Kotiinpaluu

Noniin, kotona ollaan ja ajattelin kirjoittaa vielä hieman jälkitunnelmia. Ensinnäkin, näen nyt kätteni tuloksen ekaa kertaa ja huomaan että systeemi ei toiminut ihan niin hyvin kuin piti, eli aina kun olen liittänyt juttuihini enemmän kuin yksi kuvaa, on myös teksti tullut kahteen kertaan. No tärkeintä ettei mitään ole hukkunut.

Menimme Laurin ja Kallen kanssa sukeltamaan vielä lauantainakin. Tämä on ilmeisesti myös paikallisten sukelluspäivä, sillä molemmat veneet olivat aivan täynnä. Aivan viimemetreillä paikalle pamahti vielä Loic:kin, joten onpahan nyt sekin livenä nähty. Mukavan oloinen heppu, ehkä pikkasen hyperaktiivinen :) No, meillä löytyi heti yhteinen jutunaihe pukuun pissimisestä, joten hyvin sen kanssa tuli toimeen. En itse sukellellut mitään ihmeellistä, kunhan hengailin. Lauri ja Kalle vetivät 37 konstaa. Lauri jäi vielä sunnutaiksikin, ja oli kuulemma sukeltanut 40m. Onnittelut siitä. Ihmeellistä mitä miehen suorituskyvylle voi käydä kun ostaa oikeat räpylät. Tähän astihan se on mennyt semmosilla perus snorklaajaräpylöillä.

Session päätteeksi joku ranskalainen tyttö pyysi hieman ujosti saisiko kokeilla flyeriäni. Hieman hassulle se näytti kun räpylä oli melkein yhtä iso kuin sukeltaja, mutta ilonkiljahduksista päättelin, että suorituskyky oli mieleinen. No siitähän sitten alkoi hirveä rumba ja kohta kaikki vuorollaan sukeltelivat sillä. Juttelin Loicin kanssa räpylöistä paljonkin, ja se oli sitä mieltä että tällainen räpylä palauttaisi hänen kiinnostuksensa constaan, johon hän kuulemma aiemmin oli kyllästynyt. Kaikki innostuivat kyselemään räpylöistä yhtä ja toista, ja oli kieltämättä hölmö olo kun kaksi ME-luokan sukeltajaa kyselee minulta minkälainen räpylä kannattaisi ostaa. Hitostako minä tiedän? :) Kokeilin myös guidonen räpylää ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka se nätti onkin, niin ymmärrän kyllä heidän innostuksensa flyeriin.

Se kävi kuitenkin ilmeiseksi, että ranskalaiset vapaasukeltajat tosiaan ovat ihan oma maailmansa. Ei ne lue deeberblue:ta, ei ne seuraa mitä muualla tapahtuu. Vain pari aktiivisinta tekee näin ja muut sitten ammentaa tietonsa niiltä. Eihän esim. flyer räpylänä voisi olla kenellekään deeperiä seuraavalle uutinen. Joka tapauksessa, ajattelin ottaa yhteyttää Leaderfinsiin ja antaa pikku vinkin. Nimittäin jos niillä on yhtään pelisilmää, niin ne lähettää Loicille ja kumppaneille pari näytemonoa. Tämän välitön seuraus on, että kohta jokaisen ranskalaisen sukeltajan on "pakko" ostaa samanlainen. Yhessä yössä olisi luotu aivan uudet markkinat. Katsotaan purevatko syöttiin, hieman pelkään että eivät, koska siellä taas tunnutaan hoitavan asiat slaavilaisella täsmällisyydellä, minkä voisi muotoilla "toimiihan tämä nytkin jotenkuten, joten miksi muuttaa mitään".

Tavallaan se on aika hienoa, että on olemassa täysin omavaraisia vapaasukelluskulttuureitaan. Italialaiset lienevät toinen. Meidän tapamme tehdä ja ajatella asioita on vain yksi tapa, mutta on muitakin. Sattuneesta syystä suomalaiseen syvyysajatteluun on tullut paljon ranskalaisia vaikutteita, mutta näköjään meillä on heille jotain annettavaa allasjutuissa jne. ja heillä taas on paljon sellaista tietoa syvyyssukelluksesta, mikä useimmille meistä ei ole vielä koskaan tullut mieleen tai eteen. Nämä jannut plutaa kuitenkin meressä käytännössä joka päivä. Hienointa oli seurata kuinka hauskaa CIPA:n porukalla on sukeltaessaan! Ei se näyttänyt niin haudanvakavalta puuhalta. Tottakai turvallisuudesta pidetään huoli, mutta heillä todella näytti olevan "ei ne metrit ja sekunnit" ajattelu sisäistettynä. Ja miksi metreistä ja sekunneista pitäisikään olla huolissaan, jos voi sukeltaa "täydellisissä" olosuhteissa koska tahansa? Tavallaan se on sekä kirous että siunaus. Kuten Francois sanoo, heillä olisi monta tyyppiä jotka voisivat olla MM-tason sukeltajia, mutta eivät jaksa treenata, koska "ainahan sitä voi huomennakin". Meillä homma on ihan toisin päin. Silloin kun mennään treenaamaan, niin sukelletaan kuin viimeistä päivää ja kurotellaan metrejä väkisinkin. Ideaalitilanne olisi varmaankin näiden tasapainotila. Mietimme tuota kurotusjuttua hieman syyllisyydentuntoisina sukellusten jälkeen ja ajattelimme muuttaa syvyysrankingin "sääntöjä" siten, että aivan kuten kisoissakin, sukeltajan tulee ilmoittaa yrittämänsä syvyys. "Rankingtulos" ei tästä kasva, vaikka kello näyttäisi 5 metriä enemmän. Tulos on max. ilmoitettu et. Tämä siis siksi, että saataisiin tällainen erittäin epäturvallinen kurottelupelleily kitkettyä pois, samoin kuin "salaa" tehdyt syvyysenkat. Molempiin lipsahtaa helposti ja ne ovat aikamoisia turvallisuusriskejä. Ei kait siinä mitään, sehän on vain hauskaa, jos porukalla etsitään syvintä kohtaa jostain 20m lammikosta, mutta kun huomaan refleksinomaisesti heilauttavani kättä reilusti pohjalevyn alapuolella 50m sukelluksella, niin jotain on pielessä. Aloitan tässä oikeaoppisesti omalla esimerkilläni, eli syvin sukellukseni tulee rankingissa olemaan 50m, vaikka hetken jo ehdittiin ilakoida 51:llä. Olin ilmoittanut 50m, köyden pituus oli 50m, joten se sukelluskin oli sitten hitto vie 50m! Mielenkiintoinen yksityiskohta joka pisti silmään: valtaosa ranskalaisista sukeltaa nykyään pelkällä nenäklipillä. Osa käytti vedellä täytettyjä uimalaseja, mutta suurempi osa ei niitäkään. Kuulemma näkemään oppii yllättävän hyvin kun pari kuukautta sukeltelee. Valitettavasti moinen ei meidän vesissä taida olla oikein mahdollista. Sen verran kylmää ja paskaista tuo vesi.

Positiivinen yllätys suomeen palatessa oli, että täällähän on meilkein yhtä hyvä sää kuin Nizzassakin. Järvessäkin näkyi olevan 12 astetta pintavesi, sehän on jo enemmän kuin tarpeeksi. Hyvin alkanutta avovesikautta ei siis tarvitse keskeyttää suotta :)

Ehkäpä seuraavan sukellusreissun voisi suunnata jonnekin muualle kuin Nizzaan. Se on kiva paikka ja tuntuu jo toiselta kodilta, mutta vaihtelua virkistää. Esimerkiksi Azorit saivat Francoilta melko kovia suosituksia. Se voisikin olla sopivan eksoottinen valloitettavaksi seuraavaksi...Toisaalta Nizza alkaa olla niin tuttu ja turvallnen, että sinne voisi ajatella tekevänsä jopa "pitkä viikonloppu"-tyyppisiä puhtaasti treenireissuja...

Kiitokset vielä kerran Markulle reissun järjestämisestä ja osallistujille hyvästä meiningistä. Toivottavasti piikittelyn puolelle välillä lipsuva huumori tässä blogissa ei loukannut ketään. Ainakin minulla oli hauskaa, ja niin näytti olevan muillakin (välillä jopa hauskempaa). Olette hyvä jengi ja kanssanne on ollut ilo reissata. No niin, ennen kuin liikutun kyyneliin, lopettelen tätä raporttia tähän...Kuvia ja muuta sälää ilmestynee FDTF:n sivulle parin päivän sisään, kunhan saadaan muistikortit purettua.