keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Piriformis

Viimeksi puolikkaan lopussa kipeytyi vasen pakarani julmasti. Sisutin lenkin loppuun ja järkeilin että se on ihan normaalia että pitkällä lenkillä vähän paikat kipeytyy.

Parilla lenkillä sen jälkeenkin on nyt kevyessäkin vauhdissa esiintynyt samaa, joten pitää sitten kai taas yrittää ottaa asioista selvää.

Onneksi on kotona henkilökohtainen urheilulääkäri, joka epäili heti ärtynyttä piriformis-lihasta. Pikainen googletus aiheesta ja oireet osuvat (kuten myös ITB:ssä jonka onnistuneesti "voitin") kuin nyrkki silmään. Hyvä että älysin homman tässä vaiheessa, koska siitä ilmeisesti voi saada itselleen todella todella ikävän vaivan.

Kivun luonteesta päättelisin, että itselläni homma ei ole ärtynyt vielä "hermopohjaiseksi", vaan itse lihas on vaan ylirasittunut ja jumissa. Ja sen tunteekin aika hyvin. Ensihoitona siis hieronta ja venyttely.

Kuulemma tyypillinen piriformis-vaivainen juoksee melko kovaa ja erityisesti mäkisessä maastossa - guilty as charged, suolijärvihän on käytännössä kokoajan mäkeä joko ylös tai alas.

Kaltevalla tasolla yksipuolinen juoksu pahentaa vaivaa - ja taas jäin nalkkiin, juoksen aina samaa (kaltevaa) lenkkiä vieläpä samaan suuntaan.

Lisäksi taustalla voi olla pronaatio-ongelmia ja huono tekniikka - näistä on paha sanoa itse, mutta täytynee selvitellä jos ei ongelma ala ratkeamaan.

Eli battle plan:
-Ainakin hetkeksi aikaa keventynyt harjoittelu, jos homma pahenee, niin täysi lepo
-Korostetun huolellinen venyttely ja hieronta
-Lenkin vaihtaminen tasaisempaan maastoon ja enempi suoraa kuin yksipuolista käännöstä
-Lihaskunnon parantaminen ongelma-alueella
-Fiilistely ja tunnustelu ja juoksun lopettaminen ongelmien ilmaantuessa

Jos nuo ei pure niin:
-Homman analysointi ja selvittäminen spesialistilla

Jos sekään ei auta:
-Elämän ja tavoitteiden uudelleen evaluointi :)

3 kommenttia:

Kalle kirjoitti...

Oletko käyttänyt jääpusseja kipukohtaan ja sen lähistölle? Mulla toimii. Vai kuinka syvällä tuo piriformis on?

Toinen juttu mikä auttaa on ostaa niin tuhottoman kalliit lenkkarit kuin vaan saattaa ;)

jome kirjoitti...

Piriformis on nimenomaan syvällä pakarassa. Pirullisen vaikea löytää kipukohtaa, hieroa ja venyttäminenkin vaatii vähän perehtymistä.

Kyllä mulla ihan hyvät kengät on, mutta koskaan ei ole tutkittu tarvitsenko esim. pronaatiotukea jne. Tämmöset varmaan pitäis näillä lenkkimäärillä selvittää.

Voi olla että tuo on vaan siitä puolikkaasta ärtynyt ja vaatii ihan vaan lepoa ja sitten kaikki on taas hyvin...On vaan niin pirun vaikea levätä kun on on hyvä putki päällä :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo piriformis on vähän klisee fysioterapia piireissä pakara- ja alaselän ongelmiin liittyen. Homma kuntoutuu, kun venyttelee ja syö järkevästi. Liikunta kevennettynä. Piriformis venytyksiä pitäisi löytyä webistä. Kyseessä tosiaankin pakaran syviin lihaksiin lukeutuva pieni rotta.

Jos kuvia ei löydy webistä niin Ylisen Jarilta voi ostaa hyvän venyttelykirjan: www.medirehab.com. sano sille samalla terveisiä, että minä suosittelin :)

- kimmo