Vanha laulu

Minua vaivaa hirvittävä paradoksi. Olen tässä jo jonkin aikaa miettinyt auton ostamista ja homma on oikeastaan sinettiä vaille valmis. Toisaalta haluaisin ostaa hieman pirteämmän auton, koska sillä olisi kivempi ajaa. Toisaalta ihan silkasta muutoksenhalusta ja omaatuntoa helpottaakseni haluaisin valita ympäristöystävällisemmän auton. Jos tekniikka olisi kypsää ja hinta kohdallaan, niin ostaisin ihan mielelläni sähköauton. Näin kun vain ei valitettavasti ole.

Sen sijaan nykytekniikan puitteissa hybridiautot olisivat hyvinkin järkevä valinta. Kyseessähän on siis auto, jossa on sähkö- ja polttomoottori. Tiettyyn nopeuteen asti työtä tekee vain sähkömoottori ja suuremmissa nopeuksissa avuksi tulee polttomoottori. Millainen ympäristöaktivistin unelma tällainen olisikaan esim. kaupunkiajossa? Miettikää kuinka paljon suurkaupunkien ilmanlaatu paranisi, jos kaikki ajelisivat tällaisilla? Suorituskyvyltään esim. Toyota prius vastaa "pirteää" henkilöautoa. Kulutukseltaan pientä kotteroa. No mikä sitten jarruttaa ostopäätöstäni? Luonnollisesti hirveä hinta. Lähes kaksinkertainen ostohinta tulee pääosin siitä, että tekniikka on uutta ja valmistuserät pieniä. Pieninä ne tosin tällä menolla pysyvätkin.

Suomen autoverotuksesta on kai mahdotonta puhua puhkeamatta katkeraan vuodatukseen sen järjettömyydestä. Ketä se palvelee, että valtaosa ihmisistä köröttelee henkeään uhmaten 20 vuotta vanhoilla autoilla saastuttaen kaunista luontoamme moninkertaisesti enemmän kuin olisi tarpeen? Erityisesti minua kuitenkin sapettaa tällaisten ympäristöystävällisten erikoisautojen verotus. Jos katsottaisiin mallia esimerkiski länsinaapurista tai lukuisista muista maista, niin tietysti näiden kaikkien osapuolien kannalta parempien autojen markkinapenetraatiota avitettaisiin verotuksella hieman. Kun volyymi lopulta nousisi tarpeeksi isoksi, voitaisiin ne sitten taas rinnastaa "tavallisiin" autoihin verotuksen suhteen. On kuitenkin aika varmaa, että hybridiautojen myynti ottaa tulta todella hitaasti jos asialle ei mitään tehdä.

Vanha tuttu laulu jota usein kuulen on, että jos ei äänestä, ei saa valittaa. Höpö höpö, ihmisellä on aina oikeus valittaa. Voinhan valittaa vaikka siitä, että mielestäni demokratia on perseestä. Sanotaan että äänestäminen on kansalaisvelvollisuus. Minusta taas on vastuutonta äänestää, jos ei ole selkeää mielikuvaa siitä mihin suuntaan muutosta haluaisi tai ehdokasta joka tämän voisi tarjota. Siinähän tekee vain hallaa demokratialle jos "fiilispohjalta" äänensä heittää. Onneksi yhteiskunnassamme on muitakin tapoja vaikuttaa kuin äänestäminen, sillä sen vaikutus on valitettavan pieni. Tämä pieni puolustuspuheeni juontaa tietysti siitä, että en äänestänyt viime vaaleissa ja minun on se itselleni jollakin puolirationaalisella paatoksella perusteltava. Noh, täten lupaan, että poliitikko joka ottaa vaaliohjelmaansa ympäristöystävällisten autojen verotushelpotukset saa ääneni ensi vaaleissa. Vihreätkin voisivat kannabiksenpolttelun ja ydinvoimameuhkaamisen sijaan ottaa teemakseen jotakin tällaista konkreettista, järkevää ja täysin realistista.

Miltäs kuulostaisi täysin puhdas, loppumaton energia, jota syntyy jatkuvasti oman elämisemme sivutuotteena? Tämän mystisen energianlähteen jäänteinä ovat vain vesi ja hiilidioksidi. Paitsi että siitä saataisiin valtavasti ilmaista energiaa, samalla estettäisiin valtaosa pallomme kasvihuonekaasupäästöistä. Kuulostaako hyvältä? Kyse ei ole kylmäfuusiosta, vaan biokaasusta. Pääosin metaanista koostuvaa kaasua syntyy jatkuvasti mm. maatilojen jätöksistä ja kaatopaikoilta valtavia määriä. Päästöt ovat esim. Tampereella monta kertaa suuremmat kuin vuosittainen autoista aiheutuva haitta. Metaani on n. 20 kertaa hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu. Ja me vain päästämme sen valumaan ilmakehään?! Tiesitkös että auton saa kulkemaan aivan hyvin myös tällä ihmekaasulla? Arvaapa montako sellaista autoa on Suomessa ja montako täyttöasemaa (viimeksi kun tarkistin muutama auto ja yksi asema tuloillaan)? Vertaa sitten tätä lukua Ruotsiin (puhutaan tuhansista). Arvaatko syyn?

En tiedä muista mutta minua ainakin hieman puistattaa bensiinin ja öljyn käyttö kun näitä vaihtoehtoja miettii. Energiantuotantomme perustuu kalliseen, saastuttavaan ja sotia aiheuttavaan litkuun, jonka joudumme ostamaan ulkomailta. Samalla laskemme ilmaan saastuttavaa kaasua valtavat määrät, joka toisaalta voisi olla ilmainen, uusiutuva, omavarainen ja taatusti kotimainen energianlähde. Onneksi tähän on jo osittain herätty, ja esimerkiksi kaatopaikkojen biokaasupäästöt pyritään tavalla tai toisella hyödyntämään. Ehkäpä uutta autoa hankkiessa kannattaa kuitenkin miettiä, olisiko kivaa ajella käytännössä ilmaisella polttoaineella...Joo, tämän puolesta voisin myös äänestää. 

Kliseitä ja katkeraa tilitystä

Tiedostan, etten ole aikoihin kirjoitellut. Tiedostan myös, että tällaisella lauseella alkavia blogitekstejä on netissä vähintään se pari miljoonaa.

Aika on tullut kertoa jo jotain henkilökohtaisuuksia. Hain tänä keväänä Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen. Hain ensimmäistä kertaa. Sain kokeesta 40 pistettä. 46 olisi riittänyt sisäänpääsyyn. Yritän pitää itseäni kurissa ja olla kritisoimatta vallalla olevaa valintakoejärjestelmää, sillä sehän olisi vain omasta saamattomuudestaan katkeroituneen luuserin merkityksetöntä vikinää.

Mutta pari valittua sanaa on kyllä sanottava. Suomen oikeustieteellisissä on käytössä "all your eggs in the same basket" -tyylinen valintakoejärjestelmä, joka ei juurikaan palvele tarkoitustaan. Eli järjestelmä toimii niin, että jokaiseen oikeustieteelliseen tiedekuntaan on omat pääsykoekirjansa sekä täysin oma pääsykokeensa. Lisäksi pääsykokeet ovat samana päivänä, joten useampaan oikeustieteellisen pääsykokeeseen osallistumisen mahdollisuus on siten täysin eliminoitu (Lääketieteellisissä on käsittääkseni myös sama pääsykoepäivä, eikä sielläkään hakujärjestelmää ole yhtenäistetty). Ahdistavan asiasta tekee se, että jos halua on päästä oikeustieteelliseen (tai lääkikseen) on pääsykoekirjoja luettava kirjaimellisesti kokopäivätyönä. Kirjat on osattava äärimmäisen hyvin ulkoa. Eli, jos tavoitteenani on pyrkiä oikeustiedettä lukemaan, on minun tehtävä täysipäiväisesti töitä mieluusti muutama kuukausi ennen pääsykokeita. Ei ole käytännössä mahdollista lukea jonkun muun koulutusalan pääsykokeisiin, jos oikkiksen kokeessa meinaan pärjätä. Eli kaiken tarmoni laitan yhteen tavoitteeseen. Ja jos tämä epäonnistuu, on vastassa välivuosi, taloudellinen epävarmuus ja ahdistus tai askartelu jossain yhteishaun piirissä olevassa ammattikorkeakoulussa, vaikka siihen ei kiinnostusta todellisuudessa olisikaan.

Ymmärrän miksi oikeustieteelliset haluavat pitää oman linjansa ja pitää pääsykokeet yksilöllisinä jokaiselle yliopistolle. He eivät halua, että eri opinahjot jaettaisiin karusti selvään nokkimisjärjestykseen. Vaikkakin se on jo tietyllä tasolla olemassa, huolimatta siitä, että aiheesta ei avoimesti ehkä puhuta, muutenhan joku "ei-niin-arvostetussa-oikeustieteellisessä-opiskeleva" voisi vaikka loukkaantua.

Noniin, nyt kun sain asiani jotenkuten ilmaistua voin vielä selvyyden vuoksi todeta, että en ole itseasiassa kovinkaan katkera. Tämä oli ensimmäinen hakukertani ja koin sen pikemminkin positiivisenä yllätyksenä, että pääsin "noinkin lähelle".
Seuraava vuosi taitaa kulua Svenska Handelshöskolanin ja Jyväskylän Yliopiston avoimen yliopiston kursseilla istuen ja satunnaisia työmahdollisuuksia metsästäen.

Vielä yksi henkilökohtainen paljastus. Määrittelin itseni tietynlaiseksi vastavallankumoukselliseksi henkilöksi ideologisessa ajattelussa. Tämä voisi jopa olla uusi populaarisuuntaus. Kuten kaikki tiedämme, muodostuu yhteiskunnassa tietynlaisia valtavirtoja, tyylisuuntauksia joita kannattaa/edustaa suuret määrät ihmisiä. Nykyaikana on havaittavissa selkeätä tällaisen valtavirran vastustusta. Tätähän on ollut itseasiassa olemassa jo pidemmän aikaa, varmasti aina 60-luvulta asti voi havaita selkeitä merkkejä erinäisistä massaliikkeistä vallitsevia ideologisia olosuhteita vastaan. Luonnollisesti tätä anti-mainstream -aatetta on harjoitettu läpi kaiken ajan, mutta lähivuosikymmeninä siitä on tullut huomattava ilmiö. Kuulostan varmasti erittäin lokeroivalta, kategorisoivalta ja yleistävältä, mutta siitä huolimatta purkitan hippi-liikkeen, punk-suuntauksen, satanismin, kommunismin ja muut moisiin verrattavat äärihörhöilyt tällaisiksi anti-mainstream ideologioiksi. Jopa nykypäivän yleisen antiamerikkalaisuuden lukisin näiden joukkoon. Eli näitä aatteita/suuntauksia on edeltänyt jokin eri suuntaan kulkeva valtavirta, joita vastaan nämä ovat sitten lähteneet kulkemaan. Eli esittelemäni tuore ideologia tarkoittaa siis näiden hörhöilyjen "vastustamista", kulkematta kuitenkaan alkuperäisten valtavirtojen suuntaisesti
Kiteytettynä tämä uusin askel tässä ideologisessa evoluutiossa on siis juurikin esittelemäni vastavallankumouksellisuus tai oikeammin "anti-anti-mainstream, olematta kuitenkaan mainstream".

Tuskin tuossa mitään järkeä on, mutta tuntui vaan niin vakuuttavalta kun sitä itsekseni yön pimeinä tunteina mietin.

Kostuta ruokasi virtsaamalla

Aina yhtä tuotteliaat amerikkalaiset ovat kehittäneet kuivamuonapakkauksen sotilaille, johon tarvittava neste voidaan lisätä vaikka kuravedestä tai jopa virtsaamalla. Suodattava kalvo poistaa nesteestä suurimman osan bakteereista ja epäpuhtauksista. Ureaa se ei kuitenkaan poista, joten virtsaamista ei suositella pitkäaikaisena kostuttamiskeinona, mutta hätätilassa sekin käy. Se ei kyllä sikäli ratkaise varsinaista ongelmaa (joka siis oli että sotilaiden pitää kanniskella hirveät määrät vettä mukanaan), koska pitäähän se virtsassa oleva nestekin jostain saada. Toisaalta jos virtsan saisi helposti kierrätettyä takaisin kehoon ilman sitä ureaa, oltaisiin jo aika taloudellisen keksinnön äärellä.

Kyllä meilläkin inttiaikana joku taisi kokeilla pakkiin kusemista, mutta ei sentään juomistarkoituksessa. Muutenkin kun ottaa huomioon minkätyyppinen huumori ja muut älyttömyydet sotilasyhteisöissä ovat vallalla, enpä tiedä onko kovinkaan hyvä idea esitellä ruokaa johon voi (mutta periaatteessa ei saisi) kusta. Yritän kovasti miettiä miten tätä voisi käyttää nöyryyttämiseen tai vankien kiduttamiseen. Voisihan ne laittaa vaikka kuseksimaan toistensa annoksiin ja pakottaa syömään. Erikseen sitten vedonlyönnit ja muut miehuudenosoitukset sotilaiden kesken...

Kivahan tuota kuitenkin olisi kokeilla ;)

Tänään koin myös elämäni ensimmäisen "lähes onnettomuuden" sukeltaessa. Olimme aamutuimaan laitteilla puljaamassa idyllisellä Kaukajärvellä. Sukelluksen loppupuolella alkoi annostimesta hengittäminen tuntua raskaalta. Painemittari näytti kuitenkin ilmaa olevan 150 baria jäljellä. Äkkiä ilma loppui kokonaan ja mittari näytti 0:aa! Ehdin jo viittoa pariani antamaan ilmaa, mutta sitten sitä alkoikin taas tulla ja mittari näytti taas 150. Hetken päästä ilma taas katkesi ja siirryin hienovaraisten käsimerkkien saattelemana parini vara-annostimeen hengittelemään. Olimme jo n. 3 metrissä tässä vaiheessa ja lopulta parihengittely sotki pasmoja sen verran, että sen saanut kuivapuvusta ilmaa enää pois, joten nousin pintaan "ei niin hallitusti". Inhottava kokemus, mutta toisaalta hyvin opettavainen. Tämä kuitenkin sattui helpolla sukelluksella ja aivan lopussa, joten mitään hengenvaaraa siinä ei ollut, eikä riskiä sukeltajantaudista. Lopulta syyksi paljastui huonosti avattu pulloventtiili. Ilmeisesti pullon paine riitti pitämään sen auki suuriman osan aikaa, mutta paineen laskiessa tarpeeksi alas venttiili napsahti kiinni. Vähän enemmän auki ruuvatessa ilma alkoi taas kuitenkin kulkea...

Valkosipulilla ne vaivat paranee

Koska vedestä pois pysyminen ei ole minulle vaihtoehto korvatulehdusten ehkäisemiseksi, kokeilin netistä löytämääni vinkkiä, jossa vesileikkien jälkeen tipautetaan korviin kotikutoisia korvatippoja. Nämä tipat sisältävät n. 50% Isopropyylialkoholia ja 50% etikkaa. Tarkoituksena on desinfioida korvista pöpöt pois, sekä kuivattaa ne. Katsotaan miten tämä toimii. Tuoksu on ainakin melko omintakeinen. Vielä en ole vajonnut niin alas, että tunkisin valkosipulia sukkiini (kuten olen kuullut monien tekevän!) flunssan ehkäisemiseksi, mutta eiköhän tuokin parin vuoden sisään nähdä.

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna miteltäviä vapaasukelluskisoja silmällä pitäen alkaa kunto olla kohdallaan. Kuivaharjoitteluna on staticissa mennyt jo 5:30 ja constat weightissä ajattelin ilmoittaa tavoitesyvyydeksi 35 m. Turvallisuussyistä kisoihin saa ilmoittaa vain 15% omaa ennätystään paremman tuloksen ja tuota syvyyttä ei varsinaisessa suorituksessa saa ylittää (tai saa kyllä, mutta menettää pisteitä). Eihän noilla tuloksilla mitaleille vielä päästä, mutta jos taivoitesyvyyden saavutan ja staticissa yli 5 min, niin tyytyväinen täytyy olla. Kyseessä kun on kuitenkin ensimmäinen kokonainen kausi.

Viimeaikoina on tullut blogeja kahlattua läpi melko ahkeraan sattuneista syistä. Yleinen taso on niin huono, että se panee kyllä kovasti miettimään omiakin motiiveja kirjoitusten rustaamiseksi. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa ihmisten jokapäiväiset arkirutiinit ja vuodatukset luonnonvalinnan epäreiluudesta. Tosin muutamien "eliittiblogien" lisäksi luen säännöllisesti paria kunnon itsesääliblogia ihan vain nostaakseni omanarvontuntoani. Kiinnostaako jotakuta sitten minun vapaasukellusnostatukseni tai satunnaiset jorinani? Kymmenkunta lukijaa näyttää sitä mieltä syystä tai toisesta olevan, joten en minä vielä pyyhettä kehään heitä.

Jostakin syystä tänään huomoni nappasi Portti naisen maailmaan. Perinteiset feministiblogit eivät enää jaksa kiinnostaa, eikä mitkään ruokavalio- tai elämäntapablogitkaan. Virkistävää lukea välillä suhtkot tervepäisen naisen kirjoituksia. Eihän sitä tietysti voi täysin tervejärkinen olla jos blogia yleensä kirjoittaa, mutta sehän vain kuuluu asiaan.

Positiivinen tuttavuus on ollut myös Moroskooppi. En oikein edes tiedä miksi, mutta pidän vain kertojan tyylistä muotoilla asioita. Ikuinen kestosuosikkini on tietysti Lovelacen testi, jonka siteeraamista ja jäljittelyä yritän ilmiselvyytensä vuoksi viimeiseen asti välttää.

Peli kovenee

Lasse tuolla aikaisemmin kirjoittelinkin näistä 419-huijareista. Hiljattain Nigeriasta on alkanut tulla pykälää tummemman sävyistä spämmiä.

Ensialkuunhan tuo lähinnä naurattaa, mutta jos miettii kuinka moni on mennyt jo näihin perinteisiin huijauksiin mukaan ja sotkee siihen vähän päivittäistä uutisointia liikemiesten sieppauksista, kiihtyvistä pommi-iskuista ja terrorismista, niin veikkaanpa että tämä voi olla hyvinkin tehokasta. Toinen seuraamus on luonnollisesti se, että jokainen asehullu militantti joka tällaisen postin saa alkaa räiskiä jokaista tummahipiäistä liikkujaa talonsa edustalla. Ovathan nämä miehet tarkkailutehtävissä ja valmiina murhaamaan hänet koska vaan.

Jos näillä jannuilla olisi oikeasti munaa murhata joku, vaikkapa keskellä puhtainta Amerikkaa, ja tämä tapaus uutisoitaisiin näyttävästi, olisi rahavirta loputon. Vai ottaisitko itse riskin? Ehkä, niin kai minäkin, mutta veikkaanpa että on hyvin hyvin monia, jotka eivät ottaisi.

Kierrätystä taas

Kaivelin webarchivesta edesmennyttä kotisivuani kaihon vallassa ja silmiini osui tämä aina ajankohtainen kirjoitus, josta aikanaan olin hyvinkin ylpeä. Onhan se toki osan tehostaan jo menettänyt kun sitä vanhana kriittisin silmin tarkastelee, mutta liitänpä tänne kun en muutakaan kirjoittamista keksi.

Ohjeita lahjojen osteluun

Lahjan ostaminen ystäville, sukulaisille ja rakastetuille on aina vaikeaa. Koskaan ei tiedä mitä heillä jo on, tai mitä he haluavat. Yksi helppo tapa on ostaa ns. "huumorilahja", joka on sinänsä aivan typerä, mutta vastaanottaja on sen verta huumorintajuinen, että arvostaa sitä silti. Huumorilahjassakin on kuitenkin vaaransa: mitä jos eleeni tulkitaan väärin, ja menetän lähimmäiseni loppuelämäkseni? Sitä ei voi riskeerata! Siksipä olen koonnut tähän muutamia nyrkkisääntöjä hyvän lahjan valitsemiseksi:

1. Jos lähimmäiselläsi on jo kaikkea mitä voit kuvitella, tai se mitä hänellä ei ole on liian kallista sinulle, on tilanne erityisen vaikea. Tämä on kuitenkin yleisin tilanne, johon lahjaa ostettaessa joudutaan. Pieni vakoilu on aina tarpeen jos haluaa ostaa jotain sellaista, mitä toisella ei ole. Toisaalta on noloa jäädä kiinni penkomasta ihmisten yöpöytiä etsien esimerkiksi kirjoja joita hän jo omistaa. Siksipä jokin takuuvarma ratkaisu olisi tarpeen. Yksi toimivaksi todettu idea on ostaa lähimmäisellesi jonkinlainen halpa huoneenkoristin. Perinteiset himmelit ja paperipainot voi unohtaa, sillä sellaisia me kaikki olemme saaneet koko ikämme, ja se vastaa lähinnä sitä kuuluisaa "pipari ja omena" -yhdistelmää, joita jotkut sadistit tuovat lasten pikkujouluihin lahjapottiin. Unohda myös suklaat ja viinapullot. Kuinka monta kertaa olet itse päivitellyt ihmisten huonoa makua, nähdessäsi viinapulloa ojennettavan lahjapaperiin käärittynä? Siis jotain omaperäistä uuden vuosituhannen kunniaksi, ehdotukseni on laavalamppu! Tuo kaunis, täysin hyödytön (tai voihan sillä generoida satunnaislukuja) tekniikan ihme, joka koristaa aivan liian harvaa suomalaiskotia!

2. Yksi lahjahan ei pitkälle kanna. Vuodessa on sentään vähintään yksi joulu ja yhdet sytymäpäivät jokaista henkilöä kohti. Tähän kun lisätään nimipäivät ja erilaiset erikoisjuhlat (hääpäivä, rippijuhlat, valmistujaiset jne.) on todennäköistä että olet laavalampulla selvinnyt korkeintaan puoli vuotta, kunnes on jo aika miettiä uutta lahjaa. Ratkaisu on ehkä lähempänä kuin uskotkaan...Lahjaa antaessahan yllätysmomentti on tärkeintä. Jos lahjan saaja on aidosti yllättynyt, on se paljon suurempi saavutus, kuin antaa jotain josta joku oikeasti pitäisi. Muistathan lähimmäisesi ilonsekaisen hämmästyksen, kun hän kääri lahjapapereista laaavalampun? Muistatko miten hyvältä se sinusta tuntui? Se onnistumisen tunne, itsevarmuus, muiden vieraiden kateelliset ilmeet? Etkö haluaisikin kokea tuon kaiken uudelleen? Lyön vaikka vetoa, että lähimmäisesi ei osaa odottaa niinkin rohkeaa vetoa, kuin ostaa sama lahja kaksi kertaa peräkkäin. Osta siis hänelle täysin identtinen laavalamppu! Vakuutan, että se hämmästys on aitoa. Teeskentele vielä, että et muista ostaneesi hänelle jo tuota kyseistä toivelahjaa, niin saat illalla vielä hyvät naurut ennen nukkumaan menoa, kun mietit millaisena typeryksenä hän sinua pitää.

3. Ok, hyväkin vitsi vanhenee kun sitä tarpeeksi toistetaan. On taas tullut aika hankkia lahja, ja tässä vaiheessa olet jo keskustellut vastaanottajan kanssa siitä, kuinka hyvä pila se olikaan antaa kaksi laavalamppua peräkkäin. Olette nauraneet asialle useaan otteeseen tuopposen äärellä pikku pirteissä. Pari kertaa olet leikkimielisesti huomauttanut hänelle, että olisipa aika hilpeää vielä kerran tempaista, ja ostaa laavalamppu. Molempien mielestä ajatus on hauska, mutta hetken naurun jälkeen tilanne kuitenkin äkisti vakavoituu. On siis aika siirtyä eteenpäin ja keksiä jotain oikeasti omaperäistä! Tai näin lähimmäisesi ainakin uskoo. Tähän uskoon nojaten, kuvittele kuinka kova veto olisi ostaa kolmas laavalamppu? Olet sentään leikitellyt jo ajatuksella jopa hänen kuullensa! Kukaan ei yksinkertaisesti voisi uskoa, että jollain olisi munaa tehdä niinkin alhainen temppu! Juuri tämä kääntää kolmannen laavalamppusi voiton puolelle. Liitä vielä mukaan mystinen viesti: "Ennen kukonlaulua sinä kolmasti minut kiellät, mutta 8 on aina ollut maaginen luku onneen, näin uskoivat jo Sumerilaiset". Tottakai hän nauraa, luuleehan hän olevansa varsinainen älykkö!

4. Ystäväsi osaa jo todennäköisesti odottaa laavalamppua seuraavana merkkipäivänään, ja sen hän myös saa. Ei niinkään alleviivataksesi pointtia, mutta osana suurempaa suunnitelmaa. Todella nerokas lahjanosto vaatii kärsivällisyyttä, ja sitähän sinulla on. Niinpä ostat hänelle sen enempää miettimättä laavalampun. Sillä, osaako hän arvostaa vitsiä vaiko ei, ei ole tässä vaiheessa enää mitään merkitystä.

5. Jatkat turrutusta edelleen seuraavana vuonna. Jos haluat olla todella omaperäinen, ostat vaikka Afrikkalaisen puumaskin, jonka sisään piilotat laavalampun siten, että ystäväsi ei välittömästi tajua mistä on kyse. Hetken ilo muuttuu kuitenkin ennenpitkää raivoksi ja saatat menettää elinikäisen ystävän (jos hän on eityisen huumorintajuton). Tai niin hän ainakin luulee, sillä hän ei tiedä "suurta suunnitelmaa" jolla aiot lopulta sovittaa kaiken. Naureskelet taas illalla kotona yksiksesi ajatukselle...Kuinka hän tuleekaan yllättymään!

6. Et ole saanut kutsua ystäväsi juhliin, joten murtaudut hänen kotiinsa sopivana ajanhetkenä ja jätät pöydälle paketin, jossa on laavalamppu. Olet hyvin huolellinen poistaessasi kaikki sormenjäljet ja muut todisteet, joiden perusteella hän voisi syyttää sinua kotiinsa murtautumisesta. Koska lahja on laavalamppu, hän on aivan varma siitä kuka on ollut asialla, mutta ei voi lainopillisesti todistaa mitään! Nerokasta eikö totta? Onnittelet itseäsi hyvin tehdystä työstä ja hihittelet yksiksesi taas kotona (tämä on hyvin tärkeää!)

7. Ystävästi merkkipäivä lähestyy taas, ja otat häneen yhteyttä jo hyvissä ajoin. Pyydät nöyrästi anteeksi koko laavalamppupelleilyä ja hän antaa anteeksi. Halailette ehkä, paitsi jos olette molemmat miehiä, silloinhan se ei sovi, sillä jokuhan voi nähdä! Kyynel silmässä hän pyytä sinua mukaan juhliinsa vanhojen aikojen muistoksi. Hyväksyt totta kai kutsun (mielellään myös kyynel silmässä paitsi jälleen, jos olette molemmat miehiä tämä ei käy!) Saavut juhliin leveä hymy suupielilläsi ja ojennat hänelle paketin. Leikkimielisesti hän sanoo "tämän on parempi sitten olla olematta laavalamppu" ja töytäisee sinua kevyen leikkisästi kyynärpäällään. Sinulla on vaikeuksia pidättää nauruasi, kun seuraat kuinka innolla hän pakettiaan avaa. Mistä hän voisi arvata, että olet ollut niinkin omaperäinen, kuin ostanut uuden, täysin erivärisen laavalampun. Purskahdat äkisti nauruun, ja hän keskeyttää paketin avaamisen. "Se on taas laavalamppu, eikö olekin?", hän sanoo. Kiellät tottakai asian, mutta tirskut samalla teinimäistä naurua. Ystäväsi kieltäytyy avaamasta pakettia, koska sanoo olevansa aivan varma siitä, että se on laavalamppu. Esität tietysti loukkaantunutta, ja lähdet ovet paukkuen kotiin. Kun hihittelet yksin sängylläsi juuri ennen nukkumaan menoa, saat raivokkaan puhelinsoiton. Eihän hän tietenkään voinut vastustaa kiusausta. Avasihan hän sen paketin lopulta ja laavalamppuhan sieltä löytyi...Pystyt vaivoin pitämään yksin hihittelyn kurissa, mutta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että et purskahda nauruun!

8. On kulunut jo vuosia ensimmäisestä laavalampusta, ja niiden löytäminen alkaa olla jo vaikeaa, koska ne ovat menneet täysin pois muodista. Ystävääsi et ole ollut yhteydessä vuosiin, niin tulehtuneet välinne ovat. Jos hän vain tuntisi suuren suunnitelman, hihittelet yksiksesi...Oletkin siis aidosti yllättyt, kun ystäväsi soittaa vihdoin. Hän ei suotta haaskaa aikaa, vaan käy suoraan asiaan. Hän kysyy, että olisiko sinulla mahdollisesti yhtä laavalamppua. Mieluiten vihreää, mutta muunkin värinen käy. Hän kertoo, kuinka vuosien varrella onkin oppinut pitämään lampuista, ja tarvitsisi vielä yhden, jotta hänen symmetrinen asetelmansa olisi täydellinen. Onnesta suunniltasi lepertelet maat ja taivaat laavalampuista, mutta lopulta kerrot hänelle, että laavalamppuja ei ole ollut saatavilla mistään vuosiin ja itseasiassa haluaisit ostaa häneltä muutaman. Hän kieltäytyy ihmeenkin hanakasti myymästä lamppujaan. Hieman pettyneenä hän lopettaa puhelun. Ystäväsi merkkipäivä lähestyy jälleen, joten on aika kaivaa kätköstään vuosia sitten ostamasi vihreä laavalamppu, jota olet säästänyt sopivaa hetkeä varten. Kuinka yllättynyt hän onkaan sen saadessaan! Käärit sen huolellisesti kirjeen kera ja hyppäät autoon. Hän ei varsinaisesti odota sinua juhliinsa, mutta on silmin nähden iloinen nähdessään sinut. Ojennat itsevarmana paketin hänelle ja hän alkaa kuoria sitä. Huomatessaan sisällön, hänen silmänsä laajenevat ja hän alkaa nauraa vapautuneesti pyytäen koko juhlaväen huomiota. Hän kertoo väkijoukolle koko tarinan laavalampuista ja ystävyydestänne. Hän kertoo siitä, kuinka hyvä vitsi se oli aluksi, mutta kuinka se lopulta ajoi teidät erilleen. Hän kertoo lyhyesti kamppailustaan syövän kanssa ja vaikeasta avioerostaan. Tarina saa loppua kohti yhä synkempiä ja ivallisempia sävyjä, kunnes lopulta hän voitonriemuisena paljastaa, kuinka hän on saanut tarjouksen Stanfordin yliopistolta. He tarvitsevat 8 laavalamppua satunnaislukugeneraattoriinsa, ja ovat luvanneet maksaa satatuhatta euroa ystävällesi, jos hän pystyy toimittamaan tarvittavat 8 toimivassa kunnossa olevaa laavalamppua heille yhdellä kertaa. Laavalamppujahan ei ole valmistettu enää vuosiin, ja niiden löytäminen todellakin on kiven alla, varsinkin suurien laavalamppu-rovioiden jälkeen vuosituhannen vaihteen kieppeillä. Ystäväsi nauraa sinut ulos juhlistaan, ja alakuloisena ja häntä koipien välissä poistut. Kotona hihittelet taas yksiksesi...Koskahan hän löytää sen koko "kirjeenvaihdon Stanfordin yliopiston kanssa", jonka liitteeksi laitoit paketin pohjalle. Kylläpä hänellä sitten on typerä olo...Hih hih.

Ja niinhän siinä lopulta käy. Ystäväsi tajuaa, että olet saanut hänet huijattua vastaanottamaan vielä yhden arvottoman laavalampun. Mutta hän myös tajuaa, että tämä oli tarkoituksesi alusta alkaen. Ei ollut ollenkaan sattumaa, että lamppujen pohjat olivat kahdeksankulmion muotoisia. Ei ollut ollenkaan sattumaa, että laavalamppujen käytöstä satunnaislukugeneraattoireissa kertova artikkeli oli auki siinä lehdessä hänen pöydällään vuosia ennen ensimmäistäkään laavalamppua. Eikä ollut ollenkaan sattumaa, että markka sai väistyä euron tieltä. Eikä syöpäkään ollut sattumaa, eikä varsinkaan sen paraneminen. Hiilen isotooppitestillä hän saa selville, että kaikki nuo kirjeetkin oli kirjoitettu vuosia ennen ensimmäistäkään lamppua. Niin nerokasta, niin pirun yksinkertaisen nerokasta. Vähän niinkuin siinä elokuvassa, mikä sen nimi nyt olikaan. No tiedät kyllä, ja hihittelet ajatukselle yksiksesi.

Ystäväsi tajuaa vihdoin, kuinka olet manipuloinut häntä totaalisesti tahtosi mukaan viimeiset 20 vuotta. Opiskelupaikan saannilla ei ollutkaan mitään tekemistä tuurin kanssa, eikä työpaikan liioin, eikä varsinkaan ollut sattumaa, että hänen puolisonsakin löysi hänet muka sattumalta soittamalla väärään numeroon puhelimella, ja erosi hänestä lähteäkseen kadulle taas tienaamaan, kun hänen salaperäiset säästönsä loppuivat. Eikä varsinkaan ollut sattumaa, että laavalmput julistettiin saatanallisiksi maailmanlopun välineiksi, ja suurin osa niistä poltettiin suurella roviolla!

Kiitollisena elinikäisestä manipuloinnista ystäväsi antaa sinulle kaiken anteeksi, ja lisäksi laavalamput sanoen "näitä en tarvitse enää, olkaamme ikuisesti ystäviä".

Halaatte kyyneleet silmissä, vaikka olettekin molemmat miehiä, ja ihmiset katsovat. Ette kuitenkaan liian kauaa, etteivät ihmiset ala puhumaan...

Hyvää lahjojen ostelua!

Nousu ja tuho

Koska minulta ei juttua tunnu syntyvän muusta kuin vapaasukelluksesta, niin suolletaan siitä sitten. On kai sekin parempi kuin iänikuinen iltapäivälehtien otsikoiden kommentointi, hassut linkit tai markkina-arvoteorian kiivas puolustaminen.

Ensiksi nyt kuitenkin alta pois se pakollinen hassu linkki: Japander esittelee Japanilaisissa tv-mainoksissa esiintyneitä Hollywoodin tähtiä. Aika hervoton klassikko on toki myös engrish. Hulluja nuo japut.

Viime viikonloppuna oli Freediving Team of Finlandin organisoima syväsukellusleiri, jossa antoisien teorialuentojen lisäksi päästiin kokeilemaan sukeltamista paikassa jossa vettä riitti n. 80 metriin asti. Lauantaina suureksi yllätyksekseni sukelsin 27.5 metriä. Sunnuntaina ei oikein tuntunut kulkevan ja pallea tuntui aika kireältä. Hetken lepäilyn ja muutaman "negatiivisen" sukelluksen jälkeen tuntui kuitenkin hyvältä joten jatkoin potkimista alas päin. Kellon näyttäessä 30 metriä käännyin ympäri ihan silkasta psykologisesta herätteestä. Pinnalle päästessä kyllä hymyilytti. Mittari näytti 30.8 metriä ja tiesin että enemmänkin olisi mennyt.

Negatiivinen sukellus on hyvä tapa venyttellä paikkoja ja herätellä sukellusrefleksiä. Ideana on puhaltaa keuhkot täysin tyhjäksi pinnalla ja hivuttautua sitten hiljalleen alaspäin. Näin pystyy simuloimaan jo pienissäkin syvyyksissä valtavaa painevaikutusta kroppaan (normaalisti keuhkot painuvat näin kasaan vasta jossain 60 metrin tietämillä). Varoituksena sitten tätä lukeville, että negatiivista sukellusta ei pidä koskaan tehdä valvomatta. Ei tietysti muunkaanlaisia sukelluksia, mutta erityisesti ei negatiivisa ;) Tajunnanmenettämisen riski on suuri ja äkillinen nosteen häviäminen (josta suurin osa tulee keuhkoista) voi aiheuttaa pienoisen tilanteen tottumattomalle.

Täynnä uutta intoa kävin sitten harjoittelemaan. Maanantaina tein uudet pohjat hengenpidätyksessä (5:05) ja herätin kummeksuvia katseita harjoittelemalla apnea-kävelyä paikallisella pururadalla. Tiistaina tein useita rentoja sukelluksia n. 28 metriin ja tunne oli kertakaikkiaan mahtava.

Eilen sitten tulin tietoiseksi oikeassa korvakäytässä tuntuvasta pienestä kivusta ja kävin tänään näyttämässä lääkärille. Tyly tuomio, korvakäytävän tulehdus ja viikon antibioottikuuri. Harmittaa jäädä taas tauolle kun vihdoin sai hyvän putken päälle, mutta toisaalta se voi olla ihan hyväkin. Kaiken kaikkiaan merkit ovat hyvät kuun lopussa käytäviä sm-kisoja silmällä pitäen.

En sinänsä ollut tulehduksesta yllättänyt, jatkuva paskaisen järviveden heruttelu korvakäytävään on kyllä omiaan sellaisen aiheuttamaan. Harmi vaan ettei sille sinänsä voi tehdä mitään. Korvatulppia ei voi paineen takia käyttää, päin vastoin korvaan pitääkin päästää vettä. Korvatippoja ei saa ilman reseptiä eikä niiden jatkuva käyttö muutenkaan ole hyvästä. Pitänee vain kerätä kunnon suojaava vahakerros pyrkiä ainakin kuivaamaan korvat sukellusten jälkeen.

Lisättäkööt vielä yksi päivän linkki. Ainakin minulle melkoisia väristyksiä (positiivisessa mielessä) aiheutti tämä Loic Lefermen No-Limits video. Vaikkakin ko. ennätys on jo aikaa sitten rikottu, on tämä paras video mitä olen onnistunut aiheesta löytämään (video on mediaplayer 9 formaatissa, joten alustasta riippuen ei ehkä ihan heittämällä lähde näkymään).

Vesiapinan paluu

Uskaltauduin eilen uudestaan vapaasukeltamaan noin viikon tauon jälkeen. Aseistettuna malttavaisemmalla mielellä ja koko joukolla uusia vinkkejä ja harjoituksia sukelsin ns. "free immersion" sukelluksia syvimmillään 14 metriin. Free Immersion on laji, jossa ei uida ollenkaan vaan vedetään itseä alaspäin köyttä pitkin. Tämä on erittäin hyvä tapa harjoitella paineentasausta ja muita juttuja kun ei tarvitse keskittyä potkuihin ja voi pysähtyä paikalleen roikkumaan halutessaan. Normaalisti olen tasannut paineet ensimmäisen kerran n. 3-4 metrissä ja siitä "jokusen kerran" 15 metriin asti. Nyt tein tarkoituksella liioiteltuja tasauksia vaikken missään vaiheessa tuntenut kipua. Vähintään metrin välein. Ylös tullessa huomasin jännittäväni hengityselimissäni joitakin lihaksia ja rentoutettuani ne korvani tasautuivat valtavan turauksen saattelemana. Tämä herätti minut ajattelemaan, että ehkäpä ongelmani onkin osittain ollut se, että en nimen omaan ylös tullessa ole päästänyt ilmaa pois tarpeeksi helpolla, joilloin se on väkisin purkautuessaan repinyt verisuonia ja limakalvoja hieman auki. Niin tai näin, sukellukset menivät hienosti enkä kertaakaan tuntenut kipua tai epämukavuutta. Ja mikä tärkeintä, en sylkenyt pisaraakaan verta sukellusten jälkeen. Fiilikset alkavat taas pikkuhiljaa nousta. Lopetin köysiharjoittelun tekemällä muutaman sukelluksen puoliksi täysillä ja tyhjillä keuhkoilla simuloidakseni suurempaa syvyyttä ja paineentasausta kun ilma on vähissä. Kerran päädyin nielemään suullisen ilmaa vahingossa ja tätä säestivätkin sitten hassut ääniefektit pinnalla erilaisten ruumiintoimintojen muodossa (muistakaamme että suullinen ilmaa 10 metrissä on kaksi suullista pinnalla...).

Ihan ilman draamaa ei kuitenkaan selvitty. Paikka jossa harjoittelimme on lähellä sellaista melonta- ja souturataa. Tämä rata on rajattu paksuin metallivaijerein, joita kulkee pitkittäin järven pinnasta n. metrin syvyydessä. Oma harjoitusköytemme ajautui erään sukellukseni aikana vaijerin viereen ja ylös tullessani se osui minuun tempaisten maskin naamalta. Ikään kuin tämä ikävä tunne ei olisi riittänyt, nousin vielä väärältä puolelta vaijeria, joten ranteessani ollut turvaköysi jäi siihen kiinni. Onneksi omistan apinan kädet ja pystyin juuri ja juuri venyttämään naamani pintaan ja haukkaamaan ilmaa. Nimittäin äkkinäinen maskin poisto (kylmää vettä kasvoille, näkökyvyn menetys), fyysinen kipu ja kiinnijäämisen tunne saivat mieleni sen verta ylikierroksille, että siitä oli rauhallinen harkinta kaukana. Jos turvaköysi olisi ollut 10 cm lyhyempi, olisin ollut aika pinteessä. Kaveri oli kuitenkin pinnalla seuraamassa tilannetta ja jo valmiina syöksymään apuun, joten tuli taas todistettua se miksi AINA pitää olla joku valvomassa suoritusta.

Omien rajojen puitteissa helppojen sukellusten tekeminen oli todella hauskaa pitkästä aikaa ainaisen verenmakuisen ennätysjahdin sijaan. Syvyydet pysyivät kohtuullisina, joten pohja-aikaa oli ihan mukavasti, olo rento ja maisemiakin ehti välillä katsella. On sanoinkuvailemattoman hieno tunne sukeltaa 10 metriin, olla täysin neutraali nosteeltaan ja pienin potkuin edetä pohjaa katsellen vailla jatkuvaa tarvetta hengittää ja nousta ylös. Siksihän tätä treenataan.

Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia

Palatkaamme moraalisen pahoinvoinnin maailmasta taas hetkeksi arkeen ja sukellukseen. Kuten aiemmasta kirjoituksestani voi lukea, oli minulla ongelmia pääni onteloiden kanssa. Jossakin siellä on vieläkin tukoksia, joista mielelläni haluaisin eroon ennen viikonlopun syväsukellusleiriä. Internetin ihmemaailmasta löysin hengenheimolaisia joilla on ollut samanlaisia ongelmia, ja yleinen mielipide tuntui olevan, että ns. neti-kannu ihan oikeasti auttaa. Tai jos ei halua hienoa kannua ja itämaista mystiikkaa, niin selkokielisemmin suolaveden imppaaminen sieraimesta sisään. Vaikka olenkin perinteisesti melko kyyninen kaiken maailman rajatieteiden ja kotikonstien suhteen, tuntui tälle ajatukselle löytyvän kohtuuden nimissä ihan tieteellistäkin tukea.

Töissä ollessani kun tuon artikkelin luin päätin että kokeilen tätä kun pääsen kotia ja niin sitten teinkin. En muistanut ihan tarkkaan mikä piti olla suolan ja veden suhde, mutta olin melko varma että se oli "jotain 2-3 teelusikallista lasilliseen vettä". En jaksanut tarkistaa vaan kävin innolla imppaamaan. Tulos? En muista elämäni aikana kertaakaan, että olisi ollut nokka niin tukossa. Tuntui etten saa henkeä ja kirkasta limaa vuosi tuntitolkulla kuin hanasta. Vasta hyvin nukutun yön jälkeen alkaa pikkuhiljaa tuntua, että voin taas hengittää nenän kautta. Toisin sanoen, en nyt tullut aivan vakuuttuneeksi. Tosin tarkistin sitten jälkeen päin "reseptin". Se oli yksi teelusikallinen puoleen litraan (pint) vettä. Noo, eihän liuokseni ollut kuin n. 6 kertaa liian vahvaa...Saas nähdä uskallanko kokeilla vielä uudestaan. Mikään seurapiiritemppu ei kyllä ole kyseessä ja jos päätätte kokeilla niin kannattaa ehkä jättää paras paita pois päältä ja hakeutua lavuaarin läheisyyteen ;)

Moraalisaarna

Tämä tapaus lienee lähipäivinä taas blogien vakioaiheita, mutta annanpa myös oman näkemykseni asiaan. Iltapäivälehdistö on kyllä siitä hieno media, että 95% blogien tilityksistä saavat kipinänsä niistä. No kuitenkin...

Iltasanomat kertoo kovasti tunteita herättäneestä pahoinpitelystä, jonka uhri lopulta kuoli. Tappelua oli kuulemma seuraamassa kymmeniä ihmisiä, eikä kukaan tehnyt mitään. On tietysti tiettyyn pisteeseen asti perusteltavissa, että ihminen ei mene fyysisesti tällaiseen tilanteeseen väliin. Riippuen voimasuhteista ja käytettävistä välineistä, voi siinä aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä ja vähintään asettaa oman terveytensä vaaraan. On kuitenkin anteeksiantamatonta mielenheikkoutta olla tekemättä MITÄÄN. Ei tarvitse olla 2-metrinen taistelulajien taitaja voidakseen auttaa tällaisessa tilanteessa. Keinoja on monia. Ensimmäinen askel on tietysti hälyttää viranomaiset paikalle, mutta poliisin paikalle saaminen voi tunnetusti kestää niin pitkään, että vahinko ehtii jo tapahtua. Toinen askel onkin saada väkivalta loppumaan. Turvallisen etäisyyden päästä huutelu, informoiminen poliisin hälyttämisestä jne. voivat auttaa. Kenties kännykän näkyvä heiluttelu ja väite valokuvan ottamisesta saa tekijät kiinnittämään huomion pois uhrista. Sitten vain juostaan kovaa. Pääasia että tehdään JOTAIN, heitellään vaikka kivillä jos ei käsiksi uskalla käydä. Tokihan pienet välienselvittelyt ja nujakat ovat melko "viattomia", eikä ehkä kannata mennä väliin jos pari juoppoa vähän läpsii toisiaan. Mutta jos uhri makaa maassa kahden ylivoimaisen tekijän potkiessa ja hakatessa yli "tarpeen", niin luulisi sen jotain ajatuksia herättävän.

Yhteiskuntammehan perustuu sanattomalle sopimukselle, jonka mukaan kaikki ovat suunnilleen ihmisiksi ja antavat toisten olla rauhassa niin kauan kuin tätä sopimusta ei heitä vastaan rikota. On tietysti olemassa lakeja ja muuta keinotekoista krääsää, mutta lopulta sopimus on jokaisen henkilökohtaisen moraalin varassa (paljonpa se puukotuksen uhria lohduttaa tietää, että tekijä toimi laittomasti). Syy miksi osa ihmisistä käyttäytyy täysin mielivaltaisesti on yksinkertaisesti se, että heidän annetaan. Tällaiset ihmiset erottautuvat sanattomasta sopimuksesta oman henkilökohtaisen hyötynsä tavoittelemiseksi ja samalla sanoutuvat irti oikeuksistaan yhteiskunnan suomiin etuihin. On jokaisen kansalaisen pyhä velvollisuus vastustaa tällaista käyttäytymistä ja tehdä selväksi, että emme suvaitse moista. Ihminen itsekkyydessään kyllä menee niin pitkälle kuin annetaan oman etunsa tavoittelemiseksi . Erilaisia moraalisäännöstäjä ja lakeja syntyy, koska kertakaikkiaan on kokonaisuuden kannalta tehokkainta, että suurin osa ihmisistä noudattaa jonkinlaista yhteistä sopimusta siitä miten pitkälle oman hyötynsä tavoittelussa saa mennä. Muuten yhteiselämä olisi kokolailla mahdotonta.

Sitäpaitsi kanssaihmisen auttaminen hengenhädässä on ihan lain mukaankin jokaisen velvollisuus. Vaikka kadulla tajuttomana makaava ihminen olisikin inhottava, haiseva pummi, joka todennäköisesti vain torkkuu humalaansa, on vähin velvollisuutesi katsoa että hän hengittää ja soittaa apua paikalle. Katseen kääntäminen inhon vallassa ja matkan jatkaminen on paitsi laitonta myös käsittämätöntä pikkusieluisuutta ja pelkuruutta.

Ja juu, myönnetään että itselläni on tällä alueella todella paljon parantamisen varaa, mutta lupaan yrittää jos tekin.

Vesiapina

En olekaan tainnut kirjoittaa vielä mitään sukellusjuttuja, vaikka se pääasiallinen vapaa-ajanvietteeni onkin. Nyt kun olen kuitenkin parin viikon sukelluskiellossa enkä voi sitä fyysisesti harrastaa, niin turvaudun yleisempään tapaan harrastaa asioita, eli niistä tilittämiseen netissä. Kuluva kesä on ensimmäinen avovesikauteni vapaasukeltajana ja uusia asioita ja oivalluksia kohtaa niin nopeaan tahtiin ettei tahdo ehtiä kaikkea omaksuakaan. Kuten lähes minkä tahansa urheilulajin kohdalla, alussa kehitys on todella nopeaa. Esimerkiksi hengenpidätystä pystyin ennen sen harrastamista tekemään n. 1:30 - 2:00 minuuttia, mutta jo parin viikon treenailun jälkeen 3 minuuttia meni rikki ja nykyinen ennätykseni on 4:07. Kun tulokset lähes kaksinkertaistuvat lyhyessä ajassa tahtoo vain ihmiselle iskeä hieman vauhtisokeus. Vaikka järki sanoo muuta, niin sitä vain jotenkin sinnikkäästi haaveilee, että tulokset tuplaantuvat myös tästä lyhyessä ajassa, ja tällainen ajattelu johtaa lopulta väkisinkin ongelmiin. Tämä on ehkä tärkein yksittäinen asia jonka olen kuluvan vuoden aikana oppinut.

Talvikaudella uimahallissa harjoitellessa toimintaa hallitsevat kaksi lajia. Dynamic apnea (eli pituussukellus) ja Static apnea (eli hengenpidätys liikkumatta). Molemmat ovat ihan hienoja ja antoisia lajeja, mutta kokeneemmat sukeltajat jaksavat aina muistuttaa siitä, että "oikea" laji on syvyyssukellus, kaikki muu on vain treeniä sitä varten vaihtelevissa olosuhteissa. Nyt kun sitä on päässyt kokeilemaan, niin pakkohan se on allekirjoittaa. Syvyyselementti tuo kirjaimellisesti uuden ulottuvuuden koko lajiin ja samalla koko joukon uusia haasteita. Suurin ongelma ei enää olekaan se, kuinka kauan jaksat pidättää hengitystäsi vaan se kuinka kehosi mukautuu valtaviin paineenvaihteluihin. Kehitys tällä osa-alueella, päin vastoin kuin hengenpidätyksessä, on todella hienovaraista ja hidasta. Tuloksien tuplaaminen lyhyessä ajassa johtaa vain painevammoihin ja lopulta turhautumiseen. Hieman samaan tapaan kuin aikuisiällä ensimmäisen kerran liikkumaan aktivoituva innostuu kasvavista lenkkeilytuloksista ja on parin kuukauden päästä käytännössä invalidi penikkataudin takia. Tuloksia pitää kasvattaa vähän kerrallaan, antaa kehon tottua, venytellä ja analysoida mitä tapahtuu.

Ensimmäinen ja konkreettisimmin tuntuva paineen vaikutus sukeltaessa on tietysti välikorvan alipaineesta johtuva kipu. Useimmilla ihmisillä nenäontelosta korviin johtavat kanavat eivät ole luonnostaan auki ja kun toisen aukon sulkee tärykalvo alkaa ulkoisen paineen kasvattaminen tietysti painaa korvaa kasaan, mikä tuntuu kipuna. Kipu ei ole vain epämukavaa, vaan lopulta johtaa tärykalvon repeämiseen, joka taas johtaa huimaukseen ja pahoinvointiin. Harjoittelemalla on kuitenkin mahdollista oppia aukaisemaan korvakanavat ja puhaltamaan niihin ilmaa ja näin tasaamaan paine-ero. Tämä paitsi helpottaa oloa, myös estää tärykalvojen repämisen ja muut painevauriot korvassa, jotka veden alla tapahtuessaan voivat koitua hengenvaaralliseksi (tärykalvon puhkeaminen sinänsä ei ole vaarallista, mutta kylmän veden tasapainoelimiin tunkeutuessa aiheuttama huimaus ja pahoinvointi sekä siitä seuraava tilanteen hallinnan menettäminen veden alla voivat hyvinkin johtaa paniikkiin ja hukkumiseen). Paineentasaus onkin kaikille laitesukeltajille tuttua puuhaa, eikä sen oppimiseen vaadita mitään erityisiä jippoja tai ruumiinrakennetta. Aloittelevalle vapaasukeltajalle paineentasaus on kuitenkin aivan eritasoinen haaste. Tasaus pitää voida tehdä paljon nopeammin, koska onnistuneessa suorituksessa syvyys kasvaa nopeasti. Vapaasukeltaja myöskin etenee pää alaspäin, mikä vaikeuttaa paineentasausta huomattavasti. Suurimman haasteen aiheuttaa kuitenkin se fakta, että paineen kasvaessa keuhkot painuvat hyvin nopeasti kasaan (katso fysiikan kirjasta jos et usko :) ja jo noin 25-30 metrin kohdalla alkaa useimmille olla todella vaikeaa enää yksinkertaisesti saada keuhkoista tarpeeksi ilmaa korviin työnnettäväksi. Jos painetta taas ei tasaa tarpeeksi usein ja paine-ero ehtii kasvaa liian suureksi, saattaa liian voimakas puhallus vaurioittaa välikorvaa, sekä nenä- ja otsaonteloita. Lyhyen ajan tulos on pieni, viattoman näköinen verenvuoto mutta jos vamman ei anna parantua ja muuta tapojaan huomaa pian syljeskelevänsä verta matalillakin sukelluksilla ja kehittäneensä kroonisen korvavamman joka voi johtaa myös pysyviin kuulovaurioihin.

Syvyyden kasvaessa entisestään alkaa korvien lisäksi kehon kokonaisvaltainen paineeseen sopeutuminen näytellä yhä suurempaa osaa. Koska keuhkot painuvat olennaisesti kasaan (täyttyen lopulta veriplasmalla) voi syntyvä alipaine aiheuttaa erilaisia vammoja hengityselimiin. Alipainetta taas voi syntyä erityisesti, jos sukeltaja on tottumaton ja jännittää hengitystä kontrolloivia lihaksia (pallea, rintakehä) eikä rintakehä ole tarpeeksi joustava salliakseen keuhkojen pienenemisen. Käytyään liian syvällä tottumaton sukeltaja yleensä päätyykin yskimään hieman verta. Tämä ei sinänsä ole vaarallista jos kyse on lievästä tapauksesta, mutta veren näkymisen yleensä missään pitäisi kyllä olla aika selvä varoitusmerkki kenellekään täysjärkiselle siitä, että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Tyypillinen aloittelijan virhe on kuitenkin machomainen ongelmien vähättely ja väkisin puskeminen eteenpäin. Tuloksia pitää saada! Helposti jää huomaamatta, että rennolta vaikuttava treenikaveri joka sukeltaa heittämällä 50 m on itseasiassa harrastanut lajia vuosia ja aikanaan käynyt pitkän tien päästäkseen yleensä 10 metrin ohi.

Miksi sitten kirjoitin näin pitkään lähes pelkästään lajin negatiivisista puolista? Miksi edes harrastaa jotakin jos se ei ole edes hauskaa? Totuus on kuitenkin se, että vapaasukellus ei ole pelkästään hauskaa, vaan se on ihan hemmetin hauskaa. Aloitin oman kauteni täynnä intoa ja sydän pamppaillen (minkä hillitseminen muuten kasvattaa tuloksia entisestään ;) sukelsin ensin 10, sitten 12, 15, 17 ja lopulta 20 metriin eikä yksikään näistä tuntunut edes raskaalta. Nopeasta kehityksestä sokaistuneena jätin mukavasti huomiotta hieman ruskeaksi värjäytyneen syljen sukeltaessani 23 metriin ja ihan kirkkaan veren syljeskelyn parilla seuraavalla kerralla. Lopulta heräsin ruususen unestani kun helppo 5 metrin sukellus aiheutti myös veren syljeskelyä. Olin rikkonut verisuonia nenä- ja otsaonteloissani ja lisäksi aiheuttanut lieviä painevammoja välikorvaan. Syyksi olen tulkinnut liian harvoin ja voimakkaasti tehtävän paineentasauksen ja muutenkin turhan intoilun. Joten, taukoa, parantelua ja aikanaan palaaminen veteen keskittyen helppoihin sukelluksiin, rentoutumiseen ja oikeaoppiseen tekniikkaan. Syvyydet varmasti jaksavat minua vielä muutaman vuoden odottaa :)

Kirjoittamastani tekstistä saattaa jäädä helposti kuva täysin älyvapaasta ja vaarallisesta lajista. Vastuullisesti harrastettuna se ei kuitenkaan ole sen vaarallisempaa kuin vaikkapa polkupyöräily, mutta varoituksen sanana niille jotka kenties tästä innostuivat, että vedessä ei koskaan pelehditä yksin. Hengenpidättelystä voi seurata myös tajuttomuus ja yksinollessasi hukut näinollen vaikka olisit vain kastanut naamasi ämpäriin. Ensimmäinen askeleesi onkin surffata samanhenkisten ihmisten pariin.