maanantaina, kesäkuuta 26, 2006

Lomat on lusittu

Juhannus tuli vietettyä melko rauhallisissa merkeissä. Söin hyvin ja lepäsin, ei mitään hirveetä örvellystä. Kolme päivää täyslepoa teki kuitenkin ihan hyvää. Torstaina kävin vielä vetämässä epätoivoiset pumpit salilla että saisi viikonlopun mässäilystä kaiken irti kasvumielessä :)

Tänään päivällä salilla perustreeni. Kulki sinänsä ihan hyvin, mutta jotenkin tuo salitouhu alkaa tökkiä. Ajattelin ottaa heinäkuun alusta Asikkalan kisoihin asti vähän aikalisää salitouhuista, tai ainakin keventää sitä puolta hetkeksi. Kestävyyslajit taas tuntuvat maistuvan, joten pistetään niihin vähän lisää tarmoa.

Ajattelin alkaa kasvattaa lenkkien pituutta nousujohteisesti, joten vedin tänään 1h 5 min, josta tuli 13.5km. Tarkoitus on vedättää itseä vanhalla hyväksi havaitulla konstilla, eli kasvattaa lenkin pituutta joka kerta 5 minuutilla. Samalla ajattelin vetää taas vaihteeksi kalorit vähän miinukselle ja karistella "bulkilla" kertyneitä ylimääräisiä renkaita vyötäröltä pois. Mitään varsinaista dieettiä en toistaiseksi kuitenkaan ala pitämään, koska ei treenissä sitten olisi mitään mieltä.

T6 sekoili jotain kummallista. Lenkillä vielä näytti kaiken ok, mutta kun yritin ladata tietoja koneelle sain nopeudeksi 869 km/h, lenkin pituudeksi 7 kilometria ja keskisykkeeksi 4. Ei vissiin nyt mennyt ihan nappiin. Harmi kun valitsin "tuhoa koneen muistista", niin en pääse kokeilemaan uudestaa oliko kyse vain tiedonsiirtohäiriöstä vai jostain muusta...

Ei kommentteja: