sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011

SB

Tänään oli hyvä vire koko päivän ja sellainen olo, että poltteli päästä treeneihin. Pari tuntia ennen treenejä saimme tuttavaperheeltä kutsun lähteä syömään Rossoon, joten siinä oman annokseni, puoli pizzaa ja tyttöjen ruokien jämät sisään imuroituani meniasi vähän epäusko tulla että olikohan tämä järkevin tankkaus tuntia ennen treenejä.

Ihan hyvin kulki kuitenkin. Sukelsin "ykkösellä" n. 130m, eli henkisesti tuiki tärkeä käännös 125 metristä. Tiukkahan se oli, kyllä siinä sai hook:kia taas hokea, mutta menipä kuitenkin.

Hienoa kuitenkin oli että tällä kertaa hapottaminen alkoi selkeästi aikaisemmin ja tuli voimakkaampana kuin koskaan ennen tällä kaudella, joten oikeaan suuntaan toivottavasti ollaan menossa.

Sen jälkeen sukelsin 4x100m monolla ja kerran n. 85 pikkuräpsillä. Vähän kokeillen erilaisia vauhteja ja potkutyylejä, mutta pääpointtina vaan nyt saada apnea-kilometrejä. Viimeiset 2 satkua päätin kokeilla vetää fluid-goggleilla, joilla aiemmin en ole dynaa juuri vetänyt. Yllättävän hyvin se sujui niinkin, joten ehkä jatkossa käytän niitä.

Loppuun vedin yhden hiilidioksidi-harkan taas, tällä kertaa 10x25m hengittäen kerran joka käännöksessä. 25m on ehkä vähän liian hidas kerryttämään co2:ta, koska kesti aika kauan ennen kuin alkoi kunnolla potkia, mutta toisaalta loppupäässä pystyi venyttämään harjoitusta kivasti. Ehkä järkevämpi olisi joku 2x50 jolla saisi tasot koholle ja  sen jälkeen 25m pätkissä ylläpitoa.


Nyt toista kertaa altaalla oli uusi pukuni, Orca Free. Ihan kiva puku, en ole ihan varma onko se oikeasti NIIN hyvä että yli 400e hinta on oikeutettu, mutta onpahan nyt puku seuraavaksi 5 vuodeksi. Pikkasen sinne tuntuu vettä tulevan jos vauhti nousee yli 1 m/s, mutta muuten istuu oikein kivasti jne. Paljon paremmin se ainakin korostaa pakaroita kuin elios!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Teitkö tuon Hiilidioksiiditreenin monolla? Oon ite tehnyt vastaavanlaisia pikkuräpylöillä tai DNF:änä ilman kaulapaino. Lisääntynyt noste pakottaa miettimään tekniikkaa samlla, eli saa tavallaan tuplahyödyn.

- J