torstaina, heinäkuuta 22, 2004

Kostuta ruokasi virtsaamalla

Aina yhtä tuotteliaat amerikkalaiset ovat kehittäneet kuivamuonapakkauksen sotilaille, johon tarvittava neste voidaan lisätä vaikka kuravedestä tai jopa virtsaamalla. Suodattava kalvo poistaa nesteestä suurimman osan bakteereista ja epäpuhtauksista. Ureaa se ei kuitenkaan poista, joten virtsaamista ei suositella pitkäaikaisena kostuttamiskeinona, mutta hätätilassa sekin käy. Se ei kyllä sikäli ratkaise varsinaista ongelmaa (joka siis oli että sotilaiden pitää kanniskella hirveät määrät vettä mukanaan), koska pitäähän se virtsassa oleva nestekin jostain saada. Toisaalta jos virtsan saisi helposti kierrätettyä takaisin kehoon ilman sitä ureaa, oltaisiin jo aika taloudellisen keksinnön äärellä.

Kyllä meilläkin inttiaikana joku taisi kokeilla pakkiin kusemista, mutta ei sentään juomistarkoituksessa. Muutenkin kun ottaa huomioon minkätyyppinen huumori ja muut älyttömyydet sotilasyhteisöissä ovat vallalla, enpä tiedä onko kovinkaan hyvä idea esitellä ruokaa johon voi (mutta periaatteessa ei saisi) kusta. Yritän kovasti miettiä miten tätä voisi käyttää nöyryyttämiseen tai vankien kiduttamiseen. Voisihan ne laittaa vaikka kuseksimaan toistensa annoksiin ja pakottaa syömään. Erikseen sitten vedonlyönnit ja muut miehuudenosoitukset sotilaiden kesken...

Kivahan tuota kuitenkin olisi kokeilla ;)

Tänään koin myös elämäni ensimmäisen "lähes onnettomuuden" sukeltaessa. Olimme aamutuimaan laitteilla puljaamassa idyllisellä Kaukajärvellä. Sukelluksen loppupuolella alkoi annostimesta hengittäminen tuntua raskaalta. Painemittari näytti kuitenkin ilmaa olevan 150 baria jäljellä. Äkkiä ilma loppui kokonaan ja mittari näytti 0:aa! Ehdin jo viittoa pariani antamaan ilmaa, mutta sitten sitä alkoikin taas tulla ja mittari näytti taas 150. Hetken päästä ilma taas katkesi ja siirryin hienovaraisten käsimerkkien saattelemana parini vara-annostimeen hengittelemään. Olimme jo n. 3 metrissä tässä vaiheessa ja lopulta parihengittely sotki pasmoja sen verran, että sen saanut kuivapuvusta ilmaa enää pois, joten nousin pintaan "ei niin hallitusti". Inhottava kokemus, mutta toisaalta hyvin opettavainen. Tämä kuitenkin sattui helpolla sukelluksella ja aivan lopussa, joten mitään hengenvaaraa siinä ei ollut, eikä riskiä sukeltajantaudista. Lopulta syyksi paljastui huonosti avattu pulloventtiili. Ilmeisesti pullon paine riitti pitämään sen auki suuriman osan aikaa, mutta paineen laskiessa tarpeeksi alas venttiili napsahti kiinni. Vähän enemmän auki ruuvatessa ilma alkoi taas kuitenkin kulkea...

Ei kommentteja: