maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Kesäkausi kovimmillaan

Tylsät tilastot lyhyesti: pe salilla, perus setti. Nostin kyykkypainot 90:een ja hyvälle tuntui. Myös dippi alkaa kulkea. Alkukankeudesta päätellen olikin kyllä korkea aika ottaa se mukaan.

Lauantaina lenkki 1h 10min. Oli taas vaihteeksi yllättävän hyvin puhtia. Vauhti oli tuollaista 12km/h, eli ei mitään tappovauhtia mutta ihan reipas kuitenkin.

On ollut taas sellaisia kelejä ja luvattu myös tälle viikolle, että täytyy oikeasti alkaa nyt sukeltaa myös. Toisekseen, Asikkalan kisa lähestyy kovaa vauhtia ja ei sinne ihan valmistautumatta viitsi mennä. Pyhä lupaukseni on yrittää päästä veteen vähintään pari kertaa viikossa ja mielellään syvähköjä sukelluksia ainakin kerran viikossa. Ilmoittamani FI tulos on maltillinen (paljon suurempiakin lukuja pyöri mielessä), mutta kuitenkin paljon syvempi mihin olen koskaan FI:tä sukeltanut. Luotan kuitenkin siihen että seuraavan 3 viikon aikana saan homman kasaan koska peruskunto ja valmiudet ovat hyvät. Jos en kuitenkaan saa niin en kyllä sukellakaan.

Viikonloppuna olisi ollut Asikkalassa kova kuhina ja mieli teki paikalle päästä. Käytännön syistä se vaan olisi mennyt niin vaikeaksi. Varsinkin sunnuntaina kieltämättä hieman poltteli, kun olimme purjeveneella vain parin kymmenen kilsan päässä, mutta ei sitä voi veneellistä ihmisiä kiduttaa omien mielihalujensa mukaan :)

Pyrin pääsemään lenkille/hallille vielä pari viikkoa ainakin 3-4 kertaa viikossa. Punttia ehkä vielä tällä viikolla kerran tai pari, mutta sitten himmaan kisoihin asti ja keskityn pelkästään hengenpidätysjuttuihin.

Ei kommentteja: