Kävimme eilen Asikkalassa sukeltamassa ja lähdin sinne sillä asenteella että 51-52m menee helposti. Keli oli lähes täydellinen, aurinko paistoi eikä tuullut juuri yhtään. Köysi oli mieluinen, painoja riittävästi...Kaikki siis kohdallaan. Mutta jotenkin en vaan saanut päätäni kerättyä tekemään syvää sukellusta, itseluottamus ei ollut kohdallaan. Ei ole alla tarpeeksi syviä sukelluksia, että voisi todella luottaa siihen, että pystyn joka kerta samaan. Ehkä viime kerta oli vain onnenkantamoinen? Ehkä se oli vain hyvä päivä. Ehkä tänään hyydynkin 10 metriä ennen pintaa. Tällaiset pelkotilat ovat seurausta rutiinin ja kokemuksen puutteesta ja liian nopeasta syvyyden kasvattamisesta. Osaltaan terää syö se, että haluaisin tehdä sukellukseni ilman pakkausta. Se olisi niin helppoa ottaa se lisävarmuus siitä, että ahtaisi muutaman litran lisää ilmaa koneeseen, mutta jotenkin olisi niin paljon siistimpää pärjätä ilman. Saa nähdä mihin päädyn varsinaisessa sukelluksessa, mutta harjoituksissa en halua pakata toistaiseksi. Jos olisin sukeltanut 50 m kymmeniä kertoja ilman ongelmia, niin tottakai olisi helpompaa mennä sinne nyt. Itselläni tuollainen mukavuusraja on jossain 30m tienoilla. Tampereen olosuhteista johtuen, olen sukeltanut 30 metriin satoja kertoja. Pakattuna, ilman, FRC:nä, etuperin, takaperin, free immersionina, monolla, sterkoilla, hyvänä päivänä, huonona päivänä...Tiedän ja luotan siihen, että vaikka minulla olisi huono päivä, vähän ilmaa, molemmat jalat ja toinen käsi kramppaisivat, lanyard jäisi solmuun ja vielä pää uppoaisi mutaan, niin pääsisin sieltä silti koska tahansa pintaan. Mutta jossain 40 metrin jälkeen tulee itselleni se raja, varsinkin pimeässä ja kylmässä vedessä, että en olekaan enää ihan niin varma. Pääsenkö pintaan omin voimin jos jotain sattuu? Ja 50m tienoilla näköjään menee raja, josta en ole ihan varma pääsenkö ongelmitta pintaan edes optimioloissa. Toistothan tähän auttaisivat, mutta valitettavasti kisoja ajatellen niitä ei oikein ehdi enää tekemään. Täytyy siis hakea itsevarmuutta muuta kautta, eli tekemällä staticeja ja siten valamalla itseensä uskoa siitä että apnea kulkee ja lepäilemällä. Molemmat yhdessä nostavat onnistumismarginaalia reilusti, eli objektiivinen järki sanoo, että jos pystyin 50 metriä sukeltamaan jo kahdesti ilman ongelmia harjoituksissa, kesken treenikauden ja ei optimioloissa, niin heittämällä se menee myös nyt kun keskityn vain ja ainoastaan yhteen sukellukseen optimioloissa.
Eilen pelkoni ruumillistuivat sinänsä taas järjettömään muotoon, eli aloin yhtäkkiä pelkäämään, että 30 litran kanisterin noste ei riitä, koska olin lisännyt pohjalle 5 kiloa painoja. Pelko ei ollut ollenkaan rationaalinen, mutta yritä sitä nyt itsellesi uskotella. Sitäpaitsi vasta juuri nyt muistin, että vaikka edellisellä kerralla painoja olikin vain 5 kiloa vähemmän, niin sitä edellisellä taas siinä olis tuo ylimääräinen 5 kilon puntti, eli systeemi oli ihan testattu ja toimiva.
Free Immersion on lajina sikäli haastava, että sen treenaaminen on aina paljon monimutkaisempaa. Painoja pitää olla pirusti mikä jo yksistään vie sukelluksesta terää. Tuollaisen 15 kilon mötikän uiminen selälle, ja erityisesti sieltä pois, on sen verta rankka juttu, että eilenkin tuli taas luvattua itselle että "ei koskaan enää". Lisäksi turvallisuus on vähintäänkin arvelluttavaa ilman mitään vastapaino- tai nostosysteemiä. Tuollainen 50 metrin sukellus on jo hyvinkin harmaalla alueella sen suhteen, mitä on noilla painoilla järkevä tehdä. 5 kilon konstapainon voi vielä hätätapauksessa jotenkuten nostaa, ainakin jos on pinnalla pari jannua hääräämässä, mutta free immersion painoilla ei kertakaikkiaan ole muuta vaihtehtoa, kuin että sukeltajan pääsee omin voimin syvyyteen, johon turvasukeltajat tulevat vastaan. Enhän toki asettaisi luottamustani köyden nostamiseen konstassakaan, kyllä se lähinnä ruumiin nostoa on jos niin jouduttaisiin tekemään, mutta kaikki lisästressi on lisästressiä. Kuitenkin, em. syistä johtuen, freetä pääsee kunnolla treenaamaan todella harvoin ja siten rutiiniakaan ei oikein ole.
No, ei treeni ihan katastrofi kuitenkaan ollut, sukelsin pari kertaa 44m, mikä ei ole ollenkaan hullumpi sukellus sekään, varsinkin ilman pakkausta. Päätin että en ala pingottamaan maksimia kun fiilis ei vaan nyt osunut kohdalleen ja tyydyin tekemään sellaisia mihin mukavasti menee. Tein lisäksi paljon negatiivisia sukelluksia ja harjoittelin paineentasausjuttuja, ja ainahan "vesiaika" itsessäänkin vahvistaa psyykkistä sukelluskuntoa. Saas nähdä ehtiikö tässä enää veteen ennen kisaa, mutta vaikkei ehtisikään, niin lähden yritykseeni luottavaisin mielin. Ja mikään pakko ei ole mennä pohjaan asti, jos ei siltä tunnu.
Tänä aamuna jatkoin static-treeniä. Johtotähtenä nyt ajatus, että jos aion sukeltaa ilman pakkausta, niin lienee mielekästä treenata staticiakin ilman pakkausta. Oli vaihteeksi sellainen päivä että heti ekasta FRC:stä (4:20) huomasi, että tänään kulkee. Joten siitä sitten sarja FRC 4:45, 6:00 ja 6:20. Ei hullumpaa, kaksi yli kuutosen vetoa ilman pakkausta. Viime viikolla 6:20 oli vielä kova aika ihan ähkyyn asti pakattuankin.
Toki kaiken tämän seurauksena takaraivossa kytee ajatus. Miksi edes haluaisin mennä syvemmälle? Mitä siellä on? Pimeää ja kylmää...Olen jo nyt ihan hyvä sukeltaja ja pystyn mukavasti sukeltamaan niihin syvyyksiin, missä ylipäätään mitään nähtävää on. En tule koskaan olemaan ME-luokan sukeltaja, tai edes mitaliluokan sukeltaja kansainvälisesti, tai edes kotimaisesti. Joten miksi piiskata itseään sen syvemmälle?
Syvyyssukellus on monimutkaisempi juttu kuin moni haluaa myöntää. Ehkäpä on aika taas vähän painaa jarrua ja kasvattaa syvyyttä maltillisemmin. Jos joskus pääsen tilanteeseen jossa 50 metriä on kevyt heitto, niin helppohan siihen on pistää metri tai pari lisää.
En tajua mistä jotkut nimeltämainitsemattomat sukeltajat keräävät sen rohkeuden yrittää maailmanennätystä käytännössä joka kerta, vaikka viimeiset puolitusinaa yritystä ovat päättyneet tajunnan menetykseen. Eikö heillä ole itsesuojeluvaistoa ollenkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti