Vesiapina

En olekaan tainnut kirjoittaa vielä mitään sukellusjuttuja, vaikka se pääasiallinen vapaa-ajanvietteeni onkin. Nyt kun olen kuitenkin parin viikon sukelluskiellossa enkä voi sitä fyysisesti harrastaa, niin turvaudun yleisempään tapaan harrastaa asioita, eli niistä tilittämiseen netissä. Kuluva kesä on ensimmäinen avovesikauteni vapaasukeltajana ja uusia asioita ja oivalluksia kohtaa niin nopeaan tahtiin ettei tahdo ehtiä kaikkea omaksuakaan. Kuten lähes minkä tahansa urheilulajin kohdalla, alussa kehitys on todella nopeaa. Esimerkiksi hengenpidätystä pystyin ennen sen harrastamista tekemään n. 1:30 - 2:00 minuuttia, mutta jo parin viikon treenailun jälkeen 3 minuuttia meni rikki ja nykyinen ennätykseni on 4:07. Kun tulokset lähes kaksinkertaistuvat lyhyessä ajassa tahtoo vain ihmiselle iskeä hieman vauhtisokeus. Vaikka järki sanoo muuta, niin sitä vain jotenkin sinnikkäästi haaveilee, että tulokset tuplaantuvat myös tästä lyhyessä ajassa, ja tällainen ajattelu johtaa lopulta väkisinkin ongelmiin. Tämä on ehkä tärkein yksittäinen asia jonka olen kuluvan vuoden aikana oppinut.

Talvikaudella uimahallissa harjoitellessa toimintaa hallitsevat kaksi lajia. Dynamic apnea (eli pituussukellus) ja Static apnea (eli hengenpidätys liikkumatta). Molemmat ovat ihan hienoja ja antoisia lajeja, mutta kokeneemmat sukeltajat jaksavat aina muistuttaa siitä, että "oikea" laji on syvyyssukellus, kaikki muu on vain treeniä sitä varten vaihtelevissa olosuhteissa. Nyt kun sitä on päässyt kokeilemaan, niin pakkohan se on allekirjoittaa. Syvyyselementti tuo kirjaimellisesti uuden ulottuvuuden koko lajiin ja samalla koko joukon uusia haasteita. Suurin ongelma ei enää olekaan se, kuinka kauan jaksat pidättää hengitystäsi vaan se kuinka kehosi mukautuu valtaviin paineenvaihteluihin. Kehitys tällä osa-alueella, päin vastoin kuin hengenpidätyksessä, on todella hienovaraista ja hidasta. Tuloksien tuplaaminen lyhyessä ajassa johtaa vain painevammoihin ja lopulta turhautumiseen. Hieman samaan tapaan kuin aikuisiällä ensimmäisen kerran liikkumaan aktivoituva innostuu kasvavista lenkkeilytuloksista ja on parin kuukauden päästä käytännössä invalidi penikkataudin takia. Tuloksia pitää kasvattaa vähän kerrallaan, antaa kehon tottua, venytellä ja analysoida mitä tapahtuu.

Ensimmäinen ja konkreettisimmin tuntuva paineen vaikutus sukeltaessa on tietysti välikorvan alipaineesta johtuva kipu. Useimmilla ihmisillä nenäontelosta korviin johtavat kanavat eivät ole luonnostaan auki ja kun toisen aukon sulkee tärykalvo alkaa ulkoisen paineen kasvattaminen tietysti painaa korvaa kasaan, mikä tuntuu kipuna. Kipu ei ole vain epämukavaa, vaan lopulta johtaa tärykalvon repeämiseen, joka taas johtaa huimaukseen ja pahoinvointiin. Harjoittelemalla on kuitenkin mahdollista oppia aukaisemaan korvakanavat ja puhaltamaan niihin ilmaa ja näin tasaamaan paine-ero. Tämä paitsi helpottaa oloa, myös estää tärykalvojen repämisen ja muut painevauriot korvassa, jotka veden alla tapahtuessaan voivat koitua hengenvaaralliseksi (tärykalvon puhkeaminen sinänsä ei ole vaarallista, mutta kylmän veden tasapainoelimiin tunkeutuessa aiheuttama huimaus ja pahoinvointi sekä siitä seuraava tilanteen hallinnan menettäminen veden alla voivat hyvinkin johtaa paniikkiin ja hukkumiseen). Paineentasaus onkin kaikille laitesukeltajille tuttua puuhaa, eikä sen oppimiseen vaadita mitään erityisiä jippoja tai ruumiinrakennetta. Aloittelevalle vapaasukeltajalle paineentasaus on kuitenkin aivan eritasoinen haaste. Tasaus pitää voida tehdä paljon nopeammin, koska onnistuneessa suorituksessa syvyys kasvaa nopeasti. Vapaasukeltaja myöskin etenee pää alaspäin, mikä vaikeuttaa paineentasausta huomattavasti. Suurimman haasteen aiheuttaa kuitenkin se fakta, että paineen kasvaessa keuhkot painuvat hyvin nopeasti kasaan (katso fysiikan kirjasta jos et usko :) ja jo noin 25-30 metrin kohdalla alkaa useimmille olla todella vaikeaa enää yksinkertaisesti saada keuhkoista tarpeeksi ilmaa korviin työnnettäväksi. Jos painetta taas ei tasaa tarpeeksi usein ja paine-ero ehtii kasvaa liian suureksi, saattaa liian voimakas puhallus vaurioittaa välikorvaa, sekä nenä- ja otsaonteloita. Lyhyen ajan tulos on pieni, viattoman näköinen verenvuoto mutta jos vamman ei anna parantua ja muuta tapojaan huomaa pian syljeskelevänsä verta matalillakin sukelluksilla ja kehittäneensä kroonisen korvavamman joka voi johtaa myös pysyviin kuulovaurioihin.

Syvyyden kasvaessa entisestään alkaa korvien lisäksi kehon kokonaisvaltainen paineeseen sopeutuminen näytellä yhä suurempaa osaa. Koska keuhkot painuvat olennaisesti kasaan (täyttyen lopulta veriplasmalla) voi syntyvä alipaine aiheuttaa erilaisia vammoja hengityselimiin. Alipainetta taas voi syntyä erityisesti, jos sukeltaja on tottumaton ja jännittää hengitystä kontrolloivia lihaksia (pallea, rintakehä) eikä rintakehä ole tarpeeksi joustava salliakseen keuhkojen pienenemisen. Käytyään liian syvällä tottumaton sukeltaja yleensä päätyykin yskimään hieman verta. Tämä ei sinänsä ole vaarallista jos kyse on lievästä tapauksesta, mutta veren näkymisen yleensä missään pitäisi kyllä olla aika selvä varoitusmerkki kenellekään täysjärkiselle siitä, että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Tyypillinen aloittelijan virhe on kuitenkin machomainen ongelmien vähättely ja väkisin puskeminen eteenpäin. Tuloksia pitää saada! Helposti jää huomaamatta, että rennolta vaikuttava treenikaveri joka sukeltaa heittämällä 50 m on itseasiassa harrastanut lajia vuosia ja aikanaan käynyt pitkän tien päästäkseen yleensä 10 metrin ohi.

Miksi sitten kirjoitin näin pitkään lähes pelkästään lajin negatiivisista puolista? Miksi edes harrastaa jotakin jos se ei ole edes hauskaa? Totuus on kuitenkin se, että vapaasukellus ei ole pelkästään hauskaa, vaan se on ihan hemmetin hauskaa. Aloitin oman kauteni täynnä intoa ja sydän pamppaillen (minkä hillitseminen muuten kasvattaa tuloksia entisestään ;) sukelsin ensin 10, sitten 12, 15, 17 ja lopulta 20 metriin eikä yksikään näistä tuntunut edes raskaalta. Nopeasta kehityksestä sokaistuneena jätin mukavasti huomiotta hieman ruskeaksi värjäytyneen syljen sukeltaessani 23 metriin ja ihan kirkkaan veren syljeskelyn parilla seuraavalla kerralla. Lopulta heräsin ruususen unestani kun helppo 5 metrin sukellus aiheutti myös veren syljeskelyä. Olin rikkonut verisuonia nenä- ja otsaonteloissani ja lisäksi aiheuttanut lieviä painevammoja välikorvaan. Syyksi olen tulkinnut liian harvoin ja voimakkaasti tehtävän paineentasauksen ja muutenkin turhan intoilun. Joten, taukoa, parantelua ja aikanaan palaaminen veteen keskittyen helppoihin sukelluksiin, rentoutumiseen ja oikeaoppiseen tekniikkaan. Syvyydet varmasti jaksavat minua vielä muutaman vuoden odottaa :)

Kirjoittamastani tekstistä saattaa jäädä helposti kuva täysin älyvapaasta ja vaarallisesta lajista. Vastuullisesti harrastettuna se ei kuitenkaan ole sen vaarallisempaa kuin vaikkapa polkupyöräily, mutta varoituksen sanana niille jotka kenties tästä innostuivat, että vedessä ei koskaan pelehditä yksin. Hengenpidättelystä voi seurata myös tajuttomuus ja yksinollessasi hukut näinollen vaikka olisit vain kastanut naamasi ämpäriin. Ensimmäinen askeleesi onkin surffata samanhenkisten ihmisten pariin.