maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Aamulla perus palleavenytykset. Väsytti ihan surmana ja oli todella työn takana motivoida itsensä moiseen. Sain kuitenkin lopulta todella hyvää venytystä aikaiseksi ja nostettua taas tyhjien keuhkojen pb:tä - joka on nyt 1:40. Kaksi minuuttia siis häämöttää jo :) Tein lisäksi FRC:nä 4:00. Jahka saan motivaation kerättyä olen ajatellut alkaa tekemään taas "no breathup"-staticeja, eli jättämään kaikki valmistavat hengittelyt pois. Ainoastaan 1-2 syvää henkäystä ennen lähtöä, että saa kuolleen ilman pois keuhkoista, mutta ei yhtään hyperventilaatiota.

Minun oli tänään tarkoitus käydä sekä salilla että uimassa, mutta työpäivä venähti sen verran että taitaa jäädä vain saliin. Salilla oli ihan perusmeininki, mutta tuo "kultainen kuusikko" alkaa tökkiä. Tylsä vetää samaa treeniä joka kerta ja kehityskin on alkanut hidastua. Ajattelin muuttaa nyt suuntaa hieman, eli alkaa tekemään kestävyyspainotteista treeniä ja vähän eri liikkeitä. Jätän tuolta varmaankin leuat, voimapyörän ja kyykyn, ne on niin hyviä yleisliikkeitä, mutta tuo "penkkihauis"-osasto saa jäädä nyt vähäksi aikaa sivummalle. Tilalle voisi ottaa ainakin dippiä, kulmasoutua ja jotain jalkaliikkeitä...Pitää nyt vähän kattoa miten se muotoutuu.

1 kommentti:

Kalle kirjoitti...

Oujee. Jos voimapyörä on kuningas niin dippi on vähintäänkin kruununprinssi!