Tiedostan, etten ole aikoihin kirjoitellut. Tiedostan myös, että tällaisella lauseella alkavia blogitekstejä on netissä vähintään se pari miljoonaa.
Aika on tullut kertoa jo jotain henkilökohtaisuuksia. Hain tänä keväänä Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen. Hain ensimmäistä kertaa. Sain kokeesta 40 pistettä. 46 olisi riittänyt sisäänpääsyyn. Yritän pitää itseäni kurissa ja olla kritisoimatta vallalla olevaa valintakoejärjestelmää, sillä sehän olisi vain omasta saamattomuudestaan katkeroituneen luuserin merkityksetöntä vikinää.
Mutta pari valittua sanaa on kyllä sanottava. Suomen oikeustieteellisissä on käytössä "all your eggs in the same basket" -tyylinen valintakoejärjestelmä, joka ei juurikaan palvele tarkoitustaan. Eli järjestelmä toimii niin, että jokaiseen oikeustieteelliseen tiedekuntaan on omat pääsykoekirjansa sekä täysin oma pääsykokeensa. Lisäksi pääsykokeet ovat samana päivänä, joten useampaan oikeustieteellisen pääsykokeeseen osallistumisen mahdollisuus on siten täysin eliminoitu (Lääketieteellisissä on käsittääkseni myös sama pääsykoepäivä, eikä sielläkään hakujärjestelmää ole yhtenäistetty). Ahdistavan asiasta tekee se, että jos halua on päästä oikeustieteelliseen (tai lääkikseen) on pääsykoekirjoja luettava kirjaimellisesti kokopäivätyönä. Kirjat on osattava äärimmäisen hyvin ulkoa. Eli, jos tavoitteenani on pyrkiä oikeustiedettä lukemaan, on minun tehtävä täysipäiväisesti töitä mieluusti muutama kuukausi ennen pääsykokeita. Ei ole käytännössä mahdollista lukea jonkun muun koulutusalan pääsykokeisiin, jos oikkiksen kokeessa meinaan pärjätä. Eli kaiken tarmoni laitan yhteen tavoitteeseen. Ja jos tämä epäonnistuu, on vastassa välivuosi, taloudellinen epävarmuus ja ahdistus tai askartelu jossain yhteishaun piirissä olevassa ammattikorkeakoulussa, vaikka siihen ei kiinnostusta todellisuudessa olisikaan.
Ymmärrän miksi oikeustieteelliset haluavat pitää oman linjansa ja pitää pääsykokeet yksilöllisinä jokaiselle yliopistolle. He eivät halua, että eri opinahjot jaettaisiin karusti selvään nokkimisjärjestykseen. Vaikkakin se on jo tietyllä tasolla olemassa, huolimatta siitä, että aiheesta ei avoimesti ehkä puhuta, muutenhan joku "ei-niin-arvostetussa-oikeustieteellisessä-opiskeleva" voisi vaikka loukkaantua.
Noniin, nyt kun sain asiani jotenkuten ilmaistua voin vielä selvyyden vuoksi todeta, että en ole itseasiassa kovinkaan katkera. Tämä oli ensimmäinen hakukertani ja koin sen pikemminkin positiivisenä yllätyksenä, että pääsin "noinkin lähelle".
Seuraava vuosi taitaa kulua Svenska Handelshöskolanin ja Jyväskylän Yliopiston avoimen yliopiston kursseilla istuen ja satunnaisia työmahdollisuuksia metsästäen.
Vielä yksi henkilökohtainen paljastus. Määrittelin itseni tietynlaiseksi vastavallankumoukselliseksi henkilöksi ideologisessa ajattelussa. Tämä voisi jopa olla uusi populaarisuuntaus. Kuten kaikki tiedämme, muodostuu yhteiskunnassa tietynlaisia valtavirtoja, tyylisuuntauksia joita kannattaa/edustaa suuret määrät ihmisiä. Nykyaikana on havaittavissa selkeätä tällaisen valtavirran vastustusta. Tätähän on ollut itseasiassa olemassa jo pidemmän aikaa, varmasti aina 60-luvulta asti voi havaita selkeitä merkkejä erinäisistä massaliikkeistä vallitsevia ideologisia olosuhteita vastaan. Luonnollisesti tätä anti-mainstream -aatetta on harjoitettu läpi kaiken ajan, mutta lähivuosikymmeninä siitä on tullut huomattava ilmiö. Kuulostan varmasti erittäin lokeroivalta, kategorisoivalta ja yleistävältä, mutta siitä huolimatta purkitan hippi-liikkeen, punk-suuntauksen, satanismin, kommunismin ja muut moisiin verrattavat äärihörhöilyt tällaisiksi anti-mainstream ideologioiksi. Jopa nykypäivän yleisen antiamerikkalaisuuden lukisin näiden joukkoon. Eli näitä aatteita/suuntauksia on edeltänyt jokin eri suuntaan kulkeva valtavirta, joita vastaan nämä ovat sitten lähteneet kulkemaan. Eli esittelemäni tuore ideologia tarkoittaa siis näiden hörhöilyjen "vastustamista", kulkematta kuitenkaan alkuperäisten valtavirtojen suuntaisesti
Kiteytettynä tämä uusin askel tässä ideologisessa evoluutiossa on siis juurikin esittelemäni vastavallankumouksellisuus tai oikeammin "anti-anti-mainstream, olematta kuitenkaan mainstream".
Tuskin tuossa mitään järkeä on, mutta tuntui vaan niin vakuuttavalta kun sitä itsekseni yön pimeinä tunteina mietin.
1 kommentti:
Voisi kai puhua myös "terveen järjen käytöstä elämän varrella". Siis tottakai on hyvä kyseenalaistaa ja vastustaa asioita, mutta teiniangstimainen meuhkaaminen ja oman energiansa väärin kanavointi ei kyllä rakenna mitään. Valtavirran vastustajat pyrkivät aina painottamaan individualismia ja omaperäisyyttä, mutta lankeavat kuitenkin samaan ansaan perustaen omia liikkeitään ja kulttejaan.
Mitä jos vaan eläisi ihan omaa tietään, tallomatta muiden varpaille mutta myöskään muita nöyristelemättä. Tekisi kaikkea kohtuuden rajoissa eikä kuuluisi mihinkään ideologiaan tai alakulttuuriin. Sepä vasta olisi omaperäistä.
Omaperäisyyttä ei ole se, että pukeutuu kuin friikki ja valittaa sitten katkerana kuinka yhteiskunta ei hyväksy minua sellaisena kun olen...
Lähetä kommentti