodossa. Maksoikohan se 12e, eli aika järkisijoitus. Pumppu ei vedä ihan kovaksi asti, mutta täyttää ilmatilat muotoonsa muutamassa minuutissa. Viimeistely täytyy sitten tehdä manuaalisesti. Parin harjoituskerran jälkeen veneen saa takakontista veteen todellakin n. 15 minuutissa. Moottorin asennuksesta tulee ehkä 5 minuuttia lisää.
Uuden koneen sisäänajovaihe oli tuskaa - miten niin ei saa ajaa täydellä kaasulla! Koko kevät talven olin unelmoinut tukka putkella kaahaamisesta pitkin ulappaa ja sitten pitää putputella puoliteholla ympäriinsä. Onneksi muutaman tunnin jälkeen sai jo alkaa lyhyesti ottamaan tehojakin irti. Hymy levisikin pian kasvoille kun minun ja Venlan kuormalla vene plaanasi nätisti. GPS:llä nopeudeksi mittasin n. 22 km/h. Ei mitään pikavauhtia, mutta aivan riittävä, ottaen huomioon paketin kompaktius ja hinta. Yksin ajaessa vene syöksähtää liukuun lähes heti ja sen hallinta on vaikeaa täydellä kaasulla. Kahdella aikuisella miehellä taas en sitä vielä liukuun saanut - tosin luulen että sekin onnistuu nyt kun olen muutamasta asetuksesta paremmin perillä.
Nyt kun sisäänajotunnit alkavat olla täynnä oli aika kokeilla venettä hieman vakavammin. Pakkasimme Venlan kanssa mukaan vähän evästä, bensaa ja muuta välttämätöntä ja suuntasimme Näsijärvelle. Keli oli mahtava joten mikäs siinä veneillessä vaikka pikkupaatissa vesi vähän pärskyykin. Ajelimme kaikkiaan lähes 4 tuntia ja ai että kun oli hauskaa. Väittäisin jopa että noin pienellä veneellä homma on korostuneen hauskaa. Keskinopeuden saa pidettyä kivasti 20 km/h tuntumassa n. 3/4 kaasulla ja vene kulkee nätisti. Pienen kumiveneen etuna on vielä se, että käytännössä ei ole sellaista paikkaa jonne sillä ei pääsisi. Uppouma on joitakin senttejä, maksimissaan 10. Jos paikassa on vettä, niin vene siinä vielä kulkee.
Ei tällaisen veneen hankkimista voi kaikille suositella. Se vaati tietyllä tapaa kieron luonteen. Yleensähän tuollainen vene olisi ison purjeveneen tai jahdin apujollana, ei todellakaan mitään sunnuntaivaelluksia varten. Meille se kuitenkin sopii juuri tästä syystä täydellisesti. Pitää elämässä aina olla vähän huumoria, ei se niin haudanvakavaa touhua voi se veneilykään olla. Terve järki toki mukana.
Hyvät puolet:
-Vaivattomuus
-Hinta
-Kuljetettavuus (voisi hyvin ottaa vaikkapa Norjan reissulle mukaan)
-Asenne
-Ympäristöystävällisyys
-Funktionaalisuus
Huonot:
-Kyllähän se kanniskelu joskus tuppaa käymään hermoille
-Munanjatkeeksi tuosta ei ole
-2 aikuista aika maksimi yhtään isommalla reissulla. 3 menee vielä kyytiin, mutta ahdasta on ja nopeus reilua matelua
-Kallishan tuo "leluksi" on
-Varmasti vähän isommassa aallokossa kaipaisi äkkiä laitoja ympärilleen
Ilmapohjaista n. 3 metrin kumivenettä voin siis tietyin varauksin suositella. Kannattaako sitten ostaa Lidl:stä? No, enpä tiedä. Mitään puutteita sinänsä en ole vielä veneestä keksinyt, mutta tietysti kumiveneessä erityisesti kestävyys epäilyttää. Se on paljon materiaaleista ja työn laadusta kiinni. Toisaalta, on siinä 3 vuoden takuu. Jonkunhan se on kokeiltava :) Toiminnallisessa mielessä kuitenkin mitä mainioin vehje.
Lidlin veneet ovat muuten oikeasti Silver Marine merkkisiä, logot on vain vaihdettu. Ohjekirjaan unohtui kuitenkin vanha logo :) Tarkemmalta malliltaan Silver Marinen G9. Ilmeisesti Kiinalaista alkuperää.
Noin vuosi sitten satuin lukemaan Tekniikan Maailman vertailun ilmapohjaisista pikkukumiveneistä ja sieltä jäi itämään mieleeni seuraavat houkuttelevalta kuulostavat mainoslauseet:
-Mahtuu auton tavaratilaan
-Käyttöön laittaa 15 minuutissa
-Nousee 2:lla aikuisella liukuun 6 hv koneella
Kuulostaa kerrostaloasukille aika hyviltä spekseiltä.
Lidl mainosti joku aika sitten juuri tarkoitukseen sopivaa venettä hintaan 699e. Onhan se aika paljon rahaa ostaa "läppänä" lidlistä, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Kokemus on osoittanut että Lidlin kamppeet ovat usein mainettaan parempia - itseasiassa usein ihan merkkivalmistajien tekemiä mistä on vaan logot vaihdettu. Täytyy silti myöntää että minulle tällaisessa ostopäätöksessä merkittävä motivaattori on myös se tyydytys mitä saan siitä kun kaiken maailman besserwisserit repivät partaansa ja tilittävät suomi24:ssä että "eihän venettä voi ostaa Lidlistä! Järki käteen!". Hihii...Kyllä vaan voi. Olisihan noita ollut muillakin valmistajilla, kenties parempiakin, mutta jotenkin ajatus on vaan niin kiero, että pakko se oli toteuttaa.
Alkuperäinen ajatukseni oli "lainata" kotoa vanha 3.5 hv 2-tahti tohatsu sitä kuljettamaan. Tämä vanha sotaratsu on ostettu 80-luvun puolivälin tienoilla. Parin kokeilun jälkeen hermot menivät kuitenkin aika täydellisesti kun kertaakaan ei päässyt ajamaan ilman että koppa piti ottaa auki ja väännellä jotain kuntoon - ja sittenkin kone kävi miten kävi, jäähdytysvesi ei kiertänyt kunnolla jne...Antaa olla. Katselin hetken aikaa eri konevaihtoehtoja. 2-tahti olisi houkuttanut paremman paino/teho suhteensa takia, mutta kun ei niitä enää uusina saa mistään. Toisekseen olen kuunnellut elämäni aikana 2-tahdin honotusta ihan tarpeeksi. Kriittinen raja tehon ja järjen kohdalla tuntuisi menevän 6 hv:ssa. Tämän jälkeen koneet muuttuvat yleensä 2-pyttyisiksi ja paino liki tuplaantuu. Toisaalta pienempi kone ei venettä liukuun nosta. Lopulta Suzukilta löytyi kiva kompromissi, DF6. 6 hv 4-tahti kone, painoa 24 kiloa, eli vielä varsin liikuteltava. Sellainen siis...
Veneen mukana tullut onneton jalkapumppu osoittautui pian aika turhauttavaksi kapineeksi. Biltemasta löytyikin apu sähköpumpun muodossa. Maksoikohan se 12e, eli aika järkisijoitus. Pumppu ei vedä ihan kovaksi asti, mutta täyttää ilmatilat muotoonsa muutamassa minuutissa. Viimeistely täytyy sitten tehdä manuaalisesti. Parin harjoituskerran jälkeen veneen saa takakontista veteen todellakin n. 15 minuutissa. Moottorin asennuksesta tulee ehkä 5 minuuttia lisää.
Uuden koneen sisäänajovaihe oli tuskaa - miten niin ei saa ajaa täydellä kaasulla! Koko kevät talven olin unelmoinut tukka putkella kaahaamisesta pitkin ulappaa ja sitten pitää putputella puoliteholla ympäriinsä. Onneksi muutaman tunnin jälkeen sai jo alkaa lyhyesti ottamaan tehojakin irti. Hymy levisikin pian kasvoille kun minun ja Venlan kuormalla vene plaanasi nätisti. GPS:llä nopeudeksi mittasin n. 22 km/h. Ei mitään pikavauhtia, mutta aivan riittävä, ottaen huomioon paketin kompaktius ja hinta. Yksin ajaessa vene syöksähtää liukuun lähes heti ja sen hallinta on vaikeaa täydellä kaasulla. Kahdella aikuisella miehellä taas en sitä vielä liukuun saanut - tosin luulen että sekin onnistuu nyt kun olen muutamasta asetuksesta paremmin perillä.
Nyt kun sisäänajotunnit alkavat olla täynnä oli aika kokeilla venettä hieman vakavammin. Pakkasimme Venlan kanssa mukaan vähän evästä, bensaa ja muuta välttämätöntä ja suuntasimme Näsijärvelle. Keli oli mahtava joten mikäs siinä veneillessä vaikka pikkupaatissa vesi vähän pärskyykin. Ajelimme kaikkiaan lähes 4 tuntia ja ai että kun oli hauskaa. Väittäisin jopa että noin pienellä veneellä homma on korostuneen hauskaa. Keskinopeuden saa pidettyä kivasti 20 km/h tuntumassa n. 3/4 kaasulla ja vene kulkee nätisti. Pienen kumiveneen etuna on vielä se, että käytännössä ei ole sellaista paikkaa jonne sillä ei pääsisi. Uppouma on joitakin senttejä, maksimissaan 10. Jos paikassa on vettä, niin vene siinä vielä kulkee.
Ei tällaisen veneen hankkimista voi kaikille suositella. Se vaati tietyllä tapaa kieron luonteen. Yleensähän tuollainen vene olisi ison purjeveneen tai jahdin apujollana, ei todellakaan mitään sunnuntaivaelluksia varten. Meille se kuitenkin sopii juuri tästä syystä täydellisesti. Pitää elämässä aina olla vähän huumoria, ei se niin haudanvakavaa touhua voi se veneilykään olla. Terve järki toki mukana.
Hyvät puolet:
-Vaivattomuus
-Hinta
-Kuljetettavuus (voisi hyvin ottaa vaikkapa Norjan reissulle mukaan)
-Asenne
-Ympäristöystävällisyys
-Funktionaalisuus
Huonot:
-Kyllähän se kanniskelu joskus tuppaa käymään hermoille
-Munanjatkeeksi tuosta ei ole
-2 aikuista aika maksimi yhtään isommalla reissulla. 3 menee vielä kyytiin, mutta ahdasta on ja nopeus reilua matelua
-Kallishan tuo "leluksi" on
-Varmasti vähän isommassa aallokossa kaipaisi äkkiä laitoja ympärilleen
Ilmapohjaista n. 3 metrin kumivenettä voin siis tietyin varauksin suositella. Kannattaako sitten ostaa Lidl:stä? No, enpä tiedä. Mitään puutteita sinänsä en ole vielä veneestä keksinyt, mutta tietysti kumiveneessä erityisesti kestävyys epäilyttää. Se on paljon materiaaleista ja työn laadusta kiinni. Toisaalta, on siinä 3 vuoden takuu. Jonkunhan se on kokeiltava :) Toiminnallisessa mielessä kuitenkin mitä mainioin vehje.
Lidlin veneet ovat muuten oikeasti Silver Marine merkkisiä, logot on vain vaihdettu. Ohjekirjaan unohtui kuitenkin vanha logo :) Tarkemmalta malliltaan Silver Marinen G9. Ilmeisesti Kiinalaista alkuperää.
keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007
Toimii!
Nimittäin 3mm hd neopreenipuku. Tilasin talvella tuollaisen "kisapuvuksi", halvinta neopreeniä, ei coatingeja, 3mm ja high density. Ideana oli että silloin kun on tarpeen tehdä suoritus, saan tuon rimpuiltua päälle ja lämpö riittää heittää lämppärit plus yhden syvän. Tarkoitus on siis tietysti eliminoida puvun nosteenvaihtelu laittamalla niin ohut puku kuin kestää, lisäksi high density neopreenissä se on muutenkin pienempi plus vielä bonuksena se on periaattessa syvällä jopa lämpimämpi koska ei painu niin paljoa kasaan. Puku tuli toisen uuden puvun kylkiäisena ja maksoi 170e ja on siitä lähtien kerännyt pölyä nurkissa.
Nizzaan otin sen kuitenkin mukaan ja totesin, että alle 20 asteisessa vedessä sillä puljasi varsin mukavasti, eikä pukeminen ole shampoon kanssa mikään ongelma. Joten rohkeasti kokeilemaan suomen vesiin.
Menimme sunnuntaina Heramaanjärvelle. Keli ok, ei kovin kylmä, muttei hellettäkään. Pintavesi hieman alle 20 astetta. Oltiin vedessä reilu tunti ja yllätyksekseni puku toimi ihan hyvin. Sukelsin jonkun puolen kymmentä syvää (n. 30) sukellusta. Kyllähän alhaalla viileä tuli, muttei häiritsevästi, itseasiassa ihan yhtä kylmä taitaa olla 5mm puvullakin. Varmasti kesäkuun loppu, heinäkuu ja elokuun alku menee tuolla puvulla ihan kivasti, jos vedessä nyt ei tuntikausia olla. Eli voi tuollaista varovaisesti suomen olosuhteisiinkin suositella, muttei ainoaksi puvuksi. Alkukesästä ja syksyllä varmasti tulee kylmä, talvisukelluksista puhumattakaan. Hmm, tajusinpa juuri että minulla on nyt 4 elioksen pukua: 1.5mm, 3mm, 5mm ja 6.5mm. Ehkä hieman liioittelua :)
Mutta se noste, ai että. 3kg oli vyöllä ja tein kaikki syvät FRC:nä. Koko matka vapaapudotusta, ylös uinti kevyttä. Juuri tätä hainkin. Olin hieman huolissani siitä onko hd materiaalina liian jäykkää, mutta puku on päällä erittäin mukava. Hieman pakko perua puheitani vaikka olenkin vannoutunut nylon-pinnan kannattaja ollut monissa keskusteluissa. Kyllä mukavuusero on sitä luokkaa että nylonin poisjättämistä kannattaa vakavasti harkita jos aikoo sukeltaa yhtään enemmän "tosissaan". Pukemisessa saa toki olla tarkkana, samaten siinä ettei törmäile veden alla tai pinnalla mihinkään, mutta kyllä se vaan on niin kiva päällä. Oman pukunikin sain tosin jo revittyä polvesta auki kaatumalla Nizzassa sataman betoniliuskalla liukkaaseen levään. Tosin polvi oli vielä pahemman näköinen kuin puku ja liimaamalla siitä (puvusta) tuli kuin uusi.
Kumma juttu mutta tuntuu ettei minulla ole paineentasauksessa mitään "rajaa" enää. Aiemmin kun sukelsin FRC:nä, tuli paineentasausraja vastaan kuin seinä jossain 20m jälkeen. Nyt pystyn tasaamaan vielä pohjallakin ilman mouthfilliä. Nostan ilmaa keuhkoista negatiivisella pakkauksella pienen kuplan ja painan korviin.
Kehitin tästä seuraavanlaisen harjoituksen
-Istutaan lattialla selkä suorana
-Puhalletaan kaikki ilma ulos, mennään vielä kyyryyn ja ihan kaikki tiristetään pihalle
-Sen jälkeen 10 negatiivista pakkausta siten, että alipaine alkaa kunnolla tuntua
-Tämän jälkeen seuraavaa sykliä: suu kiinni negatiivinen pakkaus, paineentasaus, loppu ilma suusta ulos.
Pystyin näin tekemään paineentasauksia niin kauan kuin ilmaa ylipäätään ylös tuli (ja voin sanoa että keuhkot ovat siinä vaiheessa aika lytyssä). Lopulta homma tyssää siihen kun kurkunpäässä ei riitä enää voima pumppaamaan ilmaa pihalle. Nenäonteloon kehittyy keskenjääneen liikken takia alipaine ja tulee hillitön nielemisrefleksi. Veikkaisin että tuo on juuri sen "paniikkinykäys"-tunne mikä joskus tulee syvillä sukelluksilla kun mennään paineentasausrajan yli.
Parilla kokeilulla homman sai kuitenkin haltuun.
Vielä mielenkiintoisempi koe oli tehdä 10 negatiivisen pakkauksen jälkeen mouth fill Francoisin kuvailemalla tavalla. Tekniikassa otetaan negatiivinen pakkaus, imetään ilma huulilla/poskilla suun etuosaan, painetaan poskiin ja tämän jälkeen "kielilukko" paikalleen, jolloin ilma jää poskiin "talteen" ja voi ottaa toisen samanlaisen. Pienen puljaamisen jälkeen sain kuin sainkin koko suun ääriään myöten täyteen. Pelottaa ajatellakin kuinka syvän paineentasauksen tämä sallisi...
Nizzaan otin sen kuitenkin mukaan ja totesin, että alle 20 asteisessa vedessä sillä puljasi varsin mukavasti, eikä pukeminen ole shampoon kanssa mikään ongelma. Joten rohkeasti kokeilemaan suomen vesiin.
Menimme sunnuntaina Heramaanjärvelle. Keli ok, ei kovin kylmä, muttei hellettäkään. Pintavesi hieman alle 20 astetta. Oltiin vedessä reilu tunti ja yllätyksekseni puku toimi ihan hyvin. Sukelsin jonkun puolen kymmentä syvää (n. 30) sukellusta. Kyllähän alhaalla viileä tuli, muttei häiritsevästi, itseasiassa ihan yhtä kylmä taitaa olla 5mm puvullakin. Varmasti kesäkuun loppu, heinäkuu ja elokuun alku menee tuolla puvulla ihan kivasti, jos vedessä nyt ei tuntikausia olla. Eli voi tuollaista varovaisesti suomen olosuhteisiinkin suositella, muttei ainoaksi puvuksi. Alkukesästä ja syksyllä varmasti tulee kylmä, talvisukelluksista puhumattakaan. Hmm, tajusinpa juuri että minulla on nyt 4 elioksen pukua: 1.5mm, 3mm, 5mm ja 6.5mm. Ehkä hieman liioittelua :)
Mutta se noste, ai että. 3kg oli vyöllä ja tein kaikki syvät FRC:nä. Koko matka vapaapudotusta, ylös uinti kevyttä. Juuri tätä hainkin. Olin hieman huolissani siitä onko hd materiaalina liian jäykkää, mutta puku on päällä erittäin mukava. Hieman pakko perua puheitani vaikka olenkin vannoutunut nylon-pinnan kannattaja ollut monissa keskusteluissa. Kyllä mukavuusero on sitä luokkaa että nylonin poisjättämistä kannattaa vakavasti harkita jos aikoo sukeltaa yhtään enemmän "tosissaan". Pukemisessa saa toki olla tarkkana, samaten siinä ettei törmäile veden alla tai pinnalla mihinkään, mutta kyllä se vaan on niin kiva päällä. Oman pukunikin sain tosin jo revittyä polvesta auki kaatumalla Nizzassa sataman betoniliuskalla liukkaaseen levään. Tosin polvi oli vielä pahemman näköinen kuin puku ja liimaamalla siitä (puvusta) tuli kuin uusi.
Kumma juttu mutta tuntuu ettei minulla ole paineentasauksessa mitään "rajaa" enää. Aiemmin kun sukelsin FRC:nä, tuli paineentasausraja vastaan kuin seinä jossain 20m jälkeen. Nyt pystyn tasaamaan vielä pohjallakin ilman mouthfilliä. Nostan ilmaa keuhkoista negatiivisella pakkauksella pienen kuplan ja painan korviin.
Kehitin tästä seuraavanlaisen harjoituksen
-Istutaan lattialla selkä suorana
-Puhalletaan kaikki ilma ulos, mennään vielä kyyryyn ja ihan kaikki tiristetään pihalle
-Sen jälkeen 10 negatiivista pakkausta siten, että alipaine alkaa kunnolla tuntua
-Tämän jälkeen seuraavaa sykliä: suu kiinni negatiivinen pakkaus, paineentasaus, loppu ilma suusta ulos.
Pystyin näin tekemään paineentasauksia niin kauan kuin ilmaa ylipäätään ylös tuli (ja voin sanoa että keuhkot ovat siinä vaiheessa aika lytyssä). Lopulta homma tyssää siihen kun kurkunpäässä ei riitä enää voima pumppaamaan ilmaa pihalle. Nenäonteloon kehittyy keskenjääneen liikken takia alipaine ja tulee hillitön nielemisrefleksi. Veikkaisin että tuo on juuri sen "paniikkinykäys"-tunne mikä joskus tulee syvillä sukelluksilla kun mennään paineentasausrajan yli.
Parilla kokeilulla homman sai kuitenkin haltuun.
Vielä mielenkiintoisempi koe oli tehdä 10 negatiivisen pakkauksen jälkeen mouth fill Francoisin kuvailemalla tavalla. Tekniikassa otetaan negatiivinen pakkaus, imetään ilma huulilla/poskilla suun etuosaan, painetaan poskiin ja tämän jälkeen "kielilukko" paikalleen, jolloin ilma jää poskiin "talteen" ja voi ottaa toisen samanlaisen. Pienen puljaamisen jälkeen sain kuin sainkin koko suun ääriään myöten täyteen. Pelottaa ajatellakin kuinka syvän paineentasauksen tämä sallisi...
tiistaina, kesäkuuta 12, 2007
Nizzan reissu
Jo perinteeksi muodostunut "Nizzan reissu" on taas takana. Kun on reissussa jo kolmatta kertaa, alkaa mestat olla jo niin tuttuja, ettei siellä ihmeemmin jaksa turistia leikkiä - homman nimi on sukeltaminen ja niin myös tein. Tällä kertaa sukelin joka päivä ilman välipäiviä neljänä päivänä jopa kaksi kertaa - illalla omatoimisesti. Francois neuvoi meille ystävällisesti uuden omatoimimestan. "Coco beach" on kieltämättä perinteikäs ja siellä käymisessä on oma rituaalinomainen hohtonsa, mutta mainio paikka löytyy heti sataman toiselta puoletlta, suunnilleen 1. maailmansodan muistomerkin kohdalta heti rannan tuntumasta. Veden alla on 2 isoa kiveä/röykkiötä, joiden pohja menee n. 18 metriin. Toisen rinteessa on jonkinmoinen pyhimyspatsas tms. Paikka on varsin upea ja jylhä veden alta katsottuna ja siellä on pirusti kalaa. Ja jos syvyyttä haluaa niin rinne putoaa varsin nopeasti "jonnekin". Ei tullut käytyä kokeilemassa, mutta 18 metristä ei pohjaa vielä näkynyt.
Reissussa oli taas ilahduttavasti sekä "veteraaneja", että uusiakin. Arde ja Laura, minä, Kalle ja Juha edustimme veteraaneja ja uusina mukaan lähtivät Titta, Ville H, Ville A ja Jone. Mikäs siinä hyvässä seurassa touhutessa. Huumori löysi "Nizza-tyylin" aika nopeasti ja väsyneet kaksimielisyydet jotka vielä lentokentällä tuntuivat hauskoilta ovat nyt arkeenpalattuna lähes käsittämättömän typerän kuuloisia. Mutta tämä kuuluu vain asiaan. On sinänsä onni ettei ulkopuoliset noita juttuja kuule, koska pienikin täysjärkisyyden leima mitä minulla ehkä vielä on häviäisi lopullisesti. Se on kuitenkin aina tämmöstä kun tarpeeksi pitkään asutaan isolla porukalla pienissä tiloissa ja tiiviisti. En tiedä mistä se sitten johtuu, kenties hermostuneet kaksimielisyydet ovat vain psyykeen tapa suojata itseään liialta intimiteetiltä ja kiusallisen hämmentyineiltä tunteilta, jotka syntyvät kun vieressä nukkuu salskea 195 cm mies illasta toiseen. Vähemmästäkin sitä mieli järkkyy :) (toimikoot tuo virke esimerkkinä "huumorista" jollaista muut ovat saaneet koko viikon kuunnella)
Sukelluksellisesti tämä oli paras reissu mitä on tullut tehtyä. Valmistautumishössötyksissä olen näköjään tullut täyden ympyrän. Vielä viime vuonna minulla oli ties mitä purnukkaa ja jauhoa mukana, välttelin viiniä sukellusta edeltävinä iltoina ja aamupala oli tarkka rituaali. Nyt valmistautumiseni on suunilleen: syö mitä mieli tekee mutta pidä järki mukana. Eli ei tietenkään aamiaiseksi mitään t-luu pihviä, mutta ihan tukeva aamiainen kahveineen kaikkineen. Lähes joka ilta kävimme ulkona syömässä ja yleensä ateriaan kuului lasi tai pari viiniä, ehkä olut silloin tällöin. Lähtökohtaisesti sukeltamaan lähtiessä edellisen illan eväs oli järkyttävän suuri pizza tai muu tukeva eväs. Sukellukset siis luonnollisesti kärsivät? Höpö höpö, koskaan ei ole kulkenut näin hyvin. Tärkeintä vaikuttaisi (eikä tämä sinänsä yllätys ole) olevan, ettei asiosita tee suurta numeroa. Oli kyse sitten syömisestä, valmistautumisrutiineistä, lämppäreistä jne...Rentous ja itsevarmuus ovat ne asiat mitä tarvitaan. Tietysti aamulla tunnustelee oloaan - olenko terve ja täydessä iskussa? Tsekkaa välineet - ovatko ne ehjiä ja tarkoituksenmukaisia? Ovatko sääolosuhteet sukellukseen sopivat? Jos kyllä, niin mitä siinä sitten muuta kuin sukeltamaan vaan. Pitää vaan huolen että koneessa on ravintoa ja nestettä ja maha ei ole aivan halkeamassa, niin hyvä siitä tulee.
Reissuun lähtiessä olimme luonnollisesti hieman huolissamme, onko kovin tahdikas aika mennä CIPA:aan Loicin onnettomuuden jälkeen. Jannujen kanssa jutusteltuamme jäi kuitenkin vahvasti sellainen kuva, että pikemminkin hekin toivovat että hommat palaisivat vanhoille urilleen. Tietysti traaginen tapahtuma tuntuu ja on mielissä, mutta katseet on suunnattava eteenpäin. Sukellustoiminta CIPA:ssa oli varsin aktiivista ja kyllä siellä hymyilläkin jo sai. Turvajärjestelyjä siellä mietitään uudestaan ja siksi erittäin syvät sukellukset ovat toistaiseksi piirrustuspöydällä. Ihan hyviä ideoita heillä kuitenkin oli.
Alkuviikosta ajattelin että en pakkaa vielä ollenkaan, vaan haen kropalle joustavuutta tekemällä FRC:lla keskisyviä ja syvemmät ilman pakkausta. Heti sunnuntaina tuntui kulkevan ihan hyvin ja sukelsin helpohkosti FRC:lla 30 ja täysillä 40+ sukelluksia. Maanantaina 45 meni vielä niin sujuvasti, että päätin yrittää vanhaa enkkaani eli 50m ilman pakkausta. Ihmetyksekseni sekin meni helpon oloisesti. Viikon mittaan kasvatin tulosta pari metriä kerrallaan. Kaiken kaikkiaan sukelsin 5 yli 50m sukellusta ja viimeisenä päivänä 57 metriin. Kertaakaan en pakannut ja mikä kummallisinta, tein myös paineentasaukset ihan perinteisellä frenzelillä, ilman mouthfilliä. Aika moni vanha käsitys joutanee siis taas romukoppaan ja paljon ahaa-elämyksiä syntyi. Ehkäpä nuo huru-ukot ovat kuitenkin olleet kokoajan oikeassa. Se että pääsee syvyyteen x ei vielä tarkoita että osaisi sukeltaa. Toisaalta sitten kun osaa, niin syvyyteen x meneminen on helppoa, rentoa ja sinne pääsee useilla eri tapaa. Sukelluksen voi heittää koska vaan, valmistautumiseksi riittää pari minuuttia rauhoittumista jne...Kokeilin viikon aikana sukelluksia maskilla, fluid goggleseilla ja pelkällä nenäklipillä. Ei siinä suurta eroa ollut. Kahdella jälkimmäisellä lähtö on hieman tehokkaampi, mutta ero on marginaalinen, kokonaisajassa joitakin sekunteja...Ilma riitti paineentasaukseen hyvin kaikilla tavoilla. Ilman laseja sukeltamisessa on vinkeä ilmiö, että veden virtaaminen paljaita silmiä vasten aiheuttaa hillittömiä nielemisrefleksejä, joten paineentasaukseen saa todella keskittyä. Siihenkin tottuu parin vedon jälken. Muuten se oli yllättävän mukavaa. Epämukavammat fluidgogglet on silmiä vasten. Näkö on tietysti mitä on...
Tällä reissulla ja ylipäätään tänä keväänä on vain niin moni palanen loksahtanut kohdalleen. Ensinnäkin, kun olen toisaiseksi luopunut kilpailullisista ambitioista, se on vapauttanut minut henkisesti kokeilemaan uusia uria. Toisekseen, olen vihdoin opetellut myös sukelluksen fyysistä puolta, eli räpylällä uimista. Suoraan sanottuna en minä sitä vielä vuosi sitten osannut. Kunhan jotenkin räpsyttelin menemään. Viime vuonna minulla kesti 50m sukelluksessa liki 2 minuuttia, nyt aika oli lähes puolittunut, mutta silti meno oli rennompaa eikä fyysisesti yhtä rasittavaa. Räpsä- ja lihaskuntotreenit ovat auttaneet tässä huomattavasti. Syvyyssukelluksen alussa ja käännöksen jälkeen tarvitaan tehoja. Jotta tehot taas saa rennosti irti, tarvitaan lihaskuntoa ja tekniikkaa. Aikaisemmin olen hallinnut kyllä hengenpidätyksen ja paineentasauksen, mutta nyt hallitsen myös liikkeen, ja ero on valtava.
Räpyläuinnin hiomisessa valtavassa roolissa taas on ollut välinehankinta, eli uusi mono. Joku fiksu joskus totesi "joskus on helpompi vaihtaa välinettä kuin muokata itsensä kokonaan väärälle välineelle", tai jotenkin noin. Erityisesti tämä pätee kaltaiselleni ikälopulle kehäraakille, jonka keho ei enää kasva ja adaptoidu uusiin välineisiin :) Minulla on nyt ensimmäistä kertaa jalassani mono, johon olen tyytyväinen. Tärkein uudistus on, että se on jalassa niin mukava, että sillä voi uida käytännössä loputtomiin. Esimerkiksi nyt pidin sitä jalassa koko sukellussession ajan, eli parhaimmillaan pari kolme tuntia. Jalkataskut ovat silti hyvät ja jämäkät. Monon ei siis tarvitse olla epämukava toimiakseen hyvin. Omat epäilykseni minulla oli siitä, kuinka hyvin tällainen kelluva mono toimii syvyyssukellukseen. En huomannut siinä kyllä yhtään mitään eroa pinnalla tai yli 50 metrissä. Hyvin se toi ylös. Tärkeintä kuitenkin on, että uusi mono on motivoinut minua treenaamaan ja kymmenet kevään aikana uidut allaskilometrit todella tuntuvat.
Sitten on niinkin yksinkertainen asia kuin taitto. Kiitos Kallen, sekin on nyt ekaa kertaa joten kuten hallussa. Sanoisin että jo pelkästään siinä häviää valtaosa sukelluksen fyysisestä rankkuudesta ja ajallisesti varmasti 5-10 sekuntia. Huono taitto on sukelluksen rankin osa eikä edellytyksen sukeltaa syvälle ole kovin hyvät jos hengästyy jo lähdössä. Asiaan kannattaa siis paneutua hetki.
Tällä reissulla minulla oli myös ensimmäistä kertaa käytössäni uusi 3mm high density pukuni. Sillä oli varmasti myös paljon vaikutusta suorituskykyyn. Olen hankintaani todella tyytyväinen. Olin hieman epäileväinen onko hd materiaalina liian jäykkä, mutta hyvin se venyy ja paukkuu. Päällä todella mukava, mutta nosteen vaihtelu on käytännössä olematon. Painoa minulla oli 2 kiloa enkä oikein edes tiedä missä vaiheessa vapaapudotus alkoi. Koko matkan oli helppoa uida niin ylös kuin alaskin. Pukuni on halvinta hd-neopreeniä, ilman mitään coatingeja ja maksoi 170e. Sanoisin että hinta-laatusuhde aika hyvin kohdallaan, vaikkei sitä suomessa juuri voi käyttää. Päälle se menee vielä vedelläkin ok, pikkasen shampoota niin ei mitään ongelmia.
Näiden lisäksi kun otetaan vielä henkinen itsevarmuus, tulospaineista vapautuminen ja näiden kautta kasvanut rentous vedessä, niin paineentasauskin sujui ilman ihmeempää hässäköintiä. 57:ssa sain vielä pohjalevyllä tasattua eikä ylöstulossakaan ollut ongelmia joten voisi olettaa että kaudelle asettamani tavoite 60m on aika hyvin saavutettavissa :) Fiilis on korkealla ja siinä missä viime vuoden Nizzan reissun jälkeen teki mieli keskittyä hetkeksi kalastamiseen ja muuhun fiilistelyyn, nyt motivaatio syvyyssukellukseen on korkeahko. Liekö ollut edellinen 50m kuitenkin jotenkin liian jänskä sukellus - ainakin se oli ihan eri tavalla pingottamista kuin nyt.
Kuvia reissusta:
http://jome.1g.fi/kuvat/Nice+2007/
http://fdtf.1g.fi/kuvat/Nizza+2007/
perjantaina, toukokuuta 25, 2007
Aktivoitumista
Lopetin jossain vaiheessa blogiin treenieni kirjaamisen lähinnä laiskuudeta. Periaatteessa kirjoitin sitä aina itselleni, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua ettei itseäkään kiinnosta lukea päivittäisiä kilometrilukemia - saati sitten muita.
En ole suinkaan makoillut paikoillani tätä aikaa, vaan treenattua on tullut monellakin tapaa. Nyt on vaan tullut taas fiilis että tekisi mieli tehdä hommaa hetken aikaa hieman fokusoituneemmin. Lasken olevani "kilpailullisesti" eläkkeellä. Varmasti vielä kilpailuissa kierrän huvin vuoksi, mutta treenaaminen kilpasuoritusta varten ei vain tunnu juuri nyt mielekkäältä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö haluaisi kehittyä tai ettei olisi järkevää asettaa tavoitteita. Tavoitteenani onkin kokonaisvaltainen parantaminen joka osa-alueella. Olen tähän asti ollut selkeästi static-spesialisti ja useista yrityksistäni ja lupauksistani huolimatta, siihen lokeroon lankean kerta toisensa jälkeen. Tämä on johtunut lähinnä siitä, että aina kisojen lähestyessä iskee tunne että ainakin staticissa pärjään joten pitää treenata sitä. Hölmöläisten hommaa. Oli tavallaan uskomattoman vapauttavaa jäädä SM-kisoissa kolmoseksi. Tajusin vasta silloin että olen tietämättäni kokenut aikamoista ulkoista painetta "kakkosena" olemisesta. Aina pitäisi pystyä johonkin ihmeelliseen. Tietysti tällaiset motiivit ovat äärimmäisen huonoja ja johtavat vain turhaan jännitykseen ja yliyrittämiseen...
Uutta suuntaa treeniin ilmestyi kun sain uuden monon. Enpä olisi uskonut mikä ero sillä voi olla treenimotivaation, kun väline on oikea. Näin jälkikäteen voin sanoa leaderin uppoavasta flyeristä vain sen, että harmittaa pirusti että sinnikkäästi haaskasin aikaani siihen toista vuotta. Se oli vain kertakaikkiaan mun jalkaan täysin väärä räpylä. Sinänsä flyer on ihan hyvä räpsä, mutta nuo tehdasmallin jalkataskut ovat täysin masokistiset.
Treeniviikkoni ovat viimeisen puoli vuotta näyttäneet suunilleen tältä:
-Puntti 2-3 kertaa viikossa
-Lenkki 2-3 kertaa viikossa
-2 allastreeniä
Tarkoitus olisi nyt nostaa määriä maltillisesti hieman
Viimeiset pari kuukautta lenkkeily on jäänyt hieman vähemmälle ja altaassa on tullut oltua 3-4 kertaa viikossa - hieman vaihtelevasti. Altaassa olen keskittynyt lähinnä räpyläuintitreeniin ja kehitystä on tapahtunut mukavasti. 50m sprintti menee 20-21 sekunnin pintaan vaikka lapa on soft. Aikaisempi ennätys oli 24 sekunnin luokkaa medium flyerillä. Ihan kiva parannus siis...
Punttisalilla olen jatkanut 1 jakoisella, eli teen koko kropan kerralla joka treenissä. Kierrätän tosin "painotusliikettä", eli esim. yhtenä päivänä aloitan kyykyllä ja toisena leuanvedoilla jne. Junnasin useamman kuukauden kehittymättä lainkaan, mutta nyt kehitystä on taas alkanut tulla kun vaihdoin rytmitystä siten, että en junna aina samoja toistoja samoilla painoilla, vaan 2 viikon jaksoissa ensin pienillä painoilla pitkiä sarjoja, sitten raskaammilla painoilla keskipitkiä ja lopulta 2 viikkoa maksimeja (3 toistoa) niin isoilla kuin tekniikka sallii. Pari kierrosta menty ja varsin mukavasti kehitystäkin on tullut. Aion jatkaa samaa ohjelmaa vielä ainakin yhden kierroksen.
Punttitreeni on sikäli ristiriitainen, että kaiken maailman "penkkihauis"-viritykset eivät takuulla sukeltamista juuri tue. Mutta tykkään vaan tehdä sitä, joten se siitä - sukeltaminen ei ole kaikki kaikessa. Sen sijaan koen että varsinkin kyykkäämisestä ja vatsojen treenaamisesta on ollut räpyläuintiin valtavasti hyötyä. Kasvaneen lihaskunnon ja kontrollin kautta liikkeet voi tehdä loppuun ja teknisesti oikein paljon paremmin ja väsymättä.
Juoksu on ollut lähinnä ylläpitomoodissa. Tavoitteena on kuitenkin juosta kaudella ainakin yksi maratooni, joten pitänee sitäkin hieman treenata.
Viimeisen puoli vuotta olen syönyt "hyvin". Painoakin on kertynyt. Keveimmilläni viime kesänä olin n. 85kg ja nyt vaaka näyttää 92. Toivottavasti tästä ainakin osa on lihasta. En ajatellun sen kummemmin dieetille alkaa, ei siinä niin järkeä ole. Mutta toki tuo lisämassakin hieman tuntuu esim. juoksussa ja liikkeissä kuten leuanveto. Hyvähän se vaan on kun on pikkasen lisää vastusta.
Nizzan reissu lähenee ja tarkoitus oli nyt viimeisen viikon aikana herkistellä hyvä apneakunto välitavoitteena. Shokki olikin melkoinen, kun totesin keskiviikkona 100m rajan olevan todella tiukassa. Lopulta siihen pääsin, mutta sambasin kevyesti! Samba 100m sukelluksella...Enpä kyllä muista koska viimeksi. Toisaalta en ole niin huolissani, tiedostin kyllä että treenaamalla juoksua, räpyläyintia ja punttia kehittyy näissä lajeissa ja luodaan kuntopohjaa - sukeltamaan se ei opeta. Uskon ja tiedän kuitenkin että kun alan taas lisäämään sukelluksen osuutta, kunto alkaa löytyä äkkiä. Nizzan sukelluksia ajatellen saisi mukavasti itsevarmuutta jos yli satasen dynat menisivät rutiinilla. Saa nähdä pääsenkö viikossa tuollaiseen kuntoon.
Mutta tavoitteita pitää olla, jotta jaksaa treenata.
Juoksu
Nyt: Pirkan hölkkä (33km) 3:07, puolimaraton 1:47, 10km ~45 min, cooper 3150
Tavoite: Pirkan hölkkä alle 3h, puolimaraton alle 1:40, 10km alle 43 min, cooper ei laske, Maraton läpi
Puntti
-Tavoite ei takapakkia
50 räpyläsprintti
Nyt: 20.9s
Tavoite: alle 20s
Dynamic
Nyt: 125m
Tavoite: 150m
Dnf
Nyt: 93m
Tavoite: 105m
CW:
Nyt: 50m
Tavoite: 60m
Nämä tavoitteet pyrin saavuttamaan tämän vuoden puolella.
Edelleenkään en ala jokaikistä treeniä kirjaamaan, mutta kohokohdat kylläkin.
En ole suinkaan makoillut paikoillani tätä aikaa, vaan treenattua on tullut monellakin tapaa. Nyt on vaan tullut taas fiilis että tekisi mieli tehdä hommaa hetken aikaa hieman fokusoituneemmin. Lasken olevani "kilpailullisesti" eläkkeellä. Varmasti vielä kilpailuissa kierrän huvin vuoksi, mutta treenaaminen kilpasuoritusta varten ei vain tunnu juuri nyt mielekkäältä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö haluaisi kehittyä tai ettei olisi järkevää asettaa tavoitteita. Tavoitteenani onkin kokonaisvaltainen parantaminen joka osa-alueella. Olen tähän asti ollut selkeästi static-spesialisti ja useista yrityksistäni ja lupauksistani huolimatta, siihen lokeroon lankean kerta toisensa jälkeen. Tämä on johtunut lähinnä siitä, että aina kisojen lähestyessä iskee tunne että ainakin staticissa pärjään joten pitää treenata sitä. Hölmöläisten hommaa. Oli tavallaan uskomattoman vapauttavaa jäädä SM-kisoissa kolmoseksi. Tajusin vasta silloin että olen tietämättäni kokenut aikamoista ulkoista painetta "kakkosena" olemisesta. Aina pitäisi pystyä johonkin ihmeelliseen. Tietysti tällaiset motiivit ovat äärimmäisen huonoja ja johtavat vain turhaan jännitykseen ja yliyrittämiseen...
Uutta suuntaa treeniin ilmestyi kun sain uuden monon. Enpä olisi uskonut mikä ero sillä voi olla treenimotivaation, kun väline on oikea. Näin jälkikäteen voin sanoa leaderin uppoavasta flyeristä vain sen, että harmittaa pirusti että sinnikkäästi haaskasin aikaani siihen toista vuotta. Se oli vain kertakaikkiaan mun jalkaan täysin väärä räpylä. Sinänsä flyer on ihan hyvä räpsä, mutta nuo tehdasmallin jalkataskut ovat täysin masokistiset.
Treeniviikkoni ovat viimeisen puoli vuotta näyttäneet suunilleen tältä:
-Puntti 2-3 kertaa viikossa
-Lenkki 2-3 kertaa viikossa
-2 allastreeniä
Tarkoitus olisi nyt nostaa määriä maltillisesti hieman
Viimeiset pari kuukautta lenkkeily on jäänyt hieman vähemmälle ja altaassa on tullut oltua 3-4 kertaa viikossa - hieman vaihtelevasti. Altaassa olen keskittynyt lähinnä räpyläuintitreeniin ja kehitystä on tapahtunut mukavasti. 50m sprintti menee 20-21 sekunnin pintaan vaikka lapa on soft. Aikaisempi ennätys oli 24 sekunnin luokkaa medium flyerillä. Ihan kiva parannus siis...
Punttisalilla olen jatkanut 1 jakoisella, eli teen koko kropan kerralla joka treenissä. Kierrätän tosin "painotusliikettä", eli esim. yhtenä päivänä aloitan kyykyllä ja toisena leuanvedoilla jne. Junnasin useamman kuukauden kehittymättä lainkaan, mutta nyt kehitystä on taas alkanut tulla kun vaihdoin rytmitystä siten, että en junna aina samoja toistoja samoilla painoilla, vaan 2 viikon jaksoissa ensin pienillä painoilla pitkiä sarjoja, sitten raskaammilla painoilla keskipitkiä ja lopulta 2 viikkoa maksimeja (3 toistoa) niin isoilla kuin tekniikka sallii. Pari kierrosta menty ja varsin mukavasti kehitystäkin on tullut. Aion jatkaa samaa ohjelmaa vielä ainakin yhden kierroksen.
Punttitreeni on sikäli ristiriitainen, että kaiken maailman "penkkihauis"-viritykset eivät takuulla sukeltamista juuri tue. Mutta tykkään vaan tehdä sitä, joten se siitä - sukeltaminen ei ole kaikki kaikessa. Sen sijaan koen että varsinkin kyykkäämisestä ja vatsojen treenaamisesta on ollut räpyläuintiin valtavasti hyötyä. Kasvaneen lihaskunnon ja kontrollin kautta liikkeet voi tehdä loppuun ja teknisesti oikein paljon paremmin ja väsymättä.
Juoksu on ollut lähinnä ylläpitomoodissa. Tavoitteena on kuitenkin juosta kaudella ainakin yksi maratooni, joten pitänee sitäkin hieman treenata.
Viimeisen puoli vuotta olen syönyt "hyvin". Painoakin on kertynyt. Keveimmilläni viime kesänä olin n. 85kg ja nyt vaaka näyttää 92. Toivottavasti tästä ainakin osa on lihasta. En ajatellun sen kummemmin dieetille alkaa, ei siinä niin järkeä ole. Mutta toki tuo lisämassakin hieman tuntuu esim. juoksussa ja liikkeissä kuten leuanveto. Hyvähän se vaan on kun on pikkasen lisää vastusta.
Nizzan reissu lähenee ja tarkoitus oli nyt viimeisen viikon aikana herkistellä hyvä apneakunto välitavoitteena. Shokki olikin melkoinen, kun totesin keskiviikkona 100m rajan olevan todella tiukassa. Lopulta siihen pääsin, mutta sambasin kevyesti! Samba 100m sukelluksella...Enpä kyllä muista koska viimeksi. Toisaalta en ole niin huolissani, tiedostin kyllä että treenaamalla juoksua, räpyläyintia ja punttia kehittyy näissä lajeissa ja luodaan kuntopohjaa - sukeltamaan se ei opeta. Uskon ja tiedän kuitenkin että kun alan taas lisäämään sukelluksen osuutta, kunto alkaa löytyä äkkiä. Nizzan sukelluksia ajatellen saisi mukavasti itsevarmuutta jos yli satasen dynat menisivät rutiinilla. Saa nähdä pääsenkö viikossa tuollaiseen kuntoon.
Mutta tavoitteita pitää olla, jotta jaksaa treenata.
Juoksu
Nyt: Pirkan hölkkä (33km) 3:07, puolimaraton 1:47, 10km ~45 min, cooper 3150
Tavoite: Pirkan hölkkä alle 3h, puolimaraton alle 1:40, 10km alle 43 min, cooper ei laske, Maraton läpi
Puntti
-Tavoite ei takapakkia
50 räpyläsprintti
Nyt: 20.9s
Tavoite: alle 20s
Dynamic
Nyt: 125m
Tavoite: 150m
Dnf
Nyt: 93m
Tavoite: 105m
CW:
Nyt: 50m
Tavoite: 60m
Nämä tavoitteet pyrin saavuttamaan tämän vuoden puolella.
Edelleenkään en ala jokaikistä treeniä kirjaamaan, mutta kohokohdat kylläkin.
torstaina, toukokuuta 10, 2007
Rentous ja tekniikka
"Kaiken perustana on rentous"
Kuinka monta kertaa vapaasukeltajat ovatkaan kuulleet nuo sanat? Varmasti vielä melko usein minun suustani. Silti, vielä vuosia sukellettuanikin täytyy nöyränä myöntää, ettei monotekniikassani ole ollut mitään rentoa.
Naiivi ja itsepäinen kun joskus olen, vähättelin pitkään pintauinnin merkitystä treenissä. Kyllähän sitä kaikki hyvät sukeltajat hehkuttivat, mutta järkeilin, että parhaiten kehittyy tekemällä sitä mitä aikoo tehdä. Tärkeää onkin ymmärtää, että vaikka tämä jälkimmäinenkin on monesti totta, se riippuu täysin sukeltajan kokemuksesta ja taustasta. Jos osaa jo uida monolla, on hyvässä kunnossa ja osaa pidättää hengitystään, tottakai dynassa kehittyy tekemällä dynaa. Toisaalta kaltaiseni "ex-sohvaperuna" voi kehittyä valtavasti keskittymällä joskus hetkeksi muuhunkin. Olen viimeaikoina uinut paljon pintauintia ja oivaltanut, lähinnä Kallen myötävaikutuksella, paljon asioita.
1. 50m tai jopa 100m sukellukset eivät ole tarpeeksi pitkiä, jotta rentoudesta omaksuisi välttämättä mitään. 200-400 metriä pintauintinakin voi vielä "puristaa" väkisin. Sitä pitemmillä alkaa kuitenkin käydä selväksi homman tuskallisuus jos rentous puuttuu, olipa vauhti mikä tahansa. Toisaalta sitten, kun rentous löytyy, fiilis on mahtava, sillä uintia voisi jatkaa loputtomiin kunhan tempo pysyy tarpeeksi rauhallisena.
2. Siihen on syynsä miksi räpyläuimarien snorkkelit ovat sellaisia kuin ovat. Mitään jatkokappaleita ei tarvita vaan ne itseasiassa vain haittaavat oikean tekniikan oppimista antamalla liikaa anteeksi. Syy siihen miksi otsasnorkkelilla hengittäminen oli vaikeaa ei tietenkään ole omassa fysiologiassani tai välineissäni - sehän on itsestään selvää kun asiaa pysähtyy hetkeksi miettimään. Kesti silti kauan hakata päätään seinään ennen kuin nöyrtyi opettelemaan hyvin yksinkertaisen uuden asian.
3. Välineillä ON väliä. Harjoitusmonon 2 tärkeintä ominaisuutta ovat: tarpeeksi löysä, tarpeeksi mukava jotta sitä voi pitää jalassa kilometritolkulla. Kaikki muu on hifistelyä. Ero hyvän ja huonon monon välillä on huikea, mutta sen huomaa vasta kun molemmilla ui tarpeeksi. Joskus todella on helpompi vaihtaa väline kuin säätää koko oma olemus väärän varusteen ympärille uusiksi.
4. "delfiinipotku" on terminä huono, koska ihmiset ajattelevat vaistomaisesti potku=jalkojen käyttöä. Delfiiniuinti olisi parempi. Monouimarilla pitää olla jaloissa voimaa. Ei sen takia että niillä potkittaisiin, vaan sen takia että kontrolli säilyy kun niin ei tehdä.
Minulle tällaisten oivallusten saaminen on tullut mahdolliseksi kun muutin seuraavat asiat treenissäni:
-Paljon kilometrejä ja säännöllisesti
-Silti yhtään altaanmittaa ei uida miettimättä mitä voisi tehdä paremmin
-Jossakin useiden kilometrien kohdalla yleensä pään päälle syttyy lamppu
-Avoin mieli, nöyrä käsitys siitä ettei tiedä kaikkea, tai paljonkaan. Tieto ei myöskään korvaa kokemusta ja lihasmuistia
-Treenien ei tarvitse olla kärsimystä. Sen sijaan tärkeää on säännöllisyys, johdonmukaisuus ja vaihtelevuus.
-Monoräpylä on vaikea väline oppia kunnolla. Varsinkin jos sillä lähdetään harjoittelemaan suoraan ja se on liian jäykkä. Ensin tulisi osata potku hyvin kumppareilla, sitten löysällä monolla - sitten voi harkita vähän jäykempää lapaa. Edes syvyyssukellus ei kelpaa tekosyyksi. Löysällä lavalla pääsee kyllä ihan hyvin syvältäkin ylös, jos tekniikka on kasassa (kokeiltu on :)
-Treenin pitää olla mukavaa ja haastavaa, tavoitteena ei ole konreettinen tulos, vaan kokonaisvaltainen kehitys ja siitä nauttiminen itseisarvoisesti. Eli suomeksi - ihan sama kasvaako tulkoset, koska monolla meneminen on nyt paljon rennompaa ja hauskempaa kuin ennen. Sitten on helppo löytää myös motivaatiota :)
Kuinka monta kertaa vapaasukeltajat ovatkaan kuulleet nuo sanat? Varmasti vielä melko usein minun suustani. Silti, vielä vuosia sukellettuanikin täytyy nöyränä myöntää, ettei monotekniikassani ole ollut mitään rentoa.
Naiivi ja itsepäinen kun joskus olen, vähättelin pitkään pintauinnin merkitystä treenissä. Kyllähän sitä kaikki hyvät sukeltajat hehkuttivat, mutta järkeilin, että parhaiten kehittyy tekemällä sitä mitä aikoo tehdä. Tärkeää onkin ymmärtää, että vaikka tämä jälkimmäinenkin on monesti totta, se riippuu täysin sukeltajan kokemuksesta ja taustasta. Jos osaa jo uida monolla, on hyvässä kunnossa ja osaa pidättää hengitystään, tottakai dynassa kehittyy tekemällä dynaa. Toisaalta kaltaiseni "ex-sohvaperuna" voi kehittyä valtavasti keskittymällä joskus hetkeksi muuhunkin. Olen viimeaikoina uinut paljon pintauintia ja oivaltanut, lähinnä Kallen myötävaikutuksella, paljon asioita.
1. 50m tai jopa 100m sukellukset eivät ole tarpeeksi pitkiä, jotta rentoudesta omaksuisi välttämättä mitään. 200-400 metriä pintauintinakin voi vielä "puristaa" väkisin. Sitä pitemmillä alkaa kuitenkin käydä selväksi homman tuskallisuus jos rentous puuttuu, olipa vauhti mikä tahansa. Toisaalta sitten, kun rentous löytyy, fiilis on mahtava, sillä uintia voisi jatkaa loputtomiin kunhan tempo pysyy tarpeeksi rauhallisena.
2. Siihen on syynsä miksi räpyläuimarien snorkkelit ovat sellaisia kuin ovat. Mitään jatkokappaleita ei tarvita vaan ne itseasiassa vain haittaavat oikean tekniikan oppimista antamalla liikaa anteeksi. Syy siihen miksi otsasnorkkelilla hengittäminen oli vaikeaa ei tietenkään ole omassa fysiologiassani tai välineissäni - sehän on itsestään selvää kun asiaa pysähtyy hetkeksi miettimään. Kesti silti kauan hakata päätään seinään ennen kuin nöyrtyi opettelemaan hyvin yksinkertaisen uuden asian.
3. Välineillä ON väliä. Harjoitusmonon 2 tärkeintä ominaisuutta ovat: tarpeeksi löysä, tarpeeksi mukava jotta sitä voi pitää jalassa kilometritolkulla. Kaikki muu on hifistelyä. Ero hyvän ja huonon monon välillä on huikea, mutta sen huomaa vasta kun molemmilla ui tarpeeksi. Joskus todella on helpompi vaihtaa väline kuin säätää koko oma olemus väärän varusteen ympärille uusiksi.
4. "delfiinipotku" on terminä huono, koska ihmiset ajattelevat vaistomaisesti potku=jalkojen käyttöä. Delfiiniuinti olisi parempi. Monouimarilla pitää olla jaloissa voimaa. Ei sen takia että niillä potkittaisiin, vaan sen takia että kontrolli säilyy kun niin ei tehdä.
Minulle tällaisten oivallusten saaminen on tullut mahdolliseksi kun muutin seuraavat asiat treenissäni:
-Paljon kilometrejä ja säännöllisesti
-Silti yhtään altaanmittaa ei uida miettimättä mitä voisi tehdä paremmin
-Jossakin useiden kilometrien kohdalla yleensä pään päälle syttyy lamppu
-Avoin mieli, nöyrä käsitys siitä ettei tiedä kaikkea, tai paljonkaan. Tieto ei myöskään korvaa kokemusta ja lihasmuistia
-Treenien ei tarvitse olla kärsimystä. Sen sijaan tärkeää on säännöllisyys, johdonmukaisuus ja vaihtelevuus.
-Monoräpylä on vaikea väline oppia kunnolla. Varsinkin jos sillä lähdetään harjoittelemaan suoraan ja se on liian jäykkä. Ensin tulisi osata potku hyvin kumppareilla, sitten löysällä monolla - sitten voi harkita vähän jäykempää lapaa. Edes syvyyssukellus ei kelpaa tekosyyksi. Löysällä lavalla pääsee kyllä ihan hyvin syvältäkin ylös, jos tekniikka on kasassa (kokeiltu on :)
-Treenin pitää olla mukavaa ja haastavaa, tavoitteena ei ole konreettinen tulos, vaan kokonaisvaltainen kehitys ja siitä nauttiminen itseisarvoisesti. Eli suomeksi - ihan sama kasvaako tulkoset, koska monolla meneminen on nyt paljon rennompaa ja hauskempaa kuin ennen. Sitten on helppo löytää myös motivaatiota :)
maanantaina, tammikuuta 22, 2007
Kootut selitykset
Selailin läpi kotimaan "scenen" blogit ja pettymyksekseni kukaan ei ollut vielä kirjoittanut kisoista mitään. Kenties toipuminen on vielä käynnissä, joten iskempä markkinarakoon kuukausien hiljaisuuden jälkeen.
Tapahtumana kisa oli mielestäni mainio. Tämä lienee suurin, tai ainakin suurimpia, hallikisoja osallistujamäärältään mitä suomessa on pidetty ja erityisen ilahduttavaa oli että uusia naamoja oli liikkeellä niin paljon. Oli tavallaan haikeaa katsoa kuinka kisan jälkeen kuvioissa suht vähän aikaa pyörineet sopivat keskenään vierailutreeneistä toistensa kaupungeissa eikä enää itse ollut keskustelussa mitenkään olennainen. Haikeaa siis siinä positiivisessa mielessä kun vanha kehäraakki (valtavalla 3 vuoden kokemuksella) huomaa että uusi sukupolvi on noussut täyteen kukoistukseensa. Mutta samalla se oli todella hienoa, koska käytännössä se tarkoittaa sitä, että voin itsekin toivottavasti joskus jäädä eläkkeelle. Uusia, innokkaampia ja kyvykkäämpiäkin kavereita on jo uraputkessa tulossa. Hienoa!
Toisaalta minulle jäi hieman ristiriitaiset fiilikset siitä, että niin monelle uudelle ja vielä viattomalle sukeltajalle ensimmäinen kisakokemus oli tällainen sambakarnevaali. Erityisen ilkeälle tuntui että palkinnoille pääsi suorituksella, joista toinen päättyi BO:hon. Minusta tässä olisi selkeä sääntömuutoksen paikka, esim. siten että kilpailuissa joissa lasketaan usean lajin kokonaispisteitä tulos mitätöidään jos yksikin lajeista on BO.
Sambasta sitten...No, karua mutta totta, nykysäännöillä "samba on sallittu". Itse olen silti nykysääntöjen kannattaja. Aikanaahan tästä väännettiin paljonkin ja keskustelu oli varsin tunnepitoista. Minusta kuitenkin aikaisempi sääntö, jonka mukaan sambasta tuli hylsy ja tuomari sai täysin mielivaltaisesti päättää mikä on samba, seurasi paljon närää. Pintaprotokollan ideahan on siis olla niin vaikea, että sitä ei voi tehdä selvässä sambassa oikein ja tämä objektiivisesti eliminoi hylätyt suoritukset vanhan subjektiivisen tavan mukaan. Idea on minusta hyvä, mutta itse protokolla saattaisi vaatia vielä hienosäätöä. Ensimmäisenä vuonna aikaa protokollaan oli 20 sekuntia, mikä havaittiin niin pitkäksi ajaksi, että jopa pienestä BO:sta pystyi toipumaan ja tekemään protokollan oikein. Tämä ei tietenkään ollut tavoitteiden mukaista. Nyt protokollaan on aikaa 15 sekuntia. Tämä on parantanut tilannetta hieman. Tuo aika on oikeasti niin lyhyt, että ei siinä paljoa jäädä fiilistelemään. Jos ei ole kunnossa, niin vaikea siitä on toipua tarpeeksi. Mutta kuten nytkin nähtiin, on se mahdollista.
Pintaprotokollan idea ei kuitenkaan ole "sallia sambat", vaan tehdä pintautumisesta niin vaativaa, että se ei sambassa onnistu. Ihmiset tulkitsevat sitä kuitenkin lähes poikkeuksetta väärin ja ajatus on että "no nyt voin vetää loppuun asti, kunhan saan tehtyä protokollan". Ei mikään periaatteessa ole muuttunut, ihan samat rajat pätevät edelleenkin. Hylkäysperusteet vaan ovat muuttuneen subjektiivisista objektiivisiksi - tai ainakin se on lopullinen tavoite. Siirtymävaiheessa homma ei kuitenkaan ole aivan yksikäsitteistä...
Määräänsä enempää protokollaa ei voi lyhentää vaarantamatta turvallisuutta. On kuitenkin hyvä että kisaajalla on aikaa rauhassa koota itsensä ennenkuin alkaa stressaamaan merkeistä. Erityisesti syvyyskisoissa, joissa voi olla kovaa aallokkoa sun muuta, ei ole ollenkaan itsestään selvää että 15 sekunnissa saa maskin pois ja näytettyä ok, vaikka olisi ihan kunnossakin. Ehkäpä protokollaa voitaisiin lyhentää allaskisoissa vaikkapa 12 sekuntiin, mutta avovesikisoissa jopa kasvattaa? Ja muitakin säätöjä siihen voisi tehdä. Verbaalinen ok on siitä huono, että se pysäyttää hengityksen ja sikäli ääritilanteissa jopa vaarantaa turvallisuutta. Toisaalta pelkkä ok-merkin näyttäminen on protokollana liian yksinkertainen mitatakseen mitään tolkun tasoa. Ehkä esim. sellainen, että tuomari näyttää kisaajalle lapulta sattumanvaraisesti numeron yhdestä kolmeen ja kisaajan pitää ok-merkin sijaan vastata nostamalla pystyyn niin monta sormea kuin numero osoittaa? Vaatii hieman älliä, hieman motoriikkaa, muttei kuitenkaan katkaise hengittelyä...Protokollan pitäisi kuitenkin olla niin "tiukka", että ainoa vaihtoehto selvitä siitä on tehdä täysin moitteeton suoritus.
Oma suoritukseni staticissa ei suinkaan mennyt tähän kategoriaan. Siinä oli ihan selkeä samba. Harmittaa varsinkin sikäli, että tähänastinen kisarekisterini on ollut melko puhdas. Dynassa olen sambannut kerran ja staticissa tämä oli ainakin oman muistini mukaan ensimmäinen. Toisaalta, otin tietoisen riskin ja tiedostin sen jo edellisenä iltana. Itselleni yksi pyhimmistä valmistautumisrituaaleista on, että mitään ei muutella viimeisellä viikolla, eikä etenkään edellisenä iltana. Nyt olin kuitenkin antanut periksi jo aikaa sitten. 2 viikkoa jotka olin varannut kisakunnon herkistelyyn menivät sairasteluksi. Ensin piti voittaa Egyptistä tuotu vatsapöpö ja sitten poskiontelontulehdus. Itselleni on erityisesti henkisesti tärkeää saada ennen kisaa pari hyvää treenivetoa alle, että tiedän oman kuntoni. Nyt minulla ei ollut hajuakaan. Niinpä päätin, että ok, ei tästä mitään tule kuitenkaan, joten kokeillaan sitten kaikkea uutta, mitä ei vielä ole tullut kokeiltua. Tällä kertaa kokeiluun meni ns. emästankkaus, eli hiilidioksidin puskurointikyvyn kasvattaminen tankkaamalla natrium bikarbonaattia suullisesti (eli suomeksi ruokasoodaa). Tämä ristiriitainen menetelmä on tuttu mm. keskipitkän matkan juoksijoille, sillä uskotaan että se puskuroi myös maitohappoa. Tulokset ovat hieman ristiriitaisia, mutta hengenpidätyksessä vaikutus on aika yksiselitteinen. Bikarbonaatti sitoo vetyioneja ja siten puskuroi elimistön ph:n laskemista tehokkaasti. Suomeksi siis hengitysrefleksi heikkenee. Teoriassa siis saisi hyperventiloinnin "hyödyt", ilman kaikkia sivuvaikutuksia.
Toimiko se? No joo, sain ensimmäisen palleanykäyksen pitkälti 5 minuutin jälkeen. Väittäisin että toimi, vaikka ei tuollainen toki ole mahdotonta minulle muutenkaan kun olen ventiloinut liikaa. Nyt kuitenkin ventiloin selkeästi tavallista vähemmän. Sain kuitenkin myös kaikki hyperventiloinnin sivuvaikutukset. Olin kokoajan hermostunut ja kaikkea muuta kuin rento. Lihakset nykivät eivätkä suostuneet olemaan aloillaan. En pystynyt hallitsemaan esim. nielemisrefleksiä, mikä minulle pakatessa tulee aina, mutta yleensä en välitä siitä. Nyt nielin käytännössä kaiken pakkaamani ilman (eli tämähän toimii niin, että jos henkitorvessa on ylipainetta ja nielaisee, niin "paineentasaus" tulee suoritettu ruokatorven suuntaan, ihan niinkuin korvatorven aukaisussakin. Tämä toimii niin kauan kun ylipainetta on. Eli kun painetta ei ole, voi sitä pitää merkkinä siitä että melkeimpä kaikki "ylimääräinen" ilma on mahassa). Pahinta oli kuitenkin täydellinen kontrollin puute lopussa. Yleensä tiedän hyvin tarkkaan staticissa kun "raja" lähenee. Nyt olin (onneksi!) päättänyt tehdä 6:30 eikä minulla mitään selkeää syytä vielä ollut nousta. Nousin kuitenkin ja näin kävi. Eli kun tätä lukevat kuitenkin kiinnostuvat bikarbonaatista (onhan hengitysrefleksin kanssa kamppaileminen eittämättä inhottavin osa hengenpidätystä ja useimmille syy miksi static jää kesken), niin kerrataan vielä ne haittavaikutukset vakavuusjärjestyksessä.
1. Kontrollin puute, tuntemuksiin ei voi luottaa
2. Negatiivinen bohrin efekti, eli kun veren happamoituminen estetään puskuroimalla, ei se myöskään luovuta happea niin hyvin kuin voisi. Suomeksi siis raja ei tule pelkästään äkkiarvaamatta, se tulee aikaisemmin. Eli vaikka mieli muistaa kunnianpäivät ja 7 minuutin staticit, raja on tänään 6:30. Tämä on erityisen vaarallista yhdistettynä kohtaan 1
3. Heikentynyt sukellusrefleksi, koska on aivan selvää että mitä aikaisemmin hengitysrefleksi potkii, sitä aikaisemmin aktivoituu myös sukellusrefleksi
4. Henkisen itsevarmuuden romuttuminen, kun tietää olevansa "mömmöjen" varassa
5. Rentouden häviäminen, levottomuus
6. Mahdolliset vatsavaivat. Itselleni ei tullut, mutta kuulemma bikarbonaatin kanssa saa helposti aikaan pikku ripulin.
Oikeastaan ainoa sivuvaikutus hyperventilaation verrattuna mikä jää pois on voimakkaan puuskuttelun aiheuttama aineenvaihdunnan kasvu ja sykkeen nousu. Tosin luulenpä että nämäkin ovat osittain mukana.
No, static meni laboratorio-osaston puolelle ja oli opettava kokemus. Mutta dyna se vasta olikin mielenkiintoinen :)
Okei, selittelyä osa 1:
Kyllä minä ihan oikeasti osaan sukeltaa. Toki tekniikkani ei ole samaa tasoa kuin Kallella tai Eerolla, mutta olen minä sen treenaamiseen aikaa uhrannut ja sukellan kyllä "perinteisellä" tyylillä ihan ok. Tämän halusin selventää koska tuota kisasukellustani katsoessa monelle saattoi tulla yllätyksenä että tällä jannulla on joskus ennenkin ollut räpylä jalassa :)
Tai kuiten turvasukeltajan toiminut Väinö (joka minunkin treenejäni on aika paljon nähnyt) sen sanoiksi puki: "Rumin sukellus mitä olen koskaan nähnyt"
No mitä siinä sitten oikein tapahtui? Olen parina treenikertana kokeillut uudenlaista lähestymistapaa dynaan, lähinnä sen vuoksi, että se on ollut niin paljon hauskempaa. En ole oikein koskaan kokenut sitä "Pedersen"-koulukunnan tyyliä omakseni, missä sukelletaan nopeasti ja tasaisesti suorittaen mahdollisimman pitkä matka. Minä tykkään nautiskella. Idea oli että sukellan hengitysrefleksiin asti mahdollisimman rentona, kädet sivuilla, tehden pitkiä liukuja ja tekniikasta murehtimatta. Sitten kun hengitysrefleksi tuntuu, alan polkemaan perinteistä tyyliä.
Tämä toimi Kalevassa oikein hyvin ja sukelsin omaa enkkaani sivuten 125m. Hervannan allas kuitenkin "yllätti" taas kerran. Onhan se naurettavaa selitellä että olosuhteet yllättivät kun itse kuitenkin asun Hervannassa. Totuus kuitenkin on, että treenaan siellä erittäin harvoin siitä yksinkertaisesta syystä, että inhoan kyseistä allasta. Siellä on kylmää ja matalaa eikä tän kokoinen ruho mahdu kunnolla edes kääntymään matalassa päässä. No ähäkutti, itsehän aina vaahtoan että pitää treenata heikkouksiaan, ei vahvuuksiaan. Mutta minkäs teet, olen mukavuudenhaluinen.
Kuitenkin...
Kalevassa pystyin sukeltamaan mukavasti välivedessä, hyvässä balanssissa ilman huolta. Nyt tasapaino oli kuitenkin aivan metsässä. Näin matalassa vedessä kaulapainoni oli useita kiloja liian pieni, varsinkin kun pakkasin vielä hieman enemmän kuin normaalisti (tätä minä en sitten koskaan opi - kisoissa tulee aina pakattua enemmän kuin on etukäteen päättänyt). Käytännössä minun piti siis uida kokoajan alaspäin etten olisi tullut pintaan. No kaikkihan tietävät (toivottavasti) miten siinä käy, eli seurauksena on ns. poijuperse-efekti. Naama kyntää pohjaa, mutta perä viistää pintaa. No mitä tästä seuraa jos valittu strategia on pitkiin liukuihin perustuva rento ja hidas sukellus? Muuten hyvä, mutta liukuja ei käytännössä ole, joten seurauksena on ainoastaan hidas töksähtely. Jälkikäteen on oikeastaan ihme, että sukelsin noinkin pitkään. Harmi kun en tiedä kauanko tuohon oikein meni, olisi mielenkiintoista nähdä :)
No dyna meni taas sitten ihan hupiosastolle, mutta voi siitäkin toki oppia:
1. Säädä tasapaino kuntoon niissä olosuhteissa missä meinaat kisata
2. Älä kokeile uusia strategioita toista kertaa kisassa
3. Jos huomaat kesken sukelluksen että tasapaino on aivan metsässä, vaihda nopeampaan tyyliin ja pelasta mitä voit (kovassa vauhdissa tasapainon merkitys vähenee)
Ja siis ihan oikeasti, nimenomaan kaulalle painoa pitää lisätä. Tämä on monelle vaikea hyväksyä koska kuvastahan näkyy selvästi että päähän siinä liian raskas on. Kyse on kuitenkin nimenomaan siitä, että sukeltaja kompensoi yläkropan liikaa kelluvuutta suuntaamalla uinnin vaistomaisesti alaspäin. Mun räpylä painaa 4.5 kiloa, en minä mitään painoa alakroppaan tarvitse...
Jännä seuraamus tästä kaikesta on, että vielä lauantaina minulla oli sellainen olo, ja erityisesti sitä ennen, että tuskimpa enää koskaan jaksan kilpailla sukeltamisessa. Nyt kuitenkin nousi sellainen kumma uho päälle, että ei hitto, kyllähän minä pystyn niiiin paljon parempaankin. Katsotaan nyt...
SM-kisat jäänevät jokatapauksessa väliin järjestelykiireiden takia, ja siten myös maajoukkue, mutta ehkä vielä joskus...
Tapahtumana kisa oli mielestäni mainio. Tämä lienee suurin, tai ainakin suurimpia, hallikisoja osallistujamäärältään mitä suomessa on pidetty ja erityisen ilahduttavaa oli että uusia naamoja oli liikkeellä niin paljon. Oli tavallaan haikeaa katsoa kuinka kisan jälkeen kuvioissa suht vähän aikaa pyörineet sopivat keskenään vierailutreeneistä toistensa kaupungeissa eikä enää itse ollut keskustelussa mitenkään olennainen. Haikeaa siis siinä positiivisessa mielessä kun vanha kehäraakki (valtavalla 3 vuoden kokemuksella) huomaa että uusi sukupolvi on noussut täyteen kukoistukseensa. Mutta samalla se oli todella hienoa, koska käytännössä se tarkoittaa sitä, että voin itsekin toivottavasti joskus jäädä eläkkeelle. Uusia, innokkaampia ja kyvykkäämpiäkin kavereita on jo uraputkessa tulossa. Hienoa!
Toisaalta minulle jäi hieman ristiriitaiset fiilikset siitä, että niin monelle uudelle ja vielä viattomalle sukeltajalle ensimmäinen kisakokemus oli tällainen sambakarnevaali. Erityisen ilkeälle tuntui että palkinnoille pääsi suorituksella, joista toinen päättyi BO:hon. Minusta tässä olisi selkeä sääntömuutoksen paikka, esim. siten että kilpailuissa joissa lasketaan usean lajin kokonaispisteitä tulos mitätöidään jos yksikin lajeista on BO.
Sambasta sitten...No, karua mutta totta, nykysäännöillä "samba on sallittu". Itse olen silti nykysääntöjen kannattaja. Aikanaahan tästä väännettiin paljonkin ja keskustelu oli varsin tunnepitoista. Minusta kuitenkin aikaisempi sääntö, jonka mukaan sambasta tuli hylsy ja tuomari sai täysin mielivaltaisesti päättää mikä on samba, seurasi paljon närää. Pintaprotokollan ideahan on siis olla niin vaikea, että sitä ei voi tehdä selvässä sambassa oikein ja tämä objektiivisesti eliminoi hylätyt suoritukset vanhan subjektiivisen tavan mukaan. Idea on minusta hyvä, mutta itse protokolla saattaisi vaatia vielä hienosäätöä. Ensimmäisenä vuonna aikaa protokollaan oli 20 sekuntia, mikä havaittiin niin pitkäksi ajaksi, että jopa pienestä BO:sta pystyi toipumaan ja tekemään protokollan oikein. Tämä ei tietenkään ollut tavoitteiden mukaista. Nyt protokollaan on aikaa 15 sekuntia. Tämä on parantanut tilannetta hieman. Tuo aika on oikeasti niin lyhyt, että ei siinä paljoa jäädä fiilistelemään. Jos ei ole kunnossa, niin vaikea siitä on toipua tarpeeksi. Mutta kuten nytkin nähtiin, on se mahdollista.
Pintaprotokollan idea ei kuitenkaan ole "sallia sambat", vaan tehdä pintautumisesta niin vaativaa, että se ei sambassa onnistu. Ihmiset tulkitsevat sitä kuitenkin lähes poikkeuksetta väärin ja ajatus on että "no nyt voin vetää loppuun asti, kunhan saan tehtyä protokollan". Ei mikään periaatteessa ole muuttunut, ihan samat rajat pätevät edelleenkin. Hylkäysperusteet vaan ovat muuttuneen subjektiivisista objektiivisiksi - tai ainakin se on lopullinen tavoite. Siirtymävaiheessa homma ei kuitenkaan ole aivan yksikäsitteistä...
Määräänsä enempää protokollaa ei voi lyhentää vaarantamatta turvallisuutta. On kuitenkin hyvä että kisaajalla on aikaa rauhassa koota itsensä ennenkuin alkaa stressaamaan merkeistä. Erityisesti syvyyskisoissa, joissa voi olla kovaa aallokkoa sun muuta, ei ole ollenkaan itsestään selvää että 15 sekunnissa saa maskin pois ja näytettyä ok, vaikka olisi ihan kunnossakin. Ehkäpä protokollaa voitaisiin lyhentää allaskisoissa vaikkapa 12 sekuntiin, mutta avovesikisoissa jopa kasvattaa? Ja muitakin säätöjä siihen voisi tehdä. Verbaalinen ok on siitä huono, että se pysäyttää hengityksen ja sikäli ääritilanteissa jopa vaarantaa turvallisuutta. Toisaalta pelkkä ok-merkin näyttäminen on protokollana liian yksinkertainen mitatakseen mitään tolkun tasoa. Ehkä esim. sellainen, että tuomari näyttää kisaajalle lapulta sattumanvaraisesti numeron yhdestä kolmeen ja kisaajan pitää ok-merkin sijaan vastata nostamalla pystyyn niin monta sormea kuin numero osoittaa? Vaatii hieman älliä, hieman motoriikkaa, muttei kuitenkaan katkaise hengittelyä...Protokollan pitäisi kuitenkin olla niin "tiukka", että ainoa vaihtoehto selvitä siitä on tehdä täysin moitteeton suoritus.
Oma suoritukseni staticissa ei suinkaan mennyt tähän kategoriaan. Siinä oli ihan selkeä samba. Harmittaa varsinkin sikäli, että tähänastinen kisarekisterini on ollut melko puhdas. Dynassa olen sambannut kerran ja staticissa tämä oli ainakin oman muistini mukaan ensimmäinen. Toisaalta, otin tietoisen riskin ja tiedostin sen jo edellisenä iltana. Itselleni yksi pyhimmistä valmistautumisrituaaleista on, että mitään ei muutella viimeisellä viikolla, eikä etenkään edellisenä iltana. Nyt olin kuitenkin antanut periksi jo aikaa sitten. 2 viikkoa jotka olin varannut kisakunnon herkistelyyn menivät sairasteluksi. Ensin piti voittaa Egyptistä tuotu vatsapöpö ja sitten poskiontelontulehdus. Itselleni on erityisesti henkisesti tärkeää saada ennen kisaa pari hyvää treenivetoa alle, että tiedän oman kuntoni. Nyt minulla ei ollut hajuakaan. Niinpä päätin, että ok, ei tästä mitään tule kuitenkaan, joten kokeillaan sitten kaikkea uutta, mitä ei vielä ole tullut kokeiltua. Tällä kertaa kokeiluun meni ns. emästankkaus, eli hiilidioksidin puskurointikyvyn kasvattaminen tankkaamalla natrium bikarbonaattia suullisesti (eli suomeksi ruokasoodaa). Tämä ristiriitainen menetelmä on tuttu mm. keskipitkän matkan juoksijoille, sillä uskotaan että se puskuroi myös maitohappoa. Tulokset ovat hieman ristiriitaisia, mutta hengenpidätyksessä vaikutus on aika yksiselitteinen. Bikarbonaatti sitoo vetyioneja ja siten puskuroi elimistön ph:n laskemista tehokkaasti. Suomeksi siis hengitysrefleksi heikkenee. Teoriassa siis saisi hyperventiloinnin "hyödyt", ilman kaikkia sivuvaikutuksia.
Toimiko se? No joo, sain ensimmäisen palleanykäyksen pitkälti 5 minuutin jälkeen. Väittäisin että toimi, vaikka ei tuollainen toki ole mahdotonta minulle muutenkaan kun olen ventiloinut liikaa. Nyt kuitenkin ventiloin selkeästi tavallista vähemmän. Sain kuitenkin myös kaikki hyperventiloinnin sivuvaikutukset. Olin kokoajan hermostunut ja kaikkea muuta kuin rento. Lihakset nykivät eivätkä suostuneet olemaan aloillaan. En pystynyt hallitsemaan esim. nielemisrefleksiä, mikä minulle pakatessa tulee aina, mutta yleensä en välitä siitä. Nyt nielin käytännössä kaiken pakkaamani ilman (eli tämähän toimii niin, että jos henkitorvessa on ylipainetta ja nielaisee, niin "paineentasaus" tulee suoritettu ruokatorven suuntaan, ihan niinkuin korvatorven aukaisussakin. Tämä toimii niin kauan kun ylipainetta on. Eli kun painetta ei ole, voi sitä pitää merkkinä siitä että melkeimpä kaikki "ylimääräinen" ilma on mahassa). Pahinta oli kuitenkin täydellinen kontrollin puute lopussa. Yleensä tiedän hyvin tarkkaan staticissa kun "raja" lähenee. Nyt olin (onneksi!) päättänyt tehdä 6:30 eikä minulla mitään selkeää syytä vielä ollut nousta. Nousin kuitenkin ja näin kävi. Eli kun tätä lukevat kuitenkin kiinnostuvat bikarbonaatista (onhan hengitysrefleksin kanssa kamppaileminen eittämättä inhottavin osa hengenpidätystä ja useimmille syy miksi static jää kesken), niin kerrataan vielä ne haittavaikutukset vakavuusjärjestyksessä.
1. Kontrollin puute, tuntemuksiin ei voi luottaa
2. Negatiivinen bohrin efekti, eli kun veren happamoituminen estetään puskuroimalla, ei se myöskään luovuta happea niin hyvin kuin voisi. Suomeksi siis raja ei tule pelkästään äkkiarvaamatta, se tulee aikaisemmin. Eli vaikka mieli muistaa kunnianpäivät ja 7 minuutin staticit, raja on tänään 6:30. Tämä on erityisen vaarallista yhdistettynä kohtaan 1
3. Heikentynyt sukellusrefleksi, koska on aivan selvää että mitä aikaisemmin hengitysrefleksi potkii, sitä aikaisemmin aktivoituu myös sukellusrefleksi
4. Henkisen itsevarmuuden romuttuminen, kun tietää olevansa "mömmöjen" varassa
5. Rentouden häviäminen, levottomuus
6. Mahdolliset vatsavaivat. Itselleni ei tullut, mutta kuulemma bikarbonaatin kanssa saa helposti aikaan pikku ripulin.
Oikeastaan ainoa sivuvaikutus hyperventilaation verrattuna mikä jää pois on voimakkaan puuskuttelun aiheuttama aineenvaihdunnan kasvu ja sykkeen nousu. Tosin luulenpä että nämäkin ovat osittain mukana.
No, static meni laboratorio-osaston puolelle ja oli opettava kokemus. Mutta dyna se vasta olikin mielenkiintoinen :)
Okei, selittelyä osa 1:
Kyllä minä ihan oikeasti osaan sukeltaa. Toki tekniikkani ei ole samaa tasoa kuin Kallella tai Eerolla, mutta olen minä sen treenaamiseen aikaa uhrannut ja sukellan kyllä "perinteisellä" tyylillä ihan ok. Tämän halusin selventää koska tuota kisasukellustani katsoessa monelle saattoi tulla yllätyksenä että tällä jannulla on joskus ennenkin ollut räpylä jalassa :)
Tai kuiten turvasukeltajan toiminut Väinö (joka minunkin treenejäni on aika paljon nähnyt) sen sanoiksi puki: "Rumin sukellus mitä olen koskaan nähnyt"
No mitä siinä sitten oikein tapahtui? Olen parina treenikertana kokeillut uudenlaista lähestymistapaa dynaan, lähinnä sen vuoksi, että se on ollut niin paljon hauskempaa. En ole oikein koskaan kokenut sitä "Pedersen"-koulukunnan tyyliä omakseni, missä sukelletaan nopeasti ja tasaisesti suorittaen mahdollisimman pitkä matka. Minä tykkään nautiskella. Idea oli että sukellan hengitysrefleksiin asti mahdollisimman rentona, kädet sivuilla, tehden pitkiä liukuja ja tekniikasta murehtimatta. Sitten kun hengitysrefleksi tuntuu, alan polkemaan perinteistä tyyliä.
Tämä toimi Kalevassa oikein hyvin ja sukelsin omaa enkkaani sivuten 125m. Hervannan allas kuitenkin "yllätti" taas kerran. Onhan se naurettavaa selitellä että olosuhteet yllättivät kun itse kuitenkin asun Hervannassa. Totuus kuitenkin on, että treenaan siellä erittäin harvoin siitä yksinkertaisesta syystä, että inhoan kyseistä allasta. Siellä on kylmää ja matalaa eikä tän kokoinen ruho mahdu kunnolla edes kääntymään matalassa päässä. No ähäkutti, itsehän aina vaahtoan että pitää treenata heikkouksiaan, ei vahvuuksiaan. Mutta minkäs teet, olen mukavuudenhaluinen.
Kuitenkin...
Kalevassa pystyin sukeltamaan mukavasti välivedessä, hyvässä balanssissa ilman huolta. Nyt tasapaino oli kuitenkin aivan metsässä. Näin matalassa vedessä kaulapainoni oli useita kiloja liian pieni, varsinkin kun pakkasin vielä hieman enemmän kuin normaalisti (tätä minä en sitten koskaan opi - kisoissa tulee aina pakattua enemmän kuin on etukäteen päättänyt). Käytännössä minun piti siis uida kokoajan alaspäin etten olisi tullut pintaan. No kaikkihan tietävät (toivottavasti) miten siinä käy, eli seurauksena on ns. poijuperse-efekti. Naama kyntää pohjaa, mutta perä viistää pintaa. No mitä tästä seuraa jos valittu strategia on pitkiin liukuihin perustuva rento ja hidas sukellus? Muuten hyvä, mutta liukuja ei käytännössä ole, joten seurauksena on ainoastaan hidas töksähtely. Jälkikäteen on oikeastaan ihme, että sukelsin noinkin pitkään. Harmi kun en tiedä kauanko tuohon oikein meni, olisi mielenkiintoista nähdä :)
No dyna meni taas sitten ihan hupiosastolle, mutta voi siitäkin toki oppia:
1. Säädä tasapaino kuntoon niissä olosuhteissa missä meinaat kisata
2. Älä kokeile uusia strategioita toista kertaa kisassa
3. Jos huomaat kesken sukelluksen että tasapaino on aivan metsässä, vaihda nopeampaan tyyliin ja pelasta mitä voit (kovassa vauhdissa tasapainon merkitys vähenee)
Ja siis ihan oikeasti, nimenomaan kaulalle painoa pitää lisätä. Tämä on monelle vaikea hyväksyä koska kuvastahan näkyy selvästi että päähän siinä liian raskas on. Kyse on kuitenkin nimenomaan siitä, että sukeltaja kompensoi yläkropan liikaa kelluvuutta suuntaamalla uinnin vaistomaisesti alaspäin. Mun räpylä painaa 4.5 kiloa, en minä mitään painoa alakroppaan tarvitse...
Jännä seuraamus tästä kaikesta on, että vielä lauantaina minulla oli sellainen olo, ja erityisesti sitä ennen, että tuskimpa enää koskaan jaksan kilpailla sukeltamisessa. Nyt kuitenkin nousi sellainen kumma uho päälle, että ei hitto, kyllähän minä pystyn niiiin paljon parempaankin. Katsotaan nyt...
SM-kisat jäänevät jokatapauksessa väliin järjestelykiireiden takia, ja siten myös maajoukkue, mutta ehkä vielä joskus...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)