perjantaina, toukokuuta 07, 2004

Paljon kohua pilvestä

Mielestäni Suomalaisten asennetta huumeisiin kuvaa varsin hyvin tässä parin päivän ajan vaikuttanut "huumekohu".

Vihreät ovat sanoneet, että he haluavat hasiksen polttoa sun muuta lailliseksi. He ovat nyt pyrkineet sanoutumaan tästä tapauksesta irti, mutta en pidä sitä oikein uskottavana. Tuollaisia huumeveikkojahan he ovat, napin nappaajia, siemenen poimijoita ja hasiksen polttajia koko porukka. Ei yhtään yllätä kyllä tämä, Halme laukoo.

Jos mies, joka kahden viikon ryyppyputken ja örvellyksen jälkeen päätyy ammuskelemaan laittomalla aseella asunnossaan jonka jälkeen virumaan puoliksi koomassa sairaalaan seuranaan mahdollisesti elinikäiset aivovauriot voi ihan tosissaan (?) lasketella tällaista tekstiä seurauksena siitä, että yksi nainen myöntää vuoden aikana bileissä KERRAN polttaneensa pilveä kansan syvien rivien hyväksyvästi nyökytellen päätään...Olisi kai aika tarkistaa hieman omia ennakkokäsityksiä? En ole mikään huumeiden puolestapuhuja, mutta järkeäkin saa käyttää ja kaikkeen ei tarvitsisi reagoida tunteella. Kannabis on ihmiselle haitallinen ja huono aine, kai siitä ovat kaikki samaa mieltä, mutta mistä ihmeestä sitten saadaan perustelut viinan kritiikittömälle glorifioinnille?

Kas, tulipa mieleen eilinen postukseni. "Valitse se vaihtoehto, jolla selviät minimaalisin muutoksin omiin (jääräpäisiin) uskomuksiisi".

Ei kommentteja: