Onpahan sekin nyt juostu. Tapasin Kimmon lähtöalueella n. puoli tuntia ennen lähtöä ja ehdimme siinä vähän rupatella. Lähdössä ryhmityin kuitenkin rohkeasti melko eteen koska kaikissa aiemmissa juoksuissa olen alussa jäänyt hieman jumiin. Paikan valinta onnistui hyvin, sillä heti alusta sain juosta omaa vauhtiani, muttei minua myöskään liiemmin ohiteltu. Nyrkkisääntönä näyttäisi olevan että "ota puoli tuntia kovempi ryhmitys kuin mikä tavoiteaikasi on". Eli jos tavoittelet 4 tunnin alitusta, lähde 3:30 porukasta. Maratonin juokseminen on kyllä henkisesti paljon paljon helpompaa kun sen on kerran tehnyt. Tampereen maratonilla oli lähdössä selkeä jännitys ja aina loppumetreille saakka sellainen pieni epävarmuus että pääseeköhän tätä loppuun saakka ollenkaan. Nyt olo oli kuitenkin itsevarma. Kunto oli parempi, keli oli "parempi" (juoksumielessä, mutta ei miellyttävyydessä), valmistautuminen oli onnistunut paremmin ja pari viimeksi pieleen mennyttä asiaa huomioituna.
Juoksin ensimmäiset 3 kilometriä n. 5:15 ja kun paikat lämpenivät nostin vauhdin vitosen tuntumaan. Olin kalibroinut foot pod:n radalla, mutta ikäväkseni jouduin toteamaan että se näyttää taas ihan mitä sattuu, joten nopeuden arvioinnissa piti siirtyä perinteiseen kilometritolppien ja kokonaisajan kyttäilyyn.
Olin luvannut itselleni että en mene alle vitosen ekalla puolikkaalla, mutta ahneus iski taas ja ensimmäisen kympin jälkeen vauhti oli paikoitellen jo selkeästi alle, 4:45 tuntumassa. Ekalle puolikkaalle väliaika 1:49. Ei nyt mitään tappovauhtia, mutta ihan hyvä. Juoksu alkoi kuitenkin tuntua jaloissa jo aika hyvin joten päätin (onneksi) hillitä vauhtia hieman. Venla oli sadetta uhmaten tullut 28 kilometrin pisteelle tuomaan minulle lisätankkausta ja nappasin vauhdissa puolen litran juomapullon ja vähän geeliä. Tässä vaiheessa jo pelkkä näkeminen antoi lisää voimia mutta myös puolen litran lisäneste tuli todella tarpeeseen ja en usko että ilman sitä olisi jaksanut yhtä hyvin loppuun asti.
Hieman ennen 30 kilometria alkoi kunnon sadekuuro ja kylmässä kaatosateessa järvenrantaa vastatuuleen juostessa ehti kieltämättä käydä jo mielessä kysymys miksi tätä oikein teen ja tässä vaiheessa jalat olivat jo aika hellänä mutta päätin keskittyä siihen että yritän päästä 32:een alle kolmen tunnin, näin pääsisin maaliin alle neljässä jos juoksen viimeisen kympin 6:00 min/km, mikä on minulle jo aika rento vauhti. 32 tuli ja meni ja jalat vielä kantoivat, joten keskityin siitä eteenpäin pyrkimään pitävään vauhdin 5-alkuisilla, jolloin viimeinen kymppi menisi alle tunnin. Olin tällä kertaa varautunut suolatableteilla yrittääkseni ehkäistä viimekertaisia kramppiongelmia. Otin yhden puolessa välissä ja toisen n. 30 kohdalla, mutta jälleen lähes täsmälleen 37 kohdalla alkoi takareisi "lupailla" kramppia. Tällä kertaa kuitenkin ennakoin sen ja pysähdyin n. puoleksi minuutiksi venyttämään takareisiä ennenkuin kramppi kehittyi kunnolla ja se kannata . Jalka aukesi ja sain aivan uutta puhtia seuraavalle 3 kilometrille, pystyen pitämään vauhdin lähes vitosen tuntumassa.
Viimeiset pari kilometriä olivat puhdasta tuskaa, mutta kun maalialueen meteli kantautui jo korviin ja kellosta näki että 3:45 alitus olisi teoriassa mahdollinen, sain piiskattua itseäni eteenpäin. Olisi mielenkiintoista nähdä kuva tai videota maaliintulostani sillä tekniikka oli täysin romahtanut ja naama hirvittävässä irvistyksessä, mutta vauhti pysyi ja kello pysähtyi 3:43.56. n. 6 minuutin parannus siis ja tällä kertaa ainakin toivottavasti oikeasti täydellä matkalla (Tampereen maraton oli ilmeisesti hieman alimittainen).
Maalissa fiilis oli huojentunut, mutta jalat ihan soosina. Muuten olo oli kyllä parempi kuin Tampereella, eli tällä kertaa rajaksi tuli jalkojen lihaskunto, mihin varmaankin vaikutti paljon se ettei ole päässyt oikein juoksemaan viimeisen parin viikon aikana eikä salille viimeisen parin kuukauden aikana säännöllisesti. Hapen puolesta juoksu ei tökkinyt missään vaiheessa ja heti maalissakin ruokahalu oli kohdallaan, mitä se ei Tampereella todellakaan ollut. Pissihätäkin tuli vain pari tuntia juoksun jälkeen, eli nesteytyskin meni tällä kertaa paremmin. Tampereella meni pitkälti seuraavan vuorokauden puolelle kovasta palauttelusta huolimatta ennen kuin keho suostui nesteistä vapaaehtoisesti luopumaan.
Maalissa olikin ilahduttavasti lähdes koko suku vastassa. Olisin halunnut nähdä Kimmon maaliintulon, mutta kylmä iski nopeasti sateessa ja märissä kamppeissa, joten lopulta päätimme lähteä kotia saunomaan, mutta hyvin Kimmokin maaliin pääsi n. 4:30 aikaan.
Reittinä Finlandia Marahton oli mukava kokemus. Erittäin tasaista maastoa ja kolme 14 km lenkkiä oli henkisesti helpomaa juosta kuin 4 10km lenkkiä. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä oli vielä sen verran voimia ettei olisi tullut mieleenkään jättää siihen ja kun kerran oli lähtenyt sille, niin loppuunhan se pitää juosta. Tamperemaratonilla maalin ohittaminen 30km kohdalla otti todella koville :)
Mutta tästä on hyvä jatkaa. Lohdullista on että mitään rasitusvammoja tms minulle ei tullut, joten juoksua voi jatkaa ja varmasti juoksen ensi kaudellakin maratoneja. Päätin kuitenkni että Pirkan hölkkä jää tänä vuonna väliin. Aikaa palautua on liian vähän ja toisekseen se on liian lähellä mm-kisoja. Venla on kuitenkin sen uhonnut juoksevansa, joten huoltojoukkoihin varmasti liityn. Ehkä elin-ikäinen maraton tavoite 3:30 olisi sittenkin realistinen joskus.
Nyt pitäisi aerobisen pohjan olla aika hyvällä mallilla. Viikon verran menee palautellessa, mutta sitten alan keskittyä enemmän anaerobiseen ja varsinaiseen sukellukseen. Luottamus omaan kuntoon on kuitenkin nyt kova.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti