tiistaina, kesäkuuta 13, 2006

Hyötyliikuntaa

Tänään ei oikein aamuapneat kulkenut. Sain kyllä taas hyvin venyteltyä palleaa, mutta paras apnea tyhjillä oli 1:20 ja FRC:näkin vain 4:00. Tuntui vaan jotenkin kaamealta, mutta ei tuo ole ihmekään ei hirveen pitkiä palautuksia ole ollut.

Menin hallille treenaamaan kun ei sukellusseuraa löytynyt. Ihme jengiä, jos ei tällaisella kelillä halua sukeltaa, niin minä annan periksi :) Anyways, oli niin hyvä sää että olisi tuntunut lähes rikolliselta mennä autolla, joten aattelin ottaa päivästä ilon irti ja menin pyörällä. Kiertelin sen verran sivuteitä, että sain matkamittariin pyöreät 30 km. Pidin vauhdin ripeänä, mutta sellaisena että jaksoi jotain altaallakin.

Tein jälleen kerran potkuja ilman räpsiä. Yritin nyt keskittyä entistä enemmän oikeisiin liikeratoihin enkä niinkään vain rimpuilla 15 potkua. Yritin keskittyä pitämään jalat suorana, lantion liikkeessä ja polvet yhdessä. Vaikeaahan se on kun tulee monta asiaa kerralla, mutta liikkeissä tuntui olevan järkeä. Selällään uinti on kivaa kun siinä painovoima vetää lantion tarpeeksi taakse "yläpotkussa" (eli siis selällään potku osoittaa tosin alaspäin). Sitä yritin fiilistellä ja saada saman liikkeen oikein päin uintiin. Vetelin sitten kumiräpsillä sekalaisen määrän erilaisia lyhyitä tekniikkasukelluksia. Välillä vähän kovempaa, välillä hitaampaa. Tuntui että muutamalla sukelluksella löytyi hyvä tyyli, mutta sitten se hukkui taas.

Lopuksi uin vaparia 1000m. Eka 400m hengitys joka neljännellä vedolla. Vapari alkaa näköjään kulkea, ei tuo oikestaan edes tehnyt tiukkaa, eli matkaa voi vielä lisätä. Tekniikkalaji tämäkin, kun vähän aikaa tekee hommaan löytyy rentous ja sitten matkatkin pitenee. "Vanhalla tyylillä" ei ollut ihmekään etten jaksanut, koko homma oli semmosta pusertamista. Tulihan tuossa kaikkiaan joku pitkälti kolmatta kilometriä vedessä ja 30 pyörällä...Tänään ei varmaan taas tartte pahemmin laskeskella kaloreita, ainakaan ylityksen pelossa.

Ei kommentteja: