keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2006

Vieroitusoireet

Lopetin kahvin juonnin pari vuotta sitten ja päätös oli aikanaan hyvä. Jossain vaiheessa join kuitekin kupin silloin tällöin, esim. tärkeässä koulutuksessa tms, pysyäkseni skarppina. Homma on jossain vaiheessa repsahtanut sitten taas kun nyt menee taas puoli tusinaa kuppia päivässä. Lopetin siis taas :) Tästä välitön seuraus on kaamea päänsärky, mutta onneksi tiedän että se helpottaa jo huomiseksi.

Aamuapneat meni samaan kategoriaan kuin eilenkin. 1:20 hirveän pinnistelyn jälkeen. Täytyy varmaan kohta vaihtaa treeniä koska tuo alkaa käydä henkisesti aika raskaaksi.

Tarkoitukseni oli käydä ruokiksella salilla, mutta päivä oli töissä sen verran hektinen, etten ehtinyt. Lopulta menin vähän ennen viittä valmiiksi jo pieni vitutus päällä ja päätä kivistäen. Motivaatio oli about nolla, mutta sain kuitenkin runtattua läpi leuat, dippi, kulmasoutu, voimapyörä, haba. Hallille piti päästä seiskaksi, joten ei siinä paljoa ehtinyt kuin pari leipää naamariin ja menoksi.

Hallilla alkoi päivä pikkuhiljaa helpottaa kun alkuun lilluin vaan pohjassa jonkin aikaa. Täytyy vaan todeta että hyvää stressinhallintaa tuo sukellus. Vetelin sitten 8xilman räpsiä, 8x selällään ja 8x50m monolla. Monotreeni maistuisi muuten hyvälle, mutta nuo varpaiden kohdille leikkaamani reiät hinkkaavat ukkovarvasta todella ikävästi. Harmi kun aikanaan leikkasin ne liian pitkälle. Ajatus oli hyvä, mutta toteutus tökkii. Pitänee viritellä siihen joku patentti, mutta kyllä kai uuden monon osto on lopulta väistämätöntä jos tosissaan meinaa treenata. Yritin keskittyä pariin pääasiaan: jalat suorana, polvet yhdessä ja peppu heilumaan, eli lantio liikkeelle. Lopussa löysin lantion liikkeestä taas ihan uuden ulottuvuuden kun potkut alkoivat yhtäkkiä viedä eteenpäin ihan eri tavalla. Tuon kun saisi lihasmuistiin...

Loppuun vaparia 1200m, josta ekat 500 hengitys vain joka neljäs. Ihan hyvä lenkki ja aion pitentää matkaa taas ensi kerralla. Nytkin olisi voinut uida enemmänkin, mutta aika loppui :)

Päivän päätteeksi huomaan että iltapäivällä kertynyt vitutus on aika hyvin haihtunut. Treenissä on tuokin hyvä puoli. Viimeaikoina on ollut vähän takki tyhjä, ei ole työjuttujen lisäksi oikein riittänyt intoa säätää enää mitään muuta kuin treeniä. Sitten kun sukellusbyrokratia alkaa käydä työstä voikin kysyä itseltään miksi sitä tekee. Palkkaahan siitä ei saa :)

Ei kommentteja: