torstaina, maaliskuuta 04, 2004

Kierrätystä

Kirjoitin pari vuotta sitten teiniangstin kourissa jutun piratismista. Olin tuolloin kirjoituksestani hyvin ylpeä. Luin se tässä hiljattain uudestaan ja vaikka siinä on vieläkin paljon hyvää asiaa, niin siitä paistaa todella ikävästi läpi se, kumpaa leiriä tässä ikuisuuskiistassa liputan. Koska tykkään ajatella olevani objektiivinen ja tunteellisen paatoksen yläpuolella (huom. tykkään ajatella, en ole :), päätin kokeilla jotain hieman erilaista. Yritän tässä tulevan viikon aikana kirjoittaa itselleni vastineen jossa pyrin purkamaan surkeimmat ja pateettisimmat vuodatukseni, jotka on houkuttelevasti naamioitu loogisiksi johdatteluiksi.

Mutta tämän päivän aiheena on siis häpeämätön kierrätys. Alkuperäinen juttu koko komeudessaan:

Vasta kiinnijääminen tekee varkaan

Kuten jo useasti aiemminkin olen maininnut, ihmiset ovat itsekkäitä paskiaisia. Joidenkin teoista se on vähemmän aistittavissa ja he näyttävät toimivan näennäisen epäitsekkäästi. Näin toimiessaan heille itselleen kuitenkin tulee hyvä olo. Toisen puolesta uhrautuminen luo mieletöntä leijuntaa ja jeesustelua, mutta tietenkään sitä ei näytetä päälle päin. Ei siis ole epäitsekkäitä tekoja. Mutta on enemmän ja vähemmän itsekkäältä näyttäviä tekoja, joista ehkä ilmeisimmin itsekäs on "kaikki minkä ilmaiseksi saan, myös ilmaiseksi otan"-syndrooma, jota kutsutaan myös nimellä "ei se ole varastamista ennen kuin jään kiinni". Toiset kutsuvat sitä nimellä piratismi tai varastaminen, toiset puhuvat yksinkertaisesti kopioimisesta tai imuroinnista.

On aika selvää, että piratismin pohjimmainen syy on yleinen "lisää ilmasii jutskii"-mentaliteetti, mutta on myös meitä, jotka hyvään tuotteeseen tutustuessaan haluavat jo pelkästä kunnianosoituksesta tekijää kohtaa antaa siitä hänelle sopivan korvauksen. Minä kuulun tähän ryhmään (tekohan ei ole epäitsekäs, koska siitä tulee minulle hyvä mieli). Minulla on järkevissä määrin rahaa, mielenkiintoa tuotteita kohtaan ja kunnioitusta sisällöntuottajaa kohtaan ostaakseni tuotteet laillisestikin. En silti jaksa tekopyhäillä tätä: en todellakaan omista kaikkia ohjelmiani ja viihdeteollisuuden tuotoksiani laillisesti. Miksi? No, myönnetään, osan aikaa ihan vaan siksi, että minusta on kivempaa saada jutskii ilmaiseksi kuin maksaa niistä. Toisinaan perustelen sitä niinkin naurettavasti, kuin miksi lähteä kauppaan kun sen tuosta serveriltäkin saan. Tämä mentaliteetti ei tule koskaan maailmasta häviämään (ks. ihmiset ovat itsekkäitä paskiaisia -argumetti). Näiden vaistojen varassa täysin eläviltä ihmisiltä sisällöntuottaja ei tule koskaan rahaa saamaan. Sellaista teknistä ihmettä ei ole eikä tule, joka piratistmin täysin estäisi.

Itse kuitenkin kuulun siihen ryhmään, jolla olisi valmiutta ja haluakin maksaa kuluttamistaan hyödykkeistä ja niin teenkin varsin usein (elämäntapapiraatithan tekevät sitä ihan jostain kieroutuneesta periaatteesta, tai ainakin niin itselleen uskottelevat). En kuitenkaan läheskään aina, vaikka arvostan tekelettäkin kenties hyvinkin suuresti. Miksi?

Piratismi on ongelma, jota sisällöntuottajat ja teollisuus lähestyvät aivan väärin. Kuten jo mainitsin, paatuneisiin "warettajiin" ei tehoa mikään lääke, heiltä ei rahoja saada koskaan. Samaan tapaan kuin rattijuoppous ei häviä maailmasta mihinkään pudottamalla promillerajaa. Ongelmana eivät ole ihmiset jotka juovat lasin viiniä tai kaljan ennen ajamaan lähtemistä. Ongelmana ovat ne kuskit, joiden promillelukemat ovat reilusti 0.5:n paremmalla puolella, ja heitä eivät rajat kiinnosta...Heitä ohjaa "en ole rattijuoppo niin kauan kun en jää kiinni"-ajattelu.

Miksei siis kehittyä palvelemaan sitä kohderyhmää joka on maksualtista? Nykyinen malli suosii lähinnä normaalin asiakkaan silmään kusemista samalla, kun todellista piratismia vastaan ei voida tehdä käytännössä mitään. Ei ongelma ratkea sillä että kielletään Internet, tehdään kertakäyttöisiä dvd-levyjä, rajotetaan ja reguloidaan ja käydään kallita taisteluita lakituvassa Napsteria ja sen sukulaisia vastaan. Tämä rintama on liian hajanainen voitettavaksi ja taistelu loputon. Aina joku murtaa suojaukset ja kopioi jo ihan silkasta tekemisen ilosta. Se mitä voidaan tehdä on tehdä tuotteiden laillisesta ostamisesta houkuttelevampaa. Monet meistä ihan oikeasti haluavat maksaa siitä tunteesta että on osoittanut kunnioitustaan sisällöntuottajaa kohtaan, mutta emme loputtomiin.

Sieltä absurdimmasta päästä kuluttajan silmään kusemisessa ovat nk. aluekoodit. Mietitään nyt hetki...Siis eihän siinä ole mitään järkeä nykytilanteessa. Internet on nykyisin jo sen verran sulava toiminnassaan, että mitään maantieteellisiä "regioineita" ei ole, koko käsitys on aivan vanhentunut. Jos leffaa ei saa omalta alueelta heti silloin kuin muualtakin, tilaan sen netistä tai imuroin piraatin, näin yksinkertaista se on. Jos aluekoodausta ei pystyisi kiertämään, vaihtoehdoksi jäisi pelkkä piraattikopio. Kenen edun mukaista se nyt sitten on? Haluan ostaa laillisella rahalla, laillisen tuotteen verkon kautta. Tuote on näillä main sen verran harvinainen, että sitä ei täällä koskaan julkaista. Sisällöntuottaja saa rahansa, minä saan tuotteen...Kaunista, eikös? Vaan ei...Näinhän minä en saa toimia. Tässä ei ole kertakaikkiaan mitään järkeä. Tuotteet pitäisi pyrkiä julkaisemaan ja hinnoittelemaan siten, että lähikaupasta ostaminen on vain yksinkertaisest mukavin vaihtoehto. Näin paikalliset diileritkin saavat osansa kakusta. Ymmärrän kyllä että halutaan estää halvoilta markkina-alueilta tavaran virtaaminen kalliimille, mutta ainakin nykyisellään tämä ulkomailta tilaaminen on lähinnä vannoutuneiden harrastajien hyvin marginaalista toimintaa. Suurin osa kuitenkin edelleen ostaa levynsä lähikaupasta kun se sinne tulee. Toinen argumentti koodien puolesta on se, että annetaan kullekin markkina-alueelle aikaa repiä tuottonsa julkaisusta joka tehdään eri puolilla maailmaa eri aikaan. Tämän taas voisi kiertää yksinkertaisesti julkaisemalla tuotteen kaikkialla yhtäaikaisesti (konsepti todistetusti toimii, miten olisi Taru sormusten herrasta viime jouluna?)

Elokuvien tapauksessa voimakkaasti mielipiteitä jakaa myös dubbaaminen. Dubbauksen taso on kyllä selvästi noussut viimevuosina. Esimerkiksi suomeksi dubattuja lasten piirrettyjä voi jo aivan irvistelemättä katsella televisiosta (vrt. digimon vielä vuosi pari sitten). Mutta miksi hitossa sitä alkuperäistä kieltä ei voi jättää levylle niitä varten jotka sitä kaipaavat? Siis DVD:stä on nyt kyse. DVD mahdollistaa, onpa jopa suuniteltu sitä silmällä pitäen, usean ääniraidan tallettamisen levylle. Voi kuinka moni DVD onkaan jäänyt ostamatta sen takia että alkuperäiskieli on raiskattu ja netistä löytyy apu tähänkin.

Hinnoittelusta sitten. Laskekaa niitä, komoon. Edes ihan vähän vain. Cd-levyn tai elokuvan voin ostaa vielä joten kuten heräteostoksena, mutta niidenkin hinnassa on aivan mielettömästi ilmaa. Pelien kanssa pitää jo miettiä tarkkaan...Niitä myytäisiin kokonaisuudessaan paljon enemmän jos hinta ei olisi psykologisesti niin rankka. Nyt jokainen peliostos on tarkkaan laskelmoitu tapahtuma ja niitä ostaa vain muutaman vuodessa, ts. parhaat päältä. Jos hinnat olisivat yhtään järkevämpiä, voisi vähän keskinkertaisemmankin pelin ostaa. Ihan vaikka näin esimerkkinä Serious Sam ja sen jenkki- ja eurojulkaisujen vertailu. Jenkeissä halpapelinä myytynä se revittiin kauppojen hyllyltä. Euroopassa sitä myytiin täysihintaisena ja sitä ei ostanut käytännössä kukaan. Miksiköhän? CD-levyn hinnasta arvioisin omalta osaltani olevan noin puolet siinä fyysisessä kokonaisuudessa. Pidän siitä tunteesta kun saan hypistellä levyä, lukea kansivihkoa ja ihailla kansikuvaa. Biisit voisi aivan hyvin myydä vaikkapa puoleen hintaan hieman heikompi laatuisena (mp3) suoraan netistä. Kaikkia artisteja en niin paljoa ihaile, että haluaisin maksaa "koko paketista". Musiikki kuitenkin miellyttää, mutta minulle ei tarjota vaihtoehtoa ostaa pelkkä musiikki ja maksaa sen mukaan. Mp3:a ei tule ajatella Saatanan keksintönä joka vie muusikolta leivän, vaan sopivasti hinnoiteltuna radion veroisena promoottorina ja leivän tuojana. Täysihintaisenahan niitä ei ostaisi kukaan. Muistetaan nyt kuitenkin, että sellaista teknistä ihmettä ei tule, joka musiikin kopioimisen koskaan estäisi. Miksi siis taistella vastaan? Miksei vaan pyrkiä minimoimaan vahinkoa ja hypätä kelkkaan? "Jos et voi voittaa, liity heihin" on paljon parempi kuin "jos et voi voittaa heitä, hakkaa päätäsi seinään". Korkea hinnoittelu suosii myös kaiken maailman Britney Spearseja kohtuuttomasti. Jos vuodessa on varaa ostaa vain yksi levy, ostetaan sitten se joka on varma hitti ja jota tungetaan joka luukusta. Hieman vähemmälle huomiolle jäänyt ihan ok levy jää hankkimatta tai tulee hommattua laittomasti, koska kertakaikkiaan ei ole rahaa molempiin. Moralisti heristää tieysti sormea ja sanoo: "Miksi luulet että sinulla on oikeus tähän toiseen tuotteeseen vaikka sinulla ei ole rahaa siihen?". Realisti kyllä vastaa: "hv, menisit ittees". Korkeat hinnat suosivat tuotteiden menekin järjetöntä keskittymistä. Eihän levy-yhtiöillä mitään tätä vastaan tietenkään ole, kivempihan se on saada muutamalla takuuvarmalla pommilla rahat pois kuin yrittää haravoida tusinalla puolittain menestyvällä...Jo pelkkiin managerointikuluihin uppoaa moninkertainen summa.

Verkottuneessa maailmassa elokuvat julkaistaan joka tapauksessa joka puolella maailmaa yhtäaikaa, laillisesti tai ilman. Otetaan nyt esimerkisi Taru sormusten herrasta. Uskallan väittää että jos Suomen ensi-ilta olisi ollut kuukauden tai kaksi myöhemmin, prosentuaalisesti merkittävä määrä olisi jo katsonut sen divx:nä (joka liikkui netissä heti ensi-illan tuntumassa). Useimmat meistä _haluavat_ nähdä sen valkokankaalta, mutta toisaalta katsomme sen sieltä mistä sen saa ensimmäisenä. Varsinkin joissain vähemmän fanaattisissa elokuvissa pieni uhraus kuvan ja äänen laadussa ei merkitse paljoakaan verrattuna parin kuukauden odotukseen. Ja muutenkin kun leffat markkinoidaan aika kausipainotteisesi, eikö olisi tehokkainta että joululeffa olisi joululeffa eikä pääsiäisleffa myös Euroopassa?

Myyntiä voidaan lisätä myös tarjoamalla vastinetta rahalle. Vhs-aikana, ero vhs-elokuvan (ihan alkuperäisenkin) ja teatterissa katsotun elokuvan välillä oli aivan mieletön (tuhosiko muuten vhs viihdeteollisuuden kuten aikanaan ennustettiin?). Teatteriin menemistä puolsi siis jo yksinkertaisesti elämykselliset seikat. Myydyt leffaliput taas ovat selvää rahaa tuottajalle. Hiljattain Bon Jovi (voi luoja miksei joku muu :) julkaisi levyn, jossa on sarjanumero jonka omistaminen oikeuttaa erilaisiin lisäpalveluihin, mm. alennettuin konserttilippuihin. Nerokasta sanon minä. Näin se pitää tehdä: houkuttele asiakas ostamaan, älä tunge tuotetta kurkusta alas ja kaada kuravettä päälle. Ja mitä tämä "oi, teollisuus on tuhoon tuomittu"-kitinä muuten edes on? Tänä kesänäkin ensi-iltaviikonlopun lipputuloennätys on käsittääkseni rikottu ainakin 3 kertaa...Oi voi kuinka ovat huonoja ajat leffan tuottajalle.

TV-sarjojen DVD-julkaisuja vaivaa aivan törkeä ilman myynti.
Yhdelle DVD-levylle mahtuisi helposti yli 10*20 minuuttista jaksoa videota hyvänlaatuisena. Syy miksi esimerkiksi monet anime-sarjat jäävät osaltani hyllyyn ei ole "hui tostahan pitää maksaa" vaan "ei saasta, tuo vie 2 metriä hyllytilaa". Jos hyvä sarja veisi sen 1-3 levyä, ostaisin sen varmasti. Jos se vie 8-20 niin voitte pitää levynne. (siis vaikka hinta olisi molemmilla vaihtoehdoilla sama). Varsinkin jos sarja on valtava, kuten esimerkiksi Simpsonit (jonka hyvin paljon haluaisin ostaa), ei kertakaikkiaan, tiätsä, tule kuuloonkaan ostaa sitä hyllymetreittäin. Onko se parempi että yksi fanipoika ostaa sen tuhat levyä vai että miljoona "normaalia kuluttajaa" ostaa 10 levyä? Käytännössä kun yksi kausi mahtuisi helposti 2-3 levylle (tosin Simpsonien tapauksessa tuo olisi silti 20-30 levyä, mutta...:)

Kysyntä ja tarjonta eivät myöskään vastaa laillisissa tuotteissa toisiaan. En minä tule sitä animesarjaa Japaniin asti katsomaan. Suomen tv sitä ei esitä, joten vaihtoehtoni ovat: ladata se netistä lähes DVD-laatuun, tai ostaa DVD. Arvatkaapa kumpaan turvaudun jos DVD:tä ei ole saatavilla, tai sitä myydään 1-3 jaksoa per levy tai soittimeni ei sitä soita? Markkinoita ajaa ja on aina ajanut kysynnän ja tarjonnan laki. Juuri nyt, piraatit ovat laillista teollisuutta tarjonnassa edellä. Eihän siinä ole mitään järkeä. Ja yksi suurimmista vaikuttimista tässä ovat jo edelllämainitut aluekoodit (voisin kyllä ostaa haluamani sarjan laillisesti Japanista, mutta...).

Touhu saa jatkuvasti yhä abusrdimpia piirteistä. Levy-yhtiöt haluavat oikeuksia periä provikkaa käytettyjen levyjen myynnistä (häh?!?). Mitä ihmeellisimpiä kopiointisuojauksia kehitellään siten, että levyt eivät soi laillisissakaan soittimissa. Valmistellaan lakeja digitaalisten tv-lähetysten tallettamisen kieltämiseksi (whaat?). Tehdään pelejä jotka eivät toimi kaikilla koneilla tai pätkivät kopiointisuojauksen takia. Kaikesta tästä kärsii rehellinen kuluttaja. Kunnon piraatit? Eivät niin mitenkään...CD-levy kopioituu täydellisesti viimeistään DAT-nauhurin avulla. Pelit voidaan murtaa ohjelmallisesti pienellä vaivalla ja niin edelleen.

Sitten lopuksi hieman paranoiaa: taannoin mtv3:lla olleessa piraattikeskustelussa tuli ilmi teoria, jonka mukaan musiikkiteollisuus itse olisi vastuussa osasta "ammattimaisesta" piratismista. Tuntuu järjettömältä eikö? Miksi kukaan sahaisi omaa jalkaansa poikki? No ehkä siksi, että itseasiassa vaikka levyjä myytäisiin puoleen hintaan, niiden kate olisi yhtiölle lähes kaksinkertainen, kun rojalteja ei tarvitsisi maksaa (eikä liene ihme että tällainen kate houkuttaa myös järjestäytynyttä rikollisuutta). Entäpä suuren kohun saattelemana julkaistu uutinen Kahden tornin (Taru sormusten herrasta jatko-osa siis) "nettiin vuotamisesta"? Juuri nyt kaikissa maissa on vireillä mitä ihmeellisimpiä antipiratismi-lakeja, joista osa ei ole kovinkaan kaukana "levy-yhtiöillä on oikeus tulla kotiisi ottamaan mitä he haluavat"-tasolta. Mikä edistäisikään tällaisen lain läpimenemistä paremmin kuin hirvittävä kohu siitä, kuinka varma tuleva hittileffa vuosi nettiin puoli vuotta etuajassa? "Nyt ne piraatit menivät liian pitkälle", sanoo, ministeri X...Elokuvan menettämät tuotot olisivat marginaalisia siihen verrattuna mitä jotkut näistä suoraan sanottuna sananvapautta loukkaavista laeista toisivat yhtiöille tullessaan. Paranoidia? No joo, en minäkään tähän usko. Toisaalta jos maailman mahtavin valtio menee sotaan vaan jonkun öljy-yhtiön sikariportaan lompakkoja lihoittaakseen, niin...Sympatiani ovat kyllä juuri ja juuri leipää raapivan muusikon puolella. Esimerkiksi Suomen mittakaavassa hyvin harva tunnetuistakaan artisteista pystyy täysin elättämään itsensä tuotoksillaan. Tuosta näkövinkkelistä jokainen piraattilevy on konkreettisesti vähemmän voita leivän päällä. Tulossa olevat lakialoitteet ja muut hölmöydet kuitenkin auttavat lähinnä "kurkusta alas ja kuravettä päälle"-markkinointia, jossa myydään levyjä valtavalla volyymillä. Marginaaliartistia tämä ei auta oikeastaan mitenkään, heidän faninsa ovat muutenkin sen verran omistautuneita että ostavat keskivertoa hanakammin tuotoksiaan. Toisaalta ne jotka eivät osta, osaavat kyllä kiertää suojaukset jatkossakin.

Loppuun vielä pieni moraalisaarna kaikille piraateille. Tietysti pyhimmille meistä on vain varastamista ja ei-varastamista. Mielestäni piratismissa on kuitenkin kaksi selkeää tasoa. Jos kopioin pelin kaveriltani tai imuroin sen netistä, siitä hyödyn minä ja siitä kärsii tuottaja. Ok, ikävä tuottajalle. Mutta jos ostaisin saman pelin virosta, siitä hyötyisi mafia ja ties mitkä tahot. Tämä on ikävää paitsi tuottajalle, koko ihmiskunnalle. Miettikää sitä ennen kuin ryntäätte silmät kiiluen halpojen cd-levyjen kimppuun naapurimaassa...

Osa piraateista toimii pääasiallisina vaikuttiminaan jonkinlainen maine tai arvostus muiden parissa. Itse en näe mitään kunniaa siinä että omistaa hyllymetreittäin piraattilevyjä, joita ei ole koskaan edes katsonut tai että elokuva julkaistaan kuukausia ennen ensi-iltaansa (jälkimmäisen ollessa jo erittäin törkeää elokuvan markkina-arvon tuhoamista). Varsinkin nuoremmalle porukalle erilaisiin alakulttuureihin kuuluminen on tärkeää ja ollessaan "warez King" saa kyllä kyseenalaista arvostusta ja kunniaa. Ehkä olisi kuitenkin tervettä hakea elämäänsä merkitystä muulta suunnalta (kannattaa kokeilla alakulttuureihin kuulumatonta itsenäisyyttä, se vasta onkin cool, tosin käytännössä mahdotonta :) Toinen ryhmä ovat ns. keräilijät, joilla on tuhansia albumeita piraattimusiikkia, joista he ehkä kymmenesosaa ovat edes kuunnelleet. Tässä on tietysti se kyseenalainen argumetti, että menettikö tuottaja mitään? Tuskin heppu olisi muutenkaan näitä levyjä ostanut. Mutta onko tässä mitään järkeä? Ei...Toivottavasti tunnet piston sydämessäsi. Samoin kun on syytä potea huonoa omaa tuntoa kuullessasi mafian murhista, jos olet ostanut Virosta levyjä tai käynyt huorissa ;) Sinun rahasi siellä työtä tekee...(No ok, jos ostat litran bensiiniä, niin sinun rahasi tekevät työtä Irakin lapsien tappamiseksi...Tämä on viimeinen öljy=sota -viittaus, lupaan ;)

Vaikka haluaisin pitää itseäni hienona ihmisenä, joka kykenee analysoimaan sanomiaan ja olemaan puolueettoman reilu kaikkia kohtaan, täytyy minun myöntää että ajatukseni ja mielipiteeni tällä saralla ovat hyvin puolueellisia. Kuitenkin useimmat näistä argumenteista ovat mielestäni varsin järkeviä. Toivoisin että eriäviä mielipiteitä omaavat ilmaisisivat ajatuksensa ja vieläpä perustelisivat ne. Tästä aiheesta ei olisi mitään haittaa saada aikaan asiallista keskustelua. Toistaiseksihan se on tasolla "eipäs/juupas" korkeallakin tasolla.

Huomatkaa että koko artikkelin painotus on nimen omaan viihdeteollisuuden piratismissa. Kyseessä ovat tuotteet joiden käyttöikä on korkeintaan muutamia kertoja ja sitten ne "heitetään pois". Asia on hieman erilainen, jos aletaan puhua "vakavista" tietokoneohjelmista, vaikkapa käyttöjärjestelmistä ja sen sellaisista, joskin monet näistä ajatuksista pätevät niihinkin...

(Huomatkaa nolo virhe. Valitan tuossa kuinka en voi ostaa japanista DVD-levyjä laillisesti region-koodien takia. Japanihan on samaa koodia kuin me, muah.)

Ei kommentteja: