Kirjoitustauko ei tällä kertaa ole johtunut siitä että en ole jaksanut kirjoittaa, vaan siitä että treenit loppuivat kuin seinään. Itsenäisyyspäivänä alkanut vatsatauti jonka ajattelin aiheuttavan "parin päivän pakkolevon" venähti lopulta parin viikon mittaiseksi on/off sairasteluksi. Siitä jatkui sitten normaali flunssa kuumeineen ja kurkkukipuineen jonka jälkeen pöpö eteni keuhkoihin ja seurasi armoton yskä ja räkäkuuri.
Nyt on ensimmäistä kertaa melkein kuukauteen sellainen olo että voisi ylipäätään jotain liikuntaa harrastaa, joten kävin äärimmäisen vaatimattomalla n. 5km lenkillä tunnustelemassa. Ei se kuolemaksi ollut, mutta ei nyt ihan parhaitakaan lenkkejä. Sykkeet vetelivät 20 pykälää korkeammalla kuin normaalisti, mutta kyllä tästä nyt toivottavasti rakentamaan pääsee. Taloyhtiön "punttisalissa" vielä pikainen tunnustelu pienillä painoilla yleisimmistä liikkeistä niin tästä on hyvä lähteä mässäilemään uudenvuoden juhlintaan. Toivottavasti ensi vuosi alkaa vähän paremmissa voimissa.
lauantaina, joulukuuta 31, 2011
torstaina, joulukuuta 01, 2011
Sali/Kestävyysvoima
Kyykky 3x20 (50kg)
Ylätalja 20,17, 15 (asetus 8)
Penkki 20, 15, 12 (50kg)
Alavatsat 25, 15, 16
Haba 15,12,12 (11kg per käsi)
Alaselkä 20,20,17
Jalkapärssi 3x15 (asetus 16)
Niskantakaa punnerrus 15,13,10 (30kg vapaa tanko)
Aika hapoilla oli ukko taas tuon jälkeen. Hieman paremmin jaksoi sarjat loppuun asti, mutta nuo 2 viimeistä liikettä oli kyllä ihan raahustamista.
Ylätalja 20,17, 15 (asetus 8)
Penkki 20, 15, 12 (50kg)
Alavatsat 25, 15, 16
Haba 15,12,12 (11kg per käsi)
Alaselkä 20,20,17
Jalkapärssi 3x15 (asetus 16)
Niskantakaa punnerrus 15,13,10 (30kg vapaa tanko)
Aika hapoilla oli ukko taas tuon jälkeen. Hieman paremmin jaksoi sarjat loppuun asti, mutta nuo 2 viimeistä liikettä oli kyllä ihan raahustamista.
Static etenee
Selkeästi treenin vaikutukset alkavat yleisemminkin purra. Tänään kuivastatic 5:40. Fiilis oli hyvä ja "kontrollissa" koko suorituksen ajan. Nykäykset alkoivat melko myöhään, 4 minuutin kohdalla vaikka tein ilman lämppäreitä ykkösellä. Varmaan osittain eilisen treenin peruja vielä (bikarbonaattia vielä kierrossa?)
6 minuuttia ei enää tunnukaan ihan kaukaiselta, se olisikin liki "no warmup" pb - ja vielä ei siis pakata ollenkaan.
Täytyy sanoa että nowup-static (lyhennän sen tästedes näin kun ei jaksa aina kirjoitaa koko rimpsua) on aika mukava treenimuoto, sitten kun siihen pääsee sisälle. Lähinnä siis siksi, että treeni kestää alle 10 minuttia - ei ole hirveästi tekosyitä miksei sitä päivän mittaan ehtisi tehdä.
Vanhan koulukunnan static-treeni lämppäreineen vei minulta hyvinkin tunnin. Sitä on jo vaikea järjestää joka päivälle.
6 minuuttia ei enää tunnukaan ihan kaukaiselta, se olisikin liki "no warmup" pb - ja vielä ei siis pakata ollenkaan.
Täytyy sanoa että nowup-static (lyhennän sen tästedes näin kun ei jaksa aina kirjoitaa koko rimpsua) on aika mukava treenimuoto, sitten kun siihen pääsee sisälle. Lähinnä siis siksi, että treeni kestää alle 10 minuttia - ei ole hirveästi tekosyitä miksei sitä päivän mittaan ehtisi tehdä.
Vanhan koulukunnan static-treeni lämppäreineen vei minulta hyvinkin tunnin. Sitä on jo vaikea järjestää joka päivälle.
Vastaliike
Häröilytreenejä seuraa yleensä hyvä treeni, ja päinvastoin. Selvästi teki hyvää höllätä pipoa yhden treenin ajaksi ja sallia static. Myös parin päivän lepo teki hyvää ja nyt menin Tikkakoskelle hyvin latautuneena.
Ei siinä mitään fiilistellä ja lämmitellä, kamat niskaan, 5 minuuttia rauhoittumista ja matkaan. Pääsin tällä kertaa 8 altaanmittaa, eli n. 133 metriä - mikä on "16,7m altaan pb" jos jostain pitää iloa repiä. No, matka ei niinkään ole olennaista, kuin miltä se tuntui. Tällä kertaa hapotus alkoi ajoissa ja kasvoi tasaisesti koko sukelluksen ajan ja loppua kohti epämukavuus kasvoi tasaisesti ja hallitusti lakipisteeseensä. Yhtään ei olisi tarvinnut enempää sukeltaa, mutta lopetus oli hallittu. Koko kroppa hapotti vielä minuutteja sukelluksen jälkeen. Jes! Sukelsin taas ilman laseja, mikä tuntuu nyt muutaman treenikerran jälkeen jo täysin luonnolliselta. Ainoa ikävä on että jos ui yhtään kovempaa alkaa vesi mennä silmämunien alle - se tekee vähän häijyä :)
Sukelsin myös kädet sivuilla. Syy on lähinnä se, että tuossa altaassa käsiä ei ehdi ojentaa kunnolla kun on jo päädyssä, mutta näköjään se toimii noinkin.
Tekniikasta ei tämän vedon kohdalla kannata paljoa puhua - sitä ei ollut. Treenin sukeltelinkin aika paljon lyhyitä vetoja tunnustellen hieman miten tähän saisi vähän vauhtia lisää rentoutta hukkaamatta, ja uskoisin että sain siinä muutaman ihan hyvän ahaa-elämyksen. Ilman lämppäreitä sukeltamisessa on vielä haasteena se, että yleensä tarvitsen muutaman verryttelyvedon että tekniikka alkaa osua kohdalleen. Mutta siitä päässee eroon a) tekemällä tarpeeksi ilman lämppäreitä ja keskittymällä siihen mitä tekee (kun on pakko, niin kai se sieltä tulee), b) hinkkaamalla tekniikkaa selkärankaan niin että se tulee sieltä aina, tilantessa kuin tilanteessa.
Lisäksi sukelsin useamman sukelluksen välille 100-117, ei laskettu mutta olisiko noita viitisen kappaletta mennyt. Kokeilimme Kimmon kanssa myös "static dynaa" taas. Ajatuksena siis on että välillä jakaa dynan kahteen osa-alueeseen: sukellusaika ja sukellustekniikka. Nyt siis ennenkaikkea yritimme hakea sitä miltä tuntuu venyttää sukellus ajallisesti mahdollisimman pitkäksi. Muita sääntöjä ei ole kuin että dynaa sen pitää olla ja liike ei saa pysähtyä, mutta muuten mahdollisimman rentona.
Sukellusajat (100m) menivät jotakuinkin 2:40 tietämiin, +- 10 sekuntia. Kimmo veti pari yli kolme minuuttistakin. Hauska ja stressitön treenimuoto vastapainona ikuiselle runttaamiselle.
Muutaman treenin jälkeen sitten varmaan painotus toisin päin, eli teknisesti mahdollisimman puhtaita ja hyötysuhteeltaan hyviä sukelluksia. Tuolla sukellusajalla nopeus pitäisi kuitenin olla melkein kaksinkertainen, jos halutaan puhua hyvästä sukelluksesta.
Treenien jälkeen kuitenkin hyvä ja motivoitunut fiilis, tästä on hyvä jatkaa!
Ei siinä mitään fiilistellä ja lämmitellä, kamat niskaan, 5 minuuttia rauhoittumista ja matkaan. Pääsin tällä kertaa 8 altaanmittaa, eli n. 133 metriä - mikä on "16,7m altaan pb" jos jostain pitää iloa repiä. No, matka ei niinkään ole olennaista, kuin miltä se tuntui. Tällä kertaa hapotus alkoi ajoissa ja kasvoi tasaisesti koko sukelluksen ajan ja loppua kohti epämukavuus kasvoi tasaisesti ja hallitusti lakipisteeseensä. Yhtään ei olisi tarvinnut enempää sukeltaa, mutta lopetus oli hallittu. Koko kroppa hapotti vielä minuutteja sukelluksen jälkeen. Jes! Sukelsin taas ilman laseja, mikä tuntuu nyt muutaman treenikerran jälkeen jo täysin luonnolliselta. Ainoa ikävä on että jos ui yhtään kovempaa alkaa vesi mennä silmämunien alle - se tekee vähän häijyä :)
Sukelsin myös kädet sivuilla. Syy on lähinnä se, että tuossa altaassa käsiä ei ehdi ojentaa kunnolla kun on jo päädyssä, mutta näköjään se toimii noinkin.
Tekniikasta ei tämän vedon kohdalla kannata paljoa puhua - sitä ei ollut. Treenin sukeltelinkin aika paljon lyhyitä vetoja tunnustellen hieman miten tähän saisi vähän vauhtia lisää rentoutta hukkaamatta, ja uskoisin että sain siinä muutaman ihan hyvän ahaa-elämyksen. Ilman lämppäreitä sukeltamisessa on vielä haasteena se, että yleensä tarvitsen muutaman verryttelyvedon että tekniikka alkaa osua kohdalleen. Mutta siitä päässee eroon a) tekemällä tarpeeksi ilman lämppäreitä ja keskittymällä siihen mitä tekee (kun on pakko, niin kai se sieltä tulee), b) hinkkaamalla tekniikkaa selkärankaan niin että se tulee sieltä aina, tilantessa kuin tilanteessa.
Lisäksi sukelsin useamman sukelluksen välille 100-117, ei laskettu mutta olisiko noita viitisen kappaletta mennyt. Kokeilimme Kimmon kanssa myös "static dynaa" taas. Ajatuksena siis on että välillä jakaa dynan kahteen osa-alueeseen: sukellusaika ja sukellustekniikka. Nyt siis ennenkaikkea yritimme hakea sitä miltä tuntuu venyttää sukellus ajallisesti mahdollisimman pitkäksi. Muita sääntöjä ei ole kuin että dynaa sen pitää olla ja liike ei saa pysähtyä, mutta muuten mahdollisimman rentona.
Sukellusajat (100m) menivät jotakuinkin 2:40 tietämiin, +- 10 sekuntia. Kimmo veti pari yli kolme minuuttistakin. Hauska ja stressitön treenimuoto vastapainona ikuiselle runttaamiselle.
Muutaman treenin jälkeen sitten varmaan painotus toisin päin, eli teknisesti mahdollisimman puhtaita ja hyötysuhteeltaan hyviä sukelluksia. Tuolla sukellusajalla nopeus pitäisi kuitenin olla melkein kaksinkertainen, jos halutaan puhua hyvästä sukelluksesta.
Treenien jälkeen kuitenkin hyvä ja motivoitunut fiilis, tästä on hyvä jatkaa!
tiistaina, marraskuuta 29, 2011
Päivän kuivat
Tänään ei muuta treeniä, mutta kuivastatic 5:22 (ykkösellä, ilman pakkausta). Muutama sekunti kerrallaan hiivitään ylöspäin...
maanantaina, marraskuuta 28, 2011
Staticia pitkästä aikaa
Tänään ei vaan ollut dyna-fiilis, joten sallin itselleni tehdä vedessä staticia. Ajattelin että hyvä määrä voisi olla esim. kerran kuussa vesi-staticeja, ja aina tietysti Tikkakoskella. 25m luksusrataa ei sovi haaskata paikallaan kellumiseen.
Ajat eivät olleet kummoisia, pakkasin ihan antaumuksella ja silti eka n. 5:20 oli ihan tiukka. Huilasin vähän aikaa ja sitten tein jotain 5:30. Jälkimmäisessä nykäykset alkoivat vasta 4 minuutin jälkeen, mutta "romahdus" tuli sitten aika nopeasti.
Jotenkin tuo kuvaa kaikkia sukelluksiani tämän treenirupeaman aikana. Tuntuu että muuten olen saavuttanut vanhan tasoni aika nopeasti, mutta sukellus loppu "korkeammalla hapella" kuin silloin kun olin kunnossa. Loppua ei pysty sillä tavalla hallitusti liu-uttamaan pitemmälle niinkuin ennen. On vaan hyvä olo, sitten vähän epämukava ja hyvin pian sen jälkeen "romahdus". Ja vaikka kuinka hypoventiloin ja vedän ykkösellä niin fiilis on sama. No, kaipa se sieltä taas tulee kun jaksaa puurtaa.
No en minä toisaalta ihmeitä odottanutkaan, aika rankka salitreeni takana kuitenkin tänään jne, mutta onhan tuosta matkaa nuoruuden loistoon :) Se on kuitekin todettava että vedessä staticin tekeminen on huomattavasti kivempaa, ajoittain fiilis oli jopa nautinnollinen.
Sen jälkeen satunnaista häröilyä räpsät jalassa. Sukeltelin pikkuräpsillä pari kertaa n. 80m sukelluksen. Loppuun Kimmon esimerkin innoittamana yksi "static-dyna", eli dynaa niin rennosti ja rauhallisesti kuin vaan voi, välittämättä yhtään matkasta. Ehkä hieman yllättäen tuossa meni 100m pikkuräpsillä, todella hirveällä tekniikalla räpiköiden. Sukellusaika oli jotain 2:20.
Toisaalta masentavaa että vaikka tämä oli "rennoin vetoni", niin ME-miehet sukeltaa ajan lähes tuplana, ihan kunnon vauhtia kuitenkin. Töitä siis vielä riittää :)
Ajat eivät olleet kummoisia, pakkasin ihan antaumuksella ja silti eka n. 5:20 oli ihan tiukka. Huilasin vähän aikaa ja sitten tein jotain 5:30. Jälkimmäisessä nykäykset alkoivat vasta 4 minuutin jälkeen, mutta "romahdus" tuli sitten aika nopeasti.
Jotenkin tuo kuvaa kaikkia sukelluksiani tämän treenirupeaman aikana. Tuntuu että muuten olen saavuttanut vanhan tasoni aika nopeasti, mutta sukellus loppu "korkeammalla hapella" kuin silloin kun olin kunnossa. Loppua ei pysty sillä tavalla hallitusti liu-uttamaan pitemmälle niinkuin ennen. On vaan hyvä olo, sitten vähän epämukava ja hyvin pian sen jälkeen "romahdus". Ja vaikka kuinka hypoventiloin ja vedän ykkösellä niin fiilis on sama. No, kaipa se sieltä taas tulee kun jaksaa puurtaa.
No en minä toisaalta ihmeitä odottanutkaan, aika rankka salitreeni takana kuitenkin tänään jne, mutta onhan tuosta matkaa nuoruuden loistoon :) Se on kuitekin todettava että vedessä staticin tekeminen on huomattavasti kivempaa, ajoittain fiilis oli jopa nautinnollinen.
Sen jälkeen satunnaista häröilyä räpsät jalassa. Sukeltelin pikkuräpsillä pari kertaa n. 80m sukelluksen. Loppuun Kimmon esimerkin innoittamana yksi "static-dyna", eli dynaa niin rennosti ja rauhallisesti kuin vaan voi, välittämättä yhtään matkasta. Ehkä hieman yllättäen tuossa meni 100m pikkuräpsillä, todella hirveällä tekniikalla räpiköiden. Sukellusaika oli jotain 2:20.
Toisaalta masentavaa että vaikka tämä oli "rennoin vetoni", niin ME-miehet sukeltaa ajan lähes tuplana, ihan kunnon vauhtia kuitenkin. Töitä siis vielä riittää :)
Salitreeneistä
En ole pahemmin kirjoitellut salitreeneistä, kun ei ole oikein ollut mitään kovin mielenkiintoista kirjoiteltavaa. Pitkän tauon jälkeen kun alottaa, niin menee muutama viikko vaan siinä että sekalaisesti häröillen saa itsensä taas "treenikuntoon".
Nyt kun tämä on saavutettu, niin ajattelin ottaa hieman järjestelmällisyyttä peliin.
Itsekurini ei riitä pitämään erillisiä ruumiinosapäiviä, joten teen joka kerta koko kropan. Pitääkseni homman jotakuinkin mielenkiintoisena ajattelin kuitenkin jakaa sen seuraavasti.
2 treeniä pitkiä sarjoja, kunnolla hapolle (esim. 3x15-20)
2 treeniä keskipitkiä (esim. 5x5)
1 treeniä "maksimeja" (3x1-3 toistoa)
Kun käyn noin 3 kertaa viikossa salilla, tästä tulee sellainen parin viikon rupeama. Sitten alusta.
Ideana tuossa siis on että pitkät kehittävät kestävyysvoimaa, keskipitkät massaa ja energiavarastoja, ja maksimit - no maksimeja ja hermotusta.
Kun "sukelluskausi" lähenee, vaihdan painotuksen toisin päin, eli vähemmän kestävyyttä ja massaa, enemmän hermotusta.
Tänään siis aloitin ekasta pitkästä setistä, ja kirjataan nyt aloituspainot ja sarjat:
Kyykky: 3x20x50kg
Ylätalja: (asetus 8, mitä liekään kiloina) 20,15,15
Alavatsat (jalkojen nosto selältään, ilman painoja): 20, 20, 15
Pena (50kg): 20, 15, 12
Hauiskääntö (11kg per käsi): 20, 15, 12
Alaselkä (ilman painoja): 20, 15, 12
Hartian takaa pystypunnerrus (30kg vapaa tanko): 15, 12, 12
Jalkaprässi-tsydeema (asetus 16): 15, 15, 15
Hyvin alkoi kyllä lopussa olla veto poissa. Vielä pitäisi jaksaa toinen tällainen, sitten pääsee taas massailemaan :)
Positiivinen yllätys on ollut että kun olen malttanut pitää kyykkypainot alle 70kg:n, selkäongelmia ei ole tullut. Jatkan vielä jonkin aikaa tällä alueella ja kun lähden kasvattamaan, niin erittäin konservatiivisesti...Viimekesän parin kuukauden "selkäinvalidius" on vielä turhan tuoreessa muistissa.
Kuivastaticissa tänään meni 5:10 (ykkönen ilman pakkausta), eli pientä parannusta sielläkin...
Nyt kun tämä on saavutettu, niin ajattelin ottaa hieman järjestelmällisyyttä peliin.
Itsekurini ei riitä pitämään erillisiä ruumiinosapäiviä, joten teen joka kerta koko kropan. Pitääkseni homman jotakuinkin mielenkiintoisena ajattelin kuitenkin jakaa sen seuraavasti.
2 treeniä pitkiä sarjoja, kunnolla hapolle (esim. 3x15-20)
2 treeniä keskipitkiä (esim. 5x5)
1 treeniä "maksimeja" (3x1-3 toistoa)
Kun käyn noin 3 kertaa viikossa salilla, tästä tulee sellainen parin viikon rupeama. Sitten alusta.
Ideana tuossa siis on että pitkät kehittävät kestävyysvoimaa, keskipitkät massaa ja energiavarastoja, ja maksimit - no maksimeja ja hermotusta.
Kun "sukelluskausi" lähenee, vaihdan painotuksen toisin päin, eli vähemmän kestävyyttä ja massaa, enemmän hermotusta.
Tänään siis aloitin ekasta pitkästä setistä, ja kirjataan nyt aloituspainot ja sarjat:
Kyykky: 3x20x50kg
Ylätalja: (asetus 8, mitä liekään kiloina) 20,15,15
Alavatsat (jalkojen nosto selältään, ilman painoja): 20, 20, 15
Pena (50kg): 20, 15, 12
Hauiskääntö (11kg per käsi): 20, 15, 12
Alaselkä (ilman painoja): 20, 15, 12
Hartian takaa pystypunnerrus (30kg vapaa tanko): 15, 12, 12
Jalkaprässi-tsydeema (asetus 16): 15, 15, 15
Hyvin alkoi kyllä lopussa olla veto poissa. Vielä pitäisi jaksaa toinen tällainen, sitten pääsee taas massailemaan :)
Positiivinen yllätys on ollut että kun olen malttanut pitää kyykkypainot alle 70kg:n, selkäongelmia ei ole tullut. Jatkan vielä jonkin aikaa tällä alueella ja kun lähden kasvattamaan, niin erittäin konservatiivisesti...Viimekesän parin kuukauden "selkäinvalidius" on vielä turhan tuoreessa muistissa.
Kuivastaticissa tänään meni 5:10 (ykkönen ilman pakkausta), eli pientä parannusta sielläkin...
torstaina, marraskuuta 24, 2011
Häröilytreeni
Keskiviikonna treenasimme taas Tikkakoskella. Olin melko latautunut treeniin, koska edellinen meni niin hyvin. Olin valmistautunut huolella, syönyt, nesteyttänyt jne. ja lähdin tekemään perinteistä pitkää ykkösellä.
Viimekertainen kokemus fluid-goggleista oli niin hyvä, että päätin sukeltaa niillä. Lisäksi olin lisännyt kaulapainoon vähän rautaa ja muutenkin säätänyt sitä "kisakuntoon".
Sukellus oli aivan kaameaa häröilyä. Fluidien takia etäisyyden arvioiminen seinästä ei tahtonut onnistua (suurennusefektin takia), joten kaikki käännökset menivät aivan löperiksi. Tasapaino ei ollut kunnossa ja kun 100m käännöksen jälkeen vielä kaulapainokin tippui, niin totesin että tää oli nyt tässä.
Olkoot tämä taas muistutus siitä, että ei kannata vaihtaa liikaa muuttujia kerralla. Nyt oli fluidit, kaulapainon muutokset ja erimittainen allas kuin viimeksi ja kaaoshan siitä seurasi.
Positiivista kuitenkin oli, että tällä sukelluksella ehkä ekaa kertaa tällä kaudella hapotti "oikein". Eli tasaisesti kasvava, kokonaisvaltainen kehon hapotus (ei siis pelkät reidet) alkoi jo jossain 50m jälkeen ja olin vasta pääsemässä vauhtiin 100m kohdalla.
Kokeilin sitten muutamia eri vetoja, säätäen vähän painoja ja totutellen fluideihin. Pari satasta monolla ja muutama n. 80 metrinen pikkuräpsillä. Jossain kolmannen sukelluksen kohdalla totesin että ei nämä fluidit ole kuin tiellä ja sukelsin paljain silmin. Yllätyksekseni se olikin aika mukavaa, ja taidan jatkaa tällä linjalla. En tiedä onko veden koostumus tuolla erilainen vai onko silmät vaan tottuneet, mutta ei se tuntunut ollenkaan ikävältä.
Viimeinen veto pikkuräpsillä oli jotain 105m luokkaa, joten se oli ihan rohkaisevaa - alkoi häröilyn lopuksi löytyä balanssikin.
Kaiken muun ohella olen alkanut tehdä taas kuivastaticeja pitkästä aikaa. Haluan kuitenkin pitää treenipainotuksen dynassa, joten altaalla en staticeja tee kuin korkeintaan kerran kuussa.
Toistaiseksi teen kuivat "ykkösellä" ja ilman pakkausta, ihan vaan säästääkseni aikaa ja hermoja. Noin viikossa se on kehittynyt 4 min tuntumasta tasaisesti ja tänään meni ekan kerra 5 min rikki. Ei kuulosta kummoiselta, mutta kiva fiilis olla nousujohteisessa kondiksessa. Voi olla että lämppäreillä menisi enemmän ja pakkaaminenkin toisi varmaan minuutin lisää, mutta haluan päästä lämppäreistä eroon kokonaan ja pakkaamista ehtii harjoitella sitten myöhemminkin...
Viimekertainen kokemus fluid-goggleista oli niin hyvä, että päätin sukeltaa niillä. Lisäksi olin lisännyt kaulapainoon vähän rautaa ja muutenkin säätänyt sitä "kisakuntoon".
Sukellus oli aivan kaameaa häröilyä. Fluidien takia etäisyyden arvioiminen seinästä ei tahtonut onnistua (suurennusefektin takia), joten kaikki käännökset menivät aivan löperiksi. Tasapaino ei ollut kunnossa ja kun 100m käännöksen jälkeen vielä kaulapainokin tippui, niin totesin että tää oli nyt tässä.
Olkoot tämä taas muistutus siitä, että ei kannata vaihtaa liikaa muuttujia kerralla. Nyt oli fluidit, kaulapainon muutokset ja erimittainen allas kuin viimeksi ja kaaoshan siitä seurasi.
Positiivista kuitenkin oli, että tällä sukelluksella ehkä ekaa kertaa tällä kaudella hapotti "oikein". Eli tasaisesti kasvava, kokonaisvaltainen kehon hapotus (ei siis pelkät reidet) alkoi jo jossain 50m jälkeen ja olin vasta pääsemässä vauhtiin 100m kohdalla.
Kokeilin sitten muutamia eri vetoja, säätäen vähän painoja ja totutellen fluideihin. Pari satasta monolla ja muutama n. 80 metrinen pikkuräpsillä. Jossain kolmannen sukelluksen kohdalla totesin että ei nämä fluidit ole kuin tiellä ja sukelsin paljain silmin. Yllätyksekseni se olikin aika mukavaa, ja taidan jatkaa tällä linjalla. En tiedä onko veden koostumus tuolla erilainen vai onko silmät vaan tottuneet, mutta ei se tuntunut ollenkaan ikävältä.
Viimeinen veto pikkuräpsillä oli jotain 105m luokkaa, joten se oli ihan rohkaisevaa - alkoi häröilyn lopuksi löytyä balanssikin.
Kaiken muun ohella olen alkanut tehdä taas kuivastaticeja pitkästä aikaa. Haluan kuitenkin pitää treenipainotuksen dynassa, joten altaalla en staticeja tee kuin korkeintaan kerran kuussa.
Toistaiseksi teen kuivat "ykkösellä" ja ilman pakkausta, ihan vaan säästääkseni aikaa ja hermoja. Noin viikossa se on kehittynyt 4 min tuntumasta tasaisesti ja tänään meni ekan kerra 5 min rikki. Ei kuulosta kummoiselta, mutta kiva fiilis olla nousujohteisessa kondiksessa. Voi olla että lämppäreillä menisi enemmän ja pakkaaminenkin toisi varmaan minuutin lisää, mutta haluan päästä lämppäreistä eroon kokonaan ja pakkaamista ehtii harjoitella sitten myöhemminkin...
sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011
SB
Tänään oli hyvä vire koko päivän ja sellainen olo, että poltteli päästä treeneihin. Pari tuntia ennen treenejä saimme tuttavaperheeltä kutsun lähteä syömään Rossoon, joten siinä oman annokseni, puoli pizzaa ja tyttöjen ruokien jämät sisään imuroituani meniasi vähän epäusko tulla että olikohan tämä järkevin tankkaus tuntia ennen treenejä.
Ihan hyvin kulki kuitenkin. Sukelsin "ykkösellä" n. 130m, eli henkisesti tuiki tärkeä käännös 125 metristä. Tiukkahan se oli, kyllä siinä sai hook:kia taas hokea, mutta menipä kuitenkin.
Hienoa kuitenkin oli että tällä kertaa hapottaminen alkoi selkeästi aikaisemmin ja tuli voimakkaampana kuin koskaan ennen tällä kaudella, joten oikeaan suuntaan toivottavasti ollaan menossa.
Sen jälkeen sukelsin 4x100m monolla ja kerran n. 85 pikkuräpsillä. Vähän kokeillen erilaisia vauhteja ja potkutyylejä, mutta pääpointtina vaan nyt saada apnea-kilometrejä. Viimeiset 2 satkua päätin kokeilla vetää fluid-goggleilla, joilla aiemmin en ole dynaa juuri vetänyt. Yllättävän hyvin se sujui niinkin, joten ehkä jatkossa käytän niitä.
Loppuun vedin yhden hiilidioksidi-harkan taas, tällä kertaa 10x25m hengittäen kerran joka käännöksessä. 25m on ehkä vähän liian hidas kerryttämään co2:ta, koska kesti aika kauan ennen kuin alkoi kunnolla potkia, mutta toisaalta loppupäässä pystyi venyttämään harjoitusta kivasti. Ehkä järkevämpi olisi joku 2x50 jolla saisi tasot koholle ja sen jälkeen 25m pätkissä ylläpitoa.
Nyt toista kertaa altaalla oli uusi pukuni, Orca Free. Ihan kiva puku, en ole ihan varma onko se oikeasti NIIN hyvä että yli 400e hinta on oikeutettu, mutta onpahan nyt puku seuraavaksi 5 vuodeksi. Pikkasen sinne tuntuu vettä tulevan jos vauhti nousee yli 1 m/s, mutta muuten istuu oikein kivasti jne. Paljon paremmin se ainakin korostaa pakaroita kuin elios!
Ihan hyvin kulki kuitenkin. Sukelsin "ykkösellä" n. 130m, eli henkisesti tuiki tärkeä käännös 125 metristä. Tiukkahan se oli, kyllä siinä sai hook:kia taas hokea, mutta menipä kuitenkin.
Hienoa kuitenkin oli että tällä kertaa hapottaminen alkoi selkeästi aikaisemmin ja tuli voimakkaampana kuin koskaan ennen tällä kaudella, joten oikeaan suuntaan toivottavasti ollaan menossa.
Sen jälkeen sukelsin 4x100m monolla ja kerran n. 85 pikkuräpsillä. Vähän kokeillen erilaisia vauhteja ja potkutyylejä, mutta pääpointtina vaan nyt saada apnea-kilometrejä. Viimeiset 2 satkua päätin kokeilla vetää fluid-goggleilla, joilla aiemmin en ole dynaa juuri vetänyt. Yllättävän hyvin se sujui niinkin, joten ehkä jatkossa käytän niitä.
Loppuun vedin yhden hiilidioksidi-harkan taas, tällä kertaa 10x25m hengittäen kerran joka käännöksessä. 25m on ehkä vähän liian hidas kerryttämään co2:ta, koska kesti aika kauan ennen kuin alkoi kunnolla potkia, mutta toisaalta loppupäässä pystyi venyttämään harjoitusta kivasti. Ehkä järkevämpi olisi joku 2x50 jolla saisi tasot koholle ja sen jälkeen 25m pätkissä ylläpitoa.
Nyt toista kertaa altaalla oli uusi pukuni, Orca Free. Ihan kiva puku, en ole ihan varma onko se oikeasti NIIN hyvä että yli 400e hinta on oikeutettu, mutta onpahan nyt puku seuraavaksi 5 vuodeksi. Pikkasen sinne tuntuu vettä tulevan jos vauhti nousee yli 1 m/s, mutta muuten istuu oikein kivasti jne. Paljon paremmin se ainakin korostaa pakaroita kuin elios!
sunnuntaina, marraskuuta 13, 2011
Isänpäivän treenit
Hallilla oli tänään aika hiljaista. Pitkään arvoin lähdenkö edes kokeilemaan, mutta soitin etukäteen ja hallilta sanottiin että auki ollaan. Kimmo ei nyt ehtinyt mukaan reissukiireiden vuoksi, mutta ajattelin että vetelen sitten jotain co2 settiä yksikseni jos ei muuta.
Epäilyttävän hiljaiselta kuitenkin näytti parkkipaikalla. Ovikellon soittelun jälkeen tuli henkilökunta kuitenkin oven avaamaan. Pienen sananvaihdon jälkeen totesin että en taida nyt kehdata tulla yksin tänne jos ketään muita ei koko hallissa ole ja henkilökuntakin jo pois lähdössä :) Käännyin kantapäilläni ja lähdin autoa kohti, mutta parkkipaikalla vastaan tulikin Lauri joten päätimme lähteä vielä kokeileemaan.
Sisään päästiin ja ulosmennessään vaksi huikkasi että "laittakaa allasrobotin johto seinään kun lähdette". Aika kumma fiilis oli treenailla kun hallissa ei tosiaan ollut edes henkilökuntaa.
Mutta itse asiaan. Alkuun taas pitkä ilman lämppäreitä. Tällä kertaa meni jo "rutiinilla" 125m. Happoja ei vieläkään pahemmin kuulunut, mutta ehkä kuitenkin jo vähän enemmän. Sukellus oli kuitenkin sen verran tiukka että hyvä etten kääntynyt.
Perään sukeltelin pari kolme satasta, kokeilin Laurin uuttaa monoa ja loppuun vähän taas hiilidioksidia kehoon.
Ensin sukelsin 3x50 hengittäen pari henkosta päädyissä, sitten epämääräisen setin 25m sukelluksia yhdellä henkosella.
Viimeiseen otin pikkuräpsät jalkaan ja sukelsin 175m 25m pätkissä yhdellä henkosella. Tässä tulikin yllättän kovat hiilidioksidit, alkoi jo tulla hieman sekava olo pelkästä hiilidioksidista ja hieman piti hakea päädyssä koordinaatteja. Lisäksi armoton päänsärky, mikä on yleensä merkki melko kovasta co2 tasosta ainakin minulla. Aika tarkkana saa näidenkin kanssa näköjään olla. Vaikkei taju lähtisikään, niin ei nuo harjoitukset vaarattomia ole.
Mutta sellaista, kehitystä näkyvissä, mutta ei vielä mitään dramaattista.
Epäilyttävän hiljaiselta kuitenkin näytti parkkipaikalla. Ovikellon soittelun jälkeen tuli henkilökunta kuitenkin oven avaamaan. Pienen sananvaihdon jälkeen totesin että en taida nyt kehdata tulla yksin tänne jos ketään muita ei koko hallissa ole ja henkilökuntakin jo pois lähdössä :) Käännyin kantapäilläni ja lähdin autoa kohti, mutta parkkipaikalla vastaan tulikin Lauri joten päätimme lähteä vielä kokeileemaan.
Sisään päästiin ja ulosmennessään vaksi huikkasi että "laittakaa allasrobotin johto seinään kun lähdette". Aika kumma fiilis oli treenailla kun hallissa ei tosiaan ollut edes henkilökuntaa.
Mutta itse asiaan. Alkuun taas pitkä ilman lämppäreitä. Tällä kertaa meni jo "rutiinilla" 125m. Happoja ei vieläkään pahemmin kuulunut, mutta ehkä kuitenkin jo vähän enemmän. Sukellus oli kuitenkin sen verran tiukka että hyvä etten kääntynyt.
Perään sukeltelin pari kolme satasta, kokeilin Laurin uuttaa monoa ja loppuun vähän taas hiilidioksidia kehoon.
Ensin sukelsin 3x50 hengittäen pari henkosta päädyissä, sitten epämääräisen setin 25m sukelluksia yhdellä henkosella.
Viimeiseen otin pikkuräpsät jalkaan ja sukelsin 175m 25m pätkissä yhdellä henkosella. Tässä tulikin yllättän kovat hiilidioksidit, alkoi jo tulla hieman sekava olo pelkästä hiilidioksidista ja hieman piti hakea päädyssä koordinaatteja. Lisäksi armoton päänsärky, mikä on yleensä merkki melko kovasta co2 tasosta ainakin minulla. Aika tarkkana saa näidenkin kanssa näköjään olla. Vaikkei taju lähtisikään, niin ei nuo harjoitukset vaarattomia ole.
Mutta sellaista, kehitystä näkyvissä, mutta ei vielä mitään dramaattista.
tiistaina, marraskuuta 08, 2011
Perusjyystöä
Sitten edellisen kirjoituksen on käyty pari huomionarvotonta kertaa altaalla. Sunnuntaina kuitenkin vähän huomionarvoisempi treeni.
Olimme pitkästä aikaa Vaajakosken uimahallissa - ah miten luksukselta tuntui 25 metriä ja yli metrin syvä vesi!
Tapani mukaan aloitin tekemällä yhden pitkän ilman lämppäreitä. Sukellus meni ihan jees, mutta kieltämättä oli pieni pettymys. Pituutta tuli hieman yli 100m ja kuitenkin se oli aika tiukka.
Sukeltelin ja huinailin siinä sitten kaikenlaista ja Kimmo testaili samalla erilaisia vauhtiprofiileja tekemällä putkeen reilun satasen sukelluksen ainakin puolen tusinaa. Oli mielenkiintoista seurata miten sama sukellus tehtynä eri nopeuksilla ja eri vauhdinjaoilla veti miehen välillä ihan loppuun ja välillä oli pirteä kuin peipponen.
Helpoin oli kuulemma sellainen, että ensimmäinen 50m "static moodissa", täysin rentona, vauhdista tai tekniikasta välittämättä. Seuraava 25 hyvässä ryhdissä ja paketti kasassa, mutta vielä aika rauhallista vauhtia ja kädet sivuilla. Sen jälkeen kädet eteen ja "kunnon uintia". Saman tyylistä strategiaa on kokeiltu joskus ennenkin, mutta en silloin saanut siitä mielestäni mitään erityistä hyötyä. Idea lienee että sukelluksen alku, kun vaste ei ole vielä päällä, kannattaisi pitää mahdollisimman pienellä liekillä - mutta kuitenkin mennä eteenpäin. Sitten kun vaste on päällä, antaa soida vähän kovempaa. Murathan teki tämän äärimmileen niin että teki reilun minuutin frc-staticin ensin ja vasta sitten lähti uimaan.
No, päätin tätä kokeilla ja yllätyksekseni meni 125m ilman sen kummepaa valmistautumista. Kuulostaa nykynuorille varmaan aika pieneltä sukellukselta, mutta itselleni se on jo aika iso juttu. PB on karvan yli 150 ja varmaan yli 125m sukellukset laskettavissa jos ei yhden niin kahden käden sormilla. Tämä meni vieläpä treenin lopuksi, takana jo useita yli satasen vetoja ja melko konservatiivisella pakkaamisella.
Tästä tuli heti pieni motivaatiobuusti ja teki mieli tehdä jotain "oikeaa harjoitusta" ikuisen häröilyn sijaan, joten vedin perinteisen 8x50 tasaminuutein lähdöillä. Hieman yllättävää kyllä tämä ei ollut kovinkaan epämukavaa, muistelin että se olisi paljon pahempi - ehkä tuo uusi mono vähän tuo helpotusta. Sai siinä kuitenkin pikkasen hiilidioksidia kiertoon.
Maanantaina vuorostaan taas tikkakoskella ja olihan paluu arkeen aika karmiva. Sukelsin taas alkuun ilman lämppäreitä yhden pitkän, olisiko ollut 105m luokkaa eli 6 käännöstä. No hyvä puoli tässä on että kun on ehdollistunut siihen että satanen on 3 käännöstä niin nyt ehdollistuu siihen että käännöksiä on paljon enemmän - luulisi että tuo pientä psykologista helpotusta kun saa vetää 25m altaassa taas.
Sukelluksessa ei muuten ollut mitään erityisen huomionarvoista, mutta vaikka tein ilman lämppäreitä, hypoventiloin ja ennen sisäänhengitystä hengitin vain kerran vähän reilummin ulos, en vieläkään saa minkäänlaisia happoja sukelluksella. Tämä varmasti selittää sen miksi dyna ei kulje - kertakaikkiaan refleksi ei napsahda päälle.
Syitä tähän on varmasti monia. Olen ollut aina tosi huono "hapottamaan", mutta on se joskus paremminkin toiminut. Yksi on siis varmaan ihan reilu pitkien sukellusten puute viimeisen muutaman vuoden aikana. Toisekseen, oma teoriani on että tällainen "kestävyysliikkujan"-fysiologia ylipäätään on epäedullinen dynaan. CW:ssä toimii paremmin kun refleksi runnotaan väkisin päälle, mutta altaassa se ei tahdo herätä. Kolmannekseen - takana on erittäin aerobinen liikuntajakso, mikä omalta osaltaan varmaan heikentää sukellusvasteen heräämistä. Mutta treenaamallahan se paranee, luulisin.
Herätelläkseni uinuvaa sukellusvastetta, tein 2 co2 harjoitusta. Sukelsin aina 2 altaanväliä ja välissä 1 hengitys. Eka kierroksella jaksoin 8 ja toisella 10 varvia, mistä siis tulee melko vaatimaton 167 metriä - mutta se ei ole se pointti...Pointti on että siinä 5-6 kierroksen jälkeen alkoi muistua miltä pitäisi tuntua sukelluksen lopussa. Hiilidioksidi polttelee keuhkoissa, lihakset hapottavat, mutta pää on aivan kirkas. Otan nyt ohjelmaan näitä co2-harjoituksia koska oma uskomukseni on että niillä voin tehostaa samaan moodiin pääsemistä varsinaisella sukelluksellakin, mutta lähes puhdas arvaushan tämä on.
Kaiken ohessa olen myös alkanut käymään salilla, dokumentoidaan nyt alkutaso tähän että muistan myöhemmin mistä lähdettiin:
-Leuat 5,3,3,3
-Kyykky 60x8, 70x6, 70x6
-Pena 6x60, 5x70, 3x75, 1x80
-Niskan takaa punnerrus tangolla 3x30x10
-Alaselkä, ilman painoja 3x15
-Alavatsat (jalkojen nosto) 15, 12, 10
-Haba 16,5kg per käsi, 3x7
Aika vaatimatonta siis, mutta jostainhan sitä on lähdettävä. Sain keväällä selkäni aika pahasti solmuun kyykyssä, joten siinä on nyt erittäin konservatiivinen linja. Tunnustellen sellaisilla painoilla mitkä varmasti hallitsee. Vielä ei ainakaan ole vaivat palanneet, mutta en uskalla löylyä lisätäkään.
Monolla uidessa huomaa kyllä eron varsin selvästi kun on pikkasen vatsoja ja selkää rääkätty. Ei tartte montaa treenikertaa salilla kun alkaa tekniikka pysyä ihan eri tavalla paketissa.
Olimme pitkästä aikaa Vaajakosken uimahallissa - ah miten luksukselta tuntui 25 metriä ja yli metrin syvä vesi!
Tapani mukaan aloitin tekemällä yhden pitkän ilman lämppäreitä. Sukellus meni ihan jees, mutta kieltämättä oli pieni pettymys. Pituutta tuli hieman yli 100m ja kuitenkin se oli aika tiukka.
Sukeltelin ja huinailin siinä sitten kaikenlaista ja Kimmo testaili samalla erilaisia vauhtiprofiileja tekemällä putkeen reilun satasen sukelluksen ainakin puolen tusinaa. Oli mielenkiintoista seurata miten sama sukellus tehtynä eri nopeuksilla ja eri vauhdinjaoilla veti miehen välillä ihan loppuun ja välillä oli pirteä kuin peipponen.
Helpoin oli kuulemma sellainen, että ensimmäinen 50m "static moodissa", täysin rentona, vauhdista tai tekniikasta välittämättä. Seuraava 25 hyvässä ryhdissä ja paketti kasassa, mutta vielä aika rauhallista vauhtia ja kädet sivuilla. Sen jälkeen kädet eteen ja "kunnon uintia". Saman tyylistä strategiaa on kokeiltu joskus ennenkin, mutta en silloin saanut siitä mielestäni mitään erityistä hyötyä. Idea lienee että sukelluksen alku, kun vaste ei ole vielä päällä, kannattaisi pitää mahdollisimman pienellä liekillä - mutta kuitenkin mennä eteenpäin. Sitten kun vaste on päällä, antaa soida vähän kovempaa. Murathan teki tämän äärimmileen niin että teki reilun minuutin frc-staticin ensin ja vasta sitten lähti uimaan.
No, päätin tätä kokeilla ja yllätyksekseni meni 125m ilman sen kummepaa valmistautumista. Kuulostaa nykynuorille varmaan aika pieneltä sukellukselta, mutta itselleni se on jo aika iso juttu. PB on karvan yli 150 ja varmaan yli 125m sukellukset laskettavissa jos ei yhden niin kahden käden sormilla. Tämä meni vieläpä treenin lopuksi, takana jo useita yli satasen vetoja ja melko konservatiivisella pakkaamisella.
Tästä tuli heti pieni motivaatiobuusti ja teki mieli tehdä jotain "oikeaa harjoitusta" ikuisen häröilyn sijaan, joten vedin perinteisen 8x50 tasaminuutein lähdöillä. Hieman yllättävää kyllä tämä ei ollut kovinkaan epämukavaa, muistelin että se olisi paljon pahempi - ehkä tuo uusi mono vähän tuo helpotusta. Sai siinä kuitenkin pikkasen hiilidioksidia kiertoon.
Maanantaina vuorostaan taas tikkakoskella ja olihan paluu arkeen aika karmiva. Sukelsin taas alkuun ilman lämppäreitä yhden pitkän, olisiko ollut 105m luokkaa eli 6 käännöstä. No hyvä puoli tässä on että kun on ehdollistunut siihen että satanen on 3 käännöstä niin nyt ehdollistuu siihen että käännöksiä on paljon enemmän - luulisi että tuo pientä psykologista helpotusta kun saa vetää 25m altaassa taas.
Sukelluksessa ei muuten ollut mitään erityisen huomionarvoista, mutta vaikka tein ilman lämppäreitä, hypoventiloin ja ennen sisäänhengitystä hengitin vain kerran vähän reilummin ulos, en vieläkään saa minkäänlaisia happoja sukelluksella. Tämä varmasti selittää sen miksi dyna ei kulje - kertakaikkiaan refleksi ei napsahda päälle.
Syitä tähän on varmasti monia. Olen ollut aina tosi huono "hapottamaan", mutta on se joskus paremminkin toiminut. Yksi on siis varmaan ihan reilu pitkien sukellusten puute viimeisen muutaman vuoden aikana. Toisekseen, oma teoriani on että tällainen "kestävyysliikkujan"-fysiologia ylipäätään on epäedullinen dynaan. CW:ssä toimii paremmin kun refleksi runnotaan väkisin päälle, mutta altaassa se ei tahdo herätä. Kolmannekseen - takana on erittäin aerobinen liikuntajakso, mikä omalta osaltaan varmaan heikentää sukellusvasteen heräämistä. Mutta treenaamallahan se paranee, luulisin.
Herätelläkseni uinuvaa sukellusvastetta, tein 2 co2 harjoitusta. Sukelsin aina 2 altaanväliä ja välissä 1 hengitys. Eka kierroksella jaksoin 8 ja toisella 10 varvia, mistä siis tulee melko vaatimaton 167 metriä - mutta se ei ole se pointti...Pointti on että siinä 5-6 kierroksen jälkeen alkoi muistua miltä pitäisi tuntua sukelluksen lopussa. Hiilidioksidi polttelee keuhkoissa, lihakset hapottavat, mutta pää on aivan kirkas. Otan nyt ohjelmaan näitä co2-harjoituksia koska oma uskomukseni on että niillä voin tehostaa samaan moodiin pääsemistä varsinaisella sukelluksellakin, mutta lähes puhdas arvaushan tämä on.
Kaiken ohessa olen myös alkanut käymään salilla, dokumentoidaan nyt alkutaso tähän että muistan myöhemmin mistä lähdettiin:
-Leuat 5,3,3,3
-Kyykky 60x8, 70x6, 70x6
-Pena 6x60, 5x70, 3x75, 1x80
-Niskan takaa punnerrus tangolla 3x30x10
-Alaselkä, ilman painoja 3x15
-Alavatsat (jalkojen nosto) 15, 12, 10
-Haba 16,5kg per käsi, 3x7
Aika vaatimatonta siis, mutta jostainhan sitä on lähdettävä. Sain keväällä selkäni aika pahasti solmuun kyykyssä, joten siinä on nyt erittäin konservatiivinen linja. Tunnustellen sellaisilla painoilla mitkä varmasti hallitsee. Vielä ei ainakaan ole vaivat palanneet, mutta en uskalla löylyä lisätäkään.
Monolla uidessa huomaa kyllä eron varsin selvästi kun on pikkasen vatsoja ja selkää rääkätty. Ei tartte montaa treenikertaa salilla kun alkaa tekniikka pysyä ihan eri tavalla paketissa.
tiistaina, lokakuuta 18, 2011
Karstat pois koneesta
Pitkään hiljaisuuteen on syynsä - ei mitään tiedotettavaa. Finlandian jälkeen oli ensin sellainen olo että no, eihän se tuntunut missään, 3 päivää myöhemmin olin jo lenkillä ja ihan kivasti kulki.
Sitten alkoi kuitenkin tökkiä sekä fyysisesti että henkisesti - palautuminen ei vaan ollut riittävä. Yritin korjata tilannetta tekemellä mahdollisimman alhaisilla sykkeillä lenkkejä jonkin aikaa. Tavoite oli Pirkan Hölkkä 2.10. Pikkuhiljaa alkoi voima palata jäseniin ja ajatkin mennä alle 5 min/km, mutta Pirkkaa edeltävänä iltana totesin että kyllä nyt ollaan kipeänä. Ei auta vaikka kuinka harmittaisi, ei tästä kyllä juoksemaan kannata lähteä.
Kummallinen syysflunssa on riivannut siitä saakka (ja vähän sitä ennenkin) yhteensä nyt useamman viikon ajan. Veikkaan että siinä on ollut sekoitus sekä huonoa palautumista tai ylikunnon oireita + joku pöpö. Todella ärsyttävä piiloflunssa, eli kunnon kuumetta ei ole ollut, mutta lihassärkyä heikotusta, huonot verenpaineet jne.
Noh, viime sunnuntaina viimein rohkaistuin lenkille. Tarkoitus oli tunnustella oloa ja lähteä hitaasti, mutta kun lähdin ensin saattamaan Venlaa ja tyttöjä jotka liikkuivat pyörällä niin vauhti nousi "salaa" melko kovaksi. No kun kerta hyvältä tuntui niin päästelin sitten 10 km "niin kovaa kun pääsee", mikä oli karvan alle 46 minuuttia. Ei nyt ihan personal best vauhtia, mutta kiva kuitenkin huomata ettei sairastelun myötä kokonaan ole nopeus kadonnut. Sykkeet olivat vauhtiin nähden aika hurjat (yli 170 vilkkui aika useasti mittarissa), ja veren maku tuli suuhun, mutta lähti kyllä karstat koneestakin.
Olen yleensä aika tarkka siitä että kipeänä ei liikuta, mutta huomannut myös että joskus kun sairastelu tulee tiettyyn pisteeseen viimeinen niitti siitä eroon pääsemiseksi on liikkeelle lähtö. Se on osittain vähän henkinenkin juttu, pötköttely ja voivottelu jää päälle ja niin sitten osa "oireistakin".
Mutta nyt on kropassa ja mielessä jo aivan eri meininki, jalka nousee, treeni maistuu ja pyörällä on kiva ajella töihin.
Altaalle ei ole paljoa tullut mentyä em. syistä ja siksi että armoitettu treenikaverini ravaa tuolla maailmalla edustamassa AIDA:aa milloin missäkin kissanristiäisissä tai MM-kisoissa ja yksin ei altaalle huvita mennä koska tarkoitukseni on nyt nimen omaan sukeltaa. Vielä ei ole kynnys ylittynyt kuiva-staticien tekemiseen mutta huomaan jo leikitteleväni ajatuksella lähes päivittäin :)
Masentavaa kyllä huomata että vaikka pidän itseäni melko kokeneena sukeltajana niin minulle "tiukka" pituussukellus on näköjään enää kolmasosa MM-tasosta. Vielä vähän aikaa sitten se oli sentään puolet :) Noh, ei tässä auta nyt liikaa tuijotella muiden tekemisiä, kisataan nyt toistaiseksi itseä vastaan.
Sitten alkoi kuitenkin tökkiä sekä fyysisesti että henkisesti - palautuminen ei vaan ollut riittävä. Yritin korjata tilannetta tekemellä mahdollisimman alhaisilla sykkeillä lenkkejä jonkin aikaa. Tavoite oli Pirkan Hölkkä 2.10. Pikkuhiljaa alkoi voima palata jäseniin ja ajatkin mennä alle 5 min/km, mutta Pirkkaa edeltävänä iltana totesin että kyllä nyt ollaan kipeänä. Ei auta vaikka kuinka harmittaisi, ei tästä kyllä juoksemaan kannata lähteä.
Kummallinen syysflunssa on riivannut siitä saakka (ja vähän sitä ennenkin) yhteensä nyt useamman viikon ajan. Veikkaan että siinä on ollut sekoitus sekä huonoa palautumista tai ylikunnon oireita + joku pöpö. Todella ärsyttävä piiloflunssa, eli kunnon kuumetta ei ole ollut, mutta lihassärkyä heikotusta, huonot verenpaineet jne.
Noh, viime sunnuntaina viimein rohkaistuin lenkille. Tarkoitus oli tunnustella oloa ja lähteä hitaasti, mutta kun lähdin ensin saattamaan Venlaa ja tyttöjä jotka liikkuivat pyörällä niin vauhti nousi "salaa" melko kovaksi. No kun kerta hyvältä tuntui niin päästelin sitten 10 km "niin kovaa kun pääsee", mikä oli karvan alle 46 minuuttia. Ei nyt ihan personal best vauhtia, mutta kiva kuitenkin huomata ettei sairastelun myötä kokonaan ole nopeus kadonnut. Sykkeet olivat vauhtiin nähden aika hurjat (yli 170 vilkkui aika useasti mittarissa), ja veren maku tuli suuhun, mutta lähti kyllä karstat koneestakin.
Olen yleensä aika tarkka siitä että kipeänä ei liikuta, mutta huomannut myös että joskus kun sairastelu tulee tiettyyn pisteeseen viimeinen niitti siitä eroon pääsemiseksi on liikkeelle lähtö. Se on osittain vähän henkinenkin juttu, pötköttely ja voivottelu jää päälle ja niin sitten osa "oireistakin".
Mutta nyt on kropassa ja mielessä jo aivan eri meininki, jalka nousee, treeni maistuu ja pyörällä on kiva ajella töihin.
Altaalle ei ole paljoa tullut mentyä em. syistä ja siksi että armoitettu treenikaverini ravaa tuolla maailmalla edustamassa AIDA:aa milloin missäkin kissanristiäisissä tai MM-kisoissa ja yksin ei altaalle huvita mennä koska tarkoitukseni on nyt nimen omaan sukeltaa. Vielä ei ole kynnys ylittynyt kuiva-staticien tekemiseen mutta huomaan jo leikitteleväni ajatuksella lähes päivittäin :)
Masentavaa kyllä huomata että vaikka pidän itseäni melko kokeneena sukeltajana niin minulle "tiukka" pituussukellus on näköjään enää kolmasosa MM-tasosta. Vielä vähän aikaa sitten se oli sentään puolet :) Noh, ei tässä auta nyt liikaa tuijotella muiden tekemisiä, kisataan nyt toistaiseksi itseä vastaan.
sunnuntaina, syyskuuta 04, 2011
Finlandia Marathon
No niin, tulipahan juostua. Aina pitää olla tyytyväinen kun maaliin tullaan ja aikakin oli oma enkka, jotain 3:39 + risat. Sorruin kuitenkin samaan virheeseen kuin aina, eli liian kovaan alkuvauhtiin ja loppu oli taas aivan hirveää raahustamista.
Vapaasukelluksesta aina puhutaan "henkisenä lajina", aivan niinkuin se olisi jotenkin sen lajin etuoikeus. Kyllä itsellä ainakin juoksu on monellakin tasolla vähintään yhtä henkistä, mutta tällä kertaa konkreettisesti mielessä on vapaasukelluksessakin yleinen ilmiö: ennätysten tavoittelu ja mopon keuliminen liikaa suhteessa kokemukseen.
Ok, olen juossut paljon, mutta maratooneissa aika aloittelija. Tämä taisi olla neljäs. Kuitenkin lähdin alusta juoksemaan vauhtia, joka olisi ottanut pb:stäni luokkaa 25 minuuttia pois. Ei tuo ole kovin fiksua. Ensi kerralla (ja kyllä sellainen varmaan tulee), pyrin ottamaan strategiaksi juosta alusta alkaen sitä vauhtia mikä nyt oli keskinopeus. Puolivälin jälkeen jos on aivan fantsu olo, kiristän ihan hieman, ja tavoitteena on ottaa 1-5 min max pois pb:stä. Näin se voisi joskus onnistuakin. Sitten kun noita tekisi pari kolme, niin hups, olisinkin siinä ajassa mitä nyt tavoittelin.
Nyt olen 2 kertaa putkeen jo epäonnistunut tavoitteessani, alan jo tottua tahkoamaan noita n. 3:40 aikoja loppuromahduksella.
Pientä logia ja koottuja selityksiä myöhempää muistelua varten:
-Ehkä ensi kerralla en mene pyörällä töihin edellisenä päivänä. Aika raakoja kuitenkin nuo meidän mäet :)
-Kokeilin nyt olla käytännössä ilman lisäenergiaa. No, objektiivisesti tämä oli paras aikani koskaan, mutta subjektiivisesti sanoisin, että romahdus oli ehkä jyrkkyydessään pahin koskaan. Ensi kerralla ehkä otan taas urheilujuomat käyttöön, ehkä geeliäkin...Kattoo ny
-Minimalistinen lähestyminen taas oli ok. Jätin pois gps:n, sykemittarin ja paljon muuta roinaa mitä yleensä on mukana. En kaivannut mitään niistä.
-Vauhdinjako oli surkea. 29km päästelin melkein 4:50 min/km - aivan liian kovaa. Erityisesti olisi pitänyt malttaa pudottautua ryhmästä jonka perässä juoksin viimeistään 25km tienoilla, silloin oli jo selvää että tämä vauhti ei kanna maaliin asti. Loput 14km olikin tiukkaa pitää edes alle 6 min/km, mikä siis on todella raahustamista minulle.
-Missään vaiheessa ei "keuhkoissa" (niinkuin ammattimaisesti sanotaan) tuntunut pahalle, jaloista vaan loppui ruuti. Ihan lihaskuntoharjoittelu + energiasta huolehtiminen varmaan ainakin pitkittäisi romahdusta.
Nälkää jäi kuitenkin vielä. Väliaikoina puolikas meni n. 1:42 ja 33 km (pirkan hölkän pituus), sekin jotain 2:43 tyylistä. Kuukauden päästä juostaan Pirkka, joten realistista olisi odottaa pb-vauhtia sielläkin (pb on nyt aika tarkkaan 2:43 jos muistan oikein). Puolikkaalla kyllä 1:40 alitus pitäisi onnistua, sen verran oli vielä 20km kohdalla energiaa jäljellä.
No, leuka rintaan ja kohti pituussukelluksia...Ehkä kuitenkaan ei vielä ihan huomenna.
Vapaasukelluksesta aina puhutaan "henkisenä lajina", aivan niinkuin se olisi jotenkin sen lajin etuoikeus. Kyllä itsellä ainakin juoksu on monellakin tasolla vähintään yhtä henkistä, mutta tällä kertaa konkreettisesti mielessä on vapaasukelluksessakin yleinen ilmiö: ennätysten tavoittelu ja mopon keuliminen liikaa suhteessa kokemukseen.
Ok, olen juossut paljon, mutta maratooneissa aika aloittelija. Tämä taisi olla neljäs. Kuitenkin lähdin alusta juoksemaan vauhtia, joka olisi ottanut pb:stäni luokkaa 25 minuuttia pois. Ei tuo ole kovin fiksua. Ensi kerralla (ja kyllä sellainen varmaan tulee), pyrin ottamaan strategiaksi juosta alusta alkaen sitä vauhtia mikä nyt oli keskinopeus. Puolivälin jälkeen jos on aivan fantsu olo, kiristän ihan hieman, ja tavoitteena on ottaa 1-5 min max pois pb:stä. Näin se voisi joskus onnistuakin. Sitten kun noita tekisi pari kolme, niin hups, olisinkin siinä ajassa mitä nyt tavoittelin.
Nyt olen 2 kertaa putkeen jo epäonnistunut tavoitteessani, alan jo tottua tahkoamaan noita n. 3:40 aikoja loppuromahduksella.
Pientä logia ja koottuja selityksiä myöhempää muistelua varten:
-Ehkä ensi kerralla en mene pyörällä töihin edellisenä päivänä. Aika raakoja kuitenkin nuo meidän mäet :)
-Kokeilin nyt olla käytännössä ilman lisäenergiaa. No, objektiivisesti tämä oli paras aikani koskaan, mutta subjektiivisesti sanoisin, että romahdus oli ehkä jyrkkyydessään pahin koskaan. Ensi kerralla ehkä otan taas urheilujuomat käyttöön, ehkä geeliäkin...Kattoo ny
-Minimalistinen lähestyminen taas oli ok. Jätin pois gps:n, sykemittarin ja paljon muuta roinaa mitä yleensä on mukana. En kaivannut mitään niistä.
-Vauhdinjako oli surkea. 29km päästelin melkein 4:50 min/km - aivan liian kovaa. Erityisesti olisi pitänyt malttaa pudottautua ryhmästä jonka perässä juoksin viimeistään 25km tienoilla, silloin oli jo selvää että tämä vauhti ei kanna maaliin asti. Loput 14km olikin tiukkaa pitää edes alle 6 min/km, mikä siis on todella raahustamista minulle.
-Missään vaiheessa ei "keuhkoissa" (niinkuin ammattimaisesti sanotaan) tuntunut pahalle, jaloista vaan loppui ruuti. Ihan lihaskuntoharjoittelu + energiasta huolehtiminen varmaan ainakin pitkittäisi romahdusta.
Nälkää jäi kuitenkin vielä. Väliaikoina puolikas meni n. 1:42 ja 33 km (pirkan hölkän pituus), sekin jotain 2:43 tyylistä. Kuukauden päästä juostaan Pirkka, joten realistista olisi odottaa pb-vauhtia sielläkin (pb on nyt aika tarkkaan 2:43 jos muistan oikein). Puolikkaalla kyllä 1:40 alitus pitäisi onnistua, sen verran oli vielä 20km kohdalla energiaa jäljellä.
No, leuka rintaan ja kohti pituussukelluksia...Ehkä kuitenkaan ei vielä ihan huomenna.
torstaina, syyskuuta 01, 2011
Perustreeni
Eilen käytiin taas Tikkakoskella. Nyt saamamme tiedon mukaan allas onkin 16,8m - ota näistä nyt selvää, pitää varmaan mitata itse :)
Tulimme aika myöhään joten aikaa ei ollut paljon. Tein alkurutiinit tällä kertaa kunnolla. Viimeksi huijasin vähän, mutta ideani on siis että tuohon ekaan pitkään teen valmistautumisen aina "kuten kisoissa" ja samalla tavalla. Siihen kuuluu mm. perusteellinen venyttely. En usko että venyttelystä on fysiologisesti niin älytöntä hyötyä suoritukseen, mutta henkisesti tämän rutiinin toistaminen saa minut samaan vireeseen ja pystyn keskittymään vetoon. Ehkä tietyt venytykset vähän avaavat liikkuvuutta oikeisiin liikesarjoihin.
Sukelsin tällä kertaa 7x tuon altaanmitan, eli jos se on 16,8 niin 117,6m. Pakko myöntää että ilman hookia olisi mennyt kyllä yli tämä veto, eli raja alkaa löytyä.
Yritin muutaman kerran sukeltaa uudestaan piktää, mutta en päässyt kuin 5 altaanmittaa ja olo oli sama kuin ekassa...Ehkäpä tuossa ykkösellä vetämisessä tosiaan on jotain jujua :)
Käännökset sujuivat jo paremmin. Vähän kapea meidän rata on joten hirvittää aina kun käännöksessä lapa osuu johonkin pehmeään, ts. viereisellä radalla seisovan reiteen tai mahaan. No, onneksi oli ambulanssi valmiiksi paikalla jos vaikka viiltää jonkun reisivaltimon lavalla auki. Onneksi naapuriradan väki oli ymmärtävästi ja huumorintajuista.
Mietin tuota käännöstä lounaalla, miten sen selittäisi jne. Ristin sen mielessäni "Aikido-käännökseksi". Ideana on vaan muuttaa liikkeen suuntaa pyörimisliikettä käyttäen mahdollisimman pehmeästi. Siinä ikään kuin uinti jatkuu kokoajan, se vaan ohjataan eri suuntaan :) Vähän niinkuin Steven Seagal heittelee stunt-miehiä, paitsi ilman kaksoisleukaa ja leikkauksia, nopeutuksia ja luiden katkomisia.
Tulimme aika myöhään joten aikaa ei ollut paljon. Tein alkurutiinit tällä kertaa kunnolla. Viimeksi huijasin vähän, mutta ideani on siis että tuohon ekaan pitkään teen valmistautumisen aina "kuten kisoissa" ja samalla tavalla. Siihen kuuluu mm. perusteellinen venyttely. En usko että venyttelystä on fysiologisesti niin älytöntä hyötyä suoritukseen, mutta henkisesti tämän rutiinin toistaminen saa minut samaan vireeseen ja pystyn keskittymään vetoon. Ehkä tietyt venytykset vähän avaavat liikkuvuutta oikeisiin liikesarjoihin.
Sukelsin tällä kertaa 7x tuon altaanmitan, eli jos se on 16,8 niin 117,6m. Pakko myöntää että ilman hookia olisi mennyt kyllä yli tämä veto, eli raja alkaa löytyä.
Yritin muutaman kerran sukeltaa uudestaan piktää, mutta en päässyt kuin 5 altaanmittaa ja olo oli sama kuin ekassa...Ehkäpä tuossa ykkösellä vetämisessä tosiaan on jotain jujua :)
Käännökset sujuivat jo paremmin. Vähän kapea meidän rata on joten hirvittää aina kun käännöksessä lapa osuu johonkin pehmeään, ts. viereisellä radalla seisovan reiteen tai mahaan. No, onneksi oli ambulanssi valmiiksi paikalla jos vaikka viiltää jonkun reisivaltimon lavalla auki. Onneksi naapuriradan väki oli ymmärtävästi ja huumorintajuista.
Mietin tuota käännöstä lounaalla, miten sen selittäisi jne. Ristin sen mielessäni "Aikido-käännökseksi". Ideana on vaan muuttaa liikkeen suuntaa pyörimisliikettä käyttäen mahdollisimman pehmeästi. Siinä ikään kuin uinti jatkuu kokoajan, se vaan ohjataan eri suuntaan :) Vähän niinkuin Steven Seagal heittelee stunt-miehiä, paitsi ilman kaksoisleukaa ja leikkauksia, nopeutuksia ja luiden katkomisia.
maanantaina, elokuuta 29, 2011
Käännösten harjoittelua
Jyväskylän pääuimahalli on remontissa, joten treenivuoroissa on pientä säätöä. Vuorot siirretiin ensin vaajakoskelle, missä on ihan ok pieni halli, 25m rata, 1,5m syvää. Ei luksusta mutta menee. Ehdin käydä siellä tasan kerran kun nyt syyskaudeksi vuorot siirrettiin tikkakoskelle.
Tikkakoskella olosuhteet ovat muuten jees, mutta rata on 17.5m pitkä. Noh, ei auta synkistellä. Tällä mennään eikä se siitä muuksi muutu. Onni onnettomuudessa, yksi suurimmista heikkouksistani on kääntyminen. Se on aina ollut huono, mutta nyt se on ollut kerrassaan luokaton. Sukelsin taas ykkösellä "pitkää", jos laskimme oikein noin 110m. Sukellus ei ollut mitenkään erityisen rento tai helppo, mutta varsinkin käännökset olivat jotain todella surkeaa.
Käytin siis lopputreenin niiden hiomiseen ja parin kokeilun jälkeen nöyrryin kysymään suoraan Kimmolta että mites se nyt oikein kannattaisi tehdä. Kimmo on työstänyt vuosikaudet Aaltoalvarin 30cm syvässä altaassa, ja pituuttakin on melkein saman verran kuin minulla, joten luulisi että se jos joku osaa kääntyä altaassa. Ihan fiksun käännöksen se näyttikin ja mikä parasta se on todella yksinkertainen tehdä. Turha sitä tässä on yrittää selittää, mutta toimii ja homma rentoutui heti huomattavasti.
Koska päätreenivuoromme on nyt tuossa 17.5m altaassa, niin käännöksien ei tosiaan pitäisi olla kevääseen mennessä enää ongelma :)
Nyt tähtäin kuitenkin ensi lauantaihin jolloin koittaa Finlandia Marathon. Vähän vähiin on jääneet juoksut viimeviikkoina, mutta nyt on vaan todettava että tällä mennään, enää ei ehdi mitään tehdä kuitenkaan joten on vaan luotettava siihen että jostain se taas lähtee.
Välillä on pitkähkötkin lenkit lähteneet 4:30 alkuisilla ajoilla, joten ihan hyvä fiilis on sen suhteen että alle 5 min/km pitäisi maaliin raahustaa...Katsotaan ny.
Tikkakoskella olosuhteet ovat muuten jees, mutta rata on 17.5m pitkä. Noh, ei auta synkistellä. Tällä mennään eikä se siitä muuksi muutu. Onni onnettomuudessa, yksi suurimmista heikkouksistani on kääntyminen. Se on aina ollut huono, mutta nyt se on ollut kerrassaan luokaton. Sukelsin taas ykkösellä "pitkää", jos laskimme oikein noin 110m. Sukellus ei ollut mitenkään erityisen rento tai helppo, mutta varsinkin käännökset olivat jotain todella surkeaa.
Käytin siis lopputreenin niiden hiomiseen ja parin kokeilun jälkeen nöyrryin kysymään suoraan Kimmolta että mites se nyt oikein kannattaisi tehdä. Kimmo on työstänyt vuosikaudet Aaltoalvarin 30cm syvässä altaassa, ja pituuttakin on melkein saman verran kuin minulla, joten luulisi että se jos joku osaa kääntyä altaassa. Ihan fiksun käännöksen se näyttikin ja mikä parasta se on todella yksinkertainen tehdä. Turha sitä tässä on yrittää selittää, mutta toimii ja homma rentoutui heti huomattavasti.
Koska päätreenivuoromme on nyt tuossa 17.5m altaassa, niin käännöksien ei tosiaan pitäisi olla kevääseen mennessä enää ongelma :)
Nyt tähtäin kuitenkin ensi lauantaihin jolloin koittaa Finlandia Marathon. Vähän vähiin on jääneet juoksut viimeviikkoina, mutta nyt on vaan todettava että tällä mennään, enää ei ehdi mitään tehdä kuitenkaan joten on vaan luotettava siihen että jostain se taas lähtee.
Välillä on pitkähkötkin lenkit lähteneet 4:30 alkuisilla ajoilla, joten ihan hyvä fiilis on sen suhteen että alle 5 min/km pitäisi maaliin raahustaa...Katsotaan ny.
tiistaina, elokuuta 23, 2011
Uusi nousu
Ajattelin alkaa taas päivitellä blogia kun pienoinen treenimotivaatio nostaa taas päätään.
Olen joskus linjannut itselleni että treenaan kovaa vain silloin kun siihen syntyy motivaatio luonnostaan. Järkeily menee jotenkin sitä rataa että oikeasti kovaa treeniä en jaksa (enkä halua) tehdä jos motivaatio ei tule "sisältä". Jos yritän toisin päin, pakottaa itseni motivoitumaan, hommasta tulee vaan ikävää, ei jaksa keskittyä kunnolla jne.
Noh, paljon on vettä virrannut sitten edellisen motivaatioputken. Mutta nyt tuntuisi että palaset ovat taas loksahtamassa kohdalleen ja planeetat oikeaan asentoon.
Pitkälti olen samassa tilanteessa kuin 2007 syksyllä. Takana on melko napakka aerobisen treeninen kausi, edessä vielä kauden päätavoite, Finlandia Marathon 3.9. Sen jälkeen aion keskittyä hetken aikaa sukeltamiseen ja erityisesti dynaan.
Pitkästä aikaa jalassa on myös mono joka tuntuu omalta. Tilasin pitkän jahkailun jälkeen Waterway Glide:n (30 asteen kulmalla, lapa jäykkyys 2). Maksoihan se kun elämä, mutta päädyin tällä kertaa varmaan valintaan. Viimeksi tilasin Tropol m4:n kun ajattelin ottaa riskin ja kokeilla jotain mitä ei vielä monella ole. Jo tuolloin jahkasin pitkään Gliden ja Tropolin välillä.
Pointti tässä Glide-fanailussa on se, että olin kokeillut sitä, todennut että se sopii jalkaan ja toimii pirun hyvin. Voi olla että maailmassa on paljon parempiakin räpylöitä, mutta kun ongelmani oli siihen asti että halusin vain "tarpeeksi hyvän". Ei se Tropolkaan muuten huono ollut, mutta vaan aivan väärän kokoinen ja muotoinen minun jalkaani. Jälkikäteen voisi sanoa että kahdeksi vuodeksi se söi kokonaan motivaationi treenata monolla, kun ei viitsinyt laittaa koko vehjettä jalkaan kivun takia.
Eilen uitin Glideä ekan kerran ja hyvällehän se tuntui. Ensimmäistä kertaa omalla monolla pääsi kunnolla kiinni myös yläpotkuun.
Treenimetodini on nyt toistaiseksi seuraava:
-Joka treenin aluksi pitkä sukellus ilman lämppäreitä
-Tämän jälkeen kilometreja ja jyystöä erilaisin tekniikkaharjoituksin
Dokumentoidaan nyt siis baseline:
-100m DYN, ilman pakkausta
Vähän taustaa: tuo meni todella helpon tuntuisesti. En kääntynyt enää satasesta koska olin etukäteen päättänyt että en käänny. Käänökset olivat myös niin karmeita että järkeilin että niitä pitää nyt vähän työstää ennen kuin jatketaan pitemmälle. Pointti "ekassa pitkässä" treenin alussa on että en mieti mitään, vaan sukellan sillä tekniikalla mikä selkärangasta tulee. Sitten lopputreenin käytän siihen että yritän istuttaa sinne selkärankaan jotain muuta. 100m ei ehkä kuulosta paljolta, eikä olekaan, mutta minulle se on kova juttu. En ole treenannut pituussukellusta missään järkevässä muodossa aikoihin ja viime keväänä kun kokeilin muutaman kerran oli jo 80-90 metrin sukellukset lähes samboilla. Siihen verrattuna tämä 100m oli todella hieno kokemus, pää oli vielä aivan selvä. Hieman huolissani olen siitä että happoja ei tullut vielä käytännössä ollenkaan ja nykäyksetkin vasta 75m tienoilla. Lienee peruja ylettömästä aerobisesta treenistä, mutta kielii myös huonosta sukellusvasteesta.
Kokeilin lopuksi erilaisia vetoja eri tyyleillä. Tuntuu että eteenpäin pääsee tällä monolla paljon pienemmälläkin amplitudilla kuin mihin olen itseni harjaannuttanut. Liuku on myös älyttömän hyvä koska lapa on aivan suora kulman takia lepovaiheessa. Yläpotku vie eteenpäin yhtä paljon kuin alapotku ja potkuun saa hyvän symmetrian kun on ote veteen molemmin puolin. Juuri tätä halusinkin.
Dynaa ajatellen olisi ehkä viisasta vähentää vähän amplitudia, mutta aion pitää sen vielä ohjelmassa lähinnä CW:n takia.
Kuten todettua käännöksiä pitää nyt treenata tehostetusti vähän aikaa. Siitä sitten vaan pituutta vähän kerrallaan lisää. Hyvä fiilis!
Olen joskus linjannut itselleni että treenaan kovaa vain silloin kun siihen syntyy motivaatio luonnostaan. Järkeily menee jotenkin sitä rataa että oikeasti kovaa treeniä en jaksa (enkä halua) tehdä jos motivaatio ei tule "sisältä". Jos yritän toisin päin, pakottaa itseni motivoitumaan, hommasta tulee vaan ikävää, ei jaksa keskittyä kunnolla jne.
Noh, paljon on vettä virrannut sitten edellisen motivaatioputken. Mutta nyt tuntuisi että palaset ovat taas loksahtamassa kohdalleen ja planeetat oikeaan asentoon.
Pitkälti olen samassa tilanteessa kuin 2007 syksyllä. Takana on melko napakka aerobisen treeninen kausi, edessä vielä kauden päätavoite, Finlandia Marathon 3.9. Sen jälkeen aion keskittyä hetken aikaa sukeltamiseen ja erityisesti dynaan.
Pitkästä aikaa jalassa on myös mono joka tuntuu omalta. Tilasin pitkän jahkailun jälkeen Waterway Glide:n (30 asteen kulmalla, lapa jäykkyys 2). Maksoihan se kun elämä, mutta päädyin tällä kertaa varmaan valintaan. Viimeksi tilasin Tropol m4:n kun ajattelin ottaa riskin ja kokeilla jotain mitä ei vielä monella ole. Jo tuolloin jahkasin pitkään Gliden ja Tropolin välillä.
Pointti tässä Glide-fanailussa on se, että olin kokeillut sitä, todennut että se sopii jalkaan ja toimii pirun hyvin. Voi olla että maailmassa on paljon parempiakin räpylöitä, mutta kun ongelmani oli siihen asti että halusin vain "tarpeeksi hyvän". Ei se Tropolkaan muuten huono ollut, mutta vaan aivan väärän kokoinen ja muotoinen minun jalkaani. Jälkikäteen voisi sanoa että kahdeksi vuodeksi se söi kokonaan motivaationi treenata monolla, kun ei viitsinyt laittaa koko vehjettä jalkaan kivun takia.
Eilen uitin Glideä ekan kerran ja hyvällehän se tuntui. Ensimmäistä kertaa omalla monolla pääsi kunnolla kiinni myös yläpotkuun.
Treenimetodini on nyt toistaiseksi seuraava:
-Joka treenin aluksi pitkä sukellus ilman lämppäreitä
-Tämän jälkeen kilometreja ja jyystöä erilaisin tekniikkaharjoituksin
Dokumentoidaan nyt siis baseline:
-100m DYN, ilman pakkausta
Vähän taustaa: tuo meni todella helpon tuntuisesti. En kääntynyt enää satasesta koska olin etukäteen päättänyt että en käänny. Käänökset olivat myös niin karmeita että järkeilin että niitä pitää nyt vähän työstää ennen kuin jatketaan pitemmälle. Pointti "ekassa pitkässä" treenin alussa on että en mieti mitään, vaan sukellan sillä tekniikalla mikä selkärangasta tulee. Sitten lopputreenin käytän siihen että yritän istuttaa sinne selkärankaan jotain muuta. 100m ei ehkä kuulosta paljolta, eikä olekaan, mutta minulle se on kova juttu. En ole treenannut pituussukellusta missään järkevässä muodossa aikoihin ja viime keväänä kun kokeilin muutaman kerran oli jo 80-90 metrin sukellukset lähes samboilla. Siihen verrattuna tämä 100m oli todella hieno kokemus, pää oli vielä aivan selvä. Hieman huolissani olen siitä että happoja ei tullut vielä käytännössä ollenkaan ja nykäyksetkin vasta 75m tienoilla. Lienee peruja ylettömästä aerobisesta treenistä, mutta kielii myös huonosta sukellusvasteesta.
Kokeilin lopuksi erilaisia vetoja eri tyyleillä. Tuntuu että eteenpäin pääsee tällä monolla paljon pienemmälläkin amplitudilla kuin mihin olen itseni harjaannuttanut. Liuku on myös älyttömän hyvä koska lapa on aivan suora kulman takia lepovaiheessa. Yläpotku vie eteenpäin yhtä paljon kuin alapotku ja potkuun saa hyvän symmetrian kun on ote veteen molemmin puolin. Juuri tätä halusinkin.
Dynaa ajatellen olisi ehkä viisasta vähentää vähän amplitudia, mutta aion pitää sen vielä ohjelmassa lähinnä CW:n takia.
Kuten todettua käännöksiä pitää nyt treenata tehostetusti vähän aikaa. Siitä sitten vaan pituutta vähän kerrallaan lisää. Hyvä fiilis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)