Jo perinteeksi muodostunut "Nizzan reissu" on taas takana. Kun on reissussa jo kolmatta kertaa, alkaa mestat olla jo niin tuttuja, ettei siellä ihmeemmin jaksa turistia leikkiä - homman nimi on sukeltaminen ja niin myös tein. Tällä kertaa sukelin joka päivä ilman välipäiviä neljänä päivänä jopa kaksi kertaa - illalla omatoimisesti. Francois neuvoi meille ystävällisesti uuden omatoimimestan. "Coco beach" on kieltämättä perinteikäs ja siellä käymisessä on oma rituaalinomainen hohtonsa, mutta mainio paikka löytyy heti sataman toiselta puoletlta, suunnilleen 1. maailmansodan muistomerkin kohdalta heti rannan tuntumasta. Veden alla on 2 isoa kiveä/röykkiötä, joiden pohja menee n. 18 metriin. Toisen rinteessa on jonkinmoinen pyhimyspatsas tms. Paikka on varsin upea ja jylhä veden alta katsottuna ja siellä on pirusti kalaa. Ja jos syvyyttä haluaa niin rinne putoaa varsin nopeasti "jonnekin". Ei tullut käytyä kokeilemassa, mutta 18 metristä ei pohjaa vielä näkynyt.
Reissussa oli taas ilahduttavasti sekä "veteraaneja", että uusiakin. Arde ja Laura, minä, Kalle ja Juha edustimme veteraaneja ja uusina mukaan lähtivät Titta, Ville H, Ville A ja Jone. Mikäs siinä hyvässä seurassa touhutessa. Huumori löysi "Nizza-tyylin" aika nopeasti ja väsyneet kaksimielisyydet jotka vielä lentokentällä tuntuivat hauskoilta ovat nyt arkeenpalattuna lähes käsittämättömän typerän kuuloisia. Mutta tämä kuuluu vain asiaan. On sinänsä onni ettei ulkopuoliset noita juttuja kuule, koska pienikin täysjärkisyyden leima mitä minulla ehkä vielä on häviäisi lopullisesti. Se on kuitenkin aina tämmöstä kun tarpeeksi pitkään asutaan isolla porukalla pienissä tiloissa ja tiiviisti. En tiedä mistä se sitten johtuu, kenties hermostuneet kaksimielisyydet ovat vain psyykeen tapa suojata itseään liialta intimiteetiltä ja kiusallisen hämmentyineiltä tunteilta, jotka syntyvät kun vieressä nukkuu salskea 195 cm mies illasta toiseen. Vähemmästäkin sitä mieli järkkyy :) (toimikoot tuo virke esimerkkinä "huumorista" jollaista muut ovat saaneet koko viikon kuunnella)
Sukelluksellisesti tämä oli paras reissu mitä on tullut tehtyä. Valmistautumishössötyksissä olen näköjään tullut täyden ympyrän. Vielä viime vuonna minulla oli ties mitä purnukkaa ja jauhoa mukana, välttelin viiniä sukellusta edeltävinä iltoina ja aamupala oli tarkka rituaali. Nyt valmistautumiseni on suunilleen: syö mitä mieli tekee mutta pidä järki mukana. Eli ei tietenkään aamiaiseksi mitään t-luu pihviä, mutta ihan tukeva aamiainen kahveineen kaikkineen. Lähes joka ilta kävimme ulkona syömässä ja yleensä ateriaan kuului lasi tai pari viiniä, ehkä olut silloin tällöin. Lähtökohtaisesti sukeltamaan lähtiessä edellisen illan eväs oli järkyttävän suuri pizza tai muu tukeva eväs. Sukellukset siis luonnollisesti kärsivät? Höpö höpö, koskaan ei ole kulkenut näin hyvin. Tärkeintä vaikuttaisi (eikä tämä sinänsä yllätys ole) olevan, ettei asiosita tee suurta numeroa. Oli kyse sitten syömisestä, valmistautumisrutiineistä, lämppäreistä jne...Rentous ja itsevarmuus ovat ne asiat mitä tarvitaan. Tietysti aamulla tunnustelee oloaan - olenko terve ja täydessä iskussa? Tsekkaa välineet - ovatko ne ehjiä ja tarkoituksenmukaisia? Ovatko sääolosuhteet sukellukseen sopivat? Jos kyllä, niin mitä siinä sitten muuta kuin sukeltamaan vaan. Pitää vaan huolen että koneessa on ravintoa ja nestettä ja maha ei ole aivan halkeamassa, niin hyvä siitä tulee.
Reissuun lähtiessä olimme luonnollisesti hieman huolissamme, onko kovin tahdikas aika mennä CIPA:aan Loicin onnettomuuden jälkeen. Jannujen kanssa jutusteltuamme jäi kuitenkin vahvasti sellainen kuva, että pikemminkin hekin toivovat että hommat palaisivat vanhoille urilleen. Tietysti traaginen tapahtuma tuntuu ja on mielissä, mutta katseet on suunnattava eteenpäin. Sukellustoiminta CIPA:ssa oli varsin aktiivista ja kyllä siellä hymyilläkin jo sai. Turvajärjestelyjä siellä mietitään uudestaan ja siksi erittäin syvät sukellukset ovat toistaiseksi piirrustuspöydällä. Ihan hyviä ideoita heillä kuitenkin oli.
Alkuviikosta ajattelin että en pakkaa vielä ollenkaan, vaan haen kropalle joustavuutta tekemällä FRC:lla keskisyviä ja syvemmät ilman pakkausta. Heti sunnuntaina tuntui kulkevan ihan hyvin ja sukelsin helpohkosti FRC:lla 30 ja täysillä 40+ sukelluksia. Maanantaina 45 meni vielä niin sujuvasti, että päätin yrittää vanhaa enkkaani eli 50m ilman pakkausta. Ihmetyksekseni sekin meni helpon oloisesti. Viikon mittaan kasvatin tulosta pari metriä kerrallaan. Kaiken kaikkiaan sukelsin 5 yli 50m sukellusta ja viimeisenä päivänä 57 metriin. Kertaakaan en pakannut ja mikä kummallisinta, tein myös paineentasaukset ihan perinteisellä frenzelillä, ilman mouthfilliä. Aika moni vanha käsitys joutanee siis taas romukoppaan ja paljon ahaa-elämyksiä syntyi. Ehkäpä nuo huru-ukot ovat kuitenkin olleet kokoajan oikeassa. Se että pääsee syvyyteen x ei vielä tarkoita että osaisi sukeltaa. Toisaalta sitten kun osaa, niin syvyyteen x meneminen on helppoa, rentoa ja sinne pääsee useilla eri tapaa. Sukelluksen voi heittää koska vaan, valmistautumiseksi riittää pari minuuttia rauhoittumista jne...Kokeilin viikon aikana sukelluksia maskilla, fluid goggleseilla ja pelkällä nenäklipillä. Ei siinä suurta eroa ollut. Kahdella jälkimmäisellä lähtö on hieman tehokkaampi, mutta ero on marginaalinen, kokonaisajassa joitakin sekunteja...Ilma riitti paineentasaukseen hyvin kaikilla tavoilla. Ilman laseja sukeltamisessa on vinkeä ilmiö, että veden virtaaminen paljaita silmiä vasten aiheuttaa hillittömiä nielemisrefleksejä, joten paineentasaukseen saa todella keskittyä. Siihenkin tottuu parin vedon jälken. Muuten se oli yllättävän mukavaa. Epämukavammat fluidgogglet on silmiä vasten. Näkö on tietysti mitä on...
Tällä reissulla ja ylipäätään tänä keväänä on vain niin moni palanen loksahtanut kohdalleen. Ensinnäkin, kun olen toisaiseksi luopunut kilpailullisista ambitioista, se on vapauttanut minut henkisesti kokeilemaan uusia uria. Toisekseen, olen vihdoin opetellut myös sukelluksen fyysistä puolta, eli räpylällä uimista. Suoraan sanottuna en minä sitä vielä vuosi sitten osannut. Kunhan jotenkin räpsyttelin menemään. Viime vuonna minulla kesti 50m sukelluksessa liki 2 minuuttia, nyt aika oli lähes puolittunut, mutta silti meno oli rennompaa eikä fyysisesti yhtä rasittavaa. Räpsä- ja lihaskuntotreenit ovat auttaneet tässä huomattavasti. Syvyyssukelluksen alussa ja käännöksen jälkeen tarvitaan tehoja. Jotta tehot taas saa rennosti irti, tarvitaan lihaskuntoa ja tekniikkaa. Aikaisemmin olen hallinnut kyllä hengenpidätyksen ja paineentasauksen, mutta nyt hallitsen myös liikkeen, ja ero on valtava.
Räpyläuinnin hiomisessa valtavassa roolissa taas on ollut välinehankinta, eli uusi mono. Joku fiksu joskus totesi "joskus on helpompi vaihtaa välinettä kuin muokata itsensä kokonaan väärälle välineelle", tai jotenkin noin. Erityisesti tämä pätee kaltaiselleni ikälopulle kehäraakille, jonka keho ei enää kasva ja adaptoidu uusiin välineisiin :) Minulla on nyt ensimmäistä kertaa jalassani mono, johon olen tyytyväinen. Tärkein uudistus on, että se on jalassa niin mukava, että sillä voi uida käytännössä loputtomiin. Esimerkiksi nyt pidin sitä jalassa koko sukellussession ajan, eli parhaimmillaan pari kolme tuntia. Jalkataskut ovat silti hyvät ja jämäkät. Monon ei siis tarvitse olla epämukava toimiakseen hyvin. Omat epäilykseni minulla oli siitä, kuinka hyvin tällainen kelluva mono toimii syvyyssukellukseen. En huomannut siinä kyllä yhtään mitään eroa pinnalla tai yli 50 metrissä. Hyvin se toi ylös. Tärkeintä kuitenkin on, että uusi mono on motivoinut minua treenaamaan ja kymmenet kevään aikana uidut allaskilometrit todella tuntuvat.
Sitten on niinkin yksinkertainen asia kuin taitto. Kiitos Kallen, sekin on nyt ekaa kertaa joten kuten hallussa. Sanoisin että jo pelkästään siinä häviää valtaosa sukelluksen fyysisestä rankkuudesta ja ajallisesti varmasti 5-10 sekuntia. Huono taitto on sukelluksen rankin osa eikä edellytyksen sukeltaa syvälle ole kovin hyvät jos hengästyy jo lähdössä. Asiaan kannattaa siis paneutua hetki.
Tällä reissulla minulla oli myös ensimmäistä kertaa käytössäni uusi 3mm high density pukuni. Sillä oli varmasti myös paljon vaikutusta suorituskykyyn. Olen hankintaani todella tyytyväinen. Olin hieman epäileväinen onko hd materiaalina liian jäykkä, mutta hyvin se venyy ja paukkuu. Päällä todella mukava, mutta nosteen vaihtelu on käytännössä olematon. Painoa minulla oli 2 kiloa enkä oikein edes tiedä missä vaiheessa vapaapudotus alkoi. Koko matkan oli helppoa uida niin ylös kuin alaskin. Pukuni on halvinta hd-neopreeniä, ilman mitään coatingeja ja maksoi 170e. Sanoisin että hinta-laatusuhde aika hyvin kohdallaan, vaikkei sitä suomessa juuri voi käyttää. Päälle se menee vielä vedelläkin ok, pikkasen shampoota niin ei mitään ongelmia.
Näiden lisäksi kun otetaan vielä henkinen itsevarmuus, tulospaineista vapautuminen ja näiden kautta kasvanut rentous vedessä, niin paineentasauskin sujui ilman ihmeempää hässäköintiä. 57:ssa sain vielä pohjalevyllä tasattua eikä ylöstulossakaan ollut ongelmia joten voisi olettaa että kaudelle asettamani tavoite 60m on aika hyvin saavutettavissa :) Fiilis on korkealla ja siinä missä viime vuoden Nizzan reissun jälkeen teki mieli keskittyä hetkeksi kalastamiseen ja muuhun fiilistelyyn, nyt motivaatio syvyyssukellukseen on korkeahko. Liekö ollut edellinen 50m kuitenkin jotenkin liian jänskä sukellus - ainakin se oli ihan eri tavalla pingottamista kuin nyt.
Kuvia reissusta:
http://jome.1g.fi/kuvat/Nice+2007/
http://fdtf.1g.fi/kuvat/Nizza+2007/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti