Uskaltauduin eilen uudestaan vapaasukeltamaan noin viikon tauon jälkeen. Aseistettuna malttavaisemmalla mielellä ja koko joukolla uusia vinkkejä ja harjoituksia sukelsin ns. "free immersion" sukelluksia syvimmillään 14 metriin. Free Immersion on laji, jossa ei uida ollenkaan vaan vedetään itseä alaspäin köyttä pitkin. Tämä on erittäin hyvä tapa harjoitella paineentasausta ja muita juttuja kun ei tarvitse keskittyä potkuihin ja voi pysähtyä paikalleen roikkumaan halutessaan. Normaalisti olen tasannut paineet ensimmäisen kerran n. 3-4 metrissä ja siitä "jokusen kerran" 15 metriin asti. Nyt tein tarkoituksella liioiteltuja tasauksia vaikken missään vaiheessa tuntenut kipua. Vähintään metrin välein. Ylös tullessa huomasin jännittäväni hengityselimissäni joitakin lihaksia ja rentoutettuani ne korvani tasautuivat valtavan turauksen saattelemana. Tämä herätti minut ajattelemaan, että ehkäpä ongelmani onkin osittain ollut se, että en nimen omaan ylös tullessa ole päästänyt ilmaa pois tarpeeksi helpolla, joilloin se on väkisin purkautuessaan repinyt verisuonia ja limakalvoja hieman auki. Niin tai näin, sukellukset menivät hienosti enkä kertaakaan tuntenut kipua tai epämukavuutta. Ja mikä tärkeintä, en sylkenyt pisaraakaan verta sukellusten jälkeen. Fiilikset alkavat taas pikkuhiljaa nousta. Lopetin köysiharjoittelun tekemällä muutaman sukelluksen puoliksi täysillä ja tyhjillä keuhkoilla simuloidakseni suurempaa syvyyttä ja paineentasausta kun ilma on vähissä. Kerran päädyin nielemään suullisen ilmaa vahingossa ja tätä säestivätkin sitten hassut ääniefektit pinnalla erilaisten ruumiintoimintojen muodossa (muistakaamme että suullinen ilmaa 10 metrissä on kaksi suullista pinnalla...).
Ihan ilman draamaa ei kuitenkaan selvitty. Paikka jossa harjoittelimme on lähellä sellaista melonta- ja souturataa. Tämä rata on rajattu paksuin metallivaijerein, joita kulkee pitkittäin järven pinnasta n. metrin syvyydessä. Oma harjoitusköytemme ajautui erään sukellukseni aikana vaijerin viereen ja ylös tullessani se osui minuun tempaisten maskin naamalta. Ikään kuin tämä ikävä tunne ei olisi riittänyt, nousin vielä väärältä puolelta vaijeria, joten ranteessani ollut turvaköysi jäi siihen kiinni. Onneksi omistan apinan kädet ja pystyin juuri ja juuri venyttämään naamani pintaan ja haukkaamaan ilmaa. Nimittäin äkkinäinen maskin poisto (kylmää vettä kasvoille, näkökyvyn menetys), fyysinen kipu ja kiinnijäämisen tunne saivat mieleni sen verta ylikierroksille, että siitä oli rauhallinen harkinta kaukana. Jos turvaköysi olisi ollut 10 cm lyhyempi, olisin ollut aika pinteessä. Kaveri oli kuitenkin pinnalla seuraamassa tilannetta ja jo valmiina syöksymään apuun, joten tuli taas todistettua se miksi AINA pitää olla joku valvomassa suoritusta.
Omien rajojen puitteissa helppojen sukellusten tekeminen oli todella hauskaa pitkästä aikaa ainaisen verenmakuisen ennätysjahdin sijaan. Syvyydet pysyivät kohtuullisina, joten pohja-aikaa oli ihan mukavasti, olo rento ja maisemiakin ehti välillä katsella. On sanoinkuvailemattoman hieno tunne sukeltaa 10 metriin, olla täysin neutraali nosteeltaan ja pienin potkuin edetä pohjaa katsellen vailla jatkuvaa tarvetta hengittää ja nousta ylös. Siksihän tätä treenataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti