Jyväskylän pääuimahalli on remontissa, joten treenivuoroissa on pientä säätöä. Vuorot siirretiin ensin vaajakoskelle, missä on ihan ok pieni halli, 25m rata, 1,5m syvää. Ei luksusta mutta menee. Ehdin käydä siellä tasan kerran kun nyt syyskaudeksi vuorot siirrettiin tikkakoskelle.
Tikkakoskella olosuhteet ovat muuten jees, mutta rata on 17.5m pitkä. Noh, ei auta synkistellä. Tällä mennään eikä se siitä muuksi muutu. Onni onnettomuudessa, yksi suurimmista heikkouksistani on kääntyminen. Se on aina ollut huono, mutta nyt se on ollut kerrassaan luokaton. Sukelsin taas ykkösellä "pitkää", jos laskimme oikein noin 110m. Sukellus ei ollut mitenkään erityisen rento tai helppo, mutta varsinkin käännökset olivat jotain todella surkeaa.
Käytin siis lopputreenin niiden hiomiseen ja parin kokeilun jälkeen nöyrryin kysymään suoraan Kimmolta että mites se nyt oikein kannattaisi tehdä. Kimmo on työstänyt vuosikaudet Aaltoalvarin 30cm syvässä altaassa, ja pituuttakin on melkein saman verran kuin minulla, joten luulisi että se jos joku osaa kääntyä altaassa. Ihan fiksun käännöksen se näyttikin ja mikä parasta se on todella yksinkertainen tehdä. Turha sitä tässä on yrittää selittää, mutta toimii ja homma rentoutui heti huomattavasti.
Koska päätreenivuoromme on nyt tuossa 17.5m altaassa, niin käännöksien ei tosiaan pitäisi olla kevääseen mennessä enää ongelma :)
Nyt tähtäin kuitenkin ensi lauantaihin jolloin koittaa Finlandia Marathon. Vähän vähiin on jääneet juoksut viimeviikkoina, mutta nyt on vaan todettava että tällä mennään, enää ei ehdi mitään tehdä kuitenkaan joten on vaan luotettava siihen että jostain se taas lähtee.
Välillä on pitkähkötkin lenkit lähteneet 4:30 alkuisilla ajoilla, joten ihan hyvä fiilis on sen suhteen että alle 5 min/km pitäisi maaliin raahustaa...Katsotaan ny.
maanantaina, elokuuta 29, 2011
tiistaina, elokuuta 23, 2011
Uusi nousu
Ajattelin alkaa taas päivitellä blogia kun pienoinen treenimotivaatio nostaa taas päätään.
Olen joskus linjannut itselleni että treenaan kovaa vain silloin kun siihen syntyy motivaatio luonnostaan. Järkeily menee jotenkin sitä rataa että oikeasti kovaa treeniä en jaksa (enkä halua) tehdä jos motivaatio ei tule "sisältä". Jos yritän toisin päin, pakottaa itseni motivoitumaan, hommasta tulee vaan ikävää, ei jaksa keskittyä kunnolla jne.
Noh, paljon on vettä virrannut sitten edellisen motivaatioputken. Mutta nyt tuntuisi että palaset ovat taas loksahtamassa kohdalleen ja planeetat oikeaan asentoon.
Pitkälti olen samassa tilanteessa kuin 2007 syksyllä. Takana on melko napakka aerobisen treeninen kausi, edessä vielä kauden päätavoite, Finlandia Marathon 3.9. Sen jälkeen aion keskittyä hetken aikaa sukeltamiseen ja erityisesti dynaan.
Pitkästä aikaa jalassa on myös mono joka tuntuu omalta. Tilasin pitkän jahkailun jälkeen Waterway Glide:n (30 asteen kulmalla, lapa jäykkyys 2). Maksoihan se kun elämä, mutta päädyin tällä kertaa varmaan valintaan. Viimeksi tilasin Tropol m4:n kun ajattelin ottaa riskin ja kokeilla jotain mitä ei vielä monella ole. Jo tuolloin jahkasin pitkään Gliden ja Tropolin välillä.
Pointti tässä Glide-fanailussa on se, että olin kokeillut sitä, todennut että se sopii jalkaan ja toimii pirun hyvin. Voi olla että maailmassa on paljon parempiakin räpylöitä, mutta kun ongelmani oli siihen asti että halusin vain "tarpeeksi hyvän". Ei se Tropolkaan muuten huono ollut, mutta vaan aivan väärän kokoinen ja muotoinen minun jalkaani. Jälkikäteen voisi sanoa että kahdeksi vuodeksi se söi kokonaan motivaationi treenata monolla, kun ei viitsinyt laittaa koko vehjettä jalkaan kivun takia.
Eilen uitin Glideä ekan kerran ja hyvällehän se tuntui. Ensimmäistä kertaa omalla monolla pääsi kunnolla kiinni myös yläpotkuun.
Treenimetodini on nyt toistaiseksi seuraava:
-Joka treenin aluksi pitkä sukellus ilman lämppäreitä
-Tämän jälkeen kilometreja ja jyystöä erilaisin tekniikkaharjoituksin
Dokumentoidaan nyt siis baseline:
-100m DYN, ilman pakkausta
Vähän taustaa: tuo meni todella helpon tuntuisesti. En kääntynyt enää satasesta koska olin etukäteen päättänyt että en käänny. Käänökset olivat myös niin karmeita että järkeilin että niitä pitää nyt vähän työstää ennen kuin jatketaan pitemmälle. Pointti "ekassa pitkässä" treenin alussa on että en mieti mitään, vaan sukellan sillä tekniikalla mikä selkärangasta tulee. Sitten lopputreenin käytän siihen että yritän istuttaa sinne selkärankaan jotain muuta. 100m ei ehkä kuulosta paljolta, eikä olekaan, mutta minulle se on kova juttu. En ole treenannut pituussukellusta missään järkevässä muodossa aikoihin ja viime keväänä kun kokeilin muutaman kerran oli jo 80-90 metrin sukellukset lähes samboilla. Siihen verrattuna tämä 100m oli todella hieno kokemus, pää oli vielä aivan selvä. Hieman huolissani olen siitä että happoja ei tullut vielä käytännössä ollenkaan ja nykäyksetkin vasta 75m tienoilla. Lienee peruja ylettömästä aerobisesta treenistä, mutta kielii myös huonosta sukellusvasteesta.
Kokeilin lopuksi erilaisia vetoja eri tyyleillä. Tuntuu että eteenpäin pääsee tällä monolla paljon pienemmälläkin amplitudilla kuin mihin olen itseni harjaannuttanut. Liuku on myös älyttömän hyvä koska lapa on aivan suora kulman takia lepovaiheessa. Yläpotku vie eteenpäin yhtä paljon kuin alapotku ja potkuun saa hyvän symmetrian kun on ote veteen molemmin puolin. Juuri tätä halusinkin.
Dynaa ajatellen olisi ehkä viisasta vähentää vähän amplitudia, mutta aion pitää sen vielä ohjelmassa lähinnä CW:n takia.
Kuten todettua käännöksiä pitää nyt treenata tehostetusti vähän aikaa. Siitä sitten vaan pituutta vähän kerrallaan lisää. Hyvä fiilis!
Olen joskus linjannut itselleni että treenaan kovaa vain silloin kun siihen syntyy motivaatio luonnostaan. Järkeily menee jotenkin sitä rataa että oikeasti kovaa treeniä en jaksa (enkä halua) tehdä jos motivaatio ei tule "sisältä". Jos yritän toisin päin, pakottaa itseni motivoitumaan, hommasta tulee vaan ikävää, ei jaksa keskittyä kunnolla jne.
Noh, paljon on vettä virrannut sitten edellisen motivaatioputken. Mutta nyt tuntuisi että palaset ovat taas loksahtamassa kohdalleen ja planeetat oikeaan asentoon.
Pitkälti olen samassa tilanteessa kuin 2007 syksyllä. Takana on melko napakka aerobisen treeninen kausi, edessä vielä kauden päätavoite, Finlandia Marathon 3.9. Sen jälkeen aion keskittyä hetken aikaa sukeltamiseen ja erityisesti dynaan.
Pitkästä aikaa jalassa on myös mono joka tuntuu omalta. Tilasin pitkän jahkailun jälkeen Waterway Glide:n (30 asteen kulmalla, lapa jäykkyys 2). Maksoihan se kun elämä, mutta päädyin tällä kertaa varmaan valintaan. Viimeksi tilasin Tropol m4:n kun ajattelin ottaa riskin ja kokeilla jotain mitä ei vielä monella ole. Jo tuolloin jahkasin pitkään Gliden ja Tropolin välillä.
Pointti tässä Glide-fanailussa on se, että olin kokeillut sitä, todennut että se sopii jalkaan ja toimii pirun hyvin. Voi olla että maailmassa on paljon parempiakin räpylöitä, mutta kun ongelmani oli siihen asti että halusin vain "tarpeeksi hyvän". Ei se Tropolkaan muuten huono ollut, mutta vaan aivan väärän kokoinen ja muotoinen minun jalkaani. Jälkikäteen voisi sanoa että kahdeksi vuodeksi se söi kokonaan motivaationi treenata monolla, kun ei viitsinyt laittaa koko vehjettä jalkaan kivun takia.
Eilen uitin Glideä ekan kerran ja hyvällehän se tuntui. Ensimmäistä kertaa omalla monolla pääsi kunnolla kiinni myös yläpotkuun.
Treenimetodini on nyt toistaiseksi seuraava:
-Joka treenin aluksi pitkä sukellus ilman lämppäreitä
-Tämän jälkeen kilometreja ja jyystöä erilaisin tekniikkaharjoituksin
Dokumentoidaan nyt siis baseline:
-100m DYN, ilman pakkausta
Vähän taustaa: tuo meni todella helpon tuntuisesti. En kääntynyt enää satasesta koska olin etukäteen päättänyt että en käänny. Käänökset olivat myös niin karmeita että järkeilin että niitä pitää nyt vähän työstää ennen kuin jatketaan pitemmälle. Pointti "ekassa pitkässä" treenin alussa on että en mieti mitään, vaan sukellan sillä tekniikalla mikä selkärangasta tulee. Sitten lopputreenin käytän siihen että yritän istuttaa sinne selkärankaan jotain muuta. 100m ei ehkä kuulosta paljolta, eikä olekaan, mutta minulle se on kova juttu. En ole treenannut pituussukellusta missään järkevässä muodossa aikoihin ja viime keväänä kun kokeilin muutaman kerran oli jo 80-90 metrin sukellukset lähes samboilla. Siihen verrattuna tämä 100m oli todella hieno kokemus, pää oli vielä aivan selvä. Hieman huolissani olen siitä että happoja ei tullut vielä käytännössä ollenkaan ja nykäyksetkin vasta 75m tienoilla. Lienee peruja ylettömästä aerobisesta treenistä, mutta kielii myös huonosta sukellusvasteesta.
Kokeilin lopuksi erilaisia vetoja eri tyyleillä. Tuntuu että eteenpäin pääsee tällä monolla paljon pienemmälläkin amplitudilla kuin mihin olen itseni harjaannuttanut. Liuku on myös älyttömän hyvä koska lapa on aivan suora kulman takia lepovaiheessa. Yläpotku vie eteenpäin yhtä paljon kuin alapotku ja potkuun saa hyvän symmetrian kun on ote veteen molemmin puolin. Juuri tätä halusinkin.
Dynaa ajatellen olisi ehkä viisasta vähentää vähän amplitudia, mutta aion pitää sen vielä ohjelmassa lähinnä CW:n takia.
Kuten todettua käännöksiä pitää nyt treenata tehostetusti vähän aikaa. Siitä sitten vaan pituutta vähän kerrallaan lisää. Hyvä fiilis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)