tiistaina, elokuuta 29, 2006

Ulos kaapista

Vanhat ja vuosia hyvin palvelleet "RUK-tuulipuvun" housut alkoivat vedellä viimeisiään, joten antauduin pimeälle puolelle ja ostin ihan oikeat juoksutrikoot. Voin kyllä sanoa suoraan että jos joku olisi ehdottanut minulle pari vuotta sitten tällaisten vetimien päälle vetämistä olisin nauranut hyvin makeasti. Ja onhan nämä aika, miten sen nyt sanoisi seksuaalivähemmistöjä ja juoksunharrastajia loukkaamatta...Sanotaan nyt vaikka aika kornin näköiset vetimet. No pakkohan niitä oli heti päästä testaamaan joten ei kun lenkille. Olen aina ollut hyvin skeptinen kaiken maailman hifistelyjen suhteen, mutta täytyy sanoa, että vaikutus fiilikseen oli yllättävän suuri. Mikään ei hierrä, vehkeet tuntuvat kevyiltä, ovat lämpimät, mutta silti hengittävät. Kaipa näitä jatkossakin voi käyttää. Tavoite oli vetää palauttava pk ja niin teinkin. Vauhdin hillitseminen oli vaikeaa välillä, menohaluja olisi ollut, mutta pysyin päätöksessäni. Kolmannen kiekan jälkeen oli niin hyvä fiilis että vakavasti leikittelin ajatuksella puolikkaan vetämisestä taas, mutta järkeilin että ei siinä olisi mitään mieltä kun ei taaskaan ollut juotavaa mukana jne. Jäi kuitenkin selkeästi sellainen olo, että alle kahden tunnin puolikas olisi hyvinkin realistinen tavoite.

Ostin myös hetken mielijohteesta Lidlistä sykemittarin. En sinänsä sellaista tartte, kyllä tuo T6 vieläkin asiansa ajaa, mutta luin siitä hyviä kommentteja ja hinta oli naurettavan halpa joten varamittariksi ja kenties uintiin (Suunto ei toimi vedessä). Täytyy sanoa kyllä että ainakin tuon kokeen perusteella hinta/laatu -suhteeltaan ERITTÄIN asiallinen vehje. Toimintoja löytyy kaikki olennainen, samat kuin perus polareista. Pidin vehkeitä päällä rinnan ja molemmat näyttivät kokojan 1-2 lyönnin samaa sykettä. Molemmat antoivat tismalleen saman keskisykkeen ja maksimin lenkille. Suunto arvioi kaloreita vähän optimistisemmin (950 vs. 866), mutta samaa luokkaa nekin (ja sykemittareiden kalorilaskurit ovat muutekin varsin viitteellisiä). Oikeastaan ainoa mitä jää kaipaamaan on pc-interface ja datan lataaminen koneelle, mutta sekin on lopulta todella hifistelyä. Muisti kattaa kuitenkin 20 harjoituskertaa. Näyttö ja ulkonäkökin ovat ihan asialliset (hyvin Polar-maiset IMO, ei ole vaikea arvata mikä tälle on ollut esikuvana :). Vielä jos se toimii uidessa, niin voidaan puhua hyvästä vehkeestä.

Mutta olen muutenkin fanaillut lidlin tuotteita viimeaikoina. Sukellushanskat rox, sukelluslamppu ok, märkäpuvut hintaan nähden erittäin hyviä. Olisin ostanut "Hitlerin Tiimarin" juoksutakinkin jos olisi ollut kokoja...Oli sekin ihan asiallisen näköinen ja törkeän halpa...

Tänään oli myös salipäivä, joten kalorilaskut voinee taas jättää aika löysälle. Lähemmäs 4000kcal saisi syödä että plussalle pääsisi ja sitä en kyllä saa vaikka yrittäisin.

Ei kommentteja: