Ajatusleikki

Näin toissa yönä todella omituisen ja voimakkaan unen, joka oli niin uskottava, että aamulla minulla meni kymmeniä minuutteja ennenkuin suostuin uskomaan että se oli todella vain unta. Unessani elin "nykyaikaa" ihan normaalisti, mutta sain hyvin voimakkaan deja vu -tyyppisen elämyksen, että olen asunut sellaisessa hieman ränsistyneessä opiskelija-asuntolassa Hallilassa, joka muistutti erehdyttävästi Mikontaloa (jossa siis oikeastikin olen asunut). En muista koska viimeksi uni olisi ollut niin voimakas, että siitä "haihtuminen" kestää noinkin pitkään. Jossakin kaukana lapsuudessa tällaisia muistoja toki on.

Tämä sai kuitenkin minut ajattelemaan sitä, mistä aivoni moisen rakennelman keksivät. Hämmästyttävintä oli, että minulla on hyvinkin eläviä mielikuvia asioista joita asunnossa oli ja tapahtumista joita olen siellä kokenut. Vaikkakin nämä ovat hyvin eläviä (todentuntuisia), niin ne eivät ole kovinkaan tarkkoja vaan todella epämääräisiä (joku seinän väri jossain, "fiilis" millainen hissi siellä oli). Analysoituani näitä hieman pitempään alkaa näyttää siltä, että ne ovat yhdistelmä Mikontaloa ja erään kaverini ensimmäistä kämppää Tampereella, joka oli ihan hirveä murju (siis verrattuna Mikontaloon, se on jo jotain). Lisäksi unen voimakkuuteen vaikutti erittäin surrealistinen puhelinsoitto jonka sain humalaiselta tuttavaltani noin viiden aikaan yöstä (tämä ei ollut unta, sen olen jo varmistanut). Lapsuudenmuistoissanikin tällaisten eläväisten unien yhteisenä tekijänä tuntuu usein olleen "väkisin" herääminen kesken unen ja unen jatkaminen sen jälkeen. Toinen katalyytti lienee ollut eilisen, "elämäni tärkeimmän tentin" tiedostamaton stressi. Muodostivatko aivoni siis vain vähemmän tärkeistä vanhoista ja samankaltaisista muistoista yhtä epämääräistä "arkistoa" tärkeämpien asioiden (tentti) tieltä? Varmasti aivojen muisti ja kapasiteetti on hyvin rajallinen. Ehkäpä unien tarkoitus on nimenomaan tällainen muistetavien asioiden lajittelu, priorisointi ja ääritapauksessa haihduttaminen tai yhdistäminen yhdeksi epämääräiseksi mielikuvaksi.

Koko tämä episodi laukaisi mielessäni kauan muhineet ajatukset ja kehitelmät ajatuksia "luovasta" koneesta. Tällaisena kotifilosfina tekoäly on aina kiehtonut minua tavattomasti. Ei niinkään ne formaalit "näin voisi voittaa tammessa jos olisi niin ja niin paljon muistia" -tyyliset kehitelmät, vaan erityisesti ne hämärät rakennelmat joilla pyritään ymmärtämään mitä on minuus, voiko koneella olla aitoa älyä jne. Mielestäni paras lähtökohta edes näennäisesti älykkään (siis sellaisen joka ei vain toistele ennaltaohjelmoidusta, vaikkakin valtavan isosta, vastauskokoelmasta vastauksia vaan pystyy luomaan niitä itse) koneen suunnitteluun on ymmärtää omaa ajatusprosessiaan.

Minusta on hauskaa jäljittää omia ajatusketjujani. Erityisesti siksi, että ne ovat joskus todella omituisia. Mistä esimerkiksi jokin hyvä idea minkä saan päähäni on saanut alkunsa? Varmasti tähän täsmällisen vastauksen antaminen on vähintäänkin mahdotonta, mutta muutamia hauskoja havaintoja olen tehnyt. Joskus mieleeni ponnahtaa asia, jolla ei tunnu olevan mitään merkitystä sen hetkisen tilanteen kannalta, mutta se on niin voimakas ja hyvä, että se tuntuu järkevältä ja valtaa mielen hetkeksi. Jos välittömästi tällaisen ajatuksen jälkeen aloitan "jäljittämisen" niin huomaan yleensä, että jokin ympäristössä havaittu tai koettu on epäsuorasti laukaissut ajatusketjun joka tähän johtaa. En tiedä harrastavatko muut tällaista, mutta itse pystyn ainakin tiettyyn pisteeseen asti seuraamaan omia ajatusketjujani. Yleensä kun ajatus putkahtaa päähän (mistä sitten tuleekaan) ei sitä tiedosta, mutta se on monen "hiljaisen" ajatuksen summa. Siis sellaisten ajatusten, jotka eivät ole niin selkeitä, että niitä pystyisi konkreettisesti käsittelemään tai pyörittelemään. Tietoisessa käsittelyssäni on kullakin hetkellä pari "kovaäänistä" ajatusta. Siis sellaisia mitkä voin pukea sanoiksi vaikka heti (ja ajatuksissani niin teenkin, ajattelen suomeksi). Kuitenkin jos "kuuntelen" tarkkaan, huomaan että pää kuhisee sellaisia ajatuksentynkiä, epämääräisiä mielikuvituksia, "melkein oikein mutta ei ihan"-tyyppisiä tuntemuksia. Nämä eivät välttämättä edes ole mitään varsinaista kieltä. Niihin voi liittyä sanoja ja lauseita, mutta myös epämääräisiä tunteita ja aistimuksia. Jos mielelläni on jokin asia jota olen jo kauan yrittänyt ratkaista,tekee se kokoajan taustalla työtään ratketakseen. Jos se ei etene mihinkään, sen "ääni" vaimenee ja vaimenee kokoajan. Kuitenkin joku täysin järjetön aistimus (esimerkiksi "oho, tuossahan on omena") saattaa äkkiä laukaista sen ja huomaan ratkaiseeni pulman (joten x täytyy olla y, joista kumpikaan ei mitenkään liity omenaan). Joko aloin pelottamaan sinua? :) Esimerkiksi (täysin keksitty esimerkki) tiensivussa näkemäni mainos jossa on kaunis nainen, saa minut sanomaan kaverilleni että pitäisi tehdä polttopuita. Koska pari päivää sitten kävin kaupassa ja siellä oli kaunis nainen. Ostin tuolloin olutta ja kotiin kävellessäni mietin, että olutta olen muuten viimeksi juonut mökillä. Mökillä ollessani vannoin itselleni, että pitää seuraavalla kerralla tulla puutalkoisiin, tai talvella tulee kylmä. Joskus ajatusketju todella on näin selvä ja sen voi jäljittää useiden päivien ajalta. Olennaista kuitenkin on että ajatus muodostui havaintojen kierrettyä muistojen kautta, josta se laukaisi uutta dataa "päättelevään yksikköön" joka muodosti sitten näennäisesti asiaan kuulumattoman johtopäätöksen.

Yksinkertainen tapa luoda "ajatuksia" koneellisesti olisi tietysti rakentaa sopiva kone (vaikkapa hyvin valittu neuroverkko) ja syöttää sille satunnaista kohinaa. Lopputuloksena olisi takuulla melko omaperäisiä mietelmiä :) Ongelmahan on tietysti se, että tällaisen koneen tuottamia ajatuksia olisi loputtomasti ja niistä suurin osa olisi aivan käsittämättömiä. Eli siis lopputulos olennaisesti sama kun analysoisi kohinaa suoraan löytääkseen siitä tiedonjyvän. Sen sijaan jos verkolle on jo opetettu asioita, esimerkiksi kieltä, alkaisi se reagoida kohinassa esiintyviin kieleen kuuluviin sanoihin voimakkaammin. Siltikin kyseessä olisi liukuhihnamainen johtopäätösgeneraattori. Ei siis mikään originaali ajattelija. Jos koneeseen lisättäisiin muistiominaisuuksia (eri tyyppisistä muisteista sitten riittäisikin tarinaa, mutta en nyt saa jäsenneltyä sitä kirjalliseen muotoon) saataisiin tulokseen vaikutus aiemmin koetusta. Jos nämä ajatukset vielä sopivasti syötetään takaisin niin kone voisi jalostaa niitä edelleen. Niinhän itsekin toimin. Jos keksin järkevän tuntuisen ajatuksen, heitän sen takaisin "kiertoon" ja jalostan sitä edelleen. Joskus siitä muodostuu täysin järjettömiä ajatusrakennelmia (höystettynä satunnaisuudella ja kohinalla), mutta hylkään ne lähes tiedostamattani...Jatkoon pääsevät vain järkevän oloiset.

Mistä sitten tiedän mikä on järkevä ajatus tai sellainen mikä kannattaa jopa esittää ääneen? Harjoitan itsekritiikkiä. Jossakin aivoissani on osa, joka saa jokaisen julkaisuun esitetyn ajatuksen pohdittavakseen ja päättää pitääkö sitä sensuroida vai onko se hyvä sellaisenaan. Hienoa. Mistäs tämä itsekritiikkilohko sitten tietää mikä on hyvä ajatus? Tässähän se koko tämän jorinan pointti on: äiskä opetti. Eli kun sanoin "byääh" sain ruokaa tai uudet vaipat. Kun sanoin ensimmäisen sanani, sain hymyä ja ihmettelyä.

Toisin sanoen, satunnaisen ajatuksen koneeseen pitäisi liittää erillinen opetettava yksikkö (jälleen mieleen tulee neuroverkko, valitettavasti asiantuntemukseni alkaa olla aika rajoillaan tässä joten en voi tarkemmin sanoa millainen), jonka ainoa tehtävä on päätellä muiden ajatusten hyvyyttä. Tämän yksikön tulosteena on itse ajatus jos se ylittää tietyt hyvyyskriteerit. Ihminen sitten rankaisee tai palkitsee sen mukaan, onko tuloste oikasti hyvä vai ei. Aikanaan kone oppii tunnistamaan hyvät huonoista ja tulostelee aina vain enemmän järkeviä lauseita.

Mielenkiintoista olisi liittää vehkeeseen satunnaisen signaalin sijaan esimerkiksi kameran tuottamaa kuvaa. Ihan sellaisenaan raakana datana. Aluksi se olisi koneelle "kohinaa", mutta aikanaan siinä esiintyvät säännönmukaisuudet alkaisivat muodostaa muistoja tietyn tyyppisistä ratkaisuista ja ajatuksista. Järkevältä tuntuisi, että näin ihminenkin aistejaan käyttää. Nyt taas on määritelty klassisin neuroverkon sovellus (klassisimmilaanhan verkolle opetettava kieli koostuu vaikkapa liukuhihnalla menevistä tuotteista jotka ovat joko viallisia tai ei viallisia). Eli ei se riitä, osan kohinasta pitää olla todella järjetöntä ja satunnaista, ja sen pitää tulla koneen sisältä. Esimerkiksi painokertoimet muokkaantuvat ja vakiintuvat kyllä tiettyä rakennetta kohti, mutta seassa voisi olla ns. "volatile"-neuroneja, joiden kertoimet ja kytkennät muuttuvat satunnaisesti. Näin tulee jatkuvasti luotua uusia tapoja ajatella asioita. Voisivatpa nämä neuronit muodostaa kokonaan oman yksikönkin. Ns. luovan yksikön. Koneessa olisi siis ainakin muistia. Erilaisia tyyppejä esim. pitkäaikainen (mitä on tapahtunut), lyhytaikainen (mikä on tilanne nyt), "luova yksikkö", puheyksikkö (pukee ajatukset sanoiksi), itsekriitikko. Lisäksi aisteja (eli sisääntulot).

Tuntuisi lähes mahdottomalta luoda konetta joka pystyisi muodostamaan edes kehitysvammaisen tai pikkulapsen tasoista ajatusta. Ihmisen aivot ovat niin valtavan monimutkaiset. Jos kuitenkin ajattelee, että koneen ainoa aisti olisi esimerkiksi tekstisyöte, samoin kuin ainoa itseilmaisun muoto tekstin kirjoittaimen (ei siis kuuloa, kohinaa, motoriikkaa, ruuan metsästystä, lisääntymisviettiä ynnä muuta "turhaa"), voisi rajatulla aluella kone kyetä melko uskottaviinkin päättelyihin. Tosin eihän se koskaan voisi ymmärtä mitä vaikkapa "nussiminen" on, koska se ei tunne koko ongelmaa. Voisi se silti siitä uskottavasti keskustella ja aidosti vaikuttaa haluavansa sitä (kuten useimmat esimurrosikäiset :). Aivan uusin ulottuvuuksiin tietysti päästäisiin antamalla vehkeelle kyky lisääntyä ja muuntautua mutaatioiden kautta...

Päivän kysymys: jos ihmisen kaikki aistit poistettaisiin, niin ajattelisiko hän ollenkaan tai vähenisikö ajatustoiminta ainakin merkittävästi? Onko aivokuolleisuus vain sitä, että aistien aiheuttama "satunnainen melu" ei enää katalysoi ajatuksia? Olisko mahdollista aiheuttaa aivokuolema meditoimalla, siis jos todella pystyisi tyhjentämään päästään kaikki ajatukset, niin käynnistäisikö mikään enää ajatusprosessia?

En minä tiiä, kunhan lämpimikseni kirjoitan :) Ei tässä koko jorinassa välttämättä ole mitään järkeä kenellekään muulle, mutta jos se ajatuksia herätti edes yhdessä, niin tavoite on saavutettu (ja tuo yksi henkilö olin minä itse).

Olisi hienoa saada joskus koko "ajatuskone" jäsenneltyä niin selkeäksi esitykseksi, että joku ekspertti voisi sanoa onko siinä mitään tolkkua. Ideoita ja oivalluksentynkiä minulla on pää täynnä, mutta sen verta hujan hajan että vaikea niistä on esitystä muodostaa.

Pelottavaa kyllä joku jenkki on jo patentoinut koneen joka keksii. Vaikkakin tuo artikkeli on vähintääkin hämärä ja arveluttava, on siinä paljon samantyylisiä ideoita. Ehkäpä joskus...

P.S Kirjoitin tähän nyt todella pitkän mällin sekalaisia jäsentämättömiä ajatuksia ja yritin saattaa sitä joten kuten seurattavaan muotoon. On kuitenkin hyvin todennäköistä että tämä kirjoitus kypsyy vielä tässä lähipäivien saatossa ja korjailen pahimpia töppäilyjä. Isommat uudet ajatukset pistän kuitenkin uusina postauksina.